tiistai 14. joulukuuta 2010

Kaksijalkainen kuumelääke

Aamulla homma tehdään sitten käänteisessä järjestyksessä. Se, mikä illalla on suurella vaivalla saatu aikaan, pitää aamulla purkaa levälleen: eli houkutella seireenin kutsuin kaikki onnellinen hymy huulillaan Nukku-Matin tai Nukku-Maijan paatissa uinuvat arjen kylmään todellisuuteen. Tai sanoisinko vilpakkaan, piti ilmastointinappula kääntää aamulla tykkänään pois päältä, kun ykkösasentokin tuntui liian raa´alta käsivarsiin. En tiedä tarkalleen, kuinka kylmä on ulkona, koska en ole saanut kiviseinään asennettua lämpömittaria ja ikkunaan kiinnitettävistä en oikein tykkää. Ne ikkunasta roikkuvat piuhatkaan ei tällaisessa huushollissa tule kyseeseen. Tarkistan ilmanlaadun tarvittaessa menemällä paitasillaan parvekkeelle. Äkkiä kyllä tietää, onko kesä vai talvi.
Seitsemän koululaista ei nyt ole niin kovin paha aamu-urakka, jos itse vain on herännyt sen verran ajoissa, että on ehtinyt etsiä seitsemän paria sukkia valmiiksi.
Lapsenlapsi tuli äitinsä kanssa vaille seitsemän ja tyttö on järjestellyt mummon keittiönkaapin muovikipot jo pariin kertaan. Vuosi ja kolme kuukautta on riemukas ikä ja mummon ja papan vauvanikävä saa oikein tehokasta lievitystä. Kun on yli 20 vuotta koko ajan ollut raskaana tai imettänyt, kestää tovin, ennenkuin mieltää, että on elämää myös sen ulkopuolella. Siihen lapsenlapsen hoito on oivaa lääkettä. Yökylään ei vaan tarpeeksi usein lapsenlasta saa; on niin suloista nukkua poski pientä poskea vasten...

Kun olin saanut joululomaa toivorikkaina ajattelevat koululaiset taipaleelle ja kaikilla mahdollisesti samanpariset sukat jaloissa, istahdin sohvalle 4v Tirtetta kainalossa ja jähmetyimme vauvaohjelman ääreen muutamaksi minuutiksi. Kuopus on lyhyen elämänsä aikana nähnyt televisiosta jo kymmenet synnytykset ja sektiot, vauvaohjelmat kun ovat kestosuosikkeja perheessämme.
Ohjelmassa ensisynnyttäjä teki työtään. Tirtetta katsoi pukertamista ja totesi:
- Multa saa irrottaa vain maitohampaita. Muuten äiti, onko sun mahassa vauva?
Äiti vastaa yks´oikosesti:
- Ei.
- No on se sitten hyvä, että meillä on näitä vauvoja kylässä!
Samalla Tirtetta sukeltaa sohvan selkänojan yli vaatevuoren päältä lattialle ja käy hellästi rutistamassa "tätin kultaa".

2 kommenttia:

  1. Täällä kanssa yksi aina kuumeinen...mulla on ainainen vauvakuume!!! Biologinen kello vaan on valitettavasti kiiruhtanut aika hurjaa kyytiä ehtoon puolelle!
    Kyllä sulla aamulla säpinää riittää kun saat koko kouluporukan liikkeelle:D

    VastaaPoista
  2. "on niin suloista nukkua poski pientä poskea vasten..." Tuo lause saa lähes sen tuoksunkin nenään joka pienestä lähtee :)
    Kuopukseni nukkuu vieressäni joka yö ja nyt muuton myötä jopa hänen sänkynsäkin poistui makuuhuoneesta tarpeettomana...nukkukoon vieressä, tuskin tuo tyttöystäväänsä sitten joskus siihen petiin !

    VastaaPoista