tiistai 24. toukokuuta 2011

Kun kahvipaketti maksaa 10e, siirryn juomaan koivunlehtiteetä

"Kun bensa maksaa 5 markkaa litralta, myymme auton pois" sovimme miehen kanssa reilut 20 vuotta sitten.
Myimme viiden hengen auton pois siinä vaiheessa, kun perheessä oli neljä lasta. Jonkin ajan kuluttua myös bensan hinta kipusi yli viiden markan.

Kahvin hinnannousun ovat noteeranneet kaikki kahvia kaupasta kotiin kantavat. Kaikki kahvinjuojat eivät sitä välttämättä ole huomanneet, koska kahviloiden hinnoittelu on niin kirjavaa, että helposti löytyy Helsingistä kahviloita, joissa kirkkain silmin pyydetään kahvikupillisesta ihan tavallista kahvia liki kymmenen euron hintaa.
Euron kahvimuki onkin sitten jo edullinen löytö.

Olemme juoneet vuosikausia pääasiassa Pauligin Juhla Mokkaa. Välillä kokeilen jotakin muuta, mutta pitkin hampain paketin testattuani palaan kiireesti oman kahvin pariin. Kahvitarjoukset tietysti käytän hyväkseni myös lapsityövoiman avulla ja juoksemme kaupassa ostamassa pelkkää tarjouskahviakin varastoon.
Tänään normaalihinta puolen kilon Juhla Mokka-paketista oli 4,40e Ruoholahden S-marketissa.
Päätin pihtauksissani kokeilla kaupan hyllyyn näyttävästi esillepantua  Rainbow Kahvia. Kahvi on paahdettu Meiralla ja hinta oli 2,99e. Kahvin alkuperämaita ei pakkauksessa ilmoitettu, paahtoaste oli sama 1, kuin Juhla Mokassakin.

Keitin testikahvin Moccamasterilla ja kahvin annostelu oli sama, kuin käyttäessäni Juhla Mokkaa, eli kukkurallinen Moccamasterin mitallinen yhtä vesikupillista kohden. Olen nyt tottunut vahvahkoon kahviin, koska juomalantrinkini on "ensin puolet kevytmaitoa, sitten puolet kahvia" ja ehdottomasti tässä järjestyksessä. Mies lorauttaa kahviinsa vain vaivaisen tipan maitoa, mutta hyvin hän on vahvan kahvini kestänyt. Jos hän keittää kahvia myös minulle, tahtoo kahvista usein tulla liian laihaa.
Rainbown kahvi oli kyllä vaaleapaahtoista, mutta vaikka tein siitä vahvaa, sai kahvin makua oikein etsiä. Pieni palaneen kahvipavun kitkeryys pisti tässäkin kahvissa läpi. Alan uskoa, että laatumerkin kohdalla ollaan tarkempia myös kahvisekoitusten kanssa, eikä joukkoon päästetä yhtään huonompilaatuisia kahvipapuja, koska Juhla Mokan laatu on ollut aina tasaisen korkeaa paahtoeristä tai satokausista riippumatta.

En tiedä, tuleeko 1,40e halvemmalla ostettu kahvi edes juotua. Periaatteeni on aina ollut, että se kahvi minkä juon, pitää olla hyvää. Nyt kyllä kahvin hinnannousun jatkuminen saa minut tekemään uhkarohkean päätöksen: kun kahvipaketti maksaa 10e, siirryn juomaan koivunlehtiteetä.

11 kommenttia:

  1. Mä kyttään tarjouksia, ostan kun saa esim. 2pakettia 5eurolla tai vastaavaa. Ostan vain pressaa tai juhlamokkaa. Meillä mies on lopettanu kahvinjuonnin ja itse juon 4kahvikupillista (eli pari reilua muumimukillista) niin aika vähän kahvia menee meillä niin pärjää tarjousten voimalla. :)

    VastaaPoista
  2. meillä se kahavin juonti väheni kerrassaan ku mies ihastui teehen,meni jokunen kuukausi ett ite join vain kupillisen päivässä:) tosi vähäistä siis kahvin kulutus,mutta juhla mokka tai presidentti se meilläki taitaa olla.hinnat pyörii tuossa 3,30 e.n tienoilla.

