maanantai 28. helmikuuta 2011

Suurperheen äiti tenttipenkillä

Hygienia- ja itsehillintätesti on nyt takana. Hygieniatesti meni varmasti läpi, vaikken oikeita vastauksia jäänytkään kuuntelemaan. Kysymykset olivat enimmäkseen sitä maalais/kaupunkilaisjärkiluokkaa: "jos ravintolan keittiössä pihvi putoaa lattialle, sen voi laittaa asiakkaalle ruuaksi. Oikein vai väärin?" (Kahdeksasluokkalainen poika vastasi: voi laittaa, jollei asiakas huomaa.)
Itsehillintätestistä kävi testaajan kanssa kommunikointi.
 Tyttären kanssa hyvissä ajoin ennen määräaikaa seisoimme Kaapelitehtaan D-rapun kellarikerroksessa odottamassa ja nykimässä kahta suurta metalliovea, (toista hakkasimmekin ihan kovaäänisesti) ja seuraamme liittyi useampi muukin kokeeseen tulija. Siinä sitten ihmettelimme, kunnes rouva Testaaja avaa kiukkuisesti toisen oven ja sanoo:
- "Miksette tule sisälle?"
Selitimme, ettemme kiskomisista huolimatta olleet saaneet ovia auki...
- "Luulisi nyt ruoholahtelaisten tänne osaavan tulla.." oli rouva Testaajan vastaus.
Kysyin sitten alkuselostusten aikaan, että voinko testin tehtyäni poistua kokonaan paikalta, sillä minulle riittää, että saan kahden viikon kuluttua postissa todistukseni. (Niinkuin kaikki muutkin.) En siis välttämättä halunnut jäädä odottamaan niin kauan, että 45:n minuutin testiaika on ohi ja sen jälkeen kaikki kysymykset oikeine vastauksineen ja vastauksien perusteluineen käydään läpi. No sehän sopi rouva Testaajalle, tosin 20 minuuttia täytyi olla paikalla.
Kun sain ruksit piirrettyä ja 20 minuuttia oli kulunut, nousin ja palautin kysymyslomakkeeni ja sanoin kiitos rouva Testaajalle. Hän nousee avaamaan minulle oven ja sanoo:
- "No minä nyt päästän tämän hätähousun."

Kukin voipi tuon lausahduksen perusteella tehdä omat johtopäätöksensä, kun ottaa huomioon, etten tuntenut rouva Testaajaa entuudestaan ja hän oli samaa ikäluokkaa kanssani.
Onneksi mielessäni oli KIRKKAANA edellisen kirjoitukseni kommentoijien tsempitykset (sanooko nuo nuoremmat ihmiset noin, kun tuo sana näytti niin oudolta kirjoitettuna?) ja onneksi olin nukkunut päivänokoset, muuten olisin saattanut jopa pahoittaa mieleni. Joka tapauksessa oudolta tuntui tuollainen puhuttelu.
(Tytär soitti juuri "pääkallonpaikalta": minulla oli ollut yksi väärin, tytär joutuu kokeen uusimaan.)

Ja nyt tämä suurperheen äiti hätähousu juopi ihan rauhassa toisen kolpakollisen kahvia.
Onneksi huomenna on jo paremmat ilot/murheet/huolet elämässä.
Mahdollisimman vähähuolista elämänjatkoa Teille kaikille mukanaeläjille.

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Oliko se loma, joka loppui?

Koska ajatukset vaeltelee jatkuvasti tekemättömään päivitykseen, on paras käydä valittelemassa ja voihkaamassa täällä, jotta selviää näistä viimeisistä hommanpinnistyksistä.
Pienenä yllätyksenä minulle tuli, että miehen ikipitkäksi kuviteltu talviloman puolikas oli ja meni ja huomenaamulla viideltä pitää herätä arkitodellisuuteen siltäkin osin. Ylitöillä hän juhlistaa loman loppumista, mutta siitä maksetaan tuo kello viiden herätyksen hinta. Täytyy muistaa vielä tarkistaa ennen aamuviittä, että miehen työhousut on olemassa.
Hiihtolomansa sairastelleet lapset lähtevät huomenna kouluun, siis ne, jotka eivät ole saaneet vatsatautia ja jatkavat sairastelujaan. Tarkka lukumäärä täsmentyy vasta aamuherätysten aikaan, mutta nyt näyttää siltä, että 2-3 joutuu vielä jäämään sairastuvalle.
Huomiseen kalenteriin vilkaisu saa vatsani vääntelemään. Huomisen kohdalla lukee nimittäin niin paljon asiaa, että jollei Maatalouskoululainen olisi täällä lomailemassa ts. orjatyövoimana, olisin  niin sanotussa pulassa. (Pula johtui kai lähinnä siitä, että unohdin tyystin miehen töihinpaluun.) Suurimmat vatsanväänteet aiheuttaa tietenkin se hygieniapassitesti, johon olen mukamas joka välissä lukenut. Testi on huomenna klo 17 ja äsken oppiopusta lukiessani huomasin, että ihan kokonaan on vielä mieleen painamatta erilaisten pesuaineiden käyttötarkoitukset ja ph:t sekä missä lämpötilassa mikäkin pöpö taintuu taikka kokonaan kuolee.. Pikkuisen olisi nolo olo, jos maksaa neljäkymppiä rapiat kokeesta, jonka kirkkaasti reputtaa. Yöunia kun ei kuitenkaan kannata haaskata lukemiseen, muuten tekee karhunpalveluksen itselleen.
Kaiken lisäksi tänään olen oppinut taas lähes pölyallergian partaalla, että minkä taakseen jättää, sen edestään löytää kahta suurempana ja pölyisempänä kasana. Siis tuo puhtaanpyykinkasa olohuoneessa. Luit oikein, olohuoneessa. Meillä ei ole pyykin käsittelylle mitään muuta paikkaa, kuin keittiön iso pöytä ja kuivan pyykin välietappina muuta paikkaa saunan lauteiden lisäksi kuin olohuoneen tietty hyväksi/ainoaksi havaittu tyhjä lattiatila. Ja kouluun lähtijät ja muutkin ihmiset täällä tarvitsevat vaatteita päälleen, oli pyhä taikka arki.

Maailman suloisin näky oli tänä aamuna rapun portaalla, kun Tirtetta suurella kärsivällisyydellä odottaa isiä lähtemään kirkkoon. Sanoinkin isille, että et ole kuunaan nähnyt ketään yhtä kärsivällistä lasta, joka täysissä kamppeissaan istuu odottamassa varttitunnin, että isi vetää kirkkovermeet ylleen. Kertaakaan hän ei kysellyt tai hoputtanut isiä. Niin kova oli halu päästä isin kanssa lähtemään.
Meillähän tämä jonnekinlähtemishomma on aina ollut niin päin, että naiset odottaa rapussa lähtövalmiina miehiä, jotka valitsevat kravattinsa väriä.

Ihan tässä lähiaikoina tartun sitten siihen hoitamattomaan asiaan, että otan vastuun sydämellisten blogituttavien huomionosoituksista, joita tunnustusten merkeissä on plakkarissa kolme kappaletta. Nöpöstiinalle toivotan oikein onnellista uutta työviikkoa ja kiitän tuoreimmasta tunnustuksesta.
Lapsiorja tuossa voitelee iltaleipiä pikkuveljelleen ja pitää yhden huoneen ipanoita ruodussa. Oliskohan näiden lasten äidin aika palata omaan ruotuunsa - mieskin huhuilee niiden työhousujensa perään.

perjantai 25. helmikuuta 2011

Perusoikeuksien äärellä (jälleen kerran)

Ihmisyksilön  loukkaamattomuuden ja oman kehon koskemattomuuden oikeudesta olen tänä aamuna saanut pitää muistutuspuhetta lapsille. Kyseiset puhutteluun joutuneet lapset ovat jo iältään koululaisia, joten alkeellista muistin toimimista ja päättelykykyä voi jo sen ikäisiltä odottaa, noin keskimäärin.
Yleinen vallalla oleva harhakäsitys näyttää lapsilla olevan, että jos toinen ÄRSYTTÄÄ, se oikeuttaa fyysisen koskemattomuuden rikkomiseen. (Tämä suomeksi: jos toinen katsoo minuun päin, kun en sitä sietäisi, saan humauttaa katsojaa siihen kehonkohtaan, mikä sattuu olemaan lähimpänä.)
Kun kolmatta tähän aiheeseen liittyvää välirikkoa äsken selvittelin ja vetosin jo perustuslakiteksteihin ja ihmisoikeuksien julistukseen, sanoin ääneen johtopäätökseni:
"Jos minä täällä alkaisin läiskiä toisia sillä perusteella, että minua ärsytetään, läiskisin toisia aamusta iltaan!"
Huh-huh, kun istuivat pukarit hiljaa sohvalla pitkän tovin. Enpä käynyt kyselemään, mitä heidän mielessään liikkui. Toivottavasti miettivät ihmisoikeuksia.
Minun piti ihan kaivaa esille ihmisoikeuksien julistus. Teksti on näköjään muistin virkistämiseksi terveellistä luettavaa niin ipanoille kuin heidän vanhemmilleenkin.
Joitakin lainauksia:
1 artikla ...Heille on annettu järki ja omatunto ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.
3.artikla    Kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.
5.artikla ...tai kohdeltako julmasti, epäinhimillisesti tai alentavasti.
13.artikla  Jokaisella henkilöllä on oikeus liikkua vapaasti.
19.artikla  Kullakin yksilöllä on oikeus mielipiteeseen.

Muutamia sanoja tuosta korostaisin näin lapsilauman kasvattajan ominaisuudessa: veljeyden hengessä, turvallisuus, älköön kohdeltako alentavasti, liikkua vapaasti, oikeus mielipiteeseen.
Lisäksi käsi sydämellä lisään kasvattajan vastuun elää esimerkkinä kaikille ympärillään oleville lapsille.
(Luoja meitä tässä hommassa auttakoon.)

torstai 24. helmikuuta 2011

Ja kukaan ei arvaa, mitä tänne kuuluu

"Äidit komentaa lapsia, isät komentaa äitejä ja jos lapset eivät tottele äitiä, isä ärähtää"  kiteytti isä tänään Tirtetalle perhe-elämän pääperiaatteet, kun Tirtetta meinasi, ettei aina tarvitse totella. Tirtetta tuli vielä varmistamaan asian äidiltä, onko se nyt varmasti niin ja äiti sanoi, että on.

Jonkinlainen turtumus tähän tautikieroon alkaa näköjään tulla. Äsken vasta minulla meni tajuntaan, että hei, täällähän maata rötköttää ihan uudet potilaat milloin missäkin nurkassa. Ennen hiihtolomaa poti tokaluokkalainen ihan sellaista perusflunssaa nuhineen, yskineen. Tänne asti tätä lomaviikkoa hän on ollut noin kiikunkaakun ulkonakäyvä ihminen, ei kovin puhelias, eikä riehakas. Mutta tänään hän on ollut naama peruslukemilla, vaihtanut pesää huoneesta toiseen ja nukkunut koko päivän, välillä käynyt pyytämässä juomista. Sitten huomasin kahdeksasluokkalaisessa myös ihan outoa käytöstä. Ensin hän kävi ostamassa Verkkokaupasta uuden ohjaimen pelivehkeeseen ja luulin, että tuosta sitä nyt alkaa koko loppuillan kuuluva pelinmäiske tai  autopelin urina, mutta kappas vain: mies nukkuu kuin karhunpoika peittomykkyränsä keskellä, eikä tiedä tämän maailman menosta mitään. Vanhin poikakin kävi tiedottamassa, että "taitaa nyt olla S kipeä, kun se tähän aikaan nukkuu".
On vielä tämä oirekirjokin kuin suoraan "kotilääkärin" sivuilta kohdasta "influenssa". Arvatkaa vain, kuinka monta kertaa olen käynyt apteekissa viimeisen kahden viikon aikana..

Jotta tässä mieliala vähän kohenisi, voisi siirtyä ihan näihin huusholliasioihin. Eilen päätin aloittaa kampanjan "pese yksi hylly päivässä". Aloitin keittiöstä, koska keittiönkaappien pesu on sellainen homma, että se tulee minulla tehtyä vasta sitten, kun alkaa itseä tarpeeksi paljon se sotku ärsyttämään. Nyt ei ole niinkään kyse sotkusta, lähinnä pöly on tullut mukaan kuvioihin. Jostakin, liekö Marttojen sivuilta, luin joskus, että yhden hyllyn pesu päivässä tulee tehtyä vaikka tiskaamisen yhteydessä ja ihan huomaamatta on koko kierros tehty. Kummasti kun tahtoo oma silmä tottua vaikka kuinka kamalaan epäsiisteyteen. (Ja näistä jutuista se mielialakin kummasti kohenee.)

