lauantai 18. joulukuuta 2010

Koti kaupungissa

Iltatiskini muistutti pienen soittoravintolan tiskiä: koneen laulettua kaksi kierrosta jäi käsin pestävää vielä kahdeksi rattoisaksi tunniksi. Isot tytöt auttoivat pienten iltaruokinnassa ja pyykkien ripustamisessa, minä itsepäisesti tiskasin, vaikka tiskiä siunaantui koko ajan lisää. Tiskipöytä ja pyykkikasa on meillä siis niitä ikuisuusjuttuja, voisin työn riittävyyden puolesta palkata kaksi piikaa.
Maatalouskoululaistyttö pureutui iltakirjoituksessaan ihan siihen samaan asiaan, joka on mieltäni askarruttanut tänään, nimittäin kaupunkiasumisen ihanuuteen.
