sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Tonnikalakiusaus suurelle perheelle hintaan 8,70

3prk tonnikalaa paloina öljyssä
1kg pakasteperunasipulisekoitusta
1/2 l kuohukermaa
suolaa/pippuria tai haluamaasi maustesekoitusta (minulla X-tra grillausmauste)

Valuta öljy tonnikalasta. (Huom! EI viemäriin.)
Levitä suureen uunivuokaan puolet perunasipulisekoituksesta. Paloittele tonnikalapalat pieneksi silpuksi ja lisää perunoiden päälle. Ripottele vähän mausteita kalan päälle. Lisää loput perunat. Tasoita pinta, lisää mausteita. Kaada kerma vuokaan.
Paista uunin alatasolla noin tunti, 180 asteessa, kunnes pinta on kauniin ruskea.

Kala kuin kala käy, mutta meillä turvauduttiin nyt kalamiesten saaliin puutteessa purkkikalaan. Punajuurta täytyy ehdottomasti olla tämän ruuan kanssa.
Tällä kertaa ostin raaka-aineet K-kaupasta ja ruuan hinnaksi tuli 8,70. (Mummon punajuuria syötiin, niitä ei tarvinnut ostaa.)
Joskus olen laittanut miehelle työevääksi. Vaikka kala olisi kevyttä, nälkä lähtee kerman voimalla.


Liekö ollut nälkä lapsenlapsella, kun heräsi aamulla kuudelta ja kömpi vierestäni lattialle. Hetken kuluttua huomaan, että tyttö istua nakottaa vieressäni ja kääntelee kädessään meetwurstipakettia. Oli käynyt hakemassa sen jääkaapin alahyllyltä.
Mummo-kurja ei kuitenkaan makkaraa antanut, vaan käy vaihtamassa makkarapaketin maitopulloon. Siinä sitten poski poskea vasten nautitaan aamumaidosta ja nukahdamme vielä molemmat.
Puolenpäivän aikaan lapsenlasta hakemaan tullut tyttäreni pyörittelee päätään "miksei mummolassa herätä neljältä?
No ei kai, kun saa nukkua mummon ja papan vieressä...

10 kommenttia:

  1. ...yhtymäkohta Sinun elämääsi, tuo "lapselapsi ja poski poskea vasten"...

    VastaaPoista
  2. Meillä kun ollaan allergian takia käytänössä kalattomia, niin herkkua on broilerikiusaus. Jos lapset saisi päättää niin sitä olisi joka viikko :))

    VastaaPoista
  3. Teetkö sen valmiista suikaleista? Millä maustat?

    VastaaPoista
  4. M.V: Muuten: tykkääkö kissat nukkua posketusten Mamman kanssa?

    VastaaPoista
  5. Jepulis huokea ja hyvä ruoka.

    VastaaPoista
  6. Marien ruokaohjeissa on huippuhyvä broileri-perunavuoka, joka on meijän perheen suosikki. Mie en jostain syystä tykkää pakasteperunoista, ennemmin kuorin tavan perunat.

    VastaaPoista
  7. Kiitos, Pirjo-Sini, vinkistä! Marien blogi oli minulle ihan uusi tuttavuus.(Niinkuin lähes kaikki blogit..)

    VastaaPoista
  8. Myöhäinen vastaus: Vanha Ville kissani joka on nukkunut pää tyynylläni, viikset poskiani kutitellen, ja kuorsasi!

    Nykyisin yksi jos toinen käväisee, mutta ei ole
    poskittain nukkujaa.

    VastaaPoista
  9. Mimminkeittiöstä löytyy pilvin pimein ruokaohjeita kaikkeen lähtöön :)

    VastaaPoista