Huomenna lapsenlapsella on neuvolapäivä ja uhkailin aamulla nukkua pitkään, koska ei tule hoitoon. Kannattaisi herätä aikaisin, koska aamun varhaisina tunteina saa hommia tehtyä enemmän kuin koko pitkänä päivänä.
Tämä ilta on taas se ilta kuukaudesta, jolloin suurperheen äiti kokee olevansa kovasti varoissaan: seuraavan päivän lapsilisiin on enää yksi yö, ne kaikki rahat on vielä tallella! Huomenna puoleenpäivään mennessä tunne kuivuu kasaan laskupinoa koneella naputellessa.
Eli: kääntäkäämme saunan kiukaan kytkintä, riipikäämme pyykit saunasta kuivumasta, kerätkäämme kaikki leikkieläimet lauteiden alta ja menkäämme iltasaunaan!

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Puuronsyöntiesto?

Yöllä herätessäni ajattelin ruispuolukkapuuroa. Nyt se on uunissa ja teen illaksi kunnon nälkää, että voin suurella nautinnolla syödä tätä suomalaista iänikuista perinneruokaa. Samalla saa noita ruisjauhosäkkejä vajennettua, kun tuntuu, että keittiön nurkat on jauhosäkkejä täynnä. No eipä täällä ole kuin kaksi kymmenen kilon säkkiä vehnäjauhoja ja kaksi säkillistä ruisjauhoja, mutta kun ne ovat kohtuullisen näkysällä paikalla, tulee satunnaiselle vieraallekin siustamiseni pääperiaatteet kerralla selviksi: jos jotakin on, sitä on paljon.

Mies kävi puolilta päivin eläkeläisten piirissä. Sanoi tilaisuuden hyvin sopivan hänelle, koska olisi jo jokunen vuosi sitten päässyt eläkkeelle, ellei eläkeikää olisi nostettu. Seura oli selvästikin ollut virkistävää, koska niin innokkaana ja iloisena hän sieltä kotiutui.
Mies oli joku viikko sitten onnistunut näpräämään puhelimeensa soitoneston parhaan kaverinsa numeroon. Eli, kun kaveri soittaa, miehen puhelin on vaiti. Aikansa hän sitä ihmetteli ja harmitteli, uhkasi jo mennä puhelinkauppaan valittamaan. Eilen hän näytti Pikkuveljelleni puhelinta ja tämä kokeili, josko soittoäänen vaihtaminen korjaisi ongelman. Harmistus jatkui ja kommunikointivaikeudet jatkui.
Tänään kysäisin, voisinko katsoa, mistä mahtaa olla kysymys. Löysin sieltä miehen puhelimen  asetuksista soitoneston minun (!!?) ja ko. kaverin numeroon. Totesinpa vain, että en ole näköjään viikkokausiin yrittänyt miehelle soittaa, koska en ole törmännyt asiaan. Poistin eston ja heti kohtapa kaveri jo soittaakin ja mies kiljahtaa riemusta:
- "No nyt se kuuluu!"

Iloinen ja reipas lapsenlapsi on ollut tällä viikolla hoidossa. Tarkkana saa olla, ettei neljävuotias täti saa enempää huomiota kuin mummon kulta, koska muuten tytöt käyvät herkästi toistensa tukkaan kiinni. Pieni surkea vahinkokin kävi lapsenlapselle: kippasi täyden limsalasin keittiön pöydältä päähänsä. Muuten hän ei paljoa hoitopäivän aikana äidistä puhu, mutta tuo tapaus sai hänet parahtamaan: "äitiii!"

Nostin puuron uunista jäähtymään. Kielitaitonikin ehtyi saman tien puuroa katsellessa ja tuoksua nuuhkiessa.
Lähden häätämään kuutta nuorinta iltapesuille. Ihan kuin sitä hommaa ei olisi koskaan ennen tehty:
ekaluokkalainen kysyy "miksi?"

tiistai 22. helmikuuta 2011

Uusiakin "tauteja"

Tirtetta on maannut tänään vällyjen alla. Kai se alkuperäinenkin tauti vielä koettelee, mutta hän uskoo kivenkovaan, että sai  raivoärähdyksen. (Pää kopsahti kaatuessa lattiaan.) Siinä ei ole paljoa äidin selitykset auttaneet, Tirtetta on vain kaivautunut syvemmälle tyynyjen alle.
Eilen joku ärsytti puheillaan Tirtettaa ja kun tulin kysymään syytä tämän kimeälle kirkumiselle, Tirtetta selittää
siskon "käyvän hermon päälle" puheillaan.
 Joka tapauksessa  puolikuntoinen hän vielä on. Minä meinaan vilustua jo tytön katselemisesta. Mitä kovempi veto käy olohuoneeseen parvekkeen oven alta, sitä kesäisemmin Tirtetta tuntee vetoa pukeutua. Nytkin hän viihtyy hihattomassa trikoomekossa ja sukkahousuissa, joista on terät leikattu pois. Viime kesän helteillä hänet tunnisti pihassa olevien lapsien joukosta siitä yksityiskohdasta, että hän harrasti kerrospukeutumista. Pari ohutta kesämekkoa päällekkäin ja viimeiseksi vielä joku pikku-Iida-liivihame. Luulen, että hänellä oli vaikeuksia päättää, minkä ihanista mekoistaan pukisi, joten laittoi useamman kerralla. Isot siskot kiersivät sisäpihan kaukaa, eivät halunneet tunnustaa siskokseen outoa hameniekkaa.

Kauppareissulla soitin nopeasti äidille.(Nopea soitto kestää n.20min.) Kuopion (reipas) veli oli laittanut vapaapäivänsä hyvään tarkoitukseen ja tullut kyytimieheksi isän Mikkelinreissulle. Syöpälääkärillä käynti oli jälleen hoitojakson päätteeksi kyseessä. Mitään mullistavaa uutta ei ollut ilmennyt, mutta mitään syytä hoidon lopettamisellekaan ei löytynyt. Päivä kerrallaan eläminen siis jatkuu.
Eräänä päivänä tajuntaani iskeytyi vahva lause: "Tärkeintä on elämä." Se kumahteli mielessäni koko päivän. Se laannutti ärsyyntymiseni (jälleen kerran) miehen puheille. Illalla saimme kuulla, kuinka tuttavaperheen isän matka oli päättynyt autokolarissa. Samalla hetkellä oivalsin taas kerran rautalankatyöstönä, miksi se elämä on niin tärkeä. Siksi, että se voi niin äkkiä loppua.

maanantai 21. helmikuuta 2011

Suutarin lapsen kenkäasia

Hoitajan lapsikin saa odottaa lääkäriinpääsyä.
Eilen illalla Tirtetta-parka yski hillittömästi yhdeksästä puoleenyöhön ja mikään ei auttanut. Eskarilainen heräsi yöllä tunnin välein yskimään. Kuume nyt oli suurinpiirtein jo tytöiltä laskenut.
Aamulla sitten heti kahdeksalta, terveysaseman auettua, soitan heille päivystysaikaa. Aika saatiin jo kymmenen korville ja ihan halukkaasti tytöt oli lähdössä. Varsinkin Tirtetta. Hän oikein uhkui intoa, että pääsee lääkäriin. Varmuuden vuoksi hän kysyi:
- "Porataanko minua siellä?".
Eskarilaiselle ehdotin tukan kiinnilaittamista, jotta lääkärin on helpompi katsoa korviin. Tirtetta polkkatukkansa kanssa oli huolissaan, mitä hänen pitäisi tehdä. Sanoin, että laittaa vain tukan korvien taakse, sitten kun lääkäri katsoo korvia.
Kylmä tietysti oli ulkona. Bussilla menimme menomatkan, mutta poistullessa vyötin tytöt taksin takapenkille, koska kolme kodin suuntaan menevää bussia huitaisi ohitse. Kylmä ilma sai tytöt yskimään kovasti.

Odotustilassa kumpikin istuui selkä suorana, kädet sylissä, hievahtamatta. Suuri into näkyi varsinkin Tirtetasta päällepäin. Hän asetteli hiuksiaan huolellisesti korvien taakse, niisti nenäänsä, oikoili ryppyjä vaatteistaan ja odotti kärsivällisesti vuoroaan. Lievää hilpeyttä olin näkevinäni kanssaodottelijoissa heidän seuratessa tyttöjen valmistautumista lääkärisedän tapaamiseen.
Eskarilaiselta löytyi ihan reipas korvatulehdus molemmista korvista ja keuhkoista kuului yhtä jos toistakin.
Tämä sama lääkäri on hoitanut meitä kohta viidentoista vuoden ajan ja tietää entuudestaan, että hoidan lasten yskät yleensä Ventolinen kanssa. Kolme päivää lääkitystä ja yskä yleensä antaa periksi. Nyt jostain syystä olin vain antanut lasten yskiä, mitä nyt yölliseen yskänärsytykseen olin antanut apteekin reseptivapaata yskänlääkettä, jonka tehosta en ole kovin vakuuttunut. Lääkäri kysyi, olinko antanut tytöille Ventolinea ja sanoin, etten ole, kun yskä ei ole vaikuttanut sellaiselta, että keuhkoputkia ahtauttaisi.
- "Kyllä sinä nyt voit antaa" lääkäri ohjeisti.
Tirtetta oli hyvin onnellinen, kun lääkäri vei meidät toimenpidehuoneeseen ja tonki pinseteillä Tirtetan korvat puhtaiksi. Häneltä ei korvista tulehdusta löytynyt, mutta keuhkoista kuului sen verran ylimääräistä, että Tirtettakin saa nyt muutaman päivän Ventolinea.
Influenssan jälkitauteina lääkäri oireistoa piti. Huomasin taas, että eipä tullut turhan takia tehtyä lääkärireissua.
Neljäsluokkalaisen pojan tilasta lääkäri sanoi, että jos nyt ei muutaman päivän sisällä nouse jaloilleen, voipi tuoda näytille. "Laiska olo" nimittäin jatkuu vielä pojalla.
Näyttäisi siltä, että lasten hiihtoloma on alkanut perinteisellä tavalla.

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Tonnikalakiusaus suurelle perheelle hintaan 8,70

3prk tonnikalaa paloina öljyssä
1kg pakasteperunasipulisekoitusta
1/2 l kuohukermaa
suolaa/pippuria tai haluamaasi maustesekoitusta (minulla X-tra grillausmauste)

Valuta öljy tonnikalasta. (Huom! EI viemäriin.)
Levitä suureen uunivuokaan puolet perunasipulisekoituksesta. Paloittele tonnikalapalat pieneksi silpuksi ja lisää perunoiden päälle. Ripottele vähän mausteita kalan päälle. Lisää loput perunat. Tasoita pinta, lisää mausteita. Kaada kerma vuokaan.
Paista uunin alatasolla noin tunti, 180 asteessa, kunnes pinta on kauniin ruskea.

Kala kuin kala käy, mutta meillä turvauduttiin nyt kalamiesten saaliin puutteessa purkkikalaan. Punajuurta täytyy ehdottomasti olla tämän ruuan kanssa.
Tällä kertaa ostin raaka-aineet K-kaupasta ja ruuan hinnaksi tuli 8,70. (Mummon punajuuria syötiin, niitä ei tarvinnut ostaa.)
Joskus olen laittanut miehelle työevääksi. Vaikka kala olisi kevyttä, nälkä lähtee kerman voimalla.


Liekö ollut nälkä lapsenlapsella, kun heräsi aamulla kuudelta ja kömpi vierestäni lattialle. Hetken kuluttua huomaan, että tyttö istua nakottaa vieressäni ja kääntelee kädessään meetwurstipakettia. Oli käynyt hakemassa sen jääkaapin alahyllyltä.
Mummo-kurja ei kuitenkaan makkaraa antanut, vaan käy vaihtamassa makkarapaketin maitopulloon. Siinä sitten poski poskea vasten nautitaan aamumaidosta ja nukahdamme vielä molemmat.
Puolenpäivän aikaan lapsenlasta hakemaan tullut tyttäreni pyörittelee päätään "miksei mummolassa herätä neljältä?
No ei kai, kun saa nukkua mummon ja papan vieressä...

lauantai 19. helmikuuta 2011

Papan Melska yökylässä

Kun minä olin lapsi, isällä oli sininen kupla-volkkari ja sen hansikaslokerosta löytyi aina riisisuklaalevy.
Istuimme etupenkeillä isän kanssa ja nautiskelimme suuressa hiljaisuudessa suklaata niin paljon, kuin teki mieli.
Vuosien varrella, aina kun minulle on tullut isää ikävä, ostan riisisuklaata. Äsken kipeiden alkoi tehdä mieli vaahtokarkkia, niin samalla kauppareissulla oli pakko ostaa itselle kahvin kanssa muisteltavaksi riisisuklaata.
Maistui ihan samalta kuin yli 35 vuotta sitten.

