Suurperhe asuu kerrostalossa keskellä Helsinkiä

14 henkeä, 105,5 neliötä ja kerrostalon toinen kerros. Jos vastaan kyselijöille, kuinka perheemme asuu, on perusvastaus tämä. Se antaa aika paljon sijaa mielikuvitukselle ja aika paljon mielikuvitusta tarvitaankin, että tämän huushollin väki aamuisin löytää tiensä ulos kotiovesta.
Keskimääräinen asumisväljyys Suomessa on tämän vuoden tietojen mukaan 39 neliötä henkeä kohti, mutta helsinkiläisraukoilla keskimäärin vain 34 neliötä. Oikeassa elämässä en taida tuntea ainuttakaan lapsiperhettä, jossa asumisväljyys olisi tuota luokkaa. Toki tunnen yhden hengen talouksia, joissa tilaa on yli sata neliötä henkeä kohden. Jos laskin oikein, meillä asumisväljyys on 7,5 neliötä asukasta kohden.

Joku vuosi sitten mies vielä saattoi vieraiden kuullen vaikertaa, että "meillä pitäisi olla tilaa vähintään 300 neliötä, jotta riittäisi". Nyttemmin hän on moiset puheet ymmärtänyt lopettaa, kun totuus iskee päin naamaa joka yö etsiessä omaa sänkyä olohuoneen nurkasta. Jos tällainen lauma raavaita akkoja ei saa pidettyä sataa neliötä järjestyksessä ja ojennuksessa, on silkkaa hulluutta haaveilla kolmesta sadasta.
Valoittaakseni käytännön tasolle miehen kulkua kello kolme yöllä ulko-ovelta omaan makuupaikkaan, saatte varmaan todentuntuisen kuvan suurperheellisen isän elämän haasteista työmaan ulkopuolella.

Kun mies avaa ulko-oven, iskee sisältä trooppisen kostea henkäys, niin että silmälasit huurtuvat kahdeksi minuutiksi. Niitä mies siinä sitten kuivattelee ja miettii strategiaa, kuinka selvitä "tekolonkillaan" eteisen lattialla mahdollisesti lojuvista parittomista kengistä. Parittomista sen takia, koska aamulla jokainen tässä huushollissa etsii toista kenkäänsä.
Jos lattialla ei sattuisikaan olemaan kenkiä, siinä on suurella todennäköisyydellä vähintään kolme sählymailaa ristissä ja muovirunkoinen maalirakennelma vie puolet eteiskäytävän leveydestä. Sen toisen puoliskon nielaisee kohta ovelta levittäytyvät kaksi täyskorkeaa hyllyä, jotka oikeasti ovat kirjahyllyjä, mutta meillä toimittavat "kenkäkaupan" virkaa. Ja tarkoitus olisi, että jokainen kenkäjalkainen sisälletulija asettaisi kenkänsä sinne hyllyyn.
Ensimmäinen makuuhuone on heti kohta oikealla ja siellä pesii tällä hetkellä kaksi isoa tyttöä. Huone on EU-säädösten vastaisen kanakopin kokoinen. Se huone on huushollin rauhallisin, koska sieltä on pisin matka keittiöön ja olohuoneeseen, jossa suurin osa elämästä eletään.
Seuraavassa huoneessa, jota isi nimittää "peliluolaksi", asuu kaksi miehen kokoista poikaa. "Peliluola-aineksia" on vain PS3:n ja tietokoneen verran, mutta jos pelikoneelle jonottaa viisikin poikaa, on tunnelma usein luolantuoksuinen.
Poikien huonetta vastapäätä on "iso vessa" ja sen yhteydessä ainoa suihkumme ja suihkun takaa löytyy sauna.
Kuten kaikki tietävät, sauna toimittaa nyt tavaravaraston virkaa ja tyhjenee sitten, kun starttaamme juhannuksena mummolaan. (Kiukaasta on tietysti sulakkeet pois päältä.)
Poikien huoneen jälkeen käytävän tilasta haukkaa puolet suuri valkoinen, lähes ovettomaksi käynyt kaappi, jota olen alkanut nimittää "takkikaupaksi". Kaapin metrisellä tangolla on erikokoisia takkeja, joista valkataan, kun joku tarvitsee "uutta".

Kaapin jälkeen on vanhimman pojan huone. Sen huoneen edessä on muutaman neliön "aukio", jota mieheni kutsuu "halliksi". Paikka olisi tyhjänä aukio, nyt se on liikennesumppu.
Pitkä käytävä päättyy "pikku vessaan", jonka jatkeena on kotimme ylpeys, kodinhoitohuone. Sen ovi on viety kellariin, jotta kodinhoitohuoneeseen sopii tulemaan sisään täysinäinen pyykkikori kädessä. Nyt harmillisesti ison tilan haukkaa epäkuntoinen isohko jenkkipyykkärini, johon sattuneesta syystä jäi 700 euron remontti tekemättä. Se jättiläinen odottaa sopivia miehiä, jotka saan lahjottua kuskaamaan sen ihan mihin tahansa haluavat viedä. Rakas kiinalainen pyykkikoneeni on kuuliaisesti siinä vieressä.

