Kuopijon velj tulloo käömää!

Eillissäiltana, just korovatulupat oli suana survottuva korviin, alako puheli huutamaa: luulinj, jotta miehellä o jokkii hätä töessä, vuan eipä ollunna, veljpoeka se siellä soettel. Ovat aekomuksessa tulla käömää loppuviikola, hää, emäntääsä ja poekaasa, perree nuoret naeset jättäävät kottii, voe olla kouluhommat, jotka pittää hoetoo.
Viimevuottisee kalenterrii sielä merkkas mänöjää, uattelivat käövvä mahollisimma monessa paekassa piäkaopunnireissula.
Vuatenyssäkkä olis kuulema tulollaa tänne, sanon, jotta hyvihä tuo kelepoo. Kysäs,olisko mittää tarvetta mistää.
Niinko tarviisko lunta taikka röhätaotiloita kuskata Kuopijosta, niitä kuulema olis reilumma puoleisesti. Sanon, jotta on nuita omasta takkoo, vesrokko kelepoes, jos sitä olis, vuan eipä olluna vesrokkova. Kysel, tarvitaako halakoja. Sanon, jotta eipä pahemmi, vua iso pölökky kelepoes, mihi ipanat saes ajjoo vasarala naoloja. Entiset pölökyt on niin täönnä, jotta naolan naoloo ei sovi ennee naputtelemaa.
Vua veljpoeka virkko, jotta mitä sitä suotta tuomaa pölökkyvä, "oha teilä keittijö pöytä. Sillä aekoo, kun käöt nuapuri mummole ruuva lämmittämässä, minä voen lapsile näöttee, mite pöytälevvyy sua naolat lyötyvä."
Vua mistä tuo nyt tähä hättää pölökkyjä saeskaa, jollei mänis Laotakankaa kaotta ja rahtois niitä iso koevu pölökkyjä. Vua taes se olla nii laho, jotta naolapölökyks ei maha passata.

Kukkaa teistä ei taijja pahemmi tuntoo minu toesta veljee. Myö sevverra harvemmi piästää juttusile, ku hää assuu valla omassa mökissää sielä Kuopijossa asti. Aena ku uutisisa kerrotaa, jotta mitä o tapahtuna Kuopijo Petosessa, ni aena minä uattele, jotta veljpoeka se sielä o ojjaa ajana tai sen talloo o murtauvuttu. Ei ou murtauvuttu, kukat taijettii yhtenä kesänä niije pihalta viijä, ku olvat reissussa.
Se veljpoeka o monnee kerinnä. Metsurkoulut ja päevähoetajakoulut ja kaopansetänä on kerinnä olla. Helepomp oes varmaannii luetella, mitä hää ei ou koskaa vielä kerennä tekemää. Arvoon, jotta seminolooki ja orttopeedi hommii hää ei oo kerinnä vielä tekemää, leipurkii o ollu ja nuapuri sikoja hoetana.
Kerra tää veljpoeka, keskekasvune hää vielä sillo ol, mutta sae jo issääsä puolesta moottorsahhoo käsitelä, sahhoorytkäötti kätteesä. Melekee taes männä sormesta jänne poekki. Minä juoksi hättää ja vertaha siitä tulj.
Vielläi tekköö pahhoo sitä uatella. Minä oli justiisa suana ajokorti ja minä rupesi sitä Wartpurki kanssa viemää Mikkelii liäkärii. Kyllä sielä suatii istuva, ennekö kahtovat tarpeelliseks ommela poja sorme takasi paekollee.
Vähä se jäe vajjaakuntoseks, se yks sormi, vua ompaha tuo sillä pärjänä.

Pittää vissii vähä siivota tiälä enne sen veljpoja tulova. Kerra hää tulj meile, istu tuva lattijalle mato piäle ja anna olla, ku rupes ryvittämmää ja silimät vettä vuotamaa. Astmakohtaoksen tuo ruoja sae, ol sevverra pölyset paekat meilä siihennii aekaa.
Jaohelihakeittoo en laeta ruuvaks: ovat kaks kertoo peräkkäe meilä käyvvessää sitä suaneet. Pittää keksijä jottae muuta.
(Pit testata, vieläkö kielj kiäntyy. Parkymmentä vuotta poes Savosta voep tehhä halloo puhheele. Pittää opetella uuvestaa puhumaa immeiste kieltä, jos vaekka meistäkii joskus savolaesia tulloo. Hyvvee päeväjatkova vua teillennii!)