Joukon jatkona on tämän päivän ja ensi yön puolitoistavuotias lapsenlapsi. Hänen isällään oli ihana syntymäpäivälahjatoive: saada nukkua yksi yö rauhassa vaimonsa kanssa ja meitä kysyttiin varovaisesti mukaan lahjan toteuttamiseen. Lapsenlapsi on aika kovilla: 12 tätiä ja enoa vuoron perään haluaa leikkiä ja seurustella hänen kanssaan. Mahtaa yöunet maistua, kun kohta mummon ja papan viereen pääsee.
Lapsen äiti on ikävissään soittanut vasta yhden kerran. Olivat siihen mennessä saaneet syötyä.

Päivän muita merkkitapahtumia on tietysti pakkasen lauhtuminen, iso kipollinen mansikka-mustaviinimarjakiisseliä ja se, kun Ahkera Lapsi ryntää koneeltani uudet luurit korvilla ja naps vain: luurien johto poikki. Hävettää tunnustaa Pikkuveljelle, ettei viikkoakaan tässä huushollissa pysy tavarat ehjinä. Kävelin kadun yli Verkkokauppaan ja ostin uudet luurit. Arvatkaa, saako ipanat niitä käyttää. Ei. Vain isot pojat.
Isoista pojista tuli mieleen, että vanhojentanssit sujuivat hyvin lukiolaispojalla. Vaikutti olevan ihan tyytyväinen rankkaan päiväänsä. Aamuneljältä kävin tarkistamassa, oliko tullut kotiin. Siellä istui ruisleipälautasen äärellä huoneessaan. Eikä kuulema olleet varpaat paleltuneet, vaikka oli kävellyt kaupungista kotiin.

Sen verran on vielä kuumeilevia ihmisiä, että sauna saa olla lämmittämättä. Eikä sitä voi miksikään lämmittämiseksi edes kutsua, kun vääntää kytkintä kello kolmen asentoon.
Löytyisköhän vapaaehtoisia pyykinlaittoon? Sitä hommaa olisi täällä tarjolla.

perjantai 18. helmikuuta 2011

Sairastupa auki edelleen

Äkillisestä mielijohteesta ilmottauduin kuun lopulla pidettävään hygieniapassikokeeseen. Koe pidetään Kaapelitehtaalla, tuossa kivenheiton päässä. Ajattelin, että ei ainakaan ole mitään haittaa, vaikka asia on hoidettuna. Kun joskus on edessä työpaikan katselu, hygieniapassi antaa paljon lisää vaihtoehtoja.

Kävin pitkästä aikaa tien toisella puolella Citymarketissa. Kutojatytölle tuli luvattua hiitoloman iloiksi lankoja ja niitä hän nyt saikin. Apteekista tarvittiin lääketäydennystä sairastuvalle. Tautien kirjo on saanut uusia sävyjä. Oireita löytyy nyt ihan laidasta laitaan. (Tarkemmin erittelemättä.)
Terveeksi tulleet lapset tunnistaa siitä, että aletaan mölytä, liikkua ja kiusata taukoamatta muita. Ne, jotka ovat sairaita, etupäässä nukkuvat.

Maatalouskoululainen kotiutui kahden viikon kouluilun jälkeen. Kertoi, että suloistakin suloisimmat sonnikaksospojat, Ike ja Ile, ovat myytävänä. On se hyvä, että asutaan vielä kerrostalossa, muuten olisi suuri kiusaus tarjota pojille koti.
Maatalouskoululainen tuossa pohti, pitäiskö mennä heti autokouluun, kun ikää tulee riittävästi. Sananikkari  neljäsluokkalainen lohkaisi:
- "Hanki uus mies, et pääset autokouluun."
Mahtoi tarkoittaa rikkaan miehen ottamista, mutta kun ei ole vielä sitä vanhaakaan miestä.

Täällä nukkuu sairasta väkeä vähän joka nurkassa. Terästäytyminen töiden suhteen on minulla nyt edessä, apuvoimia ei näytä olevan tarjolla.

torstai 17. helmikuuta 2011

Näin tullaan alas mummolan katolta

http://c-album.com/kuvat/sirkunkotona/201107.jpg

Viime viikonloppuna mummolassa pudoteltiin lumia katoilta tällaisissa hilpeissä takavolttitunnelmissa. Kuvassa on meidän kahdeksasluokkalainen työssä. (Ja tästä mummo vielä maksoi palkankin!) Kuvan napsasi minun Pikkuveljeni, hyppääjäpojan eno.

"Ruipelo", kuten yksi siskoista nimittää Tirtettaa, makaa meidän sängyllä puolikuolleena taudin kourissa.
(Muuten: se sängyn pohja romahti vasta aamulla kylkeä kääntäessä) Aamuisen mölinän perusteella voi päätellä, että kuume alkaa poikajoukolla jo laskea. Siskot ovat vaisumpia, tauti ei ole vielä kiertänyt kaikkia.
Mies suunnittelee uimahalliin lähtöä, mutta totesi, ettei taida kenestäkään olla mukaanlähtijäksi.
Sitruunakakkutarpeet odottaa. Juon ahkeruuskahvit ja laitan toimeksi.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Noin 8 potilasta

Pikkuveli toi koneeseeni luurit ja ihanan hiirimaton. Testasin äsken luureja ja valitsin miettimättä videon Celine Dionin "Titanicista".
Celine Dionin ääni on mielestäni yksi kauneimmista naisäänistä maailmassa. Jos ei ihan kaunein tällä hetkellä. Aina hänen lauluaan kuullessani muistuu mieleeni myös hänen elämänsä alun dramatiikka.
Kun hänen äitinsä huomasi odottavansa neljättätoista lasta, ensimmäinen ajatus oli epätoivo. Perhe oli hyvin köyhä. Kamppaillessaan asian kanssa äiti meni purkamaan sydäntään seurakuntansa papille. Äidin epätoivo tilanteessa oli niin suuri, että hän vakavissaan ajatteli luopua lapsesta. Pappi kuitenkin sai luotua toivoa äidin sydämeen ja vakuutti äidille, että kaikki kääntyy vielä hyväksi. Äiti sai voimaa papin kannustuksesta ja perheen neljästoista lapsi, hyvin suloinen Celine syntyi.
Kun konserttitaltioinneissa kuvataan joskus Celinen äitiä, on helppo arvata hänen ajatuksensa ja tunteensa.
Uskon, että antamalla näin suuren lahjan tyttärelle, Jumala halusi palkita myös äitiä päätöksestä, jota ei koskaan tule katumaan.
Toivon varjelusta ja siunausta Celine Dionin ja hänen perheensä elämään. Kaiken loiston, vaurauden ja menestyksen keskellä he joutuvat kuitenkin kohtaamaan ihmiselämän kaikkine vastoinkäymisineen. Laulunsa lahjalla Celine Dion on kuitenkin tehnyt paljon hyvää ja tulee varmasti jatkossakin tekemään.

- - -

Musiikin kuuntelu ja siitä nauttiminen on jostain (?!) syystä jäänyt viime vuosina vähemmälle. Siksi pienet musiikin helmet ovat hyvin nautinnollisia.

- - -

Olisikohan tämä meillä kieriskelevä tauti influenssaa? Alkuoireena on ollut lähes kaikilla vihainen päänsärky, joka ärtyy pään liikuttelusta. Sitten humahtaa äkillinen, korkea kuume. Toisilla on ollut pahoinvoinnin tunnetta, ei nuhaa, mutta kova, kuiva yskä. Ekaluokkalainen on yskinyt ontosti jo muutaman päivän. Neljäsluokkalainen sanoi tänään, "ettei koskaan ennen ole ollut näin laiska". Eli ei jaksa tehdä mitään. Tauti yrittää tainnuttaa minutkin, mutta yritän häätää oireita tiukalla lääkitsemisellä. Ihan hyvä, että ensi viikolla on koululaisilla loma, niin saavat sairastaa rauhassa. Mieskin voisi nyt pitää kaikki taudit, mitä aikoo tänä talvena sairastaa, niin olisi sitten terveenä, kun saa palata töihin. Siinä mielessä kyllä hänellä loma sattui hyvään hetkeen, kun ei tuolla ole kovin lysti pelata ainakaan kaasubussien kanssa.
Mikäs tässä on ollessa, kaikki on hyvin. Ei oikeastaan ole valittamista yhtään mistään. Sängynpohjakaan ei ole romahtanut moneen yöhön. Eli asiat ovat palanneet oikeisiin mittasuhteisiin.

tiistai 15. helmikuuta 2011

Kotiäidin yt-neuvottelut?

Posti toi tänään kirjeen, jonka päälle piti vetästä pitkät päiväunet. Nyt alkaa pää tasoittua, eikä olokaan ole ihan niin hutero.
Täällä kaupungissa asuvaiset joutuvat miltei poikkeuksetta pulittamaan asumisestaan eli kodistaan pitkän pennin.
Perinteisesti voisi ajatella, että kaupungin omassa vuokra-asunnossa vuokra olisi jollakin tapaa kohtuullinen, toki tänä päivänä kaupunginkin asuntoja alkaa olla huimilla vuokrilla höystettynä. Olen ajatellut meidän vuokrasta tähän asti, että se on sietokyvyn rajoilla, eli ei niin kauhean paha, kun ottaa huomioon asunnon sijainnin ja että talo on vasta 16 vuotta vanha. Maaliskuun alun tarkistuksen jälkeen vuokra 105,5:n neliön kerrostaloasunnosta on 1154,11. Eikä se ole mitään salaista tietoa. Jos joku haluaa laittaa kaupungille hakemuksen tähän asuntoon siinä toivossa, että pääsee tähän meidän jälkeemme, on asunnon pohjapiirros ja vuokratiedot vapaasti saatavilla kaupungin asuntohankinnan toimistosta.
Sitten kun nämä kaupunkilaiset täällä alkavat palkkatuloillaan (tai mitä tuloja nyt kullakin sattuu olemaan) makselemaan vuokriaan, huomataan hyvin pian, että kolmannes tuloista rapsahtaa asumismenoihin. (Karkea keskiarvo nykyään.)
Näiden asumismenojen tasoittamiseksi on luotu järjestelmä, joka on nimeltään asumistuki. Tuen jakamisesta ja hakemusten käsittelystä huolehtii Kela.
Järjestelmä on pyritty luomaan oikeudenmukaiseksi. Pääperiaate tuen jakamisperusteissa on luonnollisesti: mitä enemmän perheelläsi on bruttotuloja, sitä vähemmän saat asumistukea. Lapsilisiä muun muassa ei lasketa bruttotuloiksi.
Ilman asumistukijärjestelmää emme mekään olisi voineet asua kuukauttakaan tässä asunnossa. Se, että saat asumistukea, velvoittaa sinut itse huolehtimaan, että riittävän ajoissa huolehdit Kelalle tiedon tulojen muutoksista tai asumisessa tapahtuvista muutoksista. Jos hidastelet, liikaa maksettu tuki tietysti peritään pois.
Ihmettelette varmaan, mitä muija käypi itsestäänselvyyksiä tässä jahkaamaan. Yritän saada jonkin loogisen ratkaisun tänään havaittuun ongelmaan, että maaliskuun alussa perheen nettotulot putoavat lähes 500 euroa. Syynä on Maatalouskoululaisen vanheneminen (isosta tytöstä ei enää makseta lapsilisää) ja asumistuen pieneneminen. Ja asumistuki pienenee sen takia, että perheen bruttotulot ovat kasvaneet viime heinäkuisen tarkistuksen jälkeen. Siihen mahtuu vielä miehen kolmen kuukauden sairaslomakin, jolloin hän oli vajaalla palkalla.
Huomautan vielä, että en tätä kirjoita siinä hengessä, että rutisen yhteiskunnan tarjoamien etujen vähyyden takia. Tänä päivänä Suomessa yhteiskunta tarjoaa lapsiperheille enemmän erilaisia tukimuotoja kuin koskaan ennen Suomen historiassa. Siitä ei ole kysymys, pois se minusta. Se, miksi otan asian puheeksi, on lähinnä tarve muistuttaa itselleni, että kaikki pyrkimykset kaikenpuoliseen omavaraisuuteen ja yhteiskunnan avusta riippumattomuuteen on edelleen ajankohtainen ja tavoittelemisen arvoinen asia. Kaikkein mieluiten eläisin elämää tyystin ilman yhteiskunnan suoranaista tukea.

