"Isi, mikä on aika?"

kysyi Tirtetta juuri isältään. Kaisa-sisko ehätti vastaamaan, että "aika on vaikka se, että juoksee pihan ympäri".
Isi pohtii vastausta ihan tosissaan. Viisivuotiaalle ajan käsitteen tekeminen konkreettiseksi vaatii aika paljon sanallista taitoa. Onneksi Tirtetta pyysi jo televisiosta "jalkapalloa, jos löytyy".
Äidille päivän mietelauseeksi taisi jäädä "mikä on aika".

Ekaluokkalainen täytti tänään vihdoin ja viimein seitsemän vuotta. Sen takia vihdoin ja viimein, että tyttöparka on useaan otteeseen ollut isosiskon kanssa ihmeissään, kun raitiovaunun lipuntarkastajat eivät ole olleet uskoa "liputtoman lapsen lipusta" huolimatta, että koululainen on vasta kuusivuotias. Pahassa pulassa lapsiparka oli ollut silloin, kun lipuntarkastaja oli kysynyt "milloin sinun syntymäpäiväsi sitten on?", eikä tyttö ollut osannut vastata. Tarkastaja oli vain sanonut, että "kyllä oma syntymäpäivä pitää tietää". No, isi tokaisi asiasta kuullessaan, että "senhän takia Kaisa ei syntymäpäiväänsä vielä osaa sanoa, kun on vasta kuusivuotias".
Nyt on Kaisalle hommattu ihan oikea lastenlippu ja hän saa matkustaa sillä huoletta joululomaan asti. Ainoastaan bussiin noustessa lippu pitää näyttää lukulaitteelle, mutta metrossa ja raitiovaunussa matkustaessa lippu pitää vain olla mukana, sitä ei tarvitse "lukea".

Kävin aamulla Tiimarista hakemassa ison kansion, jonka kanteen kirjoitin "Lautakangas". Huomasin, että perunkirjoitusten järjestäminen ei olekaan ihan pikkujuttu, vaan kaikesta mahdollisesta on oltava todistus. Koitan äitiparan päätä säästää ihan jokaisen lipetin peräänkuuluttamisesta, mutta kuusi kertaa ehdin hänelle tänä aamuna soittaa varmistaakseni asioita, joista olin epävarma.
Huolellinen kirjanpito ja kuittien säilyttäminen on siis meille jokaiselle hyvin kaukonäköistä ja suositeltavaa. Lisäksi on järkevää otsikoida paperit asian perusteella omiin "lokeroihinsa". Tänä aamuna viimeksi pohdin, minkähän otsikon alta kuitti-ja paperikansiosta löytyy paperi, jossa on tilamme nykyinen tilanumero. Vanhan tilanumeron osasin ulkoa jo seitsemänvuotiaana isäni ansiosta, mutta tämä uusi on jäänyt opettelematta.

Nyt jatkan "yleistilanteen hahmottamisella". Ehkä ensimmäinen työ on houkutella lapsenlapsi kiireen vilkkaa päiväunille. Ja oikein mukavaa, että omenasoseen tekoa riittää vielä tälle päivälle.