tiistai 1. helmikuuta 2011

Äidin kirosana

Kello oli viisi. Kaksi pikkutyttöä peuhasi pihan lumikasoissa. Menin kauppaan hakemaan jauhelihaa, spagettia ja maitoa. Ilmoitin tytöille, että kun kohta tulen takaisin, sitten he lähtevät kanssani sisälle, koska haalarit ja hanskat näyttivät läpimäriltä.
Vartin yli viisi tulen tuli hännän alla pihaan, koska kotona odotti lauma kiukkuisia poikalapsia nälkäkuoleman partaalla.
- "No niin, Tirtetta, nyt mennään äkkiä sisälle!" huikkasin teeskennellyn reippaalla äänellä pidellen samalla ulko-ovea auki siinä toivossa, että lapsi kävelisi sisään. Isosisko oli jo livahtanut hyvän aikaa sitten, koska eskarilaisen kanssa ei tarvitse vääntää kättä mistään asiasta nykyään.
Tirtetta istuu lumikasan päällä ja esittää kuuroa ja sokeaa ja vähä-älyistä.
- "Käskenkö isoveljen hakemaan, vai tuletko suosiolla?!" Kuuro lapsi pyörittelee lumipalleroa lapasissaan, päällysrukkaset on nakattu hujan hajan pihalle.
Pihamme on mukavan suojaisa sen takia, että taloyhtiö muodostuu kahdesta vastakkaisesta kerrostalosta ja talojen avoimet sivut on yhdistetty punaisella, korkealla rautaportilla. Suojaisassa pihassa myös suuttuneiden äitien huuto kertautuu mukavasti ja tunsin niskassani ikkunaverhojen takaa kuikuilevat haukansilmät, jotka mittailivat jokaista kehoni tavua. Viskasin kauppanyssäkkäni kuraiseen tantereeseen ja könysin keskelle pihaa monen lumivallin yli.
Tirtetta istuu lumikasassaan jäyhän rauhallisena kuin keisarin morsian. Koska tiesin nyt olevani täysin oikeassa ja nelivuotiaan ihan väärässä, pääsi suustani huonostiharkittu lause:
- "Nouse ylös, senkin juntturapää, nyt on pakko mennä sisälle!"
Ja niskassani tuntui siltä, kuin sylillinen ivan nuolia olisi heitelty sinne pistelemään. "Suuttuipas, mokoma ja puhui pahasti lapselleen!"
Tirtetan tajuntaan iskee moukarin tavoin sana "juntturapää". Hän nostaa arvokkaasti päänsä, huulet kääntyvät nurin ja silmät käyvät surullisiksi:
-" Tuo oli kirosana! Ei lapselle saa puhua noin!"
Kirosana kuitenkin tepsi, koska Tirtetta sai väännettyä itsensä pystyyn ja tekoitkua volisten selviää sisälle.
Rapussa selitän hänelle, ettei se juntturapää nyt ole niin kovin pahasti sanottu ja että minua harmitti hänen hidastelunsa, koska toiset odotti ruokaa.
Nyt on Tirtetalta pyydetty anteeksi ja lupasin, etten enää ikinä sano "juntturapää".

4 kommenttia:

  1. Ei saisi nauraa, mutta naurattaa silti. :)
    Juntturapää! :D

    VastaaPoista
  2. :D :D :D voi meitä äitejä!
    Ihania ollaan!
    Aitoja ihmisiä aitoine tunteineen..ja niin sen pitää ollakin, kyllä lapselle saa kiukustua asiasta ja sanoa vaikka juntturapää :)
    Mullakin "kirosana" vaihtuu ikäryhmittäin..niitä alkaa olla jo aika liuta eri tilanteisiin ja eri ikäisille :)
    <3 sinnepäin!

    VastaaPoista
  3. Voi, juntturapäitä livahtelee minunkin suusta :DD Tuo sisäänmeno on juuri se josta meidän nelivuotian kanssa taistellaan. Ai että sitä on kiva vetkuttaa, ainakin pojan mielestä.

    VastaaPoista
  4. Juntturapää on ihan mieto.. Mie en ees kehtaa kertoa, mikä sammakko kerran loikkasi miun suusta kun rähistiin tytön kanssa. Päiväkirjaankin se sammakko pääsi. Ai että hävetti. Bäääääd mama!

    VastaaPoista