Tuon suuruusluokan tulonpudotukset vaativat tietysti järeitä säästötoimenpiteitä. Niitäpä olen sitten tänään mietiskellyt. Alkavat nimittäin säästökohteet olla aika vähissä. (Vinkkejä vastaanotetaan, mutta huomioikaa:
kotivakuutuksen omavastuu on jo nostettu, lehtitilaukset on lopetettu, maksulliset tv-kanavat on lopetettu, vaatteiden osto vaateliikkeistä lopetettu, sähkölamppuja on karsittu kotoa, kotona leipomista en voi enää lisätä, teen sitä muutenkin joka päivä, sukulaiset ruokkii, lapsia käsketään syömään koulussa vatsa täyteen, kaikki tarjolla oleva ilmainen ruokatarvike kelpuutetaan..)

Loppukaneettina, ettei herkät/sydämelliset lukijat huolestu:
voi veikkoset, kyllähän tästä selvitään! Eipä sitä ole ennenkään noin pikkujuttuihin elämä pysähtynyt.
Ja viiden lapsen kuumekin laskee aikanaan.

maanantai 14. helmikuuta 2011

Tutunnäköisiä ihmisiä

- "Niinkun koira olis purassu pyllystä " kuvaili mies pakkaskeliä aamusella, kun hilpasi vähän liian köykäsessä varustuksessa hakemaan päivän lehteä.
- "Onko sua sitten joskus koira purru pyllyyn, kun sä tiedät, miltä se tuntuu?" kyseli ekaluokkalainen.
Eli leppoisassa pakkasessa alkoi miehen lomaurakka: kaksi viikkoa olisi keksittävä jotakin muuta tekemistä bussinajamisen sijaan. Aamupäivällä näkyi vielä selviä vieroitusoireita: pohdittiin viime yön työvuoron tapahtumia.
Muutenkin aamu oli selvästi hakusessa miesparalla: kauhea työ muistaa omien poikien nimiä ja yhdistää oikea nimi oikeaan poikaan. Aina kun hän aloitti selittää jotakin asiaa jollekin pojalle, tuli ensin viiden veljen nimet peräjälkeen ja vasta kuudennella kerralla osui oikea nimi kohdalle. Kahden pienimmän tytönkin kohdalla tulee joskus haksahduksia, mutta sen mies huomaa sitten siitä, kun puhuteltu ei reagoi siskon nimeen mitenkään.
Tirtetta tuli kertomaan isille, että on alkanut harrastaa "juoksemusta". Kun isä alkoi ihastella asiaa ja ehdottaa äitiä lenkkikaveriksi, Tirtetta jatkoi:
- "Kyllä minä harrastan myös hyppäämystä, jossa on keppi korkealla. Ja siinä alla on sellanen pehmeä, jossa voi pomp-pomp-pomp."
Tirtetta on kerran jos toisenkin päässyt isin kanssa Eläintarhan kentälle tai Myllypuron myllyyn sisähalliin ja saanut kyseisiä lajeja jo kokeillakin. Vähän vaivihkaa eli asiaa suuremmin Tirtetalle mainostamatta isi lähti Kisahalliin "reenaamaan". "Vähän vain penkkiä ja habaa."
Lukiolaispoika teki äsken lähtöä samaan paikkaan. On aina niin hauska kuunnella noiden miesten juttuja, kun ne tapaavat toisensa jossakin muualla kuin kotona, että kuinka kauan menee, ennenkuin huomaavat "kah, isähän se siinä" tai "näyttää ihan mun pojalta". Se on kyllä mun ehdoton suosikki, kun lukiolaispoika nousee kavereidensa kanssa bussiin, istuu paikoilleen ja kaveri vieressä tönäsee:
- "Näit sä? Se oli sun faija, joka ajaa tätä dösää?"
Ja lukiolaispoika vastaa:
- "Ai jaa? En mä huomannu.."

(Hyvin kauan sitten vanhin tytär kävelee iltahämärissä Hakaniemen torin poikki. Häntä vastaan tyhjällä torilla kävelee nuori poika. Tytär ehtii ajatella säälivästi: "joku yksinäinen, koditon katulapsi täällä kylmässä". Kun poika tulee kohdalle, isosisko huomaa: "ai, sehän onkin mun oma veli menossa seurakunnan kerhoon.")

Mummolan eiliseniltaisen kuorman johdosta kylmiö ja pakastimet taas pullistelee. Kiitollinen mielihän siitä on.
Viikonlopun mummon hoivissa ollut kahdeksasluokkalainen kysäisi jo kolmannen kerran:
- "Mutakakkuu?"
Taidanpa vielä tehdä, jos ei huomenna sitten vaikka tarttiskaan leipoa mitään.

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Vartijat palelee

Iltapäivällä kolmen maissa tein aamupalaa miehelle. Ihan mukavasti hän nukkuu tällaisessa keskihälyssä: tasainen möly taukoamatta, mitä nyt mamma välillä rääkäisee jotakin.
Mies kertoi säälineensä koko yön Elielinaukiolla värjötteleviä vartijoita. Kahvimukilla yrittivät käsiään lämmitellä.
Keskiverto vartiointiliikkeen vartijan työasu on kutakuinkin sisätiloihin tarkoitettu. Sellainen, jolla pärjää asemarakennuksissa ja vetoisissa auloissa, mutta koko yön paukkupakkasissa passissa seisoskeluun niitä ei ole tarkoitettu.
Kirjoitin ajankohtaisesta aiheesta lyhyen (täällähän ei lyhyitä kirjoituksia koskaan näe) yleisöosastokirjoituksen valtakunnan päälehteen. Hauska nähdä, meneekö tiukasta seulasta läpi. Asiahan itsessään on aivan ennenkuulumaton. Ja arvaukseni on, että viime yön vartijoiden viestit esimiehilleen "oli siellä vähän kylmä", kaikuu kuuroille korville.

Uusia kuumetautitapauksia ei ole perheessämme ilmennyt. Kahden vatsaa näykkinyt vatsataudinpoikanenkin kuihtui kokoon. Helmikuun iloihin perinteisesti on kuulunut kunnon vatsatautikierros, mutta ihan mielelläni jättäisin sen tänä talvena väliin. Nyt alkaa jo lapset olla sen verran isoja ja järkipäisiä, että tilanteiden ennakointi vatsataudissa toimii jo alkeellisella tasolla.
Meillä on miehen kanssa sellainen parisuhdetta lujittava kokemus eletty, että joskus monta vuotta sitten, kun lapsia oli vain 10, heistä 8 oli kerralla vatsataudissa. Ihan mielialaa korkealla pitääksemme laskimme yhden yön ylösnousut. Nousimme molemmat, koska meillä oli tarkka työnjako: mies riipi petivaatteet pyykkiin, minä siivosin ja rauhottelin lapsen. Aamuseitsemään mennessä olimme tehneet 35 hoitokeikkaa neljään eri lastenhuoneeseen.
Meitä hymyilytti aamukahvilla, koska yö oli ennenkokematon. (Seuraavana talvena ei sitten vatsatautia tarvinnutkaan potea, oli sen verran saatu vastustuskykyä kunnon taudista.)

Mies "kujerteli" repussa olleen suklaan johdosta. Oli kuulema "ihana yllätys".
Bussinkuljettajan kahden viikon loman kujerteluja odotellessa:
muistakaa halata ystävää (tai edes omaa ukkokultaa ystävänpuutteessa tai päinvastoin).

lauantai 12. helmikuuta 2011

Mummolan kuormaa odotellessa

En millään malttanut tulla koneelle jutustelemaan, ennenkuin olin hyvästellyt miehen yöksi töihin. Joskus tulee vähän vajetta yhdessäoloon ja silloin jokainen yhteinen minuutti tulee tärkeäksi. Ensi viikolla helpottaa: miehen on vietettävä kaksi viikkoa talvilomaa. Pitkästä sairaslomasta on vasta niin vähän aikaa, että mies itse kyllä mielummin olisi töissä. Hänellä on toiset kaksi viikkoa vielä edessä myöhemmin keväällä ja kesälomaan haaskautuu koko kesäkuu. Kaksipiippuinen asia nuo pitkät lomat: rahaksi niitä ei voi muuttaa, pakko ne on viettää, mutta pitkät loma-ajat ilman vuoro- ja ylitöiden lisiä on taloudellisesti haasteellista. ("Haasteellisesta" on näköjään tullut lempisanani. Ehkä elämäni on sitten haasteellista.)
Kahdeksasluokkalainen pääsi tänään enonsa kanssa mummolaan. Heillä on urakkana siivota katot lumesta. Mummo soittikin illansuussa ja sanoi, että kolme miestä kolistelee katolla. Äitini veli oli tullut avuksi. Ei kuulema suuri pelko ole katolta putoaminen, kun lumikasat yltää melkein räystäisiin asti.
Mummo voivotteli, kun olin laittanut vain yhden lapsen hänelle. Sanoin, että jos nyt autolastillisen olisin sinne lapsia laittanut yhtä yötä varten, olisi mummolle vain tullut kamalasti lakanapyykkiä ja hyvässä lykyssä kaivosta loppunut vesi. Nauttikoon poika nyt siellä oman huoneen ylhäisestä yksinäisyydestä, mankeloiduista lakanoista,
mummon hyvästä ruuasta, sekä saunanjälkeisestä takkatulesta...

Koko talvi on sujunut hyvin vähillä taudeilla. Ensimmäisen kuumetaudin sai eilen ekaluokkalainen, jota nyt on lääkitty vähän joka lähtöön. Iltaa kohden näyttää muuttuvan kurkunpääntulehdukseksi ja on pariin otteeseen käyty hengittämässä pakkasilmaa hengityksen helpottamiseksi.
Kun kuume hohkaa oikein korkealla, makaa kuin raato, mutta kun antaa lääkettä ja olo helpottuu, on kirjaimellisesti hyppyapina. Viime yönä kuumeinen mies unenhorteissaan komensi minua:
- "Ollaan, äiti, sotaa!"

Partureiden joukkotyöttömyys olisi edessä, jos tämänsuuntainen omavaraisuus leviäisi laajemmalle: minä ajelen koneella seitsemän miehen hiukset ja yksi isoista tytöistä leikkaa siskojen hiukset. Tirtetta sai eilen hyvin kauniin polkkatukan ja nyt ei tarvitse tapella enää takkujen kanssa.
Muistelin, että itse olen viimeksi maksanut hiusteni nypräämisestä pari viikkoa ennen naimisiinmenoamme ja siitähän on jo aika kauan.
Kun pidän pojille "päänajelupäivää", mies tekee aina säästölaskelmia, kuinka paljon olen hommalla tienannut.

Kalliksi ei tämänpäiväinen herkkuruokakaan tullut. S-marketista saa lauantaisin grillibroileria 3,90 kappale.
Palastelin kolme kanaa kattilaan, litra kuohukermaa päälle, currya, suolaa ja pippurisekoitusta sekaan. Riisin ja maissin kanssa söimme.
Kanoja ostaessani ajattelin, että kyllä taatusti yhden tipun rehut ovat maksaneet enemmän kuin tuon neljä euroa. Käsittämätön yhtälö minulle.

Aamupäivällä hain lukiolaisen ensi jakson kirjat: 80e. Englannin kirja unohtui, mutta "teemme" sen kumittamalla tehtävät siskon vanhasta kirjasta. Pakko oli tehdä pieni heräteostos kirjakaupan kassalla: suloinen belgialainen suklaapala punakultaisessa paperissa ja teksti "I love You". Arvatkaa, kenen rahastuslaukkuun sen piilotin?
(Ystävänpäivänä hän nukkuu päiväunia minun kainalossani.)

perjantai 11. helmikuuta 2011

Kylmän kelin kahvikakku

Pakkasta tuntui olevan jonkun verran (meillä ei edelleenkään ole ulkolämpömittaria, eikä kuumemittaria).
Vein eskarilaista kahden kivenheiton päähän ja tarhajoukko oli lähdössä viereiselle kentälle luistimien kanssa. Meidän luistimet oli tietysti kotona. Eskarilainen liittyi vuorikiipeiljöiden joukkoon kentän laidalle.
Tuuli oli sensorttinen, että askel muuttui rivakaksi paluumatkalla. Metroaseman kulmalla japanilainen turistiperhe pyörittelee karttaa ympäri ja yrittää saada selkoa, mitä katukyltissä lukee. Kehonkieli puhui, että olivat hakoteillä. Menin varovasti vierelle ja kysyin englanninkielelläni, jota en osaa muuttaa kirjoitetuksi tekstiksi, "voisinko olla avuksi?"
- "Yes, yes!" perhe riemastui ja osoitti kartasta Pohjois-Esplanadia.
Kehoitin menemään metrolla "sentralreilveilsteissonille" koska ilma "is veri cold". Matkaa kaksi-kolme kilometriä.
Perheen isä osoitti kädellään kaupungin suuntaan ja kysyi:
-"Tuonneko?" ja minä nyökyttelin. Koko perhe oli yhtä mieltä siitä, että oli mitä mainioin keli liukastella hyytävässä tuulessa miljoonan liikennevalon läpi keskikaupungille. Toivotin hymyillen hyvää päivänjatkoa ja paikalta poistuessani ajattelin, että haluavat turistit kunnon tuntumaa Suomen talveen. Kyllä heiltä näkyi uudenkarkeaa napapiirivarustetta löytyvän, mutta naama paleltuu jo ennen ensimmäistä kadunkulmaa.

