torstai 3. helmikuuta 2011

Puutarha-asiaa

Eräänä päivänä olin tulossa taas maitokassieni kanssa portista pihaan. Portin ulkopuolella seisoo nuori nainen ja katselee kaihoisasti talomme pihalle. Kun avaan avaimella porttia, hän kysyy kohteliaasti, saisiko tulla pihalle katselemaan, kuinka istutuksemme pärjäävät talvella. Hän oli kuulema käynyt kesällä katselemassa pihaamme ja huomannut, että tässä taloyhtiössä on panostettu hieman tavallista enemmän pihan hoitoon ja ulkonäköön.
Jäin juttelemaan naisen kanssa ja kävi ilmi, että hän opiskeli ekologista pihasuunnittelua ja oli paneutunut oman kotikerrostalonsa pihan hoitoon oikein perusteellisesti.
Olin kyllä joskus pannut merkille kanavan toisella puolella olevan kerrostalon pihan poikkeuksellisuuden, mutten ollut perehtynyt esimerkiksi pihan kasveihin.
Nainen kertoi, että heillä on autotallirakennuksen katolla luonnonniittykokeilu, johon hän on saanut juurtumaan ja kasvamaan jo yli 50 eri kasvilajia. Pihaan hän on pikkuhiljaa lisännyt hyötykasveja, joita asukkaat sitten ihmeekseen vähän kerrassaan "löytävät". Esimerkkeinä hän mainitsi raparperin, mansikan, viinimarjapensaat ja lukuisat mausteyrtit. Viime kesänä hän oli tarjonnut talon lapsille kunnon kesäharrastusta: he olivat rakentaneet siistit laatikot, joihin kaikki halukkaat lapset saivat laittaa kasvamaan porkkanaa.
Nainen kertoi muutaman hyvän vinkin. Jos puutarhassa on riesaa hiiristä ja myyristä, kannattaa houkutella variksia ja harakoita pesimään pihan läheisyyteen. Keväällä kannattaa koota puutarhaan pieniä risukasoja ja ne houkuttelevat pesätarpeita etsiskeleviä variksia ja harakoita. Pöllöjen houkuttelemiseksi kannattaisi laittaa pihan lähistölle varta vasten pöllöille tarkoitettuja pesäpönttöjä. Niiden mitat löytyy BirdLifen sivuilta ja sieltä voi myös tilata valmiita pönttöjä. Pöllönpönttöjen suuaukko on suurempi, kuin muiden lintujen.

Kun kerroin mielenkiinnostani mehiläistenkasvatusta kohtaan, hän kertoi ihan käytännönläheisen vinkin oman pihamaan mehiläiskannan vaurastuttamiseen. Pihaan kannattaa istuttaa "poikapuolinen" raita. Kun varhaisena keväänä vielä kylmästä kankeat mehiläiset eksyvät auringonlämmön houkuttelemina ulos pesistä, raidan hedekukat on ensimmäinen varhainen ravinnonlähde niille. Jos varhaista ravintoa on saatavilla, mehiläisten lisääntyminen  voimistuu.
Kaikkihan hyvin tiedämme, että mehiläiskannan hyvinvointi alkaa olla maailmanlaajuinen asia, jonka suhteen oltiin liian kauan välinpitämättömiä.

Nuori nainen toivotti tervetulleeksi kesäiltana kotitalonsa pihamaalle katselemaan. Sanoi siellä möyrivänsä kaiket illat.

Pitääpä kysyä äidiltä, onko Lautakankaan pihassa jo poikapuolinen raita. Minulla on ihan sellainen muistikuva, että siellä taitaa olla.

Kun raita keväällä kukkii, voi ottaa vesiastiaan juurtumaan oksia, joissa on keltaiset hedekukat.
Kaikki puutarhanomistajat, nyt kasvattamaan ja istuttamaan raitoja!

4 kommenttia:

  1. Kaupunki-ihmeitä! Niitäkin on ja niitäkin näkyy löytävän.
    Tämmöistä Nuorta Naista täytyy ihailla. Hän ei ole jäänyt surkeilemaan vaan on ottanut lapion käteensä.

    VastaaPoista
  2. Ihailtavaa kansalaisaktiivisuutta! Herättelee ehkä muitakin asukkaita tekemään osuutensa yhteisen hyvän eteen.

    VastaaPoista
  3. Tämä nuori nainen kertoi, että ensi alkuun hän hoiti pihaa vain taloyhtiön hallituksen "valtuuttamana". Myöhemmin taloyhtiö on antanut hänelle rahaa käytettäväksi kasvien ostoon ja hän saa vapaasti toteuttaa ideoitaan pihan kasvisuunnittelussa.
    Varmaan aika harvinaista isossa kerrostalossa näillä leveysasteilla.

    VastaaPoista
  4. Näin on! :) Aina sitä jotenkin selviää. Samoissa taitaa omatkin huolet usein kierrellä. Ja miten vähäisiltä ne suuressa mittapuussa näyttävätkään... ;) Vierailusi blogissani lämmitti erityisesti mieltä. ♥ Kiitos. :)

    VastaaPoista