Viikon kuva ja halkopinon teko

http://c-album.com/kuvat/sirkunkotona/201120.jpg

Luovan tauon jälkeen palaillaan taas viikon kuvalla.
Vuoden takaista polttopuusavottaa ison koivun juurelta - tänä kesänä iso koivu on viimeistä kesää tuossa paikalla (tosin toimittaa tuon polttopuukasan virkaa). Vuoden päästä talvella sillä sitten lämmitetään tupaa - ensi talvi kun lämpiää pääosin noilla tuossa kuvassa lojuvilla. (Teksti on suora lainaus Pikkuveljen saatetekstistä viikon kuvalle.)

Mummolan pihapiirin ikiaikainen symboli, iso koivu, on siis pääsemässä arvoiseensa tehtävään, talon lämmittäjäksi. Maatalouskoululainen työviikollaan mummolassa teki Kuopion veljen kanssa polttopuuhommia ja vielä jäi mukavaa hommaa säästöön seuraaville työintoisille. Mummolassa on jo pidemmän aikaa ollut tapa, että lämmityspuita pitää olla varastossa vähintään kahden talven varalle. Esimerkiksi viime talven pakkasille varatut yhden talven puut olisivat loppuneet kesken ilman "varmuusvarastoa".
Ai että kun minä tykkään asetella puita pinoon! Siitä, milloin viimeksi olen sitä hommaa päässyt tekemään, on aikaa nuornakuolleen ikä. On mieltähivelevää katsella, kun pino kasvaa ja kasvaa. Pinon alkupuiden asettelu vaatii jo monenlaisia taitoja, kun pitää ottaa huomioon pinonpohjan materiaali ja mahdolliset epätasaisuudet tai kaltevuus. Mieli pohdiskelee, pysyykö pino pystyssä, jos latoo puita ladon kattoon asti. (Tuleekohan sana "lato" jonkin tavaran "latomisesta" ladon sisään..)
Sekin on mielenkiintoinen vaihe pinon tekemisessä, kun puita asetellaan jo niin korkealle, ettei käsi tahdo ylttää. Silloin turvaudutaan rakentamaan pinoa liukumäkiperiaatteella ja sitten vain kiivetään pinon rinnettä katonrajaan ja alastullessa varotaan, ettei mäki ala vieriä. Kun ladon takaseinällä on lattiasta kattoon ulottuva tiivis, siisti pino, siinä vaiheessa pyydetään jo ihailijoita paikalle. Kun kaikki ovat tarpeeksi pinoa ihailleet ja tekijää kehuneet, tartutaan kahta suuremmalla innolla seuraavan pinon suunnitteluun.
Kun tarpeelliseksi katsottu määrä tuoksuvia puita on latoon pinottu, voi tyytyväisenä sulkea ladon oven ja sanoa mielessään: "tule vain talvi ja tuiskut ja pakkaset, me kyllä selviämme".

Tämän päivän ehdotonta antia oli rakentavat keskustelut kahden veljeni kanssa. Toisen kanssa nokitusten, toisen kanssa luuritusten. Oloni huojentui suuren huojeen verran, kun näin, että kahden viisaan ja yhden pöllön pään yhteenlyöminen tuo ongelmienratkaisuun uutta näkökulmaa ja suuretkin vuoret alkavat näyttää mäennyppylöiltä. Kaiken lisäksi oli mielenkiintoista nähdä, kuinka kolmella sisaruksella voikin olla niin yhdensuuntaiset mielipiteet suurista linjauksista koskien kotitilamme tulevaisuutta. On todella helppoa tarttua härkää sarvista, kun härkä on kolmisarvinen.