Velikullat

Velipoika Kuopiosta, tämän vaimo ja maailman suloisin veljenpoika kävivät siis tänään pikavisiitillä. En edes kysynyt, montako kyläpaikkaa heillä oli listalla koko reissulle, mutta tälle päivälle oli Ikeassakäynnin lisäksi kolme kyläilyä. Siellä he nyt nautiskelevat elosta Pikkuveljen kotona ja siskorukka ikävöitsee täällä.. Jaa, mitäköhän ikävöitsen? Kuopion veljellä ja minulla on reilu vuosi ikäeroa ja minä olin 16, kun Pikkuveli syntyi. Pikkuveljen syntymä sattui sellaiseen saumaan, että käytännössä lähes omin pojan äidiltään. Velivauva oli viikon vanha, kun kannoin hänet sylissä toukokuun alun viileässä illassa makuupussiin käärittynä naapuriin, jonne oli matkaa reilu kilometri. Naapurissa asui tyttökaverini ja hänellä oli mukavia veljiä ja heille ylpeänä vauvaa esittelin.
Pikkuveli oli parivuotias, kun vein hänet linja-autolla kirkonkylälle "shoppailemaan". Mieleeni on jäänyt erään paikkakunnalla kaikkien tunteman hieman erikoisen mieseläjän kommentti linja-autoasemalla, kun napsimme herneenpalkoja autoa odotellessa:
- "Onko työttömyys koskaan koetellut nuorta rouvaa?"
Vaikka kysyjä olikin aikamoinen outolintu, olin kuitenkin hyvin imarreltu rouvittelusta.
Pikkuveli oli siis minulle hyvin rakas silloinkin ja hän oli minulle lastenhoidon harjoituskappale näin kauniisti sanottuna. Äiti väittää vieläkin, että jätin lukion sen takia kesken, että en malttanut lukea lapsenhoidoltani. Sitä en kyllä ihan allekirjoita, kyllä todellinen syy oli lukumotivaation puute ja se tyhmäntyhmä matematiikka.
Kuopion veljen kanssa sisarussuhde pääsi kehittymään vähän kangerrellen, koska poikaparka vietti varhaislapsuudestaan ison osan Mikkelin keskussairaalassa vaikean astman takia. Tänä päivänä astman hoito on jo niin kehittynyt, että kenenkään lapsipotilaan ei tarvitse niiden oireiden takia viettää viikkokausia sairaalahoidossa. Muistelen, että tuonne viiteen ikävuoteen asti suhdettani tähän veljeen väritti jonkinasteinen kateus, koska hänelle sairaalaan vietiin lahjoja ja pieniä herkkuja ja olin niistä mustasukkainen. Eikä minua yhtään siskona liikuttanut se, että veli jäi peräämme itkemään, kun lähdimme illan vierastunnilta kotiin! Eikä siellä suinkaan joka ilta päästy käymään, koska matkaa sairaalaan oli 40 kilometriä ja isällä ja äidillä oli navettatyöt hoidettavana.
Muistan oikein hyvin, että vielä melko "isona" tyttönä yritin aina, kun aikuisten silmä vältti, tehdä jotakin kiusaa rääpäleveljelle, joka ei ollut vielä sairastelustaan kuntoutunut.
Nyt ainakin nuo kaksi veljestä, joilla siis taitaa olla ikäeroa 15 vuotta, pitävät lystiä keskenään. Pitäisi kai kysyä heidän vaimoiltaan, mistä ne veljekset mahtavat keskenään pöpistä. Aina kun he sattuvat saman pöydän ääreen, oli sitten häät tai hautajaiset tai lakkiaiset, he puhua pulpattavat kaiken aikaa, enkä aina saa tolkkua, onko puhe autoista, kameroista vai mummolan ruohonleikkurista. Jos minulla olisi sisko, mistähän me pöpöttäisimme keskenämme?

Tirtetta tuli saunasta ja käsi poskella katseli vaatelaatikkojensa sisältöä:
- "Sä et ole ostanut mulle uusia vaatteita sieltä Kierrätyskeskukselta. Mitä mä nyt oikein puen päälle, nää on jo niin vanhoja."