tiistai 17. toukokuuta 2011

Suurperheen äidin näkemyksiä parisuhteesta

Jonkin aikaa olen pyöritellyt mielessäni jutun juurta aiheesta suurperheen vanhempien parisuhde.
Vaikka pari eläisi ilman lapsiakin, ei suhteen kestävyys, ikävä kyllä, ole kuitenkaan kirkossa kuulutettu. Sanoisin , että onnistunut parisuhde on mitä suuremmassa määrin sellaista psykologian, sosiologian, maalaisjärjen ja soututaidon sekoitusta, että minkään yhden kaavan mukaan ei yhteistä matkaa tehdä viittäkymmentä vuotta.
Naapurissamme on asunut kaksi pariskuntaa, jotka elivät avioliitossa yli 50 vuotta. Toisessa kodissa vaimo jäi leskeksi, toisessa mies. Ehdin tarkkailla heidän yhteiseloaan yli kymmenen vuoden ajan. Lisätietoa olen saanut leskeksijääneiltä keskusteltuani heidän kanssaan puolison poismenon jälkeen. Heidän kertomuksistaan olen saanut tukea omille ajatuksilleni pohtiessani onnistumisen edellytyksiä.

Perustan tämän pohdinnan pelkästään omaan näkemykseeni ja 23:n vuoden kokemukseen. Miehelläni saattaisi hyvinkin olla asiasta aivan toisenlainen näkemys. Pienen lisävärin parisuhteen muotoutumiseen tuo kolmentoista lapsen syntymä 19:n vuoden aikana.
Kun unelmien mies löytyi, hänessä oli monia vastustamattoman miellyttäviä piirteitä. Pidin miesystäväni puheliaisuudesta ja spontaaniudesta. Kului kymmenen avioliittovuotta ja miehen ärsyttävimmät luonteenpiirteet olivat puheliaisuus ja spontaanius asioiden tekemiseen. Tärkein läksy, joka opitaan jos opitaan, on se, ettet voi toista muuttaa. Eihän avioliitossa mitään hankaluutta koskaan olisikaan, jos toinen tekisi aina tahtosi mukaan.
Mutta silloin suhde kuullostaisi linnanrouvan ja miespalvelijan suhteelta.

Kun mietin, mitkä on niitä kultaisia oljenkorsia, joiden varaan yhteiselo voidaan onnellisesti laskea, huomasin tärkeimmmäksi asiaksi, että kumpikin on sitoutunut palvelemaan toista. Asia voi tuntua yllättävältä, mutta meillä se on niin. Toisen palvelemisella en tarkoita opaskoiran valmiudessa toisen jalkojen juuressa päivystämistä, vaan luontevaa, huomaavaista, epäitsekästä auttamista. Tiedän pariskuntia, joissa mies on ottanut palvelijan roolin liian ahdistavasti, niin ettei toinen voi rauhassa edes yskiä. Silloin hyvä tarkoitus kääntyy itseään vastaan. Joskushan ylikorostunut palvelualttius parisuhteessa kieliikin vaa´an keikahtamisesta toisen puolelle ja epätoivoisesta yrityksestä löytää tasapaino.
Palvelualttius kulkee käsikädessä toisen kunnioituksen kanssa. Kunnioitus parisuhteessa on loppujen lopuksi ihan yhtä juhlallista, kuin tuntemamme kunnioitus esimerkiksi isänmaata tai vapautta kohtaan.
Kun kunnioitamme puolisoa, hyväksymme hänet omana itsenään, hyväksymme hänen mielipiteensä, arvostamme hänen sanojaan, kunnioitamme myös hänen kehoaan, hänen minuutaan. Halveksunnan ja vähättelyn häivä voi luikertaa hyvin helposti pelkkään katseeseemme.

Naisena en koskaan tahtoen haluaisi laskea leikkiä puolisoni persoonallisuudesta, ulkonäkökysymyksistä, sairauksista, heikkouksista. Huumori on asia erikseen, mutta kunnioitukseen kuuluu myös toisen hyväksyminen "kehonkotelossaan."