 Seinällä on tämän huushollin murheenkryyni, ilmastointikaappi. Sitä on liki 17 vuoden aikana käynyt katselemassa ja tonkimassa ja sen ääressä puhumassa niin iso joukko miehiä, että luulisi olevan vähintään pyhiinvaelluspaikasta kyse.
Sen ilmastointikaapin ikuinen perusongelma on veden kertyminen kaapin pohjalle. Se on sinänsä mysteeri, koska kaapin pohjalta lähtee poistoputki lattiakaivoon. Niitä vesilätäköitä ovat ne miehet käyneet ihmettelemässä ja minä luuttuamassa. Se vesi siellä kaapissa selittää myös kotimme yöaikaisen trooppisuuden.

Pikkuvessan oven oikealla puolella on ovi suurimpaan makuuhuoneeseen, jota erheellisesti kutsutaan edelleen "leluhuoneeksi". Oikeastaan sen pitäisi olla "sänkyhuone", koska siellä on kaksi kerrossänkyä ja Tirtetan sänky, josta täytyy aika pian luopua ihan käytännön syystä: neljävuotias alkaa olla aika kookas nukkumaan vauvan pinnasängyssä. Nykytietämyksen valossa pinnasänkyyn ei ole ainakaan tällä hetkellä tulossa uutta nukkujaa Tirtetan jälkeen ainakaan meidän perheessä. Sitten kun olen keksinyt, mihin sijoitan Tirtetan nukkumaan, lahjoitamme varmaan sängyn pois. Kellariin se ei mahdu ja jos siihen uusi nukkuja vielä ilmaantuisi, niin aina niitä sänkyjä maailmasta löytyy.

"Eteishallista" kun käännytään vasemmalle, eli makuuhuoneita vastakkaiselle puolelle, tullaan keittiöön, joka on minusta riittävän iso ja toimiva ja käytännöllisesti suunniteltu, vaikka onkin pitkänomainen. Keittiön jatkeena on ikkunan edessä tila ruokapöydälle. Totuus on kuitenkin toista. Pöytä on enemmän pyykkipöytä, kuin alkuperäisessä tarkoituksessaan oleva kaunispintainen, liinoitettu, puhtoinen levähdyskeidas.

Kun yösydännä kohti vuodettaan pyrkivä mieheni ohittaa keittiön pöydän, hän kääntyy sivuttain, vetää vatsan sisään ja varoo varpaitaan. Hänen täytyy ohittaa kerrossängyn pääty ja toisella puolella notkuvat pyykkikorikasat, jotka ikuisesti ovat meillä olleet parvekkeen oven läheisyydessä. Nopea vilkaisu kertoo, että tällä hetkellä kuivaa pyykkiä on 13 korillista, tosin yksi korillinen on kellariinmenoa odottelevia villasukkia ja -lapasia. Märkää pyykkiä löytyy vain yksi korillinen, mutta sille en nyt mahda mitään, koska kaikki parvekkeella olevat kuusi pyykkitelinettä ovat täynnä, samoin yksi olohuoneessa oleva teline.
Olohuoneen varustus lyhykäisesti: miehen veljeltä saatu sohva, liian suuri tv-pöytä televisioineen, yksi hylly, suuri lipasto, jonka päällä on hyllykkö, jossa eskarilainen säilyttää vaatteitaan ja lipastossa  ekaluokkalaisen vaatteet, parisänky, naapurista saatu kirjoituspöytä, joka on eskarilaisen hallussa ja kerrossänky. Niin, ja sohvan takaa löytyy siis ne 13 pyykkikoria ja television vierestä yksi pyykkiteline.
Pyykkikorien lomasta pääsee parvekkeelle, joka on hulppeat 18 neliötä. Parvekelaseja meillä ei ole.
Lämpimän kesän aikaan parvekkeen ovi on aina auki ja elämä jatkuu parvekkeella.

Kuten olen joskus aikaisemmassa tekstissä maininnut, niin sisustukseni rajoittuu pyykkitelineiden sijoitteluun olohuoneessa. Asumismukavuuttamme en mittaa ulkonaisissa olosuhteissa, en neliöissä, huonekalujen viihtyisässä asettelussa tai sisustuselementtien pohtimisessa.
Meidän asumismukavuutemme on siinä, että vaalimme jokaisen perheenjäsenen rikkumatonta tunnetta siitä, että minä saan olla hyväksytty, oma itseni, omassa kodissani, omieni keskellä.