lauantai 28. toukokuuta 2011

Sirkkeli yökylässä ja siivousta naapurin puolella

Jääkaapin ovessa olevan "juoksulistan" mukaan tänään piti olla hyvin hiljainen päivä, mutta äsken (klo 18) ehdin syömään kunnolla ensimmäistä kertaa. Eipä silti, kyllä minulla vararavintoa piisaa ja tarjosi naapurin pappa Coca-Colaa ja teevadin kokoisen wienerleivän, joka oli koristeltu vaniljakreemillä, mandariinilohkoilla ja kirsikoilla.

Olin  siis taas (miten niin taas, viimeksi olin joulukuussa) silittämässä naapurin papan paitavarastoja. Lisäksi laittelimme huonekalujen jalkoihin huopalappuja, ettei tule laminaattiin naarmuja. Kiristin  ruokapöydän jalan kiinnitysruuvin ja ompelin yhden napin. Wienerinsyömisen jälkeen imuroin, pesin lattiat ja pyyhiskelin pölyjä.
Silloin viime siivousreissullahan posautin papan imurin. Nyt pappa oli käynyt imurikaupoilla.

Meillä riitti paljon jutusteltavaa, eikä kotoakaan tullut yhtään avunpyyntösoittoa. Tosin kerran naapurin papan ovikelloa rimputettiin ja lauma meidän ipanoita kysyi, saako pihan jätelavalta ottaa toisten hylkäämää romua.
Passitin heidät oitis palauttamaan löytönsä lavalle, koska nyt yritän pitää tavaravirran suunnan meiltä ulospäin.
Parvekkeella lojuu vielä iso kasa rikkinäisiä tavaroita, jotka iltapuhteella roudaamme lavalle, kunhan ensin saa raivattua pyykkikoribarrikadin parvekkeen oven edestä pois.

Maatalouskoululainen on saanut leikkiä tänään yh-äitiä ihan urakalla. Hän lähti Melskan ja Tirtetan kanssa käymään Kampin Lidlissä tarkoituksenaan ostaa halpaa jäätelöä ja palauttaa pussikaupalla pulloja. Pullot he unohtivat viedä ja jäätelökään ei ollut heidän mielestään halpaa.  Jotakin täällä livotaan, että kai he jäätelöä sitten ostivat.

Lapsenlapsen vanhemmat menivät nukkumaan yhden yön Tallinnan hotelliin. Melska on oppinut, että jos omassa sängyssä nukkuminen alkaa harmittaa, isin ja äidin sängyssä nukkuu paremmin. Viime viikkoina tytär on muutamana aamuna tuonut lasta hoitoon silmänympärykset mustilla renkailla huonosti nukutun yön jälkeen.
Hän käyttää kuvaavaa ilmaisua, jos lapsi on yöpynyt heidän keskellään, vaikka vain osan yötä: on kuulema kuin sirkkeli olisi sängyssä. Illalla meillä väännetään kättä siitä, pääseekö sirkkeli mummon vai Maatalouskoululaisen viereen.

Olen ollut hurjan tyytyväinen niihin pesupalloihin. On ihan uskomatonta, että puhdasta pyykkiä tulee niin edullisesti. Maatalouskoululaisen "Dimexit" eli suojavaatteet tuli myös puhtaaksi, vaikka työvaatteiden lika on  haasteellista mille hyvänsä pesuaineelle.

Nyt pitäisi houkutella sisälle yksi nelivuotias tyttö, joka on ulkoillut tänään noin kahdeksan tuntia.

4 kommenttia:

  1. Kyllä sinä olet aikaansaava yksilö. Kotona iso perhe ja vielä ehdit naapurin pappaa auttelemaan..:)
    Olisipa maailmassa enemmän sinunlaisia!!!

    Oikein hyvää lauantai-iltaa sinulle!

    VastaaPoista
  2. ...ja höps!
    Naapurin papan viinerin jälkeen tässä miehen kanssa S-marketin punasen hintalapun täytekakkua kahvin kanssa - hyvä lauantai-ilta, mutta syömisten kanssa alkaa mennä herkun puolelle.

    VastaaPoista
  3. Täytyy sitä herkutellakin aina välillä. Mutta samaa mieltä Irmastiinan kanssa.

    VastaaPoista
  4. kaipa sitä suurperheen äideistä ois vaikka yrityksen johtajaksi,organisointi-kykyä ainaki on monessa suhteessa harjoitettava:)vuosien saatossa se kyky vain kasvaa,vai kasvaako?:)

    VastaaPoista