Päivystyssairaaloita

Omenasoseen teko illalla viimeiseksi on minulle jokasyksyistä traditiota. Olin ne tuoksut ja tunnelmat jo hylännyt tältä syksyltä, kun mummolan seuduille ei omenia tullut lainkaan.
Rapussa vastaan tuli äsken mökiltään palaava naapuri, joka lykkäsi minulle kymmenen kilon pussillisen omenia. Vaikka homma on hyvin houkutteleva, taidan jättää soseen teon huomiseksi, niin saan nauttia siitä kaikessa rauhassa.

Helsingin päivystyssairaalat ovat tulleet tänä viikonloppuna tutuiksi. Eilen aamulla heti herättyäni lähdin käyttämään ekaluokkalaista yskäkurkkua Lastenklinikalla. Siellä vierähtikin useampi tunti, kun lapsi sai hengitellä Salbuventia kahteen otteeseen. Vaikka lääkäri olikin vanha tuttu ja tehokkuudestaan ja ammattitaidostaan kuulu, kolmeen kertaan lääkärin luo odottelu ja laboratoriokäynti veivät oman aikansa.
Astmalääkkeellä yskää nyt hoidetaan ja jos vastaavanlainen tauti iskee, on määräys mennä uudestaan ja sitten aloitetaan astmatutkimukset.
Tänään saattelin iäkästä naapuria Haartmannin päivystyssairaalaan. Piti ihan tarkistaa, että syksyllä 2009 saimme uuden uutukaisen päivystyssairaalan. Muistelin, että sairaala valmistui viime syksynä...
Marian sairaalan päivystyspoliklinikka oli nostalginen ja tavallaan kodikas vanhassa miljöössään, mutta oikeastihan siellä tuli seinät vastaan kaikkialla ja tilat olivat kuin hamasta menneisyydestä. (Niinkuin todellisuudessa olivatkin.)
Kun tänään tutkailin uuden päivystyssairaalan näkymiä, ei niissä ollut mitään hohdokasta. Kaikki oli kylmän kalsean steriilinomaista, kylmä harmaa ja siniharmaa jäivät värimaailmasta mieleen. Ei nyt varmaan kukaan ensiapuun tuleva panisi pahakseen, vaikka sisustuksessa jotakin värinpilkahduksia olisikin.
Mutta sama kohtalo on päivystykseen tulevilla, oli sairaala uusi tai vanha. Jos tulet yksin, etkä jaksa huutaa apua, saat aika rauhassa pedilläsi makoilla. Huomasin taas sääliväni vanhuksia, jotka ilman saattajaa yrittivät selvitä kipuinensa, vaivoinensa ja vessahätänsä kanssa, kunnes joku tulisi auttamaan.

Koska olin sairaalareissulla, mies lähti töihin yöksi ilman mamman passausta. Maatalouskoululainen ilmaisi, että isin touhu oli näyttänyt uusavuttomalta. Kun yhtenä päivänä selviää töihin ilman mammaa, toisena päivänä mamman hyvästelemänä töihinlähtö onkin sitten juhlaa.
(Rehellisyyden nimissä on mainittava, että kyllä me ehdimme suuta suikata metroaseman edustalla, kun kumpikin kiiruhti juoksujalkaa; mies venytti töihinlähtöä viime tinkaan ja minä kiirehdin Meilahdesta kotiin.)

Täällä taisi olla tänään aurinkoisen kesäinen ilma. Bussissa takanani istuva nuori mies kertoi puhelimeensa sellaista. Kun ajatukset on paikasta toiseen rientämisessä, ei ehdi edes noteerata säätiloja.
Sen olen suurella mielihyvällä noteeranut, että lapsenlapsi tulee aamulla hoitoon.