Älä tule vanhaksi - ainakaan Helsingissä

Juttelin kauppareissulla naapurin kanssa. En ollut nähnyt häntä pitkään aikaan, vaikka yleensä törmäsimme usein juuri kauppojen kulmilla.
Naapuri oli aivan uuvuksissa. Hänen iäkäs äitinsä, miltei liikuntakyvytön, asuu kaupungin toisella laidalla, lähes tunnin matkan päässä. Tämä keski-ikää elävä tytär kertoi käyvänsä auttamassa äitiään joka päivä ja setvii työkseen äitiinsä ja tämän asumiseen liittyviä asioita. Vanhan äidin koti oli ollut remontissa ja asukas jouduttiin siirtämään samassa talossa olevaan toiseen asuntoon. Sairaseläkkeellä oleva tytär sairaslomalla olevan miehensä kanssa oli hoitanut muuttohommaa edestakaisin. Tytär kertoi kotisairaanhoidon käyvän äidin luona kerran viikossa. Äidin liikuntakyky oli sitä luokkaa, että hän hiipimällä rollaattorin kanssa selviää vessareissusta, mutta kaatuu yhtenään ja joutuu soittamaan turvarannekkeellaan apua. Jokaisesta ylösnostoreissusta tulee vähintään 35:n euron lasku.
Vaikka en olisi terveydenhuollon ammattilainenkaan, tuollaisen kertomuksen kuuleminen teki kipeää. Tuli hyvin surullinen mieli, toisaalta ärtymys nosti päätään.
Se naapuri, jota käyn auttamassa pitääkseni edes jonkinlaista tuntumaa ammattiini, saa myös lisäapua kaupungin kotihoidolta. Yhteistyö toimii ja asioista puhutaan ja nähdäkseni kaikki osapuolet ovat kohtuullisen tyytyväisiä.
Nyt tämän ensinmainitun naapurin tapauksessa huomasin, että tilanne ei ole lähellekään tyydyttävällä tolalla.
Neuvoin häntä oman ja äitinsä edun vuoksi kutsumaan koolle hoitokokouksen, jossa ovat läsnä lääkäri, vanhuksen omahoitaja kotisairaanhoidosta, tytär miehensä tukemana ja vanha äiti. Neuvoin kirjoittamaan paperille muistiin asiat, joista tytär haluaa puhua ja tärkeimpänä asiana sen, ettei itse jaksa nykytilanteessa.

Jos vanhuksen tai tämän omaisen toimintakyky, joko fyysinen tai henkinen, on alentunut, on omien oikeuksien perääminen hyvin vaikeaa. Aina ei edes tiedetä, että ongelmat olisivat hyvin helposti ratkaistavissa. Ei tiedetä, kenen puoleen kääntyä ongelmatilanteessa. Aina ei edes huomata, kuinka pahaksi tilanne on jo päässyt.
Tällaiset blogikirjoitukset ja asioista purnaaminen ei muuta Suomen häpeäkuntien vanhustenhoitokäytäntöjä.
Suomesta onneksi löytyy kuntia, köyhiäkin, jotka panostavat ajanmukaisiin vanhusten hoiva-, koti-,sairaanhoito-ja kotiapupalveluihin. Niissä kunnissa on tietoinen valinta jättää miljoonaluokan kulttuurihankkeet toteuttamatta ja suunnata voimavarat tärkeisiin asioihin. Kaupungin päättäjät voivat viettää vaikka vaihto-oppilasvuoden tutustumassa Tanskan esimerkillisiin hoitokäytäntöihin, mutta mitään todellista kurssinmuutosta ei ole näköpiirissä. Tällä hetkellä ainakin Helsingissä näyttää ilmapiiri kääntyvän entistä julmempaan suuntaan. Jää miettimään, mitä oikein pitää tapahtua, että asiat muuttuvat.

Kirjoitukseni tarkoitus on herätellä teitä, jotka aiotte vanheta helsinkiläisinä: nyt kannattaa tosissaan ruveta laittamaan euroja sukanvarteen, jotta sitten vanhoina ja raihnaisina saatte apua ja hoitoa edes rahalla.