Vanhempien hyvä parisuhde on ilma, jota lapset hengittävät. Parisuhdetta täytyy hoitaa joka hetki, muuten happi loppuu lapsilta.
Nälkäiselle miehelle ei ole viisasta puhua mitään. Jos nälkäinen mies tulee kotiin, on kaikkien osapuolten edun mukaista ruokkia hänet mahdollisimman hyvin ja ensi tilassa.
Mieleeni on jäänyt erään värikkään naisveteraanipoliitikon puheesta karjalainen ilmaisu, jolla vaimo otti töistä palaavan miehensä vastaan:
"Syöt sie, juot sie, nait sie vai määt sie saunaa?"
Taitaa olla tuossa lauseessa totta enemmänkin kuin toinen puoli.

Väsymys ja unen puute on aina vaaratekijä parisuhteessa. Silloin se on erityisen vaarallista, jos molemmat ovat liian väsyneitä. Jos rästiunien nukkuminen ei olosuhteiden pakosta onnistu, on viisasta hyvissä ajoin kertoa toiselle ihan suusanallisesti, että on väsynyt.
Tiskaaminen tai imurointi on aina toissijaisia töitä, jos tarvitaan lisäunta.

Koskaan ei pidä luulla toista ajatustenlukijaksi. Miten monta kertaa mekin olemme törmänneet tilanteeseen, että olemme luulleet toisen olevan jotakin mieltä asiasta. Kannattaa totuttaa itsensä siihen, että avaa suunsa ja kysyy: "onko sinun huomisiin suunnitelmiin ihan ok, jos äitini tulee käymään" tai "ajattelin käydä aamu-uinnilla, mitä mieltä olet ajatuksesta" tai "tarvitsen pikimmiten uudet työkengät, kerro, kun budjetti antaa periksi."
Paljon hallaa on parisuhteelle tehnyt puhumattomuus, liika puhuminenkin voi saada pahaa aikaan, mutta niitä harmeja voi aina paikkailla.

Jos nainen tunnistaa kehostaan PMS-oireiden merkkejä, kannattaa asia ottaa ainakin puolison kanssa puheeksi ja jos sinun tekee mieli purra ja potkia miestäsi ko. ajanjaksona kuukaudessa, ota asia puheeksi myös lääkärin kanssa. Moni hyvä avioliitto on karahtanut karikolle, kun oireita ei ole tunnistettu ja kaikki on mennyt "hullun akan" nimiin. Varmasti on moni mies ihmeissään vaimossa tapahtuvien ryöpsähdysten takia ja varmasti moni mies syyttää niistä itseään.

Kristittyjen ihmisten parisuhteen kruunu on luottamus Jumalan apuun ja armoon.
"Kolmisäikeinen lanka ei hevillä katkea" tarkoittaa sitä, että kun mies, nainen ja Jumala ovat langan sitoneet, ei se hevillä katkea.
Loppulause oman parisuhteeni tutkisteluun: pyydä ja anna anteeksi.
Lapsuudessa harjoiteltu anteeksipyytäminen oli lastenleikkiä siihen verrattuna, että nöyrryt pyytämään anteeksi puolisoltasi.

Kesä tulossa. Toivon mukaan pääsemme seuraavalle luokalle oppimaan lisää yhteiselosta.
Avioliitto ei ollut lähestulkoonkaan sitä, mitä kuusitoistakesäisenä haaveilin. Se on paljon syvempää ja rikkaampaa ja antoisampaa, kuin ikinä osasin kuvitellakaan.

10 kommenttia:

  1. Kiitos!Enempää en pysty sanomaan ainakaan nyt,sait ajattelemisen aihetta rutkasti!Meidän vihkipappimme tuota "antakaa ja pyytäkää anteeksi"-lausetta toisti varmaan 10 kertaa ja se on jääny päällimmäisenä mieleen.

    VastaaPoista
  2. Täyttä asiaa kirjoitat...)
    Vanhemmillani tulee kesällä 60 vuotta ja itsellä tuli alkuvuonna 40 vuotta täyteen, naimiseen mentiin ihan lapsina. Minä 17 v. ja mies 19v....

    Onhan sitä tullut kassia välillä pakattua ja ovia paiskottua, mutta nämä kaikki karikot ollaan yhdessä selvitetty ja onnellisia ollaan edelleen.. jopa onnellisimpia, kuin koskaan. Onnellisia siitä, että saadaan jatkaa yhteiseloa, vaikka mieheni alkuvuona sairastui erittän vakavasti... toivottavasti saamme olla yhdessä, vielä monta, monta vuotta.♥

    VastaaPoista
  3. Totta!
    Aika iso asia on sekin, että tosiaan hyväksyy toisen sellaisena kuin on. Meillä ei mies ole koskaan arvostellut miun liikakiloja tai liikalaihuutta (sairastuessani kilpirauhasen liikatoimintaan), hiukset saa olla pitkät tai lyhyet. En ymmärrä miehiä, jotka moittivat vaimojensa tai naistensa lihomista ym.
    Miekään en arvostele miehen ulkonäköä.