Maatalouskoululainen oli kokeillut "jellyä" ja pakkohan meidänkin oli laittaa parvekkeelle vadelmahyytelökippo jähmettymään.
Silloin kun Oetker suunnitteli jellyn maahantuontia, olin mukana markkinatutkimuksessa, jossa kyseltiin kuluttajien mielipiteitä tuotteesta. "Jelly" oli ryhmäläisten suosituin nimiehdotus ällöttävän tytisevälle, mauttomalle, nälkääviemättömälle välipalalle. En saanut puoltakaan purkillista syötyä testitilanteessa. Nyt näyttää hintakin olevan vähintään hupaisa, joten punaisen hintalapun tuotteena ostin kerran lapsille maistettavaksi. Tuote, joka jakaa mielipiteet ainakin kahtia.

Koska mies on 11-tuntisella ylityöpäivällä, olisi minunkin hyvä saada jotakin näkyvää aikaseksi. Olen nimittäin luvannut korvata miehelle runsaasti tämänpäiväisen rupeaman tienestit, koska,yllätys-yllätys, joka sentti kilahtaa mamman taskuun ja sitä kautta laskupinon ohennuskampanjaan.
Kaupassa muistui mieleeni kakkuresepti viime vuosituhannelta ja nyt pitkästä aikaa teen tätä kahvikakkujen aatelia  tupla-annoksen, jotta illansuussa kotiutuva mieskin saa kakkukahvit.

Paras kahvikakku
(Kotikokki ruokaohjekerhon kortista)

100g voita
2 1/2 dl sokeria
2 munaa
5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
3tl kardemummaa
2dl kermaviiliä
(rusinat jää meillä pois, vaikka mies rusinakakusta tykkäisikin, mutta kun me muut ei)
(1dl rusinoita)

Sokeri ja voi vaahdotetaan, munat lisätään yksitellen. Jauhoseos ja kermaviili lisätään.
Iso, hyvinjauhotettu vuoka, ainakin tunti 175 astetta.
Itse en tahdo malttaa antaa paistua riittävän kauan. Kermaviilin rakenteen takia mielummin uunissa  liian kauan, kuin liian vähän aikaa.

Mutta meidän vadelmahyytelöstä taisi tulla hyvää! (Kävin kastamassa partsilla sormea hyytelökupissa ja oli nam, mutta saa jähmettyä lisää. Kiitos vinkistä viikonlopuksi asuntolaanjäävä lapsikulta.)

Huomasin, että vehnäjauhojen kanssa voisi olla nuuka ja laittaa vähemmän, kuin ohjeessa käsketään. Itselläni on maalaismyllyn hyvinturpoavia vehnäjauhoja ja tuo 5dl on silloin liikaa.

torstai 10. helmikuuta 2011

Mummolassa on saarikin!

http://c-album.com/kuvat/sirkunkotona/201106.jpg

Mummolassa on myös oma saari. Tämän viikon kuva Pikkuveljen kuvaamana on juhannusaattoillalta 2007 ja näkymät on saaren rannasta.
Samalla paikalla nykykesäisin on laituri ja rannalla pieni saunamökki.
Isäni on iät ja ajat nimittänyt saarta "Kummeliksi" saaren toisessa päässä olevan laivaväylämerkin takia. Asiakirjoissa saari onkin nimellä Kummelsaari.
Mielikuvissani jo pelkkä sana "saari" maalaillee mieleeni aurinkoiset muistot lapsuuskesiltä, kun sen toisen pikkuveljen (Kuvaaja-Pikkuveljeä ei tuolloin ollut vielä olemassakaan, surku) kanssa kolusimme erittäin vähäpukeisina saarta ympäri aamusta myöhään yöhön. Laivamerkin luona löytyy rautamalmia ja ranta on matalaa ja leikkimiseen mitä sopivinta.
Mato-ongella onkiminen ja katiskojen kanssa touhuaminen kuului tietysti ohjelmaan. Saalis oli ihan sivuseikka.
Uiminen oli tietysti sitä, että aamuseitsemältä aloitettiin vedessä melskaaminen ja sitä jatkui sitten koko päivän. Äiti aina välillä huhuili syömään. Paras uimaleikki oli soutaa "kakkosvene", vanha puuvene, keskelle järvenselkää ja siitä hypätä veteen ja taas kiivetä veneeseen takaisin...

Muistan lapsena ihmetelleeni, kuinka vanhempani "malttoivat" kiireisiltä maatalon hommiltaan vetäytyä useaksikin päiväksi saareen. Silloin meillä ei enää ollut karjaa ja isovanhempani "pitivät taloa pystyssä" meidän lomaillessa.
Kyllä ne saaripäivät olivat lapsuuteni ihanimpia kesämuistoja.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Kannanotto pääkaupunkiseudun bussinkuljettajien työturvallisuusasiaan

Olen seurannut kuljettajien työoloja näköalapaikalta 23:n vuoden ajan. Mieheni on ollut tuon ajan nykyisen Helsingin Bussiliikenne Oy:n palveluksessa. Kuljettajan  työn arki on tullut tutuksi, työn hyvät ja huonot puolet.

Viime lauantai-illan Elielinaukion tapahtumien johdosta kuljettajat suunnittelevat lakkoa, ellei työnantajapuoli ryhdy välittömiin käytännön toimiin kuljettajien ja matkustajien turvallisuuden parantamiseksi. Tiedotusvälineistä lukemieni tietojen perusteella vaaditaan vartiointitukea turvallisuuden kannalta kriittisimpiin kohteisiin Rautatientorille, Elielinaukiolle ja Kamppiin.
Toivon, että pelkkä vetoomus työnantajapuolelle riittää. Lakon toteuttaminen tuo tullessaan niin paljon negatiivisia seurannaisvaikutuksia ja niin moneen muuhun eri asiaan, että asian ydin ei saa riittävästi huomiota. Kuljettajien värikkäästä taustasta johtuen myös varikkojen yhteishengelle ja työrauhalle lakko tässä tilanteessa olisi erittäin huono asia.

Kuljettajien turvallisuuden lisäämiseksi tarvitaan uusia toimenpiteitä. Liian kauan yövaunujen kuljettajat ovat sinnitelleet pärjäämisen rajoilla. Aineksia lauantai-illan tapaisiin murheisiin on tullut vastaan jatkuvasti. Kuljettajien uhkailu ja solvaaminen on lähes tavallista varsinkin viikonloppuöisin.

Täysin tälle työlle amatöörinä olen myös sitä mieltä, että toimet kuljettajarahastuksen lopettamiseksi täytyy vähitellen saada vauhtiin. Rahastustilanteet ja kassan kanssa liikkuminen yöaikaan ovat mielestäni niitä suurimpia riskejä kuljettajan työssä. Lumipyrynkin kanssa pärjää, kun siihen alkaa nyt olla kokemusta jokaisella kuljettajalla.

Me kuljettajien taustajoukot ilmaisemme myös sydämen mukanaolon Mikaelille sinne sairaalaan, hänen äidilleen ja perheelleen.
Rukoilemme apua Kaikkivaltiaalta Jumalalta.

Sirkku Syrjäläinen

Onnenripellöksiä tonkaamassa

Vaipuminen tasaiseen arkiturtumukseen on salakavala, sukkela peikko. Siis hyvin pieni ja ärhäkkä ja irvistelee ärsyttävästi likaisilla, piikikkäillä hampaillaan. Aika usein se viettää yönsä sängyn jalkopäässä, jossakin siellä patjan ja sängyn kulmassa ja pyöriskelee nautinnollisesti pölypunkkipesän esiasteessa. Sieltä se saattaa joskus illansuussa vinkasta lähes kuulumattomalla, mutta kimeällä äänellään ja perheenäiti muistaa salamannopeasti, että "huppista sentään, piti jouluksi imuroida patjat!". Kun peikko on saanut viestinsä perille, se kääriytyy tyytyväisyyttään kehräten pitkän häntänsä ympärille ja jatkaa torkkumistaan, toinen silmä raollaan. Siellä se kyttää, milloin äidin endorfiinitaso alkaa laskea ja heittää taas jonkun tarkasti harkitun ivapalleron  rätti kourassa  melskaavan äidin takaraivoon.
Aamu on tuolle oliolle oikein riemuaikaa. Se oikein herkuttelee ja maiskuttelee, kun saa kiskottua ylöskankeavan äidin mielialaa riman alle. Kun äiti tulee keittiöön, olio hyppii riemusta ja taputtaa tikunlaihoja käsiään, niin että kuulostaa siltä, kuin varpuluutaa hakkaisi kiviseen kellarinportaaseen.
Äiti luo valjun katseen yli keittiön. Tiskipöydällä lepää koko eilisen päivän kattilapatteristo. Ne on huojuvia torneja ja varmuuden vuoksi pönkitetty korkeilla lautaskasoilla. Janoa on näköjään sammutettu taas tutun kaavan mukaan: lasi ja kulaus.
Kalsea olento hiippailee äidin perässä kylpyhuoneeseen. Se jää varmuuden vuoksi ovensuuhun kytikseen varmistaakseen ulospääsyreitin. Saattaisihan äidin peiliinvilkaisu saada aikaan vastakkaisenkin reaktion ja hyypiö saisi kyytiä ovenraosta. Toivorikas tämä veijari kuitenkin on. Yleensä viime vuosina hän on jo saanut tyrmäysvoiton näissä ulkonäköjutuissa. Tämän äidin korvanjuuressa ei tarvitse enää edes supista, peili hoitaa jo homman.
Mutta kuinka ollakaan: kaverille tuli tukalat oltavat, kun äiti avasi suihkun. Taakuinen tukka vain suhahti, kun olento joutui pakenemaan takaisin pesäpaikkaansa.

Yhtäkkiä suihkussaviruva äiti palaa ruotuun. Toivon Kipinä ja Elämän Usko avaavat ikkunaluukkunsa äidin sielunmaisemassa. Elämän Usko ojentaa tutun työkalun äidille:
- "Otappa, mamma, tikkusi ja ala tonkaamaan onnenripellöksiä" Elämän Usko sanoo onnellisella äänellä ja katsoo äitiä silmiin.
- "Mistä tänään aioit aloittaa?" hän kysyy äidiltä.
- "Luulen, että aloitan siitä, että kaikki rakkaani ovat tänään hengissä." äiti vastaa.
Elämän Usko käskee jatkamaan.
- "Ja ihanaa, että miehelläni on töitä ja hän pääsee töihin uusien lonkkien ansiosta. Ja ihanaa, että vanhimmalla tyttärelläni ja hänen miehellään on töitä ja he voivat tuoda lapsenlapsen minulle hoitoon. Joo, ja ihanaa, että kaikilla lapsilla on vaatteita, jotta pääsevät kouluun. Ja vuokra on maksettu. Ja ensi viikonloppuna saadaan taas mummolan kuorma. Kyllä on ihanaa, kun on koti, jonne ei tule lumi sisään."
- "Pistäppä nyt tikku talteen. Tarvitset sitä tänään monta kertaa. Ja älä ehdoin tahdoin mene nykimään hereille sitä tuhmaa veijaria siellä patjan kolossa" Elämän Usko evästää hymyilevää äitiä.

tiistai 8. helmikuuta 2011

Maailman rakkain ihminen

Me, joilla nyt syystä tai toisesta sattuu olemaan oma mies, joko kihlattu tai vihitty tai ihan muuten vain mies, olemme sitä mieltä, että hän on elämämme mies. Se pitää paikkaansa ainakin enimmän aikaa. (Tilastojen valossa näyttää siltä, että aika moni suomalainen muuttaa mieltään ja haluaa vaihtaa unelmiensa kumppania.)
Minä kuitenkin puhun nyt vain omaan pussiini, koska en tiedä edelleenkään tämän piilossa olevan auringon alla ketään muuta miestä, johon tuntisin niin suurta vetoa ja kiintymystä kuin omaani ja nykyiseeni ja ainoaani. (Kyseessä on yksi ja sama mies.)
Totta kai olen tusinan kertaa tämän yhteisen historiamme aikana sanonut ajattelematta lompakkoani pidemmälle, että " nyt riitti, voinks mä mennä, vai haluut sä?" Sitten kun aurinko on paistanut sinne risukasan perukoille, olen vitsaillut miehelle, että eihän sulla miesparka ole edes realistisia mahdollisuuksia häippästä mihinkään, kun et sä ikuna selviäis  kahdeksan lapsen (alaikäisten määrä tällä hetkellä perheessämme) elatusmaksuista. Ja jos ihan totta puhutaan, kyllä meillä se perusperiaate koitetaan takaraivossa pitää, ettei se ole edes mikään vaihtoehto, että antaisimme latvojen kasvaa eri suuntiin. Ja jos vielä enemmän totta puhutaan, minä olen aina ollut se, joka testailee toisen sitoutumista, välittämistä ja hermoja laukomalla sellaisia huonostiharkittuja sanoja.

