Tutunnäköisiä ihmisiä

- "Niinkun koira olis purassu pyllystä " kuvaili mies pakkaskeliä aamusella, kun hilpasi vähän liian köykäsessä varustuksessa hakemaan päivän lehteä.
- "Onko sua sitten joskus koira purru pyllyyn, kun sä tiedät, miltä se tuntuu?" kyseli ekaluokkalainen.
Eli leppoisassa pakkasessa alkoi miehen lomaurakka: kaksi viikkoa olisi keksittävä jotakin muuta tekemistä bussinajamisen sijaan. Aamupäivällä näkyi vielä selviä vieroitusoireita: pohdittiin viime yön työvuoron tapahtumia.
Muutenkin aamu oli selvästi hakusessa miesparalla: kauhea työ muistaa omien poikien nimiä ja yhdistää oikea nimi oikeaan poikaan. Aina kun hän aloitti selittää jotakin asiaa jollekin pojalle, tuli ensin viiden veljen nimet peräjälkeen ja vasta kuudennella kerralla osui oikea nimi kohdalle. Kahden pienimmän tytönkin kohdalla tulee joskus haksahduksia, mutta sen mies huomaa sitten siitä, kun puhuteltu ei reagoi siskon nimeen mitenkään.
Tirtetta tuli kertomaan isille, että on alkanut harrastaa "juoksemusta". Kun isä alkoi ihastella asiaa ja ehdottaa äitiä lenkkikaveriksi, Tirtetta jatkoi:
- "Kyllä minä harrastan myös hyppäämystä, jossa on keppi korkealla. Ja siinä alla on sellanen pehmeä, jossa voi pomp-pomp-pomp."
Tirtetta on kerran jos toisenkin päässyt isin kanssa Eläintarhan kentälle tai Myllypuron myllyyn sisähalliin ja saanut kyseisiä lajeja jo kokeillakin. Vähän vaivihkaa eli asiaa suuremmin Tirtetalle mainostamatta isi lähti Kisahalliin "reenaamaan". "Vähän vain penkkiä ja habaa."
Lukiolaispoika teki äsken lähtöä samaan paikkaan. On aina niin hauska kuunnella noiden miesten juttuja, kun ne tapaavat toisensa jossakin muualla kuin kotona, että kuinka kauan menee, ennenkuin huomaavat "kah, isähän se siinä" tai "näyttää ihan mun pojalta". Se on kyllä mun ehdoton suosikki, kun lukiolaispoika nousee kavereidensa kanssa bussiin, istuu paikoilleen ja kaveri vieressä tönäsee:
- "Näit sä? Se oli sun faija, joka ajaa tätä dösää?"
Ja lukiolaispoika vastaa:
- "Ai jaa? En mä huomannu.."

(Hyvin kauan sitten vanhin tytär kävelee iltahämärissä Hakaniemen torin poikki. Häntä vastaan tyhjällä torilla kävelee nuori poika. Tytär ehtii ajatella säälivästi: "joku yksinäinen, koditon katulapsi täällä kylmässä". Kun poika tulee kohdalle, isosisko huomaa: "ai, sehän onkin mun oma veli menossa seurakunnan kerhoon.")

Mummolan eiliseniltaisen kuorman johdosta kylmiö ja pakastimet taas pullistelee. Kiitollinen mielihän siitä on.
Viikonlopun mummon hoivissa ollut kahdeksasluokkalainen kysäisi jo kolmannen kerran:
- "Mutakakkuu?"
Taidanpa vielä tehdä, jos ei huomenna sitten vaikka tarttiskaan leipoa mitään.