Tirtetta tulee illalla innoissaan luokseni:
- "Onko mummolassa sitten hiirejä ja rotta?"
Vastaan:
- "Kyllä siellä on."
- "Saanko minä sitten syöttää niille juustonpalasia?!"
- "Kyllä saat."
- "Kiitos äiti!" kiljahtaa Tirtetta, halaa minua hurjasti ja juoksee kertomaan uutista siskolle.
Voi ihanaa!
VastaaPoistaMeillä ei ole rottaa, täydellinen elämäkin voi olla joiltain osalta puutteellista. :(
Mutta HIIREJÄ on, eilis iltanakin, kanalaan mentyäni huomasin semmoisen oleva syömässä kanojen tähteitä, eivät pahasti pelkää minua.
Joskus joku hukkuu kanojen vesiastiaan (kattilaan).
"Hiirejä" rapistelee välikatossa täälläkin:)
VastaaPoistaHurmaavan suloista tuo lapsen ilo. KAdehdittavan vähästä. Siinäpä meille taas opittavaa, eikös!!
Aivan ihana. Toivottavasti isot-siskot olivat yhtä onnellisia. :))
VastaaPoistaKuusivuotias tuli silmät kauhusta laajenneina kysymään:
VastaaPoista- "Eihän mummolassa ole hiiriä ja rottia!? Tirtetta sanoi, että se saa syöttää niitä."
Vastasin, että kyllä siellä joskus on, mutta ne juoksentelee pihassa ja vanhassa talossa.
Kuusivuotias totesi päättäväisesti:
- "No sit mä en kyllä muuta mummolaan."
Tinttarus: Joka päivä nää pudottaa maanpinnalle tuon kiitollisuuskäsityksen kanssa. (Jos pääsee isin kanssa saunaan: "Oi kiitos äiti!")
Maria: Näillä tuntuu olevan tuo lemmikinkaipuu jo ihan hurjissa mittasuhteissa.Syksyllä tuli talitintti tuuletusikkunasta sisälle. Täällä hihkuttiin:
- "Otetaan se lemmikiks, älkää päästäkö sitä ulos!"
On kyllä hauskaa lukea kirjoituksiasi! Osaat niin asettua lasten asemaan.
VastaaPoistaPienestä saa lapset iloiseksi;))
VastaaPoista