Sinipukuinen mies

Koska mieheni on ollut liki kolme kuukautta sairaslomalla (kotona) lonkkaleikkauksen takia, minun lienee tarpeellista hahmottaa itselleni uudelleen, mikä käytännön merkitys on sillä, että mies taas joulun jälkeen lähtee lähes joka päivä illansuussa töihin.
Hän on ollut yli 25 vuotta saman työnantajan palveluksessa ja ajaa työkseen bussia Helsingissä. Yrityksessä on toista tuhatta kuljettajaa yli viidestäkymmenestä eri kansallisuudesta. Pitkän työuransa ansiosta hänellä on ollut mahdollisuus vaikuttaa työaikoihinsa ja viime vuodet hän on omasta (ja vaimonsa) tahdosta tehnyt pelkästään yötyötä. Suurin syy työajan valintaan on tietysti ollut se, että joka tapauksessa töissäolo haukkaa elämästä suuren osan, niin on lähes sama, mihin vuorokauden aikaan sen työn tekee. Yötyöstä maksettava korvaus on sen verran parempi, että sen turvin olen voinut vielä lykätä omaa työhönmenoani. Joskus kyllä ihmettelen, että missä välissä töihin ehtisin, jos olisi pakko mennä.
Miehen työvuorot alkavat arkisin noin klo 17, viikonloppuisin tavallisin töihinlähtöaika on silloin, kun me muut hakeudumme yöpuulle. Työvuoron pituus on tavallisemmin 9-11 tuntia. Työajan "juoksu" katkeaa, kun tulee tauko ja päivän todellinen pituus tietysti kasvaa. Saman vuoron aikana voi tulla 3-6 eri linjaa ajettavaksi ja uuden työvuorolistan saatuaan miehen täytyy tietysti ensin tarkistaa, osaako ajettavaksi määrätyt linjat. Jos linja on outo, vaimo tulostaa reittikartan ja pysäkkiluettelon, mies joko lainaa varikolta henkilöauton ja sen kanssa ajaen opettelee uuden linjan tai sitten, jos aikataulujen puolesta on mahdollista, menee istumaan kyytiin kyseiselle linjalle. Kerran viime talvena opettelimme erään Espoossa kulkevan viikonlopun yölinjan niin, että mies ajaa linjaa ja minä tietokoneen ääreltä luen puhelimessa hänelle kartasta reittiä pysäkki pysäkiltä. Ihan eri juttuhan on sitten ajaa viikonlopun aamuyöllä kyydissä 120 vaihtelevankuntoista juhlijaa tai väsynyttä työstäpalaajaa. Useinhan käy niin, että yömatkustaja nukahtaa matkan varrella ja palaa takaisin lähtöruutuun. Kuljettajahan siitäkin syyt saa niskoilleen.
Oma värikäs lisä miehen työhön on tietysti ne asiakkaat, jotka ovat sitä mieltä, ettei matkaa tarvitse maksaa. Yölinjoilla peritään kaksinkertainen maksu ja sekin harmittaa monia. Miehen kertomuksista työvuorojen tiukoista hetkistä olen pannut merkille, että vuosien työkokemus on tuonut tervettä varmuutta sanoa rettelöitsijöille tai vastaanhangoittelijoille, että auto ei jatka matkaa, ennenkuin asiat hoituu säädetyssä järjestyksessä. Eli: matka täytyy maksaa, autossa ei kallistella pulloja ja naismatkustajia ei ahdistella.

Työnantaja on järjestänyt varikoille ruoka-automaatteja ja päivisin on ruokala auki. Usein yöllä automaatit on jo syöty tyhjiksi, joten reilu eväspussi on parasta aina pitää varalla. Helteillä juomahuolto pelaa niin, että vaimo kiikuttaa pysäkille lisäjuomia ja ottaa tyhjät pullot mukaan, jos linjalla ei ole mahdollisuutta täydentää varastoja. Vastoin yleistä luuloa, Helsingin busseissa vain murto-osassa on ilmastointi ja esimerkiksi viime kesänä ohjaamon lämpötila oli kuumimpaan aikaan lähes 50 astetta. Viime kesänä mies teki hyvin paljon ylitöitä omien vuorojensa lisäksi ja pääsi nauttimaan myös kesäpäivien lämmöstä.

Ikänsä puolesta miehellä on enää vajaa viisi vuotta työuraa jäljellä, jos terveys kestää siihen asti. Itse hän vähän on harmitellut sitä, ettei nuorena ja terveenä miehenä ymmärtänyt ylitöiden "ihanuutta". Viime vuosina mies on pitänyt työstään niin paljon kuin nyt kukaan leipätyöstään voi pitää. Ylityötkään ei ole tuntuneet liian raskailta, kun työ tuntuu mielekkäältä.
Koska miehen työ on kuitenkin kaikin puolin raskasta ja työpäivät pitkiä, hän paneutuu lepäämiseen ja nukkumiseen vapaa-aikanaan niin paljon kuin haluaa. Korvatulppien kanssa hän nukkuu olohuoneessa, mamma "hysisee" lapsille ja vältän sähkövatkaimen tai mehulingon käyttämistä miehen nukkuessa. Todella kiitettävästi lapset ovat oppineet madaltamaan ääntään isin nukkuessa, lähinnä se saattaa olla äiti, joka pauhaa.
Näissä olosuhteissa on mieheni vapautettu kaikista kotitöistä ja jos häntä huvittaa pihalle mennessään viedä jätesäkki roskahuoneeseen, en pane pahakseni. Tiskeihin hän ei ole koskenut ainakaan viiteen vuoteen. Olen sanonut, että jos ei huushollissa, missä asuu 7 naista, tule astiat pestyä tai pyykit ripustettua, niin sitten ne saa olla tekemättä. Miehen, joka on yöllä ajanut 11 tuntia bussia, ei taatusti tarvitse enää kotona ruveta tiskaamaan! Tämä ei ole meillä mikään tasa-arvokysymys, vaan tervettä järkeä.

Joskus harvoin olen päässyt mieheni kyytiin esimerkiksi matkalla neuvolasta kotiin, kun hän on sattunut olemaan kyseisellä linjalla. Sehän on tietysti suloista, koska hän ajaa niin tasaisesti ja hyvin. (Huom! Kaasubussilla tasaisesti ajaminen on mahdotonta, auto nykii liikkelle lähdettäessä ja pysähdyttäessä kuljettajasta riippumatta)
Ihan huvin vuoksi en kuitenkaan miehen kyydissä istu, koska minun on kauhean vaikea hillitä itseäni, jos ilkeät matkustajat käyvät soittamaan suutaan miehelleni. Kerran mukanani olleiden lasten takia sain hillittyä itseni, etten käynyt huutamaan valittavalle vanhalle rouvalle:
- Se kuljettaja on muuten minun mieheni ja hänelle te ette marise!