Isän siunanneen papin puheesta vasta tajusin yhden merkittävän asian: isäni syntyi ja kuoli samalla kotipaikalla. Hän asui koko elämänsä ajan samalla paikalla, Lautakankaan tilalla.
Ei siis ole mikään ihme, että minulla on lähes pakonomainen tunne siitä, että se tila täytyy pitää tiukasti oman perheen hoivissa.
Metsä, joka peltojen jälkeen avautuu ja jatkuu aina Puulaveden rantaan saakka, oli isälle hyvin rakas. Isä halusi hoitaa metsää parhaalla mahdollisella tavalla voimiaan ja vaivojaan säästelemättä, jotta voisi jälkeensä jättää meille lapsille kättensä jäljen. Viime vuosina Kuopion veli on kantanut suurta vastuuta metsän hyvinvoinnista.
Monella metsänomistajalla ei varmaankaan ole kovin voimakasta tunnesidettä hoitamaansa metsämaahan. Minun isälläni oli ja se tunneside vain voimistuu sukupolvien vaihtuessa.
Kiitos, isä, myös siitä metsästä, jonka meille jätit.
Opetan lapseni rakastamaan sinun metsääsi.
Kirjoitat todella koskettavasi isästäsi. Helpottaa varmasti, kun on kauniita muistoja.
VastaaPoista