perjantai 17. joulukuuta 2010

Rakkahin lapseni,

Maatalouskoululainen, joka tänään rytisteli joululoman viettoon, oli hyvin nuiva, kun hänestä ei ollut mitään mainintaa iltajutussa. Hän joko kerjää verta nenästään tai on sitten vain niin huomionkipeä. Sekin sallitaan, koska nettikiusaaminen äidin ja tyttären välillä on aika vaisua siihen nähden, millaista kommunikoimisemme (voiko olla totta, että se on tuollainen sanahirmu!) siis KUN ME KOMMUNIKOIMME oltuamme viikon erillään.
Lapsi tulee iltapäivällä kotiin hinaten perässään niin isoa matkalaukkua, että sopisi sen sisään itsekin. Siinä lentää siskonlapsen rattaat rappuun, kenkiä potkitaan eteisessä ja sellainen mekastus ja rähinä, kuin olisi hieho karannut aidan läpi ja juossut itsensä näännyksiin. Silmät harottaa eri suuntiin ja hetken mamma löytää lapsestaan ja vihaisesta sonnista yhteisiä piirteitä.
Aikansa ärhenneltyään lapsi rauhoittuu. Kun pääsemme yhdessä ruokakauppaan, hän on jo lauhkea lammas. Vielä kun lapsi on saanut syödäkseen, syö vähän lisää ja santsaa vielä sen päälle ja ottaa namia jälkiruuaksi, hän jo kehrää tyytyväisyyttään ja käpertyy sohvalle pikkusisko sylissä katsomaan lasten elokuvaa.

Äitikin alkaa jo rauhoittua ja  puhuu lähes normaalilla äänellä lapselle.
Ollankohan me jotenkin kuin laumaeläimet?  Erossa eläminen on vähän sellaista kituuttamista ja sitten kun lauma on kasassa, pitää vähän hörveltää, ennenkuin elo tasoittuu.

Yksi kunnon maatalouskoululaistyttö vastaa kuitenkin useampaa keskivertostadilaistydeä.

3 kommenttia:

  1. Ikävähä se ottaa vallan kun on turvallisesti kotona, laumanjäsen laumassaan. Suloiselta kuulostaa tuo hiehous!

    Koskas olette olleet kahdestaan reissussa, tykkäisittekö? ;)

    Mihin panisit lopun perheestäsi, jos tulisitte maatalouskoululainen ja Sinä kesällä katsomaan kuinka Salomaalla eletään?

    VastaaPoista
  2. Kiitos kutsusta! Kiva ajatus kesästä..
    diplomaattinen, epämääräinen vastaus: katsotaan.
    (Minulla on luvattuja perheen ulkopuolella olevia "sidonnaisuuksia", joihin tuuraajan löytäminen yli puoleksi päiväksi on hankalaa kaikille osapuolille)

    VastaaPoista
  3. Omilleen on turvallista kiukutella ja näyttää väsymys. Näin väitin jo silloin, kun aikoinaan hain päiväkodista kaksi kilttiä enkeliä, jotka heti äidin nähtyään muuttuivat pikku piruiksi. Kunnes tajusin, että niin se taitaa olla itselläkin (ja ehkä muillakin aikuisilla). Pomolle ja työkavereille osataan käyttäytyä, mutta kotona päästellään suusta välillä ikäviäkin. On se hyvä, että elämässä on joku, joka rakastaa, vaikka olisikin välillä hankala :)

    VastaaPoista