perjantai 6. tammikuuta 2012

Ruokaa neljälletoista - katsaus suurperheen ruokatalouteen

Tein noin vuosi sitten juttukatsauksen suurperheen ruokatalouteen. Kun juttelee ihmisten kanssa, joita elämä monen lapsen perheessä kiinnostaa tavalla tai toisella, on tavallisin ihmetyksen aihe kaikki ruokahuusholliin liittyvä. Aika usein joudun kauppamatkalla puolituttujen ja tuntemattomien tentattavaksi, kun ostosteni määrä herättää huomiota. Usein mukanani on myös ns. "kuormakameli" - joutilas tai altis vahva ihminen, joka on mukana kasseja kantamassa ja valvomassa, ettei äiti jää liian pitkäksi aikaa kylälle höpisemään.

Kun vuosi sitten selvisin päivän ruokaostoksista keskimäärin vajaalla 30:lla eurolla, tänä talvena tekee tiukkaa nipistää alle viiden kympin. Jos ostan tiukalla itsekurilla sitä, mitä tarvitaan, menee ruokakauppaan päivässä 50-60 euroa. Jos ostoslistalla on vessapaperia ja pesuaineita, ruokaan käytettävä summa luonnollisesti pienenee.

Päivän ruokalista lyödään lukkoon vasta kaupassa. Jos löytyy -30%:n hintalapulla ruokatarpeita, päivän ateria saadaan kolmanneksen edullisemmin. Lihapullapäivä on luonnollisesti silloin, kun onnistun metsästämään vähintään kolme kiloa tarjousjauhelihaa. Kokolihaa, tavallisemmin naudan, ostan pääsääntöisesti vain tarjouksesta. Pala-tai suikalepaistia kun ei kannata meille valmistaa alle kolmen kilon satsia. Kolmesta kilosta saamme yhden aterian, kahdelle aterialle lihojen ruskistaminen on niin suuritöinen ja aikaa vievä homma, etten tee sitä kovin usein.

Jos lisäkkeenä on riisiä, sitä täytyy keittää kilo. Jos aterialla on kokonaisia perunoita, niitä tarvitaan 2,5 kiloa. Spagettia keitän kerrallaan kilon.

Maitoa meillä kuluu nykyään vain 12 litraa vuorokaudessa, kun olen nyt useamman kuukauden tehnyt säännöllisesti kotikaljaa ruokajuomaksi. Kahdesti viikossa teen kotikaljaa 5 litraa kerrallaan.
Piimää kuluu 2 litraa ja kotimehuja laimennettuna 1-2 litraa. Viime viikolla keitin mehua viinimarjoista, marja-aroniasta ja pakasteeseen unohtuneista raparpereista.
Appelsiinituoremehua ostan muutaman kerran vuodessa, kun oikein tekee mieli. Silloin täytyy tehdä rajoitus "lasillinen per nokka". Jotta jokainen saa lasillisen, mehua täytyy kantaa kotiin vähintään 4 litraa.

Koko talven olen tehnyt lähes päivittäin tehosekoittajalla marjapirtelöä. Sen raaka-aineeksi on tullut X-tra mansikkajogurtti (0,99e/litra), rasvaton maito, pakastemarjat ja pellavansiemenrouhe.
Tänään tein pirtelöä lähes kolme litraa ja marjoina oli marja-aronia, punaviinimarja, mustikka ja ripaus makeaa mansikkahilloa. Olemme olleet suhteellisen terveitä ja vatsa on voinut hyvin. Vitamiinit pakastemarjoista saatuina vähentää hedelmien ostoa.

Hedelmät ostan yleensä tarjouksesta. Eilen toin S-marketista päärynöitä (0,89e/kg) nelisen kiloa.
Banaanit maistuvat meillä kaikille. Jos toisin jokaiselle yhden normaalihintaisen banaanin, eli 14 kappaletta, banaanien osuus päivän ruokabudjetista olisi helposti 1/5.
Banaani on tarjoushintainen, jos se maksaa euron verran kilolta.