Viime aikoina, kun olen ollut rakastuneempi mieheeni kuin koskaan ennen, olen ajatellut, tarvitaanko todellakin epämiellyttäviä kokemuksia ja ravisteluja, että sitoutumisen köysi ei ala rispaantua merenkäynnissä.
Kun olimme nuorempia, terveempiä ja elämästä huolettomammin ajattelevia, suhtautui paljon suuremmalla välinpitämättömyydellä parisuhteen laatuun. Oma napa nöyhtineen tuli etusijalle, kun oli kysymys esimerkiksi yhteisen ajan käytöstä.
Tulee tässä mieleeni pari naapurissa asustavaa leskeä, joiden ei koskaan ole tarvinnut tehdä näin suurta numeroa siitä, että pitivät tiukasti kiinni toisistaan yli 50 vuotta. Tunnen itseni aika lapselliseksi juttuineni.

Kun lyhyen seurustelu- ja kihlausajan jälkeen olimme menossa naimisiin, äitini evästi meitä yhdellä ainoalla neuvolla, joka löytyy myös Raamatusta:
"Juokaa vettä omasta kaivosta."
Tätini, joka oli juuri eronnut miehestään, antoi oman neuvonsa:
"Puhukaa kaikki asiat selviksi ajoissa, ettei pienikään asia jää kaivelemaan."
Mieheni muistuttaa minulle silloin tällöin tiukkana hetkenä:
"Kolmisäikeinen lanka ei hevillä katkea."
Sehän tarkoittaa, että jos meillä avioparina on Jumala sidottu elämäämme mukaan, olemme vahvalla perustalla.

Kun joskus tekisi mieli natista joutavanpäiväisistä asioista miehelleen, joka uhraa koko elämänsä puolisonsa ja lastensa hyväksi, muistutan itselleni:
"Vanhempien hyvä parisuhde on se ilma, mitä lapset hengittävät."

maanantai 7. helmikuuta 2011

Kirjastoautolla

Pikkutyttöjen suureksi riemuksi lähdettiin illalla kirjastoautolle. Keittiön ikkunasta näkee, kun auto parkkeeraa torin laidalle. Late Lampaita ei raskittu vielä palauttaa, Maisaa ja Nalle Puhia on lainattu katseltavaksi ja luettavaksi. Nuoruuden hulluina vuosina luin viisi kirjaa viikossa, nyt lukemisesta on tullut sellaista luxusherkkua, että jos sitä teen, täytyy olla täydellinen rauha, riittävästi valoa ja silmät pysyä auki. Viimeksi olen tainut lukea viime vuonna jonkin Jari Sinkkosen uusimman herkkupalan. Elämäkertoja varmaankin luen, jos Luoja elonpäiviä suo, sitten hamassa vanhuudessa, kun selkä ei enää anna periksi kyykkiä mansikkamaalla.
Maatalouskoululaisen iloksi hankin puolimetrisen pinon poistoon laitettuja sisustuslehtiä. (Yhteensä 4e)
Saavat sitten pikkutytöt lehtiä leikeltäväksi, kun Maatalouskoululainen ne hylkää.
Tällä hetkellä meille ei tule ainuttakaan lehteä tilattuna. Koska kirjastoauto tulee kaksi kertaa viikossa tuohon ikkunan alle, voi tilata sinne ihan mitä mieleen juolahtaa. Jos noutaa varauksen kirjastoautolta, varaaminen on ilmaista ja käytössä on Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaikkien kirjastojen valikoima. Jos haluaa lukea Helsingin Sanomat, menee roskahuoneen lehtikeräyslaatikolle illansuussa ja vie kotiinsa vaikka viisi samanpäiväistä lehteä. Senpäiväisiä kauppojen tarjouksia ei kyllä ehdi enää hyödyntämään, mutta kun rahan vähyyden takia on sinne lehtilaatikolle mennyt kaivelemaan, ei sekään yhtään harmita.

Kirjastoauto muutenkin palvelee täällä "kylällä" sosiaalisen elämän ehdottomana keskuksena. Mikä sen ihanampi seurustelumuoto leppeänä kevätiltana, kuin tavata tuttuja torin reunakiveyksellä, lehmuksen alla istuskellen ja kirjastoautoa odotellen. Tai sitten auton jo mentyä jäädä rupattelemaan ummet ja lammet ja välilllä kiljahtaa edestakaisin juoksenteleville lapsille:
- "Äkkiä kengät takaisin jalkaan, ettet saa lasinsiruja jalkoihin!"
- "Älä nyt hyvä ihminen astu siihen koirankakkaan!"
- "No joko siellä puun juurella taas on huumeruisku! Älkää nyt vaan päästäkö pieniä sinne koskemaan, ennenkuin ehdin tulla!"
- "Kato, isi, nyt tuon ipanan perään, ettei se taas juokse tuonne kanavan rantaan..no nyt se juoksee pyöräilijän alle.."
Kun tulee kirjastoautolta kotiin ja siellä odottaa lauma isoja nälkäisiä, saattaa joku huokaista ääneen:
- "Miten voi kirjastoautollakäynti kestää puolitoista tuntia?"

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Ei niin mukava työvuoro

Syy, miksi mieheni hälytettiin eilen illalla lyhyellä varoitusajalla töihin ja aloittamaan ajoa Elielinaukiolta, ei ollut ollenkaan iloinen. Vuoron edellinen kuljettaja oli hakattu henkihieveriin ja on nyt Töölön sairaalassa.
Jokainen tämän hakatun kuljettajan kollega tietää, että yhtä hyvin saattaisi itse olla samassa tilanteessa.

Varmaan illan jääkiekko-ottelu oli sekoittanut kannattajatahojen "hormonitasapainoa", koska erittäin aggressiivisia matkustajia oli riittänyt koko yöksi harvinaisen paljon. Ja kuten arvasinkin illalla, suurin ärsyyntymisen aihe oli jälleen kerran matkan maksaminen. Aika suoraviivaisia, tiukkoja toimenpiteitä oli  työn hoitaminen vaatinut kuljettajilta. (Lue: jos rahaa ei löydy, ei sinun matkustamankaan pidä)

Me aikuiset täällä hiljaa mielessämme rukoilemme sairaalassa olevan kuljettajan puolesta.
Lapsia suojelemme liialta tiedolta.

lauantai 5. helmikuuta 2011

Jatkokertomuksesta "tämän perheen oudot ilot"

Joku päivä sitten neljävuotias oli ikionnellinen pelkästä tiedosta, että mummolassa saa syöttää juustonpaloja hiirille ja rotalle.
Perheen mamma hehkutti muutama tunti sitten edellisessä kirjoituksessaan, kuinka onnellinen hän onkaan siitä, että oli edellisenä yönä nukkunut kellon ympäri. (Nyt mamman ilo on kääntynyt siihen suuntaan, että kohta koittaa uusi yö..)
Saman perheen isä sai myös kokea suurta iloa muutama hetki sitten. Olihan hän virittäytynyt ihan mukavaan vapaapäivätunnelmaan, katsonut tv:stä yleisurheilua, (kai se sitä oli, mutta nythän on talvi?! Olikohan ne jotkut hallikisat?) saunonut itsensä läkähdyksiin ja juuri kaatanut itselleen kupillisen teetä karjalanpiirakoiden seuraksi, kun hänen puhelimensa soi.
Miehen suuri unelma toteutui: tarkastaja pyysi häntä ylitöihin koko yöksi. Sunnuntaita vasten yöllä ylityö tarkoittaa tällä kertaa hänen kohdallaan 300%:a palkkaa.
Mies ehti hyvin syödä iltapalansa, minä ehdin pakata eväät ja laittaa lompakkoon kahvirahaa ja varastimme jopa yhteisen kaksiminuuttisen, kun saatoin hänet metroasemalle ja itse hain maitoa kaupasta.
Totesimme, että suunnitelmiimme tuli nyt tällainen muutos, mutta kyllähän tämä menee entisiä muistellessa ja tulevista haaveillessa.
Kaupungilla on tänä iltana ja yönä jos vaikka mitä väenkokousta, on jääkiekkomatsia ja konserttia, mutta mukavasti pysyy kuljettaja hereillä, kun houkuttelee matkustajiaan maksamaan matkansa. Edellisenä yönä, kun miehellä oli yliyön ajoa viikonloppuna, hän sai limsat niskaansa suivaantuneelta matkustajalta, joka oli haluton maksamaan matkaansa. 
Ehkä ilo tulevan yön tienesteistä tulee vasta sitten tilinauhassa.

Lomailua

Sanoin Maatalouskoululaiselle silloin, kun aloitin bloginpidon, että jos rupean kirjoittamaan, kuinka olen yöllä nukkunut tai kuinka vatsa toimii, niin siinä vaiheessa saa riipasta koneenpiuhat seinästä irti. Nyt on kuitenkin poikkeustilanne. Vähän kuin olisi ollut lomalla.
Illalla oli sellainen olo, ei ollenkaan sairaalloinen, ainoastaan hyvin uupunut, että töpistelin iltahommat pikavauhdilla ja menin nukkumaan klo 20. En herännyt tiettävästi ollenkaan miehen kotiintuloon aamuyöllä, vaan ensimmäinen havainto elävästä elämästä on 8.30, kun kaivelen puhelinta tyynyn alta. Lasten varovainen sipinä kuulostaa suloiselta lauantaiaamuna. Ja olo on ihan sellainen, kuin olisi ollut virkistävällä, ihanalla lomalla juuri sopivan kauan.
Minun kohdallani hyvin nukkuminen tarkoittaa aina hurjaa työintoa ja -iloa. Mikäpä sen mukavampaa hommaa aamukahvin jälkeen olisi siinä tilanteessa ollutkaan kuin vessojen pesu ja viemäreiden kaivelu. Tuleepa samalla tehtyä ilmainen raskaustesti, kun rannetta myöten kaivelee suihkun lattiakaivon sisälmyksiä. (Pari kertaa hamassa menneisyydessä on viemäritesti antanut positiivisen vastauksen).
Varmaan suurin osa lapsistakin lähti eilen ajoissa nukkumaan, koska täällä on ollut tänään keskivertoa sosiaalisempia ja tyytyväisempiä lapsia. Ainoastaan yhden moitesaarnan jouduin pitämään. Käsityölapsi oli hurauttanut puoli purkillista oreganoa pizzansa päälle ja Ahkera Lapsi oli nauranut hänelle. Käsityölapsi oli pahoittanut mielensä, eikä syyttä.
Tirtetalla ja Eskarilaisella oli taas kaverisynttärit naapurirapussa. Niille pääsyä sitä tietysti odotettiin koko aamupäivä, mutta Tirtetta kulutti aikaansa hyödyllisesti ja vei Ahkeran Lapsen kanssa kymmenen kuormaa roskia: pari jätesäkkiä, kompostiastioita ja vuoren keräyskartonkia.
Kun saatoin synttäreillemenijöitä, Tirtetta sanoo minulle huolestuneena kaverin oven takana:
- "Muista äiti sitten mennä pois täältä. Sua ei oo kutsuttu."

Pari pellillistä S-marketin pakastepullia käytettiin uunissa ja ensimmäinen erä laskiaispullia on nyt menossa. Runebergintorttujen leipomista itse kovasti haaveilin, mutta siinä on kuitenkin niin paljon eri systeemeitä, että siihen pitäisi keskittyä ainakin puolella päällä. Ja jotakin märkyyttä niille täytyisi saada, joten pitäisi tarvikkeiden hankinta aloittaa kauppakeskuksen kellarista siitä kaupasta, jossa asioin vain hedelmäkakun ja Runebergintorttujen leipomisen aikaan. Ehkä vielä yksi vuosi pärjätään ilman niitä.

