Maailman rakkain ihminen

Me, joilla nyt syystä tai toisesta sattuu olemaan oma mies, joko kihlattu tai vihitty tai ihan muuten vain mies, olemme sitä mieltä, että hän on elämämme mies. Se pitää paikkaansa ainakin enimmän aikaa. (Tilastojen valossa näyttää siltä, että aika moni suomalainen muuttaa mieltään ja haluaa vaihtaa unelmiensa kumppania.)
Minä kuitenkin puhun nyt vain omaan pussiini, koska en tiedä edelleenkään tämän piilossa olevan auringon alla ketään muuta miestä, johon tuntisin niin suurta vetoa ja kiintymystä kuin omaani ja nykyiseeni ja ainoaani. (Kyseessä on yksi ja sama mies.)
Totta kai olen tusinan kertaa tämän yhteisen historiamme aikana sanonut ajattelematta lompakkoani pidemmälle, että " nyt riitti, voinks mä mennä, vai haluut sä?" Sitten kun aurinko on paistanut sinne risukasan perukoille, olen vitsaillut miehelle, että eihän sulla miesparka ole edes realistisia mahdollisuuksia häippästä mihinkään, kun et sä ikuna selviäis  kahdeksan lapsen (alaikäisten määrä tällä hetkellä perheessämme) elatusmaksuista. Ja jos ihan totta puhutaan, kyllä meillä se perusperiaate koitetaan takaraivossa pitää, ettei se ole edes mikään vaihtoehto, että antaisimme latvojen kasvaa eri suuntiin. Ja jos vielä enemmän totta puhutaan, minä olen aina ollut se, joka testailee toisen sitoutumista, välittämistä ja hermoja laukomalla sellaisia huonostiharkittuja sanoja.

Viime aikoina, kun olen ollut rakastuneempi mieheeni kuin koskaan ennen, olen ajatellut, tarvitaanko todellakin epämiellyttäviä kokemuksia ja ravisteluja, että sitoutumisen köysi ei ala rispaantua merenkäynnissä.
Kun olimme nuorempia, terveempiä ja elämästä huolettomammin ajattelevia, suhtautui paljon suuremmalla välinpitämättömyydellä parisuhteen laatuun. Oma napa nöyhtineen tuli etusijalle, kun oli kysymys esimerkiksi yhteisen ajan käytöstä.
Tulee tässä mieleeni pari naapurissa asustavaa leskeä, joiden ei koskaan ole tarvinnut tehdä näin suurta numeroa siitä, että pitivät tiukasti kiinni toisistaan yli 50 vuotta. Tunnen itseni aika lapselliseksi juttuineni.

Kun lyhyen seurustelu- ja kihlausajan jälkeen olimme menossa naimisiin, äitini evästi meitä yhdellä ainoalla neuvolla, joka löytyy myös Raamatusta:
"Juokaa vettä omasta kaivosta."
Tätini, joka oli juuri eronnut miehestään, antoi oman neuvonsa:
"Puhukaa kaikki asiat selviksi ajoissa, ettei pienikään asia jää kaivelemaan."
Mieheni muistuttaa minulle silloin tällöin tiukkana hetkenä:
"Kolmisäikeinen lanka ei hevillä katkea."
Sehän tarkoittaa, että jos meillä avioparina on Jumala sidottu elämäämme mukaan, olemme vahvalla perustalla.

Kun joskus tekisi mieli natista joutavanpäiväisistä asioista miehelleen, joka uhraa koko elämänsä puolisonsa ja lastensa hyväksi, muistutan itselleni:
"Vanhempien hyvä parisuhde on se ilma, mitä lapset hengittävät."