Tämä talvi toi yllättävän uudistuksen perheen pitkiin perinteisiin. Sain vieroitettua meidät Oivariinin käytöstä leivän päällä. (Ulkolaisille lukijoille tiedoksi, että Oivariini on voin ja kasviöljyn seos, joka maistuu lähes voille, on maukas ja monikäyttöinen, koska soveltuu myös ruuanlaittoon ja leivontaan.)
400g.n rasia Oivariinia maksaa noin 2,70e.
Olemme koko talven voidelleet leipämme S-marketin Rainbow 40% margariinilla. 400g :n rasia maksaa 0,89e. Margariinia kuluu vähintään kaksi rasiaa viikossa, joten viikkosäästö Oivariiniin nähden on 3,62e ja vuosisäästö lähes 190e.
Kyseinen margariini on sen takia hyväksytty ilman suuria mutinoita, koska ei oikeastaan maistu miltään. Toisin sanoen siinä ei ole juuri mitään sivumakua. Rasvaistahan se ei todellakaan ole.
Leivonnassa ja ruuanlaitossa olen jo vuosia käyttänyt voita.

Pidän säkeistä, tukkupakkauksista, myyntieristä, kanistereista, ämpäreistä, tyhjennysmyynneistä, alennetuista eristä. Tulen mielelläni hätiin, jos kauppias haluaa päästä eroon suuresta erästä syömäkelpoista ruokaa. Torstaina tein sopimuksen lounaskahvilan pitäjän kanssa, että ostan häneltä sulkemisaikaan kaikki salaatit ja leivonnaiset, mitkä on jäänyt häneltä myymättä. Yli 400 litraa pakastekapasiteettia tuntuu vasta riittävältä tarjousten hyödyntämiseen ja suurien ruokaerien pakastamiseen. Samoin mummolasta useamman kerran vuodessa saatava kolme kylmälaukullista pakastemarjoja saadaan hyvin sijoitettua.

Ruoka on asia, johon saa uppoamaan rahaa määrättömästi. Kaupassa käynti on vaivatonta, jos voi ostaa, mitä mieli tekee, eikä tarvitse laskea hintoja. Joskus, tosin nykyään harvemmin, teen suuret kaappientäydennysostokset ajattelematta ostosten loppusummaa. Totuus on kuitenkin se, että jos rakennan perheen ruokalistan kuudenkymmenen euron päiväbudjettiin, jolloin päivän ruokien hinnaksi tulee noin 4 euroa henkeä kohti, meillä syödään terveellisemmin. Kun ruoka on "kalliilla rahalla" ostettua ja harkiten valmistettua, ei hävikistäkään tule ongelmaa.

26 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintoista luettavaa, kiitos!
    Voinko kysyä, mites teidän pyykkihuolto sujuu ja paljonko suurinpiirtein viikossa pyörii kone?

    VastaaPoista
  2. Nämä määrät on kyllä niin huimia, että yksinasujaa huimaa! Onko teillä vanhanajan kylmiö vai tavallista suurempi jääkaappikapasiteetti?

    VastaaPoista
  3. Aikamoista taiteilua kun ajattelee, että syöjissä on nuoria miehiä, jotka syövät enemmän kuin aikuinen mies.

    VastaaPoista
  4. On siinä perheenemännällä miettimistä, kuinka saa ruokapuolen pelaamaan. Ja hinnat vain kallistuvat. Mutta sinulla on homma hanskassa vuosien kokemuksella. Hyvää kevätaikaa teille kaikille!

    VastaaPoista
  5. Kuten Tirriliisa kirjoitti, niin tämä oli mielenkiintoista luettavaa. Ja tuota lukiessa tulin yhä enemmän vakuuttuneeksi suuren pakastimen tärkeydestä isossa perheessä.

    VastaaPoista
  6. Luen näitä ruokapostauksiasi oppimismielessä,vaikka meitä on vain 5 kotona. Viikonloppuisin kyllä syöjien määrä vaihtelee viidestä kolmeentoista.
    Hieno oivallus tuo sopimus lounasravintolan kanssa! Saatte vaihtelua ja sinäkin pääset vähemmällä, ehkä, joskus. Eikä mene hukkaan loput ruuat.
    Olinkin ehdottaa tuota riisin ostamista säkeittäin,mutta sen olitkin jo tehnyt.Samoin etnisistä liikkeistä saa mausteet halvemmalla.

    VastaaPoista
  7. Meillä on asuntoon kuuluva jääkaappi-pakastinyhdistelmä, jossa säilytetään tarvikkeet, joita tarvitaan pitkin päivää.
    Porkka-kotikylmiö on ollut jo reilut 10 vuotta ja se toimii "välivarastona": jääkaappiin matkalla olevat maitotuotteet, hillot, mehut, juurekset, hedelmät ja kylmälaatikossa lihatuotteet. Kylmiön yhteydessä on toinen pakastin ja viime syksynä ostin kolmannen pakastimen, joka on osoittautunut taloudelliseksi hankinnaksi, kun nyt on tilaa hyödyntää tarjouksia.

