Yöllisiä pelkotiloja ja kauhukokemuksia

Olen alkanut pelätä öisin. En usko, että kyseessä on mikään lääketieteellinen pelkotila.Tunne saa minut välttämään tarpeetonta kiemurtelua ja vääntelehtimistä vuoteenpuoliskollani. Mieheni  nukkuu sillä toisella puolella, minä seinän vieressä. Vaiva ei johdu miehestänikään. Hän on nyt läksynsä oppinut, eikä häiritse nukkuvaa leijonaa.
Muutama vuosi sitten, kun Ikeasta ostettiin neljä kerrossänkyä kerralla, mies nykyisen maatalouskoululaisen kanssa valikoi meille huippuedullisen, huippuepämukavan parisängyn. Sänky on niin matala, että olen saanut jo polviin kulumia sängystä ylösnousemisesta. Ja se seikka, mikä tätänykyä aiheuttaa minulle yöllisiä pelkotiloja, on ihan rakennustekninen: sängyn pohjalaudat putoilevat ihan omia aikojaan alas, ihan lattialle asti.
Esimerkiksi viime yönä ehdin jo hetken odottaa, jatkaako sydän työtään, kun säikähdin niin kamalasti, kun puolet sängyn keskivaiheilla olevista lankuista humahti alas. Paksu joustinpatja tietysti vähän antaa pehmikettä, mutta hetken kuluttua tuntuu, kuin istuisit poikittain perunavaossa. (Muistan, miltä se tuntuu, olen lapsena istunut poikittain perunavaossa.) Tunnin verran siinä aprikoitsin ja tunnustelin, voisiko tässä nukkua aamuun asti, mutta sitten kokosin kimpsuni ja kampsuni ja siirryin sohvalle. Mies, joka ei ollut edes kuullut (!) sänkynpuoliskoni vajoamista, nousee pöperöisenä istumaan ja alkaa ääneen ihmetellä:
- Mistä sä nyt suutuit?
Rauhoittelen miestä, ettei syy ole hänen, en vain viitsi keskellä yötä ruveta tappelemaan lautoja takaisin paikoilleen.
Sohvalla kyllä nukkuu, mutta aamulla noustessa on kropassa sellainen olo, kuin olisi  kepillä hakattu ja tarvitsee hakeutua kipulääkepurkille.
Joka kerran lautoja paikoilleen asetellessani mietin kuumeisesti ratkaisua ongelmaan. Laudat nimittäin lepäävät alumiinilistan päällä, joten niiden paikoilleen naulaaminenkaan ei tule kysymykseen. Siitäkään ei ole kuin yhdeksi päiväksi apua, että muistuttaa Tirtettaa, ettei meidän sänky ole trampoliini. Yhden päivän hän saattaa kiellon muistaa ja sitten repeää tanssimaan oikein sydämensä kyllyydestä. Sängyllä hyppiminen kun on suorassa yhteydessä öisiin yllätyksiin.

Pikkuveli kyllä tarjosi meille muuttonsa yhteydessä ihan kiltisti käyttäytyvää sänkyä, mutta silloin tämä ongelma ei ollut vielä muuttunut krooniseksi. Minulla on kyllä tällä hetkellä sellainen tuntuma, että jos ei meidän roskahuoneesta, niin varmaan jostakin meille ilmaantuu joskus ihan kelvollinen yöpuu. Viime aikoina kaikella tarvittavalla kun on ollut taipumus vain siunaantua jostakin.