torstai 8. syyskuuta 2011

Väitän, että Kangasniemi välittää vanhuksistaan

Mummolasta kuului tänään hyvää.
Isän voinnin äkkiä kääntyessä huonompaan suuntaan, äiti oli ottanut yhteyttä kunnan kotisairaanhoitoon. Äiti soitti heille eilen ja tänään kotisairaanhoidosta käytiin kotikäynnillä kartoittamassa tilannetta.
He saavat tarvittavia apuvälineitä, tarvittavaa apua ja tukea. Koska on kyse syöpäsairaan saattohoidosta kotona, on isällä mahdollisuus myös päästä kunnon sitä vaatiessa terveyskeskukseen hoitoon.
Suuri taakka äidin sydämeltä otettiin pois, koska hänenkään ei tarvitse jaksaa yli voimiensa, vaan voi pyytää tarvittaessa lisäapua.
Merkittävin asia hoitajien tämänpäiväisessä käynnissä oli ollut sydämellisyys, myötäeläminen ja vipitön auttamisenhalu. Voimme viedä laitteita ja vempaimia, antaa pillereitä, siteitä ja piikkejä, mutta jos sydän ei ole työssä mukana, materiastakaan ei ole sairaalle iloa.
Niin potilas, kuin tämän vaimokin, saivat kokea huolenpitoa ja välittämistä tilanteessa, joka on kummallekin uusi ja ajoittain myös ahdistava.

Minä näen selkeästi myös sen, kun on vertailukohta, kuinka vanhusten hoidon taso vaihtelee kunnasta riippuen.
Kangasniemellä, missä 75 vuotta täyttäneiden määrä asukasluvusta lähentelee jo viittätoista prosenttia, on tehty hyvin yksityiskohtainen ja konkreettinen vanhustyön strategia. Sitä helsinkiläinen lukee suurella ilolla ja kunnioituksella, koska teksti ei ole pelkkää sanahelinää, vaan sitä toteutetaan käytännössä sydämellisesti, mitä ei ole edes strategiaan suoraan kirjattu.
Näyttää siltä, että Kangasniemellä on hyvä vanheta - siis muuttakaamme sinne!

4 kommenttia:

  1. Tosi hieno homma!!! Varmaan jälkikasvu maailmalla helpottunut, kun läheltä apua saatavilla.

    VastaaPoista
  2. On varmaan helpotus kun tietää vanhempien saavan apua tarvittaessa. On niin raskasta kauempaa seurata kun ei itse mitään mahda. Hieno asia sekä heille että sinulle, varmaan on kuin taakka harteilta pois.
    Voimia!

    VastaaPoista
  3. On ihanaa kuulla, että vanhuksista välitetään ja otetaan heidän omat toiveet huomioon. Huolenpito ja ystävällinen kohtelu on paljon enemmän kuin vaihdetut vaipat tai lämmitetty ruoka.

    VastaaPoista
  4. Onpa ihanaa, että vanhempiesi hoitoketju on muodostumassa turvalliseksi ja toimivaksi!
    Ihanaa, että Kangasniemellä homma toimii!

    Meillä täällä Pohjois-Savon pikku pitäjässä on tehty vanhuspoliittinen päätös myös. Kotihoitoon satsataan. Kuulostaa hyvältä, että vanhus voi olla mahdollisimman pitkään kotona. Siitä he nauttivat ja toistaiseksi on löytynyt myös resursseja kotihoitoon, jotta homma toimii.

    Asialla on kuitenkin kääntöpuolensa. Vanhusten yksinäisyys. Ne ajat, kun kotipalvelu ei ole käymässä, vanhus saattaa olla yksin ja turvaton. Omaiset eivät välttämättä pääse käymään eikä naapureita, ystäviä tai muitakaan tuttuja ole aina saapuvilla... Ja, kun kotihoitajilla on työvuoronsa aikana monta asiakasta, saattaa yhden kotikäynti olla pikainen sujaus vaan. " puurolautanen vilahti tiskialtaaseen heti kun ehdin viimeisen lusikallisen suuhun työntää" tuumasi kerran eräs leikkauksesta toipuva ikäihminen, jolle kotipalvelua annettiin toipumisajaksi.

    Mutta ei voi olla kuin iloinen ja helpottunut vanhempiesi tilanteesta!!
    Näin ne asiat järjestyvät aikanaan!

    T. " se savolainen" :)

    VastaaPoista