maanantai 3. lokakuuta 2011

Arjesta kiinni

Käytin yhtä lasta aamutuimaan terveysasemalla railakkaaksi ärtyneen silmätulehduksen takia, mies kävi loman kunniaksi työpaikalla vaatevarastolla ja setvimässä kaikki työasiat. En tahdo millään uskoa, että hänen nyt alkanut talvilomansa päättyy tämän kuun viimeinen päivä. Onneksi pääsee edes vaivaiselle Tukholman reissulle. Tosin työpaikan kuntoseteleistä on miehelle paljon iloa kaupungin lukuisissa uimahalleissa. Noin vanhan miehen vuosiloma melkein menee kunnosta huolehtimiseen. Kun yksitoistatuntisia työpäiviä istuu ratin takana, täytyy väistämättä vapaa-aikana panostaa liikkeellä oloon ja eritoten, kun kumpikin lonkka toimii varaosilla.

Ruisleivät vartoavat uuniin pääsyä, pyykkikone toimii hyvin ja lapsenlapsi ilakoi Tirtetta-tätinsä kanssa.
Toissapäivänä Tirtetta täytti viisi vuotta ja kuin tilauksesta oli Helsingin Kansainvälisen Koulun flea market eli kirpputori. Minulla ei oikein ollut intoa kirppistelyyn, mutta syntymäpäiväsankarin iloksi kävimme hakemassa sieltä hänelle luistimet, valkoisen helmin kirjotun satiinimekon ja kolmet "ihanat kengät". Tirtettahan ei voi laittaa jalkaansa punaisia nahkakävelykenkiä, jotka nyt olisivat aivan sopivat jalkineet tuon ikäisille ulkoiluun. Kengät kuulema näyttävät "rumilta" hänen jaloissaan. Tirtetan kenkien täytyy olla kauniita katsella, mielellään jo varhaisnaisellisia.
Tirtetta on todennäköisesti tuosta vielä vartuttuaan varsinainen kenkä- ja laukkufriikki.

Eilen illalla tulivat mummolasta Pikkuveli vaimonsa kanssa ja meidän pojista vanhin.
Mehän lähdimme perjantain muistotilaisuudesta aika pikaisesti ajamaan kohti Helsinkiä, kun koko juhla kesti reilusti yli neljä tuntia, vaikka ohjelma oli tiivis. Kuitenkin lähes sadan hengen ruokailu ja erillinen kahvihetki vei oman aikansa. Kovin paljoa ei jäänyt aikaa rupatteluun ja seurusteluun.
Vanhin poika yllätti meidät kaikki: hän oli tiskannut seurakuntakeskuksessa sadan hengen tiskit ja pessyt lattiat. Sen lisäksi oli hommaa jäänyt monelle useaksi tunniksi, ennenkuin paikat oli saatu kuntoon ja tekniikka raivatuksi.
Onneksi sain vielä lipun vanhimmalle pojalle tiistain otteluun Hartwall-areenalle. Kyllä niin hyvä mieli tuli hänen avustaan.

Täällä näyttää tekemistä riittävän ihan mukavasti, vaikka ei ole puutarhaa, elukoita eikä kyntöhommia.
Paneudun nyt näihin pirttiviljelyksiin.

8 kommenttia:

  1. Teillä on aivan ihana vanhin poika, kun osaa tehdä ja tekee... varmaan kyllä toisetkin ja tuo pienin, kun "hoitelee" tätinä pientä Melskaa.
    Ruisleivän leipomienn on hyvä taito - ihana tuoksu siitä tulee koko huusholliin. Vaan en ole opetellut sähköuunissa sitä paistamaan (juuri on nytkin pakkasessa)

    VastaaPoista
  2. taatusti riittää puuhaa perheessäsi ihan kiitettävästi. Ei siinä kyntöhommia kaipaile!
    Oikein hyvää lokakuuta sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  3. Tunnen ruisleivän ihanan tuoksun nenässäni! - Olet tosi hyvin kasvattanut pesueesi ja syystä ylpeä vanhimmasta pojastasi.

    VastaaPoista
  4. Voi, olenko saanut tartutettua sinunkin perheeseesi meidä hoidokeilla pesivän silmätulehduksen ;)

    VastaaPoista
  5. Ihan mahtavaa, että poikasi oli omin tahdoin noin auttavainen. Nykyään kun valitettavan usein kuulee päinvastaisista tapauksista. Tai kenties ei pitäisi yleistää; ehkä niistä negatiivisista asioista meuhkataan enemmän kuin positiivisista..? Hieno juttu joka tapauksessa.

    On muuten ollut jollain tapaa rauhoittavaa seurata, kuinka olette käsitelleet isäsi poismenoa. Toivon, että jonain päivänä pystyn ajattelemaan omaa menetystäni yhtä levollisin mielin.

    VastaaPoista
  6. Voi herkistyin taas...ihana poika on ansainnut lippunsa <3

    VastaaPoista
  7. olen koittanut päästä kommentoimaan, mutta ainakin minun koneellani kaikki vaan "katoaa" kun yritän lähettää kommentin :)

    Jokatapauksessa, toivottavasti tämä nyt tulee perille...

    Ajatuksissa olette olleet kaikki, ihania ihmisiä olette, rakkautta täynnä ja osan otot vielä surunne johdosta. Olen itse molemmat vanhempani jo haudannut ja olen palannut niihin aatoksiin tekstejäsi lukiessani.

    Ja onnea Tirtetalle!

    Kupla

    VastaaPoista
  8. Hei Sirkkusein, käyppä noutamassa blogistani tunnustus!

    VastaaPoista