    Jos en pese pyykkiä kolmea koneellista päivässä, olen suuressa pulassa.

    Anitta, se on totta, että kolmen vanhimman pojan syöminen on upeaa katsottavaa ja isän ruokailu on hiiren piperröstä sen rinnalla.
    Neljäs poika on jo hyvää vauhtia tulossa perässä.

    VastaaPoista
  8. Hei, vielä kiinnostaa, käytkö ihan joka päivä kaupassa?

    Ja toinen kysymys. Miten ikinä pysyt selvillä mitkä sukat/kalsarit/t-paidat ovat kenenkin miehen, vai ovatko he kaikki saman kokoisia?

    VastaaPoista
  9. Vuodessa tulee muutama päivä, kun en kaupassa käy. Yksi syy siihen on tietysti se, että kannan lihasvoimalla tavarat kotiin ja toinen se, että naapuritaloista löytyy kolme hyvin varustettua ruokakauppaa: Citymarket,K-market ja S-market, jossa pääasiassa käyn edullisimman hintatason vuoksi.
    Lisäksi olen huomannut, että pystyn parhaiten napsimaan punaisen hintalapun tuotteet talteen, jos käyn oikeaan aikaan ja ahkerasti kaupassa. Aamutuimaan ja juuri ennen sulkemisaikaa saa parhaat tarjoukset.

    Vaikka pyrin pitämään aina varmuusvarastoja, on joitakin sellaisia asioita, kuten leivinjauhe tai sokeri, jotka loppuvat silloin, kun leipomukset on jo aloitettu. Silloin kipaistaan kaupassa hakemassa vaikka yhtä asiaa.

    En uskonutkaan, miten mukavaa on, kun viereinen pieni K-market on auki viikon jokaisena päivänä ilta yhteentoista asti.

    Perheen kolmella vanhimmalla pojalla on sama vaate- ja kenkien koko.
    Farkkuja olen pyytänyt heidän nimikoimaan, mutta usein laitan ne arviosta kaappeihin - pojat etsivät sitten omiaan. T-paidat erotan värien perusteella ja pitkähihaisia he lainailevat toisilleen.
    Sukkia sitten ei erota toisistaan ollenkaan. Taitaa olla koko perheellä yhteiset sukat.
    Useimmilla on periaate "värillä ei niin väliä, kunhan on ehjät".
    Sukkien parsiminenhan oli sitä minun terapiatyötä.

    Niin ja se piti vielä mainita: pyykkiä lajitellessani voin aina kysyä Tirtetalta, kenen vaate on kyseessä. Viisivuotias muistaa veljien vaatteet.

    VastaaPoista
  10. Pitkään aikaan en ole mitään kommentoinut, vaikka täällä säännölisesti vierailenkin.

    Nyt täytyy sanoa, että joka lukemiskerran jälkeen nostan aina vaan hattua sulle enemmän. Oma arki tuntuu taas niin helpolta tämänkin postauksen luettuani. ;) Olet sinä melkoinen organisoija!

    Kattaako tuo mainitsemasi 50-60e/pv, kaikille yhden lämpimän aterian ja kaksi niille jotka ovat lounasaikaan kotona vai oliko tuo viikonlopun hinta?

    Mukavaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  11. Huokaisen ja halaan sinua. Olet uskomaton äiti. KAtraasi ympärilläsi on vaativa, mutta taatusti rakastava ja sinulle paljon antava.
    Voikaa hyvin jokainen teistä♥
    Siunattua alkanutta vuotta perheellenne!Sydämestäni.

    VastaaPoista
  12. Ihana postaus!! On tosi mielenkiintoista kuulla, miten ison perheen elämä pyörii. Mua kiinnostaa itseänikin kaikenlainen asioiden pyörimässä pysyminen, just tuollanen ison perheen elämän organisoiminen on tosi haastavaa ja mielenkiintoista. Siinä ei tosiaan paljon saa lipsahdella, että pysyy talous (rahallinen sekä fyysinen) hanskassa.

    VastaaPoista
  13. Kiitos kommenteistanne.
    Nasba kysyi, onko tuo budjettisumma viikonlopulta vai arjen miehitykseltä.
    Kyllä se näyttää aika tasaisesti menevän, oli pyhä tai arki. Joskus ennen isin tilipäivää tehdään muutama päivä ihmeitä 20:n euron päiväbudjetilla. Silloin täytyy kyllä voita, kahvia ja sokeria olla varastossakin.

