Treffit raitiovaunussa Melskan vaarin kanssa

Kävimme miehen kanssa treffeillä raitiovaunuajelulla ja haimme samalla ekaluokkalaisen pois koulusta. Hänellä olisi muuten ollut iltapäiväkerhopäivä, koska isosisko pääsee koulusta vasta tuntia myöhemmin ja he kulkevat matkat kahdestaan. Ekaluokkalaiselle, vielä lukutaidottomalle, kaksi raitiovaunumatkaa tai metro- ja raitiovaunureitti, on vielä liian vaativaa.
Poistulomatkalla mies huomasi, että sairaala, jossa hänen äitinsä on tällä hetkellä hoidossa, on ihan siinä matkan varrella. Mies poikkesi siis sairaalaan ja me tulimme Kaisan kanssa kahdestaan "pirtelökaupan" kautta kotiin.

Miehellä on vielä tämän talviloman aikana yhdet hautajaiset. Hänen tätinsä kuoli ja nyt mies sisaruksineen järjestelee, millä kokoonpanolla aikovat matkaan lähteä.
Minun osaltani on vähäksi aikaa oleskelu rauhoitettu ihan kodin seinien sisäpuolelle.

Melskan äiti soitti alkavan flunssan kourista. Kerroin, että minä ja Melskan pappa kuljimme ulkona kuin kaksi vanhaa haahkainta, kun ei ole Melskaa ollut moneen päivään piristämässä ja antamassa energiaa. Tytär sanoi, että heillä tilanne on aivan päinvastoin: energinen, ehtivä ja aikaisin heräävä lapsi kuulema vie vanhempiensa energian. Sovimme, että tilannetta tasoitetaan vähän huomenna ja Kyökkipiika (joka ei oikein taida olla sinut niemensä kanssa) käy huomenaamulla kello kuuden jälkeen (!) hakemassa lapsen meille ilakoimaan. Nyt kun Melskan äidillä on ollut vapaaviikko, eikä ole ollut mummolaan hoitoonlähtöjä, lapsikulta kuulema aamulla silmät avattuaan sanoo kysyvästi "mummolle?" Ja äitinsä vastaa lakoonisesti: "ei vielä tänään, on vapaapäivä".
Jotakin Melskan suhteesta näihin täteihinsä ja enoihinsa kertoo se, että nuorin pojistamme huokasi eräänä iltana Melskan lähdettyä päivähoidosta, että "voi kun Mella voisi jäädä meille kokonaan".

Kahta isompaa tyttöä uhkailin äsken Siperialla, kun omassa huoneessa omien koneiden ääressä oleskelu ei ala ollenkaan kyllästyttää. Tähän asti teoriani on ollut, että ennenpitkää sellainen päivä alkaa tympiä ja on kiva välillä tiskata tai ripustaa pyykkiä, mutta ehkä se koskeekin vain minua.

Päiväkodissa työharjoittelussa oleva poika on ihanaa katseltavaa aamuisin, kun hän paimentaa parivuotiaita kurahousuja kotipihassamme. Ensimmäisenä aamuna Tirtetta sai hurjan mustasukkaisuuskohtauksen, kun näki isoveljensä leikkivät tarhalaisten kanssa. Väen väkisin hän oli menossa yöpuvussa ja korkokengissä lukemaan lakia pihalle, että kyseessä on hänen veljensä ja vain hän saa leikkiä pihassa isoveljen kanssa. Kesti kauan, ennenkuin hän leppyi ja lopullinen leppyminen tuli vasta isin lähdettyä hänen kanssaan "pullatätille". ("Pullatäti" pitää meidän talossa metroaseman puolella ihanaa pientä kahvilaa.)

Kun miehen kanssa odottelimme päivällä raitiovaunua Oopperan pysäkillä, huomasimme ihan uuden asian: miehen lomallaolo ei olekaan enää tällä kertaa syvää kaipuuta työmaalle. Ainoa syy ei varmastikaan ole se, että ylitöihin ei enää tänä vuonna pääse, vaan ilmiselvästi mies olisi jo valmis elämään eläkeläisvaarin elämää!
Toivon kipinä syttyi mielessäni, että jospa eläkepäivät oikeasti alkaisivat häntä kiehtoa ja hän löytäisi jonkun ratkaisun pulmaan ennen tammikuuta 2015. Jos mitään taloudellisesti kestävää kiertotietä ei löydy, mies pääsee eläkkeelle vasta 38:n kuukauden kuluttua.

Tänään kävin piristymässä, hakemassa vertaistukea ja suhteuttamassa vähän omaa elämääni kurkkaamalla Duggar´in perheen arkeen. Olen heistä aikaisemminkin täällä maininnut.
http://www.duggarfamily.com/ - osoitteesta pääsee heidän kotisivuilleen.
Oman perheen jälkeen on heidän perheensä taatusti suosikkini.
Sivuilla oli paljon uusia kuvia ja videoita.
Jos 13 on oikein kiva lapsiluku, niin 19 kuulostaa ja näyttää vielä kivemmalta.