maanantai 2. tammikuuta 2012

Paperit talteen

Tiimariin mennessäni ostamaan uutta kodinkansiota "tärkeitä" papereita varten, alkoi taivaalta hiipiä ihan outoja ilmestyksiä. En ollut lunta tunnistaa. Sen verran lumi on jatkanut ripotteluaan, että lapset ovat aloittaneet vaatteidenkastelurallin. Se tarkoittaa sitä, että päälle puetaan kaikki ulkovarustukset, märässä lumessa tehdään, mitä mieleen juolahtaa ja sitten kun alkaa näppejä tai takamusta paleltaa, tullaan kylpyhuoneeseen ja kuoritaan päältä iso läjä läpimärkiä vaatteita. Niitä on noin korillinen lasta kohden ja puhtausasteesta riippuen ne päätyvät joko pitkin saunanlauteita, eteistä ja kylpyhuonetta tai päätyvät suoraan likapyykkikoriin.
Kun on syöty hevosen annos, etsitään uusi vaatekerta ja kiiruhdetaan takaisin ulos. Kun kotipihassa möyrii myös naapureiden lapsia, alkaa olla koko pihan lumet jo kaavittu kasoihin ja sitten siirrytään talon toiselle puolelle avonaiselle torille mellastamaan. Nyt on jo kolmas ulkoilukierros menossa; myös niillä, jotka kävivät isin kanssa uimahallissa.
Koska isin kanssa lähti kaksi pikkutyttöä ja kaksi koulupoikaa, meni 11-vuotiaalta koulupojalta konseptit sekaisin ja lausahduksensa on huvittanut meitä tänään. Metromatkalla uimahalliin Lauri-poika pähkäili: "jos isi sä kerran meet tyttöjen kanssa naisten pukuhuoneeseen, niin mihin me Miikan kanssa sitten mennään?"
Tuollaisen päätelmän jälkeen on isosiskot ihan hukuttaa Lauri-pojan silityksiin ja paalitteluun, koska niin suloista ajatuksenjuoksuahan tuo pohdinta osoittaa.

Sain siis Tiimarista uuden kansion säilytettäviä papereita varten. Kirjoitin tussilla vuosilukua kansion kylkeen ja meni hyvin kauan, ennenkuin huomasin vuosiluvussa "1912" olevan mitään erikoista.

Istuin penkillä leikkelemässä matonkuteita, kun ajattelin kysellä äidiltä terveysasemakäynnin kuulumisia. Nostin jo takamustani ylös mennäkseni saunaan soittamaan, kun puhelin alkoi täristä taskussani. Äiti oli päättänyt soittaa minulle ihan samaan aikaan. Menin saunan lauteille juttelemaan.
Puhun saunassa kaikki tärkeät ja rauhassa puhuttavat puhelut, koska sinne ei kuulu muiden pulinat.
Äiti oli onnistunut saamaan laboratoriokäynnin yhteyteen päivystysajan lääkärille, koska hänen flunssatautinsa paranee kovin nihkeästi. Varmaan nyt kuurilla alkaa toipua nopeammin.

Nukketalolla ovat pikkutytöt leikkineet taas kovasti. Nyt kun tytöt viilettävät ulkona, annoin 8-vuotiaalle isoveljelle luvan leikkiä vuorollaan. Tyttöjen nuket vaihtuivat vain Lego-ukkeleihin.

3 kommenttia:

  1. Uusi kansio on meillekin laitettu, mutta vanhasta 2005-kansiosta, joka on tyhjennetty kuiteista saunan uuniin. Sen enempää ei tarvitse verottajaa tai muutakaan varten kuitteja säilyttää, sanoo mies.
    Toivottavasti äitisi pian paranee!
    Lomaa on siis teilläpäin vielä!

    VastaaPoista
  2. lapset osaavat kyllä toden totta nauttia lumesta,eritoten siellä,missä sit harvoin on:)

    VastaaPoista
  3. Noinhan se tapahtui aikoinaan: ulkovaatteet eivät meinanneet riittää lapsille ollenkaan...

    VastaaPoista