    Kesäaikana, kun kaikki syöjät on kotona ja tehdään joka päivä eväitä milloin minnekin retkelle tai työeväiksi, ruokabudjetti vähän kasvaa. Helteillä ei paljoa viitsi leipoakaan. Talviaikaan tuntuu, että uuni on päällä aamusta iltaan (ja tuntuu muuten sähkölaskussakin).
    Eilen juuri ajattelin, mikä ruuanlaiton helppous aukeaa, kun saan leivinuunin muuton myötä.
    Sähköuunissa on hyvin epätaloudellista valmistaa haudutettavia ruokia.

    VastaaPoista
  14. Olet sinä mahtava perheenäiti ja organisoijana varmaan valtakunnan huippujen tasolle, ellet parempikin. Tätä oli kiva lukea ja ihailla.

    VastaaPoista
  15. Kiitos vastauksesta! Aika hauskaa että viisvuotias muistaa veljiensä vaatteet :) Siinä sen näkee, että lapset huomaavat pieniä asioita, mitä aikuiset eivät ollenkaan rekisteröi. Hyvä apu äidille :)

    Hyvää alkanutta vuotta teidän koko perheelle! :)

    VastaaPoista
  16. Pataruuissa lihan voi ruskistaa padassa kuumassa uunissa ennen nesteen lisäämistä. Tosin sähköuunilla moisten ruokien laittaminen ei kyllä oikein edes kannata. Terkuin pieni karjalanpaisti uunissa 8 tuntia.

    VastaaPoista
  17. On siinä kannettavaa! Minulla yksi eniten harmittavista asioista työn aloittamisessa oli se, että enää en pääse kauppaan kun laputuslihoja on myynnissä. Kyllä kirvelee ostaa täydellä hinnalla!
    Ei muuta kuin tsemppiä sinne ruoka-arkeen, ihanaa kun saatte kuormia maalta.

    VastaaPoista
  18. Kiva tätä oli minustakin lukea! Moni asia kuulosti tutulta, mutta toki teillä mennään isommalla kapasiteetilla.

    Meillä on maidon juontia rajoitettu niin, että muksut ottavat lasillisen per ateria, seuraavan lasillisen sitten vettä. Tällä tavoin lapset saavat vuorokaudessa ruokasuositusten mukaisen määrän maitoa, mutta eivät täytä sillä mahaansa - eikä maitoa tarvitse käydä ostamassa joka päivä. En ole viime aikoina edes laskenut, paljonko menee. Vuosi sitten oltiin noin 20 litrassa per viikko.

    Aikamoiselta kuulostaa tuo, että kaiken taloon tulevan ruoan kannat kaupasta! Me käymme yleensä kerran viikossa ostoksilla isosti auton kanssa ja kulutamme noin 150 e. Viikolla tarvitsee ostaa enää maitoa ja satunnaisesti jotain pientä muuta täydennystä.

    VastaaPoista
  19. Iso perhe ja isot kassit tarpeen kauppaan mennessä. Onneksi apulaisia sentään riittää kai usein. Maidon kantaminen oli aikoinaan kaikkein raskainta, tuntui siltä, mutta keksin panna nuoret miehet asialle...kummasti väheni maidon kittaaminen...
    Punalaput ja keltaisetkin ovat tarpeellista arkea meilläkin, vaikka emme kovin usein kaupassa käykään. Huusholli on normaalisti vain 2-4 henkeä nykyään. LIDLin maito on ollut halvinta,(noin 66-68 senttiä litra) säilyvää ja ostamme sitä laatikoittain - säilyy lämpimässä ja sen voi laittaa jääkaappiin siitten kun kun tarvitaan.

    VastaaPoista
  20. Oletko kokeillut valmistaa levitettä itse? Hintaa tulee ehkä saman verran kuin mainitsemallesi Rainbowlle, erona kuitenkin terveellisyys. Itsetehdyssä kun ei ole lisäaineita. Voita, öljyä ja vettä, lisäksi levitettä voi maustaa oman maun mukaan.

    VastaaPoista
  21. En ole vielä kokeillut, mutta kun otit asian puheeksi, pitäisipä kokeilla. Muutama tuttu tekee leivänpäälliset itse voista ja öljystä.
    Ja huh-huh: Rainbown levitteessä on VIISI E-ainetta + aromiainetta!
    Tämä asia täytyy nyt kyllä ajatella uusiksi.

