keskiviikko 15. joulukuuta 2010

"Äänekästä ja häiritsevää käytöstä koko päivän"

Ekaluokkalaisen äiti on harrastanut itsetutkistelua. Ekaluokkalaisen nuori naisopettaja soitti eilen ja kertoi ihan omasuullisesti, että ekaluokkalainen on käyttäytynyt koko päivän huonosti: huudellut, liikehtinyt levottomasti, ei ole jaksanut istua paikallaan ja kaiken lisäksi kiusannut tyttöoppilasta ruokalassa. Opettaja oli myös omakätisesti merkinnyt Wilmaan (joka on Helsingin koulujen internetliittymä) lapsen tietojen kohdalle eiliselle päivälle: "äänekästä ja häiritsevää käytöstä koko päivän".
Kyselin lapselta selvitystä. Hänen vastauksensa oli:
- "En mä ole tehnyt mitään. Opettaja on ärsyttävä."
Äiti sitten mielessään suhteuttaa tuon mielipiteen lapsen luonteeseen ja mielialaan. Todellinen selitys tuomittavalle käytökselle lienee kuitenkin aika käytännönläheinen.Eilisen päivän ohjema koululla oli:
"joulupaja-askartelua".
En missään olosuhteissa hyväksy lapselta epäasiallista käytöstä koulussa, en sairaana, en nälkäisenä, en väsyneenä. Eilinen päivä vain oli mieltymysten yhteentörmäystä: lapsi, joka olisi halunnut keskittyä kavereiden kanssa keskustelemaan jalkapallokorteista ja sählypelistä, joutuikin askartelemaan tonttuja ja pukkeleita.
Mitä taas tulee tyttölapsen kiusaamiseen ruokalassa, ymmärrän tytön harmistuksen oikein hyvin. Ekaluokkalainen on oikein taitava tyttöjen kiusaamisessa. Esimerkki kotoa: kysyn pojalta, mitä haluat aamupalaksi? Vastaus:
- "Syödä Saaran".  (nuorin siskoraukka)
Kun kysyn, onko vielä nälkä, alkaa laulu:
- "Syödään-te, Saara-te, syödään-te, Saara-te..." hyvin lempeällä, suloisella äänellä. (Veli ei voi vastustaa pikkusiskon suloisuutta, haluaisi aina pussailla käsille, neljävuotiaat tytöt siitä taatusti tykkää!)
Tuntematta tapausta tarkemmin, olen aivan varma, että se tyttö-ressu, jota ekaluokkalainen oli erehtynyt ruokalassa kiusaamaan, oli varmaan suloisuudessaan tuonut pojan mieleen oman siskon, ja siitä tämä konflikti sai alkunsa.
Olen yrittänyt kitkeä ekaluokkalaiselta tuota "syödään Saara"- villitystä, mutta luulen, että "hiljainen tukahduttaminen" toimii tässä tilanteessa parhaiten. Hankalaksi tilanteen tekee se, että pikkusisko näyttää nauttivan veljen huomiosta, vaikka roisilta nuo jutut ulkopuolisen korvaan voivat kalskahtaakin. Ihan suupesun paikka ei mielestäni kuitenkaan vielä ole. Se on sitten hyvin tehokas lääke siinä tilanteessa, kun kokeillaan, miten muut reagoivat gynekologisiin termeihin. Kolmentoista lapsen äidin kahdenkymmenen vuoden kokemuksella totean, että lapsen luonteesta, iästä ja kehitystasosta riippuen, rakkaudessa,perusteltuna tekona, viimeistään toinen suun pesu saippualla kitkee sopimattomat sanat. Satunnaiset lipsahdukset suuressa tunnekuohussa annetaan anteeksi, mutta jos puhetapa uhkaa juurtua tottumukseksi, sata vuotta vanha kasvatuskeino on meillä todettu tehokkaaksi. Jos se ei tehoaisi, kuukausi ilman kännykkää tehoaisi yhtä hyvin.
Tämän ekaluokkalaisen kanssa jään nyt seuraamaan tilannetta, kuten lääkärit tykkäävät sanoa, kun eivät löydä selkeää ratkaisua. Ekaluokkalaisen opettaja on kuitenkin pätevä ja osaava nainen, joka osaa pitää suuren luokan aisoissa.

5 kommenttia:

  1. Minun ekaluokallainen olisi voinut reagoida ihan samoin pajapäivään. Ei oikein ole askartelijatyyppiä! Muutenkin ainakin täällä tuo pieni koululaien on jo hyvin väsynyt. Tänä aamuna tuli ihan itku kun pikkuveli saa jäädä kotiin leikkimään. No harmittaahan se.
    Tsemppiä vaan sinne, koululaiselle, siskolle ja äidille :)

    VastaaPoista
  2. Joo, kyllä huomaa, että lapset on tosi väsyneitä ja joululoman tarpeessa.Ihan kuin tuo lumessa tarpominen veisi ylimääräisiä voimia.

    VastaaPoista
  3. Enkös olekkin esimerkki suunpesun ja yleensäkin kasvatuksen tehokkuudesta? :D

    VastaaPoista
  4. Kerrottakoon koko maailmalle: kauheinta (ja aika suloista) mitä sun suusta on ikänään päässyt, on:
    - Siirräppäs muija pepaas, et mahtuu muutkin penkille!
    Mä en edes muista koskaan pesseeni sun suuta saippualla!

    VastaaPoista
  5. Mie muistan :D tai sit se oli unta. Se on söpöintä, kun joku pikkupojista menee itse pesemään suutaan :D

    VastaaPoista