    VastaaPoista
  3. Meidän parissa lähikaupassa olen nähnyt Brazilia hintaan 7,30e. Miettikää!
    Minä ja mies ollaan kahvikissoja, mutta olemme nyt aika lailla siirtyneet pikakahviin. Jok.tap. käytämme sokeria ja maitoa kahvissa niin kyllä se menee. paremmin kuin noi "oikeat" halpakahvit. Eli joko juhla mokkaa tai pikakahvia. Lidlin kahvit on myrkkyä ja useimmat halpiskahvitkin.
    Ymmärrän ton teidän hurjan autonmyynnin bensanhinnan noustessa. Mutta en voi tehdä samaa perässä. Voit varmaan aavistaa et kamalia bensalaskuja tulee meidän kahden auton perheessä :(

    VastaaPoista
  4. Me molemmat lopetimme kokonaan kahvin juonnin, paitsi vieraiden kanssa tai kylässä. Eikä tullut mitään vieroitusoireita, mutta nyt olen tipahtanut kokonaan kahvin hinnanmuodostuskärryiltä. Eilen tosin ostin peltipurkin takia paketillisen Juhla-mokkaa. Olen kerännyt peltipurkkisarjaa.

    VastaaPoista
  5. Minä olen jo kauan haaveillut, että voisin luopua autosta. Vaan minkäs teet, kun työpaikalle on matkaa kotipihasta 40,5km - näillä seuduilla ei julkisesta liikenteestä tarvitse haaveillakaan...

    Aikoinaan, kun olin vielä kortiton, ajoin polkupyörällä työmatkat. Pisimmillään matka oli n.9km suuntaansa, eikä tuntunut miltään. Menin autokouluun vasta 22-vuotiaana. Olin varma, että laiskistuisin kortin saatuani ja kulkisin autolla joka paikkaan - niinhän siinä kävi! Nyt kaihoten muistelen työpaikkojani, joihin pääsi pyörällä. Ehkä vielä joskus :)

    Kävin muuten läpi kerralla kaikki tekstisi, joita en ollut lukenut. Yleensä kun ehdin blogimaailmaan vain kerran-pari viikossa. Ajatuksia herättäviä mietteitä täällä jälleen, monestakin aiheesta!

    VastaaPoista
  6. Samaa mieltä olen, että kahvin pitää olla kunnollista.
    Olemme myös näitä halvempia kokeilleet, mutta eipä ole tosiaankaan miltään muulta, kuin kitkerältä maistunut..:)

    VastaaPoista
  7. Heräsin karuun todellisuuteen tässä mennä viikolla kun tosiaan tajusin, että juhlamokka maksaa yli 4 euroa. Kyllä minäkin alan juoksemaan tarjouksien perässä. Äidiltä taitaakin viisaana ihmisenä löytyä noin 20 pakettia tarjouskahvia ylähyllyn kätköistä. Muuta kahvia en kyllä juo kuin juhlamokkaa tai presidenttiä. Parasta mitä nykyään tiedän on kun viikonloppu aamuna lämmitän sen maitotilkan ennen kahviin kaatamista. Voi jestas kun maistuu hyvältä! T.päkkänä

    VastaaPoista
  8. Meillä on tällä hetkellä 7 pakettia kaapissa. ;)

    VastaaPoista
  9. Meilläkin tulee kahvia ostettua varastoon, jos se on tarjouksessa. Mä en tykkää Presidentistä, ,liian vahvaa (ja kallista) mun makuun. Juhla Mokkaakaan en raski ostaa, joten meillä juodaan Pirkka-kahvia. Oletko kokeillut??

    VastaaPoista
  10. Kokeilin sitäkin talvella.
    Huomasin, että kun on 25 vuotta tottunut, että "mun kahvi maistuu tältä", niin ainoa oikea kahvi on sitten se Juhla Mokka.
    Mc Donaldsin perhekortilla saa ostosten yhteydessä ilmaisen (perus)kahvin. Se onkin Pauligin UTZ-sertifioitua, niin sanottua vastuullista kahvia, joka myös maistuu hyvältä.
    Eli Mäkkärin kahvi maistuu minulle myös.
    (Eikä se johdu siitä, että saan sen ilmaiseksi.)

    VastaaPoista
  11. Meillä ostetaan tavallisimmin Kulta Katriinaa - itse tykkään siitä eniten, jotenkin pehmeä maku, no keitänkin yleensä melko "laihaa" kaffetta, ja nyt ollaan hieman tuota kahvin juontia vähennettykin. KultaKatriina on aika lailla edullisin laatukahvi mitä aina Prismasta ostetaan, kerran viikossa kun käydään. Välillä ostetaan JuhlaMokkaa tai Presidenttiäkin, joskus jopa CostaRicaa. Hyvät tarjoukset käytetään myös aina hyödyksi, jos saa 2pkt 4-5eurolla. :)

    VastaaPoista