lauantai 19. maaliskuuta 2011

Kaikki kotona paitsi isi töissä

Perunamuussi kolmesta kilosta Rosamundaa ja 60 kalapuikkoa, viisi koneellista pyykkiä ja kymmenen litraa maitoa kaupasta. Mies lähti yöksi töihin ja sanoo lähtiessään ilkikurisesti (niin ettei lapset kuule):
- "Minulla olisi kana kynittävänä tuon mamman kanssa".
Eikö saisi mamman kuin mamman tuollainen lause hyrisemään?
Jos vain näkyisi, kuu olisi tänä yönä komea.
Tirtetta antoi isälle ennen töihin lähtöä hyvät korvahoidot. Leikkilääkeruiskulla laitettiin korvaan "vastalääkettä neljä ritlaa ja vitamiinirokotus". Pinkillä prinsessatossulla hierottiin korvat kuntoon ja välillä potilaan selkää pitkin käveltiin hakemaan lisää rokotusta ja lääkärin kännykkä. Potilaan selällä istuen lääkäri soittaa välillä kaverilleen ja sopii pyhäkouluun menosta. Kun isipotilas on hoidettu, lapsilääkäri käpertyy isin kainaloon ja sanoo jäävänsä siihen nukkumaan.
Kysymme Tirtetalta, tuleeko hänestä isona lääkäri tai hoitaja. Ei tule kuulema. Tulee "ostaja, joka hoitaa finnejään".

Vanhin tytär soitti ja kertoi: lapsenlapsen farkkujen takataskusta oli löytynyt mummolan hoitopäivän jälkeen superpallo. Lapsiraukka oli nukkunut pitkät päiväunet pallo pepun alla..

Isot pojat laittavat pystyyn kesyä saunomiskilpailua. Kesy sen takia, että mammakin pärjäisi siinä kisassa. Eivät ole nämä kaupunkilaissähkösaunapojat kovia löylyjä nähneetkään. Mummolan saaressa on mummon ostama saunamökki. Sen löylyt on minulla vielä testaamatta.
Elämäni parhaat saunomiset ovat olleet enoni savusaunassa. Lukijakunnassa on muutamia, jotka tietää, mistä puhun. Enon saunalle kuuluu kunniamaininta "suojelukohde".

3 kommenttia:

  1. Hei!
    Ihana elämänmakuinen blogi!!<3
    Tuli hyvä olo, tätä postausta lukiessani:)
    Mieheni heittelee minulle kans välillä vastaavanlaisia kommentteja...;D

    Oikein ihanaa viionlopun jatkoa!!:)
    "Nähdään"!

    VastaaPoista
  2. Hei Sirkku! Tulin vastavierailulle:) Olet varmaan saanut niin monta kertaa ihmettelyä lapsiluvustasi, että olet jo kyllästynyt kuulemaan sellaista, mutta anna minun vielä ihmetellä! Minun on pakko kertoa, että en tunne yhtäkään naista, jolla olisi 13 lasta, edes 10 tai edes 9! Minusta Elämää Villahonkasalossa -blogin Malla on jo ihan supersankari, kun hänellä on kahdeksan lasta ja hän on minun ikäiseni. Sinulla on vielä viisi enemmän. Kyllä siinä onkin arjessa pyörittämistä. Mutta sinä varmaan nautit elämästäsi, niin hyvän kuvan ainakin tästä blogistasi saa. Nyt minä kyllä häpeän itseäni, kun tuntuu, ettei lapsettomanakaan aika riitä läheskään kaikkeen. Sinä ehdit ja jaksat kirjoittaa blogiakin! Mutta kyllä on hienoa, että meitä ihmisiä on niin valtavan erilaisia ja että sinunlaisiakin vielä löytyy! :)

    On varmaan ihanaa suunnitella muuttoa maalle. Tapahtuuko se piankin? Ihanaa, että tyttärelläsi on sama haave! Usein lapset tahtovat päinvastaista kuin vanhemmat, eli maalla asuvien lapset halajavat kaupunkiin ja toisinpäin.

    Parasta jatkoa perheellesi ja toivottavasti tulee kanat kynittyä ;)

    VastaaPoista
  3. Tervehdys, Marge ja Mia!
    Kyllä alkaa sunnuntaiaamu ihanasti, kun koneen avattua saa terveisiä kahdelta uudelta tuttavuudelta. Vasta-alkaaneena kirjoittelijana pidän suurena kohteliaisuutena konkareiden kommentteja.
    Mia: sehän tässä mummolaanmuuton odottelussa onkin sekä hyvä että huono asia, että näillä näkymin mieheni eläkeikä koittaa n.4:n vuoden kuluttua ja muutto voi toteutua vasta sitten. Hyvää siinä on se, että ehdimme opiskella kaikkea tarpeellista ja valmistella käytännön asioita. Huonoa on se, että varsinkin kevät ja kylvöaika ottaa lujille kerrostalossa Helsingissä!

    VastaaPoista