lauantai 29. lokakuuta 2011

Kotihommissa tänään

"Vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen lämmin ilmavirtaus" on varmaankin vallalla, koska tietokoneen lämpötilamittari näyttää +10 astetta ja parvekkeella aamun pyykinripustustuokiossa ei tullut kylmä ilman takkia.
Teennäistähän lähes keskikaupungin syksyinen tunnelma on, siitä ei pääse mihinkään. Aurinko on ainakin aito, mutta puut ja keltaisten lehtien rippeet näyttää minusta "tehdyltä tunnelmalta". Anteeksi suora puheeni kaupunkielämään mieltyneille, mutta syksyllä(kin) kaipaan ihan mahdottomasti sateesta märkää metsää, upottavaa, syksyteloillaan olevaa puutarhanreunaa ja juuri putsattuja komposteja.
Äidin puhelinkeskustelujen perusteella pysyn aika hyvin kärryillä mummolan syystöistä. Kuopion veli käy ahkerasti näännyttämässä itseään metsätöissä ja yhtä työn alla olevaa haapametsikköä oli mummokin käynyt kauhistelemassa. Vuodet vierii metsässäkin aika nopeasti.

Prässirättiä sain kaivella kaapista tänä aamuna, kun mies teki lähtöä kummitätinsä hautajaisiin. Kravatin solmu täytyy miehellä olla "just´eikä melkein". Tuli vain mieleeni, että muutama viikko sitten selvisi 14 henkeä hautajaisreissulle kaikkinen kamppeinensa ja nyt saa yhtä miestä varustaa koko aamun.
Niin käsittämättömän hassu ja naurettava vaatekappale kuin kravatti oikeastaan onkin, niin täytyy myöntää, että silkavaan paidankaulukseen kauniisti solmittu kravatti miellyttää silmääni.

Kampaajakoululaistytöllä on maanantaina taitonäyte hiusten leikkaamisesta. Koetta varten hänen piti ostaa irtopää, viralliselta nimeltään kai kampauspää. Lähes halloween-rekvisiitalta näyttävä tummahiuksinen naisenpää maksoi viisikymppiä.
Kun ajattelin asiaa tarkemmin, olin taas pohtimassa asian eettistä puolta. Hiukset irtopäässä oli aidot. Ne olivat niin pitkät, että niitä ei ihan vuodessa tai kahdessakaan kasvateta. Tytär sanoi, että nämä aitohiuksiset kampauspäät tulee kaukoidästä. Pohdin, saiko hiuksensa myynyt nainen edes yhden päivän ruokarahaa hiuksistaan.
Tokihan niitä halukkaita hiustensamyyjiä maailmasta löytyy ja on hyvä, että jotakin tienestinmahdollisuutta näillä ihmisillä on.
Silti minulle tuli tunne, että ei sen ihan noin pitäisi olla.

Kuumetaudista toipuva joukko pitää meidät tänään kotihommissa. Toivottavasti mielikuvitus pelaisi sen verran, että ruuaksi keksisi jotakin muuta kuin riisiä, makaroonia tai perunaa.

4 kommenttia:

  1. Pikaista paranemista toipuville! kamalalta tuo hiusten myyntiasia tuntuu, surullista!
    Mukavaa viikonloppua!
    T:Minna

    VastaaPoista
  2. Tee kaalikeitto painekattilassa: Reilusti kaalia, sipulia, perunaa, porkkanaa ja ehkä vähän lihaa, jauhelihaa tai makkaraa, reilusti mausteita, valkopippuria tms. nesteeksi vettä, kasvis tai lihaliemikuutio tms.jos ei muuten lihan puolta. Kun on hyvin maustettua, niin vesi silmistä sirisee ja flunssakin lähtee (?)...

    VastaaPoista
  3. Minä ostin viimeksi torstaina itselleni hiukset. Olen kiitollinen että joku jossain kaukana on luopunut omistaan ja minulla kenellä ei omia ole, olen saannut mahdollisuuden tuntea itseni hetken "normaaliksi". On hyvin arkipäiväistä, että me sairaat ostamme itsellemme hiukset. Me maksamme niistä nelinumeroisn summan ja ne kestävät meillä hyvällä tuurilla 2 vuotta. Hiuksensa myynyt ihminen tuskin moista summaa koskaan näkee. Ongelmana on se, että hyvien hiuksien satavuus on kortilla. Aidoilla hiuksilla on lisääntynyt kysyntä kun rikkaat ympäri maailmaa ostavat niitä pidennyksiinsä. Halvalla on tyttäresi harjoittelupäänsä saanut. Uskoisin että keinohius sopisi ihan yhtä hyvin tuohon tarkoitukseen. Mutta liikaa ei kannata asioita miettiä. Maailma on täynnä paljon epäreilumpiakin asioita.

    T.päkkänä - joka joskun haluaisi tavata edes yhden niistä ihmisistä kenen hiuksia on päässään kantanut

    VastaaPoista
  4. Kiitos, päkkänä, kun avarsit asiaa laajemmalle.
    Kun jotakin asiaa pohtii omasta näkökulmastaan ja sitten toinen kertoo oman kokemuksensa, niin voimme korjata mielipiteitämme uuden tiedon ansiosta.
    Toivotan sinulle oikein hyvää syksyn jatkoa ja kiitos, kun rohkenit kommentoida asiasta, joka on monelle sairaalle osa jokapäiväistä elämää.

    VastaaPoista