Pyykkikone huutaa tuolla valmista, synttäri-ipanat pitäisi hakea ja yksi kyselee: "mitä tänään syötäisiin".
Edelleen tuntuu siltä, että olisin ollut lomalla!
(Miehellä vapaa viikonloppu ja on vasta kaksi kertaa soittanut töihin, olisiko ylitöitä tarjolla.)

torstai 3. helmikuuta 2011

Puutarha-asiaa

Eräänä päivänä olin tulossa taas maitokassieni kanssa portista pihaan. Portin ulkopuolella seisoo nuori nainen ja katselee kaihoisasti talomme pihalle. Kun avaan avaimella porttia, hän kysyy kohteliaasti, saisiko tulla pihalle katselemaan, kuinka istutuksemme pärjäävät talvella. Hän oli kuulema käynyt kesällä katselemassa pihaamme ja huomannut, että tässä taloyhtiössä on panostettu hieman tavallista enemmän pihan hoitoon ja ulkonäköön.
Jäin juttelemaan naisen kanssa ja kävi ilmi, että hän opiskeli ekologista pihasuunnittelua ja oli paneutunut oman kotikerrostalonsa pihan hoitoon oikein perusteellisesti.
Olin kyllä joskus pannut merkille kanavan toisella puolella olevan kerrostalon pihan poikkeuksellisuuden, mutten ollut perehtynyt esimerkiksi pihan kasveihin.
Nainen kertoi, että heillä on autotallirakennuksen katolla luonnonniittykokeilu, johon hän on saanut juurtumaan ja kasvamaan jo yli 50 eri kasvilajia. Pihaan hän on pikkuhiljaa lisännyt hyötykasveja, joita asukkaat sitten ihmeekseen vähän kerrassaan "löytävät". Esimerkkeinä hän mainitsi raparperin, mansikan, viinimarjapensaat ja lukuisat mausteyrtit. Viime kesänä hän oli tarjonnut talon lapsille kunnon kesäharrastusta: he olivat rakentaneet siistit laatikot, joihin kaikki halukkaat lapset saivat laittaa kasvamaan porkkanaa.
Nainen kertoi muutaman hyvän vinkin. Jos puutarhassa on riesaa hiiristä ja myyristä, kannattaa houkutella variksia ja harakoita pesimään pihan läheisyyteen. Keväällä kannattaa koota puutarhaan pieniä risukasoja ja ne houkuttelevat pesätarpeita etsiskeleviä variksia ja harakoita. Pöllöjen houkuttelemiseksi kannattaisi laittaa pihan lähistölle varta vasten pöllöille tarkoitettuja pesäpönttöjä. Niiden mitat löytyy BirdLifen sivuilta ja sieltä voi myös tilata valmiita pönttöjä. Pöllönpönttöjen suuaukko on suurempi, kuin muiden lintujen.

Kun kerroin mielenkiinnostani mehiläistenkasvatusta kohtaan, hän kertoi ihan käytännönläheisen vinkin oman pihamaan mehiläiskannan vaurastuttamiseen. Pihaan kannattaa istuttaa "poikapuolinen" raita. Kun varhaisena keväänä vielä kylmästä kankeat mehiläiset eksyvät auringonlämmön houkuttelemina ulos pesistä, raidan hedekukat on ensimmäinen varhainen ravinnonlähde niille. Jos varhaista ravintoa on saatavilla, mehiläisten lisääntyminen  voimistuu.
Kaikkihan hyvin tiedämme, että mehiläiskannan hyvinvointi alkaa olla maailmanlaajuinen asia, jonka suhteen oltiin liian kauan välinpitämättömiä.

Nuori nainen toivotti tervetulleeksi kesäiltana kotitalonsa pihamaalle katselemaan. Sanoi siellä möyrivänsä kaiket illat.

Pitääpä kysyä äidiltä, onko Lautakankaan pihassa jo poikapuolinen raita. Minulla on ihan sellainen muistikuva, että siellä taitaa olla.

Kun raita keväällä kukkii, voi ottaa vesiastiaan juurtumaan oksia, joissa on keltaiset hedekukat.
Kaikki puutarhanomistajat, nyt kasvattamaan ja istuttamaan raitoja!

Tyttöjen juttuja

Tirtetta ja eskarityttö pääsivät isosiskon huoneeseen niin sanottuun "tyttökerhoon". Se tarkoittaa kampausten tekemistä, meikkaamista ja sisko etsii varastoistaan jos vaikka minkälaista hilpatinta tyttöjen kaulaan ja ranteisiin.
Tirtetalla on huulissaan punamultamaalin väristä huulipunaa aika ronskisti. Lukiolaisveli tuli häntä eteisessä vastaan ja älähti:
- "Mitä mönjää sulla on huulissa?! Mitä toi oikein on?"
- "Tää on huulipunaa."
- "Hyi olkoon! Oot sä ihan pelle!"
Veljen kommentit ei paljoa Tirtettaa hetkauta, hän jatkaa liihotteluaan huoneesta toiseen ja puhuu jotakin englannilta kuulostavaa hienostelukieltä.
Eskarisiskon tyttökerho liikkuu ihan toisissa sfääreissä. Hän laukkaa huoneesta toiseen kuin ratsuhevonen. Koruarsenaali on selvästikin jotakin hevostarviketta.
Isosisko järjestää silloin tällöin pikkutyttöjen iloksi milloin leffailtaa, milloin kampaamoleikkiä. Joskus hän ostaa omilla tienesteillään herkkuja pienille: sipsiä, karkkia ja viimeksi tänään harvinaisia herkkuruokia Lidlistä.
Tirtetta puolestaan "nukuttaa" illalla isosiskon: peittelee, antaa korvatulppia ja silmälappua ja toivottelee suloisella äänellä:
-"Nuku hyvin, kauniita unia."
Tirtetalla on jo kaksi isosiskoa "maailmalla". Aikanaan hekin olivat vuorollaan hänelle kaikki kaikessa. Nyt on 19-vuotiaan siskon vuoro tarjota elämyksiä ja kokemuksia.
"Tyttökerho-leikki" on hyvin  tärkeä pikkutytöille. Äiti voi vain arvailla, kuinka tärkeä. Itselläni on kaksi pikkuveljeä. Huippuja.

Voisi sanoa: ihan kotipankki!

Silloin tällöin kuulee tutuilta kommentteja, kuinka tyytymättömiä he ovat oman pankkinsa toimiin. Milloin asiakaspalvelussa on toivomisenvaraa, milloin joustavuudessa, milloin vikaa missäkin.
Koska raha-asiat näyttelevät elämässämme vaihtelevankokoista roolia ja koskettaa jokapäiväistä elämäämme, tekee mieleni kertoa teille tämänpäiväisestä pankkikokemuksestani.
Vanhempani avasivat minulle tilin Kangasniemen Osuuspankkiin, kun olin kuukauden ikäinen. Isäni ja isoisäni ovat olleet kyseisen pankin asiakkaita. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 103 vuotta Kangasniemen Osuuspankin perustamisesta.
Nykyään olen pankin jäsen ja hoidan kaikki perheen raha-asiat puhelimitse tai koneella, vaikka pankin konttori sijaitsee 300km:n päässä. Jos allekirjoituksia tarvitaan, ne hoituu faksaamalla tai papereita postittamalla. Kotipaikkakunnalla käydessäni käyn tervehtimässä pankin tuttua henkilökuntaa, vaikkei minulla mitään varsinaista pankkiasiaa olisikaan. Henkilökunnalla näkyy olevan sellainen tapa, että kerran pankkiin töihin päästyään, sieltä lähdetään vain vanhuuseläkkeelle.
Olen aina saanut iloista, asiakaslähtöistä, avuliasta ja kyllä vain, myös tarpeitteni mukaista palvelua (lue: lainaa tarvittaessa, maksujärjestelyjä tarvittaessa).
Kun koululaisena asioin pankissani, sain ihan tasavertaista kohtelua kuin samassa jonossa seisoneet varakkaat aikuisasiakkaatkin.

Eilen huomasin ihan järjen tasolla, että maaliskuun alussa yksi lapsista varttuu iällisesti siihen vaiheeseen, että lähes 200e napsahtaa lapsilisistä pois. Tein Kelan laskurilla laskelmaa, kuinka paljon kyseinen, toisella paikkakunnalla opiskeleva lapsi saa opintotukea. Tulos oli tyly: eipä yhtään. Ei myöskään kotona asuva lukiolaislapsi saa yhtään opintotukea.

Kun aikoinaan allekirjoittelin kotipankissa lainapapereita, tuttu virkailija muistutti ainakin kolmeen kertaan tunninmittaisen tapaamisemme aikana, että koskaan ei saa ottaa liikaa stressiä lainan takaisinmaksueristä. Jos alkaa tuntua liian raskaalta, täytyy soittaa ja kertoa huolensa. Tokihan lainaa ottaessa suhtautuu takaisinmaksuun niin, että mahdollisimman pian haluaa maksaa takaisin.
Tänä aamuna, ensin kysyttyäni toimenpiteelle lupaa lainan takaajilta, soitin pankkiin tutulle virkailijalle.
Hän hoiti asian niin, että kuukausierää hieman rukattiin alaspäin. Kun ehdotin koko lainan uudelleenjärjestelyä, hän sanoi, että "pohditaan sitä viimeistä erää sitten kahden vuoden kuluttua, kun asia tulee ajankohtaiseksi."
Jos sanotaan, että menin sanattomaksi, ollaan aika lähellä totuutta. Olinhan varautunut ihan työlääseen neuvottelu-allekirjoittelurumbaan. Lausuin hyvin kiitollisena "kiitos suuresta avusta", koska oloni huojentui huomattavasti.
Virkailija myös uskoi sanaani, että lupa toimenpiteeseen oli takaajilta saatu. Sanoin vielä, että takaajat tulevat tänään käymään konttorissa, että jos sinulla on heille asiaa tämän johdosta, nykäise hihasta.

Yhteenvetona todettakoon, että jos joku lukijoista on elämäntilanteessa, että vertailee pankkien lainoja ja pyytää tarjouksia, laittakaapa ihan kurillaan tarjouspyyntö Kangasniemen Osuuspankkiin. Yllätytte korosta ja viimeistä piirtoa myöten täydellisestä asiakaspalvelusta. Tällä pankilla on kunnan vilkkaan kesäloma-asutuksenkin takia hyvin laaja asiakaskunta kunnan rajojen ulkopuolella.

Hiirejä ja rotta

Tirtetta tulee illalla innoissaan luokseni:
- "Onko mummolassa sitten hiirejä ja rotta?"
Vastaan:
- "Kyllä siellä on."
- "Saanko minä sitten syöttää niille juustonpalasia?!"
- "Kyllä saat."
- "Kiitos äiti!" kiljahtaa Tirtetta, halaa minua hurjasti ja juoksee kertomaan uutista siskolle.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Mummolan syreenipuskat

http://c-album.com/kuvat/sirkunkotona/201105.jpg
On se hyvä, että lukijani ovat niin kärsivällisiä ja ymmärtäväisiä. Siis siinä asiassa, että minun kielitajuni sanoisi, että jos juttuni käsittelee linkistä löytyvää tämän viikon mummolakuvaa, niin se olisi ihan kiva katsoa jutun lopuksi. Minun taidoilleni on siis ihan käsittämättömän suuri saavutus, että Pikkuveljen lähettämästä sähköpostista olen saanut tuon litanian tuohon alkuun ja kuvasta pitäisi löytyä mummolan syreenipuska yhden maailman kauneimman olennon kanssa.
Lila syreeni on ollut rakkain kukkani ihan polvenkorkuisesta lähtien. Mummolan punaisen, vanhan talon länsipäädyssä on aina kasvanut rehevät syreenipuskat ("sireenit" kyllä sanottiin ennenvanhaan). Niiden varjossa oli ihana nautiskella elämästä, levittää viltti ruohikolle puskien viereen ja antaa pään täyttyä vahvasta tuoksusta.
Kesäkuussa parhaimpaan kukinta-aikaan syreenintuoksu tuli väkisin sisälle tupaan asti, koska ikkuna pidettiin päiväsaikaan aina auki puskien vieressä.
Syntymäpäivänäni kesäkuussa äiti ja Lahja-mummo laittoivat syntymäpäiväaamutarjottimelleni aina maljakkoon syreeninkukkia. Ja jos juhannukseen asti syreenin kukinta-aikaa riitti, äiti toi valtavan suureen lasimaljaan tuvan nurkkaan suuren sylillisen syreenin oksia.
Ja perhosiahan on mummolan puutarhassa ollut aina paljon.

