Mummolan syreenipuskat

http://c-album.com/kuvat/sirkunkotona/201105.jpg
On se hyvä, että lukijani ovat niin kärsivällisiä ja ymmärtäväisiä. Siis siinä asiassa, että minun kielitajuni sanoisi, että jos juttuni käsittelee linkistä löytyvää tämän viikon mummolakuvaa, niin se olisi ihan kiva katsoa jutun lopuksi. Minun taidoilleni on siis ihan käsittämättömän suuri saavutus, että Pikkuveljen lähettämästä sähköpostista olen saanut tuon litanian tuohon alkuun ja kuvasta pitäisi löytyä mummolan syreenipuska yhden maailman kauneimman olennon kanssa.
Lila syreeni on ollut rakkain kukkani ihan polvenkorkuisesta lähtien. Mummolan punaisen, vanhan talon länsipäädyssä on aina kasvanut rehevät syreenipuskat ("sireenit" kyllä sanottiin ennenvanhaan). Niiden varjossa oli ihana nautiskella elämästä, levittää viltti ruohikolle puskien viereen ja antaa pään täyttyä vahvasta tuoksusta.
Kesäkuussa parhaimpaan kukinta-aikaan syreenintuoksu tuli väkisin sisälle tupaan asti, koska ikkuna pidettiin päiväsaikaan aina auki puskien vieressä.
Syntymäpäivänäni kesäkuussa äiti ja Lahja-mummo laittoivat syntymäpäiväaamutarjottimelleni aina maljakkoon syreeninkukkia. Ja jos juhannukseen asti syreenin kukinta-aikaa riitti, äiti toi valtavan suureen lasimaljaan tuvan nurkkaan suuren sylillisen syreenin oksia.
Ja perhosiahan on mummolan puutarhassa ollut aina paljon.

Kun joskus opettelen tekemään saippuaa, valmistan sitä mummolassa syreeninkukkimisen aikaan. Naapurin mummo sai sukulaiseltaan ulkomaantuliaisena ihanan saippuan: sen sisällä oli pieni syreenin kukkaterttu. Sillä tavoin saa tuoksun vangittua.

Kiitos, Pikkuveli, hyvin virkistävästä kuvasta. Et olisi voinut parempaa kuvaa valita helmikuun loskan keskelle.

Jälkikirjoitus: Pikkuveli kertoi, että ritariperhonen ei ole ihan jokakesäinen vieras Lautakankaalla.