sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Elämäni ensimmäinen kookosmaito

Tänään käytin ensimmäisen kerran ruuanlaitossa kookosmaitoa. En ole sitä aiemmin käyttänyt, kun ei ole ollut tarvetta ja en ole ollut vakuuttunut lopputuloksesta.
Kävin kappelissa pyhäaamun messussa ja kirkkokahvien lounaskeittona Anne oli tehnyt huiman hyvää thai-keittoa lokakuun Ruoka-Pirkka-lehtisen ohjeen perusteella. Keiton syötyäni marssin K-kauppaan ostamaan keiton ainekset.
Yksi nopea, herkullinen, lämmittävä ja kohtuuhintainen ruoka pääsi nyt ruokalistallemme. Alkuperäisen ohjeen löydät siis ruokaohjevihkosesta, tässä mukailtu versio, josta riittää useammalle syöjälle. Keitto vaikuttaa siltä, että maku vain paranee uudelleen lämmitettäessä.

Tom kha eli itämainen kanavihanneskeitto

8dl vettä
3pss Pirkka tom kha- keittoaineksia
400g broilerin filesuikaleita
1kg Thai Wok-vihanneksia (pakaste)
2 palaa Pirkka vehnänuudelia
1 prk Pirkka kookosmaitoa
Pirkka kaffirlimetin lehtiä murskattuna
korianteria

Veden kiehahtaessa paahda broilerisuikaleet paistinpannulla kypsäksi. Lisää veteen keittoainespussien sisältö, vihannekset ja broileri. Keitä noin 5min.

Lisää nuudelit ja jatka keittämistä 5min.

Sekoita kookosmaito tasaiseksi (itse sekoitin nopeasti tehosekoittimella)  ja lisää kattilaan.
Mausta murskatuilla kaffirlimetin lehdillä ja korianterilla.

Omiin pöperöihinsä kyllästyneen naisihmisen suussa keitto maistui lempeän varovaisesti mausteiltaan. Mieheni kommentti oli "styrkempaa kuin kesäkeitto".
Ruisleipä sopi mielestäni mainiosti keiton seuralaiseksi. Seuraavalla kerralla teen tattaririeskaa keiton kanssa.
Suosittelen kokeilemaan.

6 kommenttia:

  1. Hei!

    Kävin viime perjantaina kirppiksellä ja siellä hyllyllä oli ihana rasia....Minulle tuli yhtäkkiä tunne, että SE minun on ostettava teidän Tirtetalle:) Voisitkö laittaa sähköpostiini osoitteesi, että voisin sen postissa lähettää:9 Mukavaa viikonalkua<3

    VastaaPoista
  2. Thairuoat ovat yleensä maukkaita.
    Tänään olikin lähetyspyhä useimmissa seurakunnissa ja sitä kautta usein jotain erilaista kuin tavallista ruokaa tarjolla lähetystyön hyväksi.

    VastaaPoista
  3. Kookosmaito on hyvää esim. lohen kanssa. Olen kesällä kasannut wokkiin vihanneksia, lohikuutioita ja nesteeksi kookosmaitoa sekä tietysti mausteita. Hyvää on ollut.

    VastaaPoista
  4. Mä olen ihan koukussa kookosmaitoon ja -kermaan! Sopii niin mielettömän hyvin moneen soppaan ja soossiin.

    Teen usein pannukakunkin osittain kookosmaitoon, mums mitä herkkua!

    VastaaPoista
  5. Mitenkähän se olisi lettumaitona? Kerään paineita letunpaistoa varten, olisi kaikkia mahdollisia hilloja ja vaah-te-ra-sii-rap-pia. Kun tuska käy tarpeeksi suureksi, teen kolmen litran taikinan.

    MaMMelille jo laitoinkin postia, että näköjään hänkin on hurahtanut "Tirtetan Faniklubiin".

    VastaaPoista
  6. Itse teen usein broilerikastikkeen kookosmaitoon. Ja nyt tasta sun tekstista innostuneena tein pitkasta aikaa itamaisen kalakeiton lohesta ja katkaravuista. Nam!

    VastaaPoista