Laulukirjat esille

En tiedä, onko muissa perheissä näin unitautisia ihmisiä, mutta minusta tuntuu, että tänä talvena meillä on panostettu nukkumiseen. Sekä suuret, että pienet koululaiset saattavat vetäistä ihan kunnon nokoset koulusta päästyään ja puikkivat illan tultua ihmisten aikoihin pehkuihinsa.
Minusta nyt ei mitään merkkiä tuossa asiassa olekaan - jos käyn pitkäkseni ja annan itselleni luvan nukkua, uni tulee taatusti. Kun iltapäivällä torkautin Melskaa isojen tyttöjen huoneeseen, minun piti ihan varmuuden vuoksi laittaa puhelin hälyttämään vartin päästä, koska pelkäsin nukahtavani ja miehen myöhästyvän töistä. Kyllä niin, koska minun ollessani kotona nukkuva mies luottaa siihen, että tulen hänet oikeaan aikaan herättämään.

Nukutettava lapsenlapsi nukahti samalla hetkellä, kun pää tapasi tyynyyn ja minä nukahdin heti sen nähtyäni ja vartin päästä heräsin hyvin nukkuneena.

Miehen työvuorolistassa on tällä viikolla ollut paljon outouksia. Kahtena 11-tuntisena työpäivänä ainoa tauko oli 20:n minuutin ruokatauko ja kahvitauko oli merkitty työpäivän päätteeksi kello 3 yöllä. Paljonpa on kahvitauosta iloa tuohon aikaan, kun kotiin pitää joka tapauksessa pyrkiä.
Tämänpäiväinen outous oli ruokatunti. Miehen työ alkoi kahden maissa iltapäivällä ja ruokatauolle hän ilmestyi puolentoista tunnin kuluttua.
Vaikka olin kahteen kertaan kuullut, milloin ruokatunti on, olin kuitenkin vasta kastiketta sekoittamassa, kun mies jo ilmestyi keittiöön.
Kalakeiton lämmitöstä sai sitten syödä.

Vinkin iltaruuaksi sain tänään Kuopion veljeltä, jolle soittelin kauppareissulla. Kuopion veli oli ajelemassa mummolaa kohti ja minä pähkäilin illan ruokaa. Veli ehdotti "kastia ja potaattia".
Jauhelihakastike on meillä se takuuvarma suosikkiruoka, joka kelpaa hyvin kaikille. Papan perunoita  ja mummon porkkanoita löytyi kylmiöstä.
Mistähän muuten johtuu, että perunaan ja ruisleipään ei kyllästy koskaan?

Tuttava seurakunnastamme soitti tänään. Hän on vetovastuussa ensi sunnuntaiaamun tilaisuudesta. Henkilöt, joita hän oli pyytänyt musiikkipuolelle, olivat sairastuneet. Tuttavalleni oli muistunut mieleen entiset ajat, jolloin kävimme useissa tilaisuuksissa yhdessä, hän säesti ja minä lauloin. Hän kyseli, josko pääsisin pitkästä aikaa laulamaan.
Olen itsekin ajatellut, kun lapset ovat varttuneet ja elämäntilanteeni muuttunut helpommin ohjelmoitavaksi, että voisin viritellä vanhaa taitoani uuteen käyttöön.
Tulevana sunnuntaina kello 11 on seurakunnassamme, osoitteessa Iso Roobertinkatu 24 (Lähetysseurakunta), kaikille avoin tilaisuus, jossa laulan vanhoja, vanhoja lauluja.