Kun joskus opettelen tekemään saippuaa, valmistan sitä mummolassa syreeninkukkimisen aikaan. Naapurin mummo sai sukulaiseltaan ulkomaantuliaisena ihanan saippuan: sen sisällä oli pieni syreenin kukkaterttu. Sillä tavoin saa tuoksun vangittua.

Kiitos, Pikkuveli, hyvin virkistävästä kuvasta. Et olisi voinut parempaa kuvaa valita helmikuun loskan keskelle.

Jälkikirjoitus: Pikkuveli kertoi, että ritariperhonen ei ole ihan jokakesäinen vieras Lautakankaalla.

Yks hoitopäivä mummolassa (lapsenlapsen silmin ja ajatuksin)

"Mulla on kohta puolitoistavuotissynttäri. Mä luulen, että mun isi tekee mulle kakun. Äitikin vois tehdä, mut mä toivon, et isi tekis, koska se teki äitillekin ja siinä oli pinkkejä marenkeja päällä.
Mä oon ollu syksystä asti täällä mummolassa sellasina päivinä, kun äitikin haluu mennä töihin niinkun isi. Isin työpaikalla mä oon ollukkin, me käytiin isin kaa tarkistamassa, oliko se jättäny kahvinkeittimen päälle. Isin työpaikka näytti olevan sellanen talo, jota korjattiin. Siellä hais ihan maalille, eikä siellä ollu yhtään niijen ihmisten kotitavaroita. Äitin työstä mä en sitten paljoo tiiäkkään, mut näyttää se ihan tykkäävän siitä, koska se niin ilosesti mulle vilkuttaa, kun se aamulla lähtee sinne.
No sitten tää mummolajuttu. Koskaan ei voi etukäteen tietää, millasen mörön näkösenä se mummo aamulla ilmestyy meitä eteiseen vastaan. Ihan kun se olis just heränny! Mä tykkään herätä siinä viiden maissa, koska sillon saa leikkiä ihan rauhassa, eikä kukaan tuu häiritseen. Aika pian se äitikin herää, kun se aina tulee kysyyn, mitä ihmettä mä teen. Harvoin mä mitään ihmettä teen, ihan näitä tavallisia arkijuttuja.
Mummonkin luona mä teen ihan tavallisia arkijuttuja. Koska mummo selvästikin tykkää sen keittiön laatikoissa olevista kalikoista, niin musta on ihan hyvä, että se näkee, millasia kivoja jutskoja sen laatikoissa on. Mä näytän niitä mummolle, mut se ei aina ymmärrä mun tarkotusta. Sillon mä katon viisaammaks viedä ne eteisen lattialle, koska mummo ei käy edes missään salilla, niinkun äiti joskus, niin ihan sen ittensä takia on parasta, että kerää edes keittiökapuloita lattialta.
Tänään mä huomasin, ettei mummo oo muistanu laittaa pitkään aikaan sen miehille (joita muutes siinä huushollissa riittää!) kotikaljaa. Mummon kaapissa oli ihan sikana tyhjiä lasipulloja. Mä kannoin ne kaikki mummolle, et se olis tajunnu, et kalja on loppu, mut taas se esitti jotain ymmärtämätöntä ja alko kiljuu, et "varo niitä lasipulloja, ettei putoo ja tuu pipi!" Sit se äkkiä vei ne takas ja taas se toitotti mulle, että "mummon kaappi". Tääl ei näköjään muuta olekaan, kun "mummon kaappeja".
Sit sil mummol on ihan kauhee pakkomielle. Ainakin kerran päivässä, kun mä oon syöny, se ottaa maitopullon ja mut ja tutin ja vie mut niitten sängylle ja hokee: "nyt käydään pau-pau". Mä luulen, et sillä pau-paulla on jotain tekemistä nukkumisen kanssa, mut jos mummoo nukuttaa, niin siitä vaan, ei sen tarvii mua pakottaa tollasiin tyhmiin juttuihin. No, mä sit esitän kohteliasta ja oon siinä mummon mieliks vähän aikaa ihan hiljaa. Sit kun se nukahtaa (siinä ei muutes mee kauan), mä kömmin pois sieltä sängystä. Mä en ehi mennä kun sohvalle istumaan, niin se mummo herää ja ihmettelee, eikö mua nukuta. Jos mua nukuttaa, mä nukun, mut en ihan vältsiin mummon sängys.
Tänään mua harmitti ihan sikana yks juttu. Sillä mummolla on oma lapsi, jota ne sanoo "tädiks" ja se on neljä vuotta. Me ootettiin mun äitii töistä ja katottiin sohvalla "Late Lammasta". Se täti meni istumaan mummon syliin. Ihan noin vaan, eikä ees kysyny multa, saako mun mummon syliin mennä. Mummo luuli, et se joteski auttaa asiaa, et se ottaa mutkin sen syliin. Siis voitteks te kuvitella! Sillä mummolla ei oo kaikki päänupissa kohallaan: siis eihän tädin kanssa voi istua yhtä aikaa mummon sylissä. Sillon kun mä oon mummolla hoidossa, mä oon ekaks ensin mummon sylissä. Sil tädil ei oo enää tuttia eikä vaippaakaan, ei sen pitäs enää olla mikään sylivauva. No, mua kuitenkin otti niin kauheesti pannuun se tilanne, et mä ihan vähän purin jalkaan sitä tätiä. Onneks sillä ei ollu sukkia jalassa.
Siitä synty ihan kauhee härdeli. Se täti alko vollaa ja muakin ihan itketti. Sitä mä en tajuu, mitä nauramista siinä oli, kun niitä isoja poikia tuli siihen ja ne uskals nauraa. Jos mä olisin osannu puhuu niille suomee, mä olisin sanonu, et tulkaa vaan siihen nauramaan, niin kohta puren teitäkin.
Ja se tyhmä mummo piti meitä edelleen sylissä, vaikkei enää olis edes tarvinnu. Onneks äiti tuli ihan pian ja päästiin lähtemään.
Kyllä mun ihan rehellisesti pitää sanoo, et ne mummon touhut on enimmäkseen aika outoja. Ehkä mä kestän sitä äitin kesälomaan asti."

Tarkan markan uutiskirje

www.tarkkamarkka.com - osoitteessa kannattaa pistäytyä ja tilata omaan sähköpostiinsa ilmainen uutiskirje.
Sivun pitäjä, maalaisjärkinen mieshenkilö, kerää yhteen hyviä vinkkejä järkevään taloudenhoitoon ja säästämiseen. Vinkkejä on elämän laidasta laitaan. Uusimmassa uutiskirjeessä oli yhteenveto suomalaisesta kotiruuan hävikkitutkimuksesta, jonka tulokset ei ole ihan hauskaa luettavaa, vähintäänkin pistää miettimään omia ostotottumuksiaan.
Perheemme oli mukana tuossa hävikkitutkimuksessa alkusyksystä ja oli mielenkiintoista saada tietää gramman tarkkuudella, kuinka paljon syömäkelpoista ruokaa tulee laitetuksi kompostiastiaan. Kuten olin arvellutkin, meidän huushollissa hävikkimäärät oli hyvin pieniä, mutta oleellista tutkimuksessa olikin koko maan luvut ja hukkaanheitetyn ruuan rahallinen arvo.

Uutiskirje on siis hyvin suositeltava meille jokaiselle, vaikka et markkojasi laskisikaan.

tiistai 1. helmikuuta 2011

Äidin kirosana

Kello oli viisi. Kaksi pikkutyttöä peuhasi pihan lumikasoissa. Menin kauppaan hakemaan jauhelihaa, spagettia ja maitoa. Ilmoitin tytöille, että kun kohta tulen takaisin, sitten he lähtevät kanssani sisälle, koska haalarit ja hanskat näyttivät läpimäriltä.
Vartin yli viisi tulen tuli hännän alla pihaan, koska kotona odotti lauma kiukkuisia poikalapsia nälkäkuoleman partaalla.
- "No niin, Tirtetta, nyt mennään äkkiä sisälle!" huikkasin teeskennellyn reippaalla äänellä pidellen samalla ulko-ovea auki siinä toivossa, että lapsi kävelisi sisään. Isosisko oli jo livahtanut hyvän aikaa sitten, koska eskarilaisen kanssa ei tarvitse vääntää kättä mistään asiasta nykyään.
Tirtetta istuu lumikasan päällä ja esittää kuuroa ja sokeaa ja vähä-älyistä.
- "Käskenkö isoveljen hakemaan, vai tuletko suosiolla?!" Kuuro lapsi pyörittelee lumipalleroa lapasissaan, päällysrukkaset on nakattu hujan hajan pihalle.
Pihamme on mukavan suojaisa sen takia, että taloyhtiö muodostuu kahdesta vastakkaisesta kerrostalosta ja talojen avoimet sivut on yhdistetty punaisella, korkealla rautaportilla. Suojaisassa pihassa myös suuttuneiden äitien huuto kertautuu mukavasti ja tunsin niskassani ikkunaverhojen takaa kuikuilevat haukansilmät, jotka mittailivat jokaista kehoni tavua. Viskasin kauppanyssäkkäni kuraiseen tantereeseen ja könysin keskelle pihaa monen lumivallin yli.
Tirtetta istuu lumikasassaan jäyhän rauhallisena kuin keisarin morsian. Koska tiesin nyt olevani täysin oikeassa ja nelivuotiaan ihan väärässä, pääsi suustani huonostiharkittu lause:
- "Nouse ylös, senkin juntturapää, nyt on pakko mennä sisälle!"
Ja niskassani tuntui siltä, kuin sylillinen ivan nuolia olisi heitelty sinne pistelemään. "Suuttuipas, mokoma ja puhui pahasti lapselleen!"
Tirtetan tajuntaan iskee moukarin tavoin sana "juntturapää". Hän nostaa arvokkaasti päänsä, huulet kääntyvät nurin ja silmät käyvät surullisiksi:
-" Tuo oli kirosana! Ei lapselle saa puhua noin!"
Kirosana kuitenkin tepsi, koska Tirtetta sai väännettyä itsensä pystyyn ja tekoitkua volisten selviää sisälle.
Rapussa selitän hänelle, ettei se juntturapää nyt ole niin kovin pahasti sanottu ja että minua harmitti hänen hidastelunsa, koska toiset odotti ruokaa.
Nyt on Tirtetalta pyydetty anteeksi ja lupasin, etten enää ikinä sano "juntturapää".

"Mä kiitän Herraa, kun puhua saan"

Pakkohan sinne perhekerhoon oli lähteä, kun olin eilen tullut Tirtetalle luvanneksi. Ja jos lupausta aikoo pyörtää, täytyy olla hyvin, hyvin vahvat perusteet. Eipä silti, mielelläänhän sinne menee, mutta kahden tunnin lykkäys huushollihommille tietää kahta hurjempaa puskemista sitten iltapäivällä. Nyt ainakin siltä osin pitäisi mamman kotihommien sujua, koska isi soitettiin aamutuimaan ylitöihin, eikä ehdi ennen omaa vuoroaan käydä kotona. Minulla kotihommat sujuu selkeästi paremmin, jos mies "ei ole pyörimässä jaloissa". Lauantai-iltana sain muuten ihan kunnon riidan aikaseksi siitä, että mies seistä torottaa keittiössä KATSELEMASSA MINUA! Siis näin ennenkuulumattomasta asiasta meidän muija täällä pistää kipunat lentelemään. Eli todetaan vain, että kiva on miestään nähdä kotona (siis jo lastenkin kannalta,mitäs minusta), mutta jos oikeasti kotihommien pitää sujua rivakasti, niin on parempi, että mies on ajamassa 13 tuntia bussia.

Perhekerhossa sitten kolahti hartaushetken laulu niin syvälle sydämen kalkkikerroksiin, että hetken jo mietin, onko mulla nenäliinaa mukana.
Lapset (laskin 12:n asti) istuivat kappelin lattialla valkoisella kankaalla ja soittivat rytmisoittimilla ja lauloimme yhdessä negrospirituaalia "Mä kiitän Herraa, kun elää saan". Lasten silmät loistivat, he soittivat sydämensä kyllyydestä. Kun tulimme säkeistöön "mä kiitän Herraa, kun puhua saan", ajatuksissani kiisi ohi kuvia puhumaanopettelevista lapsista, äidistäni, joka menetti muutamaksi päiväksi puhekykynsä aivoinfarktin seurauksena, meistä, kun tulemme ymmärretyiksi puhekykymme ansiosta.
Miten helppoa oli olla perhekerhossa, kun pystyi puhumalla kysymään toisen kuulumisia, kun puhumalla sai selville, mitä lapsi oli kulloinkin vailla.
Tänään olen siis hyvin kiitollinen näistä alituiseen puhuvista lapsista.