    VastaaPoista
  22. Olipa mielenkiintoista lukea suurperheen ruokataloudesta. Meitä on nyt vasta viisi, keväällä perhekoko kasvaa kuuteen. :)

    Meillä syötiin kans Oivariinia, kunnes jostain luin vinkin tuosta levitteen valmistamisesta itse. Se on todella yksinkertaista ja tulee huomattavasti halvemmaksi. Lisäaineita ei ole ja maku on sama kuin oivariinissa. ;)

    Mä en laita lainkaan vettä seokseen, vaan voita ja auringonkukkaöljyä (mikä vain miedon makuinen öljy sopii, rypsiöljyä oon myös usein käyttänyt) suhteessa 1kg voita/4-5dl öljyä. Annan voin pehmetä pöydällä reilut puoli vuorokautta. Sitten vispaan voin ja huoneenlämpöisen öljyn sekaisin. Pienempi määrä onnistuu käsinkin (puoli annosta tuosta ohjeesta) vispilällä, mutta isomman teen sähkövatkaimella. Tuon ohjeen mukaan tulee n. kolme isompaa oivariinirasiallista.

    VastaaPoista
  23. Olipa kiva lukea suurperheen äidin kirjoitusta, näitä on niin harvassa.

    Meitä on teistä yli puolet vähemmän,tosin pieniä kaikki ja ruokaa menee silti hurjasti, joten voin vain kuvitella teidän ruoka rumbaa.

    Jos saa kysellä niin, paljonko teillä juodaan maito per henkilö? Sopiiko kaikille sama maito ( ettei allergioita ). Mietin kun meillä menee n 13 litraa maitoa viikossa että se on paljon mutta taidan nyt perua sanani :)

    Ja syödäänkö teillä aamu ja iltapalaa koko porukalla ja mitä sillon tarjoillaan?

    Ja minkä ikäisiä on teidän lapset?

    Voimia sinne ison perheen pyöritykseen, vaikka sisua sinulla taitaa olla enemmän kun pienessä kylässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentistasi!

      meillä on jopa perheessä neljä henkeä, jotka ei juo maitoa maitona ollenkaan. Joskus harvoin murojen kanssa voivat ottaa. Syövät sitten jogurttia kalsiumia saadakseen.
      Ostan kevyt- ja rasvatonta maitoa, joskus ruuanlaittoon täysmaitoa.
      Nuo kaksi isoa poikaa, joilla tuntuu luut ja lihakset kasvavan vauhdilla, saattavat juoda pari litraa vurokaudessa. Muut juovat sitten sen verran, kuin mieli tekee.
      Lasten maidonjuonti on selvästi kausiluontoista. Minä uskon aika pitkälle siihen, että ihmisen tekee mieli syödä ja juoda sitä, mitä elimistö kulloinkin tarvitsee. Jos lapsen tekee mieli maitoa, hän sitä todennäköisesti myös silloin tarvitsee.
      Aamupalaa syödään siinä järjestyksessä, kuin täytyy selvitä lähtöön. "Ensimmäinen kattaus" on tavallisesti arkisin 6.30. Keitän kaura- tai neljänviljanpuuroa, kahvia ja leipää ja sämpylää saa ottaa oman mieltymyksensä mukaan. Harvoin annan muroja aamupalalla, koska ne eivät pidä nälkää ja helposi hujahtaa yhden murokuppiin puoli paketillista.
      Iltapalalla syödään sitä, mitä tekee mieli. Itse tuputan lapsille mielellään proteiinipitoista iltapalaa, koska se parantaa nukahtamista, eikä pienetkään herää yöllä nälkäänsä.
      Joskus on iltapuuroaikoja. Joku isoista pojista pyytää iltapalaksi puuroa ja sitten sitä haluaakin koko joukko.
      Tuohon ikäkysymykseen otan lapset avuksi. On hirmuisen vaikea muistaa kaikkien ikiä, kun joka vuosi numero muuttuu.
      tyttö 5v, tyttö 7v, poika 8v, poika 10v, poika 11v, tyttö 13v, tyttö 14v, poika 15v, tyttö 17v, poika 19v, tyttö 20v, poika 22v, tyttö 23v.
      (Olipa kova miettiminen, sai lapsetkin pohtia tosissaan.)

      Poista
  24. Voi kääk, ihana lukea näitä tekstejä :) Saa siinä olla miettimässä miten ruokailut hoidetaan. Miten jos olette reissussa? Kuinka usein käytte ihan koko perheen voimin kylässä jossain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, viimeksi olemme olleet ihan koko perheellä reissussa isäni hautajaisissa kolmisen vuotta sitten. Matka vaati linja-auton vuokraamisen. Tällä hetkellä 10 lasta asuu vielä kotona ja koko joukolla emme kyläile - ihan käytännöllisistä syistä.

      Poista