Uusiakin "tauteja"

Tirtetta on maannut tänään vällyjen alla. Kai se alkuperäinenkin tauti vielä koettelee, mutta hän uskoo kivenkovaan, että sai  raivoärähdyksen. (Pää kopsahti kaatuessa lattiaan.) Siinä ei ole paljoa äidin selitykset auttaneet, Tirtetta on vain kaivautunut syvemmälle tyynyjen alle.
Eilen joku ärsytti puheillaan Tirtettaa ja kun tulin kysymään syytä tämän kimeälle kirkumiselle, Tirtetta selittää
siskon "käyvän hermon päälle" puheillaan.
 Joka tapauksessa  puolikuntoinen hän vielä on. Minä meinaan vilustua jo tytön katselemisesta. Mitä kovempi veto käy olohuoneeseen parvekkeen oven alta, sitä kesäisemmin Tirtetta tuntee vetoa pukeutua. Nytkin hän viihtyy hihattomassa trikoomekossa ja sukkahousuissa, joista on terät leikattu pois. Viime kesän helteillä hänet tunnisti pihassa olevien lapsien joukosta siitä yksityiskohdasta, että hän harrasti kerrospukeutumista. Pari ohutta kesämekkoa päällekkäin ja viimeiseksi vielä joku pikku-Iida-liivihame. Luulen, että hänellä oli vaikeuksia päättää, minkä ihanista mekoistaan pukisi, joten laittoi useamman kerralla. Isot siskot kiersivät sisäpihan kaukaa, eivät halunneet tunnustaa siskokseen outoa hameniekkaa.

Kauppareissulla soitin nopeasti äidille.(Nopea soitto kestää n.20min.) Kuopion (reipas) veli oli laittanut vapaapäivänsä hyvään tarkoitukseen ja tullut kyytimieheksi isän Mikkelinreissulle. Syöpälääkärillä käynti oli jälleen hoitojakson päätteeksi kyseessä. Mitään mullistavaa uutta ei ollut ilmennyt, mutta mitään syytä hoidon lopettamisellekaan ei löytynyt. Päivä kerrallaan eläminen siis jatkuu.
Eräänä päivänä tajuntaani iskeytyi vahva lause: "Tärkeintä on elämä." Se kumahteli mielessäni koko päivän. Se laannutti ärsyyntymiseni (jälleen kerran) miehen puheille. Illalla saimme kuulla, kuinka tuttavaperheen isän matka oli päättynyt autokolarissa. Samalla hetkellä oivalsin taas kerran rautalankatyöstönä, miksi se elämä on niin tärkeä. Siksi, että se voi niin äkkiä loppua.