Vielä yksi viisivuotias

Perheessämme on viisivuotias; tyttö ja tähän asti tiukasti prinsessasukuinen. Viime päivinä tytön äiti on pohtinut, onko lapsi tulossa kipeäksi, nukkuuko liian vähän vai onko hänellä murheita.
Mitään sairautta ei ole ilmennyt. Koko viikon tyttö on nukkunut 11:n tunnin yöunet joka yö. Puheissa mikään ei viittaa huoliin, suurimman osan aikaa tyttö hyräilee leikkiessään. Tällä viikolla tyttö on saanut siskonsa kanssa kaksi postipakettia ja Pikkuveljen Vaimo toi eilen ihania pikkulahjoja kiitokseksi Hello Kitty-ilmapallosta, jonka Tirtetta lahjoitti hänelle.
Edelleen Tirtetta on myös sisarustensa suuren huomion kohteena, eli ei ole jäänyt paitsi isoveljien sylittelyistä ja suukotteluyrityksistä.

Isin kanssa pohdimme, että jospa se onkin ikä, joka saa Tirtetan mielen ajoittain pois raiteiltaan. Tyytymättömyys, kiukunpuuskat ja ruikutus saavat ajoittain sijaa hänen elämässään totuttua enemmän.
Isikin oli tänä aamuna joku  "-pää", mutta harvapäiset isä ja äiti eivät enää edes muista, mikä se uusi ja lievä "päättelysana" oli.
Äiti laittoi keittiön kaiuttimista soimaan Hillsongia ja Tirtetta ärjäisi kiukuissaan, että "laita tuo ällöttävä musiikki pienelleen, mä katon nyt kauhuleffaa".
Kun kysyin, mitä kauhuleffaa hän ajatteli katsoa, Tirtetta pohti "Monstereiden" ja  "kauhean pelottavan hai-elokuvan" välillä.

Kun kahdentoista vanhemman lapsen elämä tuntuu jo kulkevan sopuisia latujaan onnellisesti eteenpäin, on ihan piristävää, että edes yksi vaatii vielä vanhemmiltaan kärsivällistä ruohonjuuritason kasvatusta:
- karkkia ei saa aamupalaksi
- lokakuussa ei voi mennä ulos korkokengillä ilman sukkia
- "kun tämä päivä loppuu, pliis" ei kuitenkaan voi päästä Ruotsin-laivalle.

Mutta kuitenkin:
"kun sä isi pääset taivaaseen, sä saat oman huoneen".