    Blogissani on siulle jotain :)

    VastaaPoista
  4. Allekirjoitan kaikki mainitsemasi kohdat. :)

    Meidän suhteemme avainsana on puhuminen. Joskus huutaminenkin... Sanomme asiat suoraan ja heti kun ottaa päähän. Se on toiminut suorastaan kivijalkana; mitään ei ole jääty vatvomaan, vaan epäkohdat on heti selvitetty alta pois.

    Vuosien saatossa on joskus käynyt niinkin, että niistä pienimmistä asioista (siis niistä, joita ei ole edes viitsitty vaivautua ottamaan puheeksi), onkin pitemmällä ajalla kertynyt isompi ongelma. Ja kun kamelin selkä sitten on viimein katkennut, on kaikkien niiden käsittely yhdellä kertaa ollutkin huomattavasti hankalampaa. Ja kun siitä jälleen on selvitty, on vannottu, että ensi kerralla puhutaan taas heti kun aihetta on. :)

    Kyllä avioliitto vaatii molemminpuolista, jokapäiväistä hoitamista. Kiitos ajatuksia herättävästä tekstistä!

    VastaaPoista
  5. Meillä ei puhuta, ei auota solmuja, ongelmat vaietaan ja välillä ne räjähtää silmille.
    Luin blogitekstin kahteen kertaan itsekseni ja kolmannen kerran ääneen...olin näkevinäni pienen nyökkäyksen miehen suunnalta. Kiitos!

    VastaaPoista
  6. Monessa asiassa olen täysin samaa mieltä kanssasi avioliitosta <3 Meillä luottamus toiseen, yhteinen huumorintaju ja tärkeintä usko Jeesukseen on olleet pitkän avioliittomme salaisuus <3

    VastaaPoista
  7. Meille tulee juuri 5 vuotta täyteen yhteistä elämää. Se on samalla vähän ja toisaalta paljon, onhan tässä jo ehditty vaikka mitä. ;) Paitsi naimisiin asti ei olla vielä päästy, mutta sydämien vannoma vala se on kaikkein tärkein. :)
    Yhdessä opetellaan, ja uutta opitaan koko ajan.
    KIITOS tästä tekstistä, paljon ajattelemisen aihetta ja hyviä neuvoja!!! ♥
    Me molemmat mieheni kanssa ollaan eroperheistä, joten sitä pitkään kestäneen liiton mallia ei ole omista vanhemmista...
    Itse kyllä uskon koko sydämestä että me olemme luodut toisillemme, mies samoin. Olemme hyvällä pohajalla, emme vaadi paljoa toisiltamme ja unelmammekin rakentuvat hyvin yhteen. ;)
    Puhuminen on tärkeää, miulla on siinä vielä opettelemista kun olen melko sisimpääni sulkeutunut luonne, mutta uskallan jo nykyään avautua helpommin tunteistani... :)
    Kiitos. ♥

    VastaaPoista
  8. Syksyllä tuli täyteen 21 yhteistä vuotta. Suhteen alkuvuodet elettiin joka saralla aika kiihkeästi, nyt kun elo on jo tasaantunut voi todeta että hyvä niin. Puhuminen, oikeassa kohtaa vaikeneminen, toisen tukeminen, kannustaminen, ja yhteiseen hiileen puhaltaminen. Siinä niitä meidän pitkän liiton aineksia. Halu tehdä yhdessä töitä meidän Oy Perhe Ab:n hyväksi. Ja tietynlainen nöyryys yleensäkin elämää kohtaan, niistä jo kohdatuista vaikeuksista huolimatta. Yhdessä on helpompi kestää nekin.

    VastaaPoista
  9. Hyviä ja viisaita sanoja. Vaikken parisuhteessa eläkään tällä hetkellä, mutta vielä varmasti joskus ja aika paljon samanlaiset ajatukset minulla on siitä, kuinka parisuhteen saa kestämään.

    VastaaPoista