Eräänä päivänä lasta saatellessani ruuhka-aikana havahduin asiaan, jota en ole tullut paljoa ajatelleeksi.
Havahduin siihen, miten liikenteen ruuhka, kiire, suuret ihmismäärät, levoton liikkuminen, äänien ja melun sekamelska, vaikutti hyvin rasittavalta. Jäin ajattelemaan, kuinka sellainen ympäristö vaikuttaakaan lapsen ja nuoren mieleen, kun minäkin aikuinen, joka joudun hyvin harvoin ruuhka-ajan stressille alttiiksi, tunsin oloni hyvin epämiellyttäväksi.
Seitsemänvuotias kyllä istui penkillään päällepäin rauhallisen näköisenä. Koska raitiovaunu oli täynnä ihmisiä, istuimme eri puolilla vaunua, katseyhteyden varassa. Kyytiin nousi hyvin monenlaista kulkijaa. Hieman varautunut olo minulle tuli, jos viereeni jäi hoippumaan voimakkaasti haiseva, epämääräisiä nyssäköitä käsissään roikottava sekavanoloinen mieshenkilö. Joistakin nuorista, ranganlaihoista mustaan huppuun kääriytyneistä nuorista miehistä ei voinut olla varma, mitä heillä liikkui mielessä tai millä asioilla olivat liikkeellä.
Koko matkan ajan täytyi visusti pitää huolta kassistaan ja jotenkin tuli olo, että olisi paras pitää silmät selässäänkin. Levoton ympäristö löytyi sekä aamuruuhkan liikennevälineestä kuin iltapäivänkin väsyneenkiireisestä rientämisestä määränpäähänsä.
Jäin pohtimaan, mikä vaikutus lapselle ja nuorelle on pelkällä koulumatkaympäristöllä. Se ainakin on selvää, että jonkinlaista stressiä tuosta meluisasta, aistiärsykkeillä kyllästetystä ympäristöstä tulee. Minulle ainakin tuli tunne, että ilman painavaa syytä en kyllä huvikseni noita matkoja tekisi.
Ei siis ole ihme, että koululaiset aika mielellään ottavat kotiinpäästyään vastaan halauksia ja silittelyjä. Tarve rauhoittumiselle, rentoutumiselle ja hiljaisuudelle on selkeä. Hyvä on myös kerrata, jos koulumatkoihin on liittynyt jotakin pelottavaa tai outoa, joka jää mieltä askarruttamaan. Huojentavalta tuntuu myös herätä yöunilta todellisuuteen, jos unessa sänky on keskellä metrokiskoja ja juna tulee tunnelista kohti.
Taisin olla onnekas, kun sain kävellä omat talviset koulumatkani paksuun turkislakkiin kääriytyneenä ihastellen kuuran koristelemaa metsää koulutien varsilla ja silloin tällöin vastaan tulevia autoja lumipenkkaan väistellen.
Minä olen miettinyt monesti samaa asiaa. Suomessa nimenomaan pääkaupunkiseutu on stressaavuudessaan ja ilmapiiriltään aivan omaa luokkaansa - siis negatiivisessa mielessä. Jotain on pielessä yhteiskunnassa, kun koko Suomi on niin unipolaarinen: kaikki keskittyy sinne yhteen ja samaan paikkaan. Sen seurauksena asuntojen hinnat ja vuokrataso nousee järjettömyyksiin, päivittäin kuljetut työ- ja koulumatkat pitenevät ja niihin käytetty aika kasvaa. Ja sosiaalisesti pääkaupunkiseutu tuntuu kulkevan aina vai huonompaan, turvattomampaan suuntaan. Tuskin kukaan suomalainen tätä haluaa, miksi sitten yhteiskunta on niin hampaaton tämän kehityksen edessä?
VastaaPoistaJa kuitenkin monen ihmisen ainoa työmahdollisuus Suomessa on nimenomaan pääkaupunkiseudulla, mitä siinä voi sitten tehdä muuta kuin niellä karvaan kalkin?
Minä ja mieheni pohdimme tätä kysymystä usein. Asumme nyt miehen työn vuoksi ulkomailla ja mielessä on muutto Suomeen. Mutta se tarkoittaisi (työpaikkojen takia) väistämättä pääkaupunkiseutua. Ajatus ei kauheasti houkuttele. Asumisen hintataso tuplaantuisi välittömästi, muutenkin elinkustannukset nousisivat ja sosiaalinen ympäristö heikkenisi oleellisesti. Nyt asumme pienessä rauhallisessa saksalaiskaupungissa, lapset voi päästää turvallisin mielin koulutielle ja miehen työpaikka on pyöräilyetäisyydellä.
Sitä aina kuulee sanottavan, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Niin onkin siinä tapauksessa, jos voi työskennellä ja asua pääkaupunkiseudun ulkopuolella!
tv Leena
Mielenkiintoista, että joku ajattelee samoja. Minulle itselleni kauppakeskukset ovat jo liika stressaavia. Ihmettelen ihmisiä, jotka rentoutuvat shoppaillen! :)
VastaaPoistaOnhan se ääni ja valomaailma täällä maalla ihan erilainen. Se kiire ja vilinä puuttuu, ja pelot lasten koulumatkoista on erilaiset. Jos ei pelota pysyykö taksi tai bussi tiellä ja lapset kyydissä, niin sitten pelottaa se, että pysyykö autot pois lasten päältä kun kävelevät kouluun tietä jossa ei ole lumen takia piennarta eikä katuvaloja. Tänä vuonna olo on ollut jotenkin helpottunut kun ei ole yhtään kävelijää vaan molemmat koululaiset kulkee matkan takia taksilla.
VastaaPoistaOlen lukenut tutkimuksesta, jossa todetaan, että alle kolmivuotiaalle kotikin on suuri paikka: oma tila, esim sänky, pitäisi kuulemma pitää mahdollisimman samanlaisena.
VastaaPoistaMitä tulee aikuisiin, niin se on varmaankin niin, että ärsykkeisiin tottuu ja turtuu. Itse olen asunut ja matkustellut suurkaupungeissa ja niiden jälkeen Helsinki tuntuu hiljaiselta ja uneliaalta. Eikä kehä kolmolsella ole todellisia ruuhkia.
OP
Vanhana maalaisena ja nykyisenäkin kaupunkivuosien jälkeen nautin maallaolosta. Toki usein palvelut ovat kaukana ja kulkeminen on hankalaa. Meillä ei ole edes sitä ongelmaa, kun asumme kuitenkin asutuskeskuksen lähettyvillä, bussikin kulkee pari kertaa tunnissa noin kilometrin päästä.
VastaaPoistaHelsingissä asuneena ja eläneenä joskus kauan sitten elämä oli toisenlaista niin Kalliossa kuin lähiössä. Nyt eilisen kokemuksesi ja -ni jälkeen taas onnittelen itseäni, että en ole pääkaupunkilainen.
Hyvän Jumalan varjelusta joukoillesi koulutiellä ja muutenkin toivottelen
Kiva lukea erilaisia mielipiteitä. Itse olen asunut Helsingin keskustassa jo yli kolmekymmentä vuotta ja rakastan tätä kaupunkia. Kesäisin aamulla on ihanaa tehdä pitkiä kävelylenkkejä meren rantoja pitkin... tuskin yhtään ihmistä näkösällä, hiljaista ja niin kaunista :)
PoistaSiinäpä se, kuten itse sanoit, että kun sinä joudut sille ruuhka-ajan stressille harvoin alttiiksi niin voihan se tuntua rasittavalta. Mutta kun lapset taas eivät muusta tiedäkään. Ei niillä ole vertailukohtaa, että entä jos matka olisi hiljaisella metsätiellä... joten ei ne osaa muuta vaatiakaan. Ovat pienestä pitäen tottuneet siihen ja kestävät sen ihan mainiosti. Tässä on se ero kun aikuisen kokemusmaailma on paljon rikkaampi niin se luulee että lapsi kärsii siitä ja tuosta ja lapsi ei moista osaa edes ajatellakaan kun ei ole tietoinen vaihtoehdoista. Mitä olen Helsingissä lapsia seurannut niin ihan pienestä asti kun kävelemään oppivat tuntuvat sulautuvan ympäristöönsä. Eivät esim. ryntää kerrostalon ovesta suoraan keskelle katua, kuten maalainen voisi tehdä.
VastaaPoistaOn se silti varsinkin pienelle lapselle stressaavaa olla kokoajan valppaana, ettei jää kiireisen aikuisen tai pyörän, saatikka auton alle. Humalaiset ovatkin oma lukunsa...
PoistaOlen pienen ikäni (n. 20v) Helsingin keskustassa asunut ja vieläkin pelkään, en enää vain omasta puolestani, että jotain sattuisi.
Minä olen pääkaupunkiseudun kasvatti, ja sieltä maaseudun rauhaan muutin aikuisiällä. Takaisin en kaipaa, toisaalta ymmärrän kantakaupungin kauneutta ja viehätystä. Kyllä lapset pärjää, kun kerran kotona saa rauhoittua ja tankata läheisyyttä.
VastaaPoistaUusi lukija ilmoittautuu! Luen joskus ajan kanssa koko blogisi läpi, nyt olen harpponut sieltä täältä ja totesin että viihdyn vieraanasi! Teillä on kotoisaa! Olen myös maalla kasvanut ja jäin juuri miettimään lapsuuteni kolmen kilometrin koulumatkoja joista 2 km taivallettiin luonnon keskellä. Minulla saattoi alaluokilla kulua liki kolme tuntia kotimatkaan kun piti tutkia kaikkea kiinnostavaa matkan varrelta! :D
VastaaPoistaKiva kuulla sinusta, Kaisu. Hyvää jatkoa talveesi!
PoistaEn olisi itse eikä moni muukaan ystävistäni uskonut, että tällä tavalla voi ihminen metsittyä, niinkuin miulle on käynyt. Viidennen polven helsinkiläinen ei käy nykyisin kuin ehkä parin kuukauden välein isommissa kaupoissa tai lähimmässä kaupungissa, kun sinnekin on matkaa enkä oikeastaan koe tarvitsevani juuri mitään muuta kuin ruokatarpeita, lankojakin löytyy pikkuruisesta kyläkaupasta. ;)
VastaaPoistaKyllä, matka on ollut aika huikea, Helsingistä Suomen pienimpään kuntaan. Jollain lailla tämä on ollut todella voimaannuttava kokemus, elämäntahdin hiljentymisen myötä tullut seesteisyys omaan mieleen ja tekemisiin on ollut mahtavaa. Asioiden pohtiminen omassa mielessä verkkaiseen tahtiin antaa näkökulmia ihan eri lailla kuin kiireessä, melussa ja hälinässä pikaisesti tehdyt päätökset. Maaseutu rulettaa ja tekee ihmiselle ikään katsomatta hyvää!!
Helsinkiin en kaipaa yhtään, en tippaakaan. Lähes 30 vuotta elämää siellä riitti hyvin, nyt on muunlaisen elämän aika. Koskaan en ole tehnyt niin hyvää päätöstä kuin muuttamisen tänne. Lapsetkin ovat täällä aivan erilaisia (vielä nykyäänkin) kuin Helsingissä. Oma esikoiseni syntyi ja kävi koulua Helsingissä kolmanteen luokkaan saakka ja kuopus taas on elänyt koko elämänsä täällä. Eroa on tytöillä, heidän käytöksellään ja suhtautumisessaan asioihin.
Maaseudun lapset saavat elää aika turvallista elämää ja olla kauemmin lapsia, väittäisin. Ulkonäkökeskeisyys ja muotivirtausten mukana kulkeminen ei ole täällä niin suurta kuin isossa kaupungissa. Myös koulumatkat ovat aika erilaisia, täällä kulkevat suurimmaksi osaksi koulutaksilla ja yläasteelle koulubussilla. Turvallista sekin, kun on aina sama, tuttu kuski kyyditsemässä ja aikuisen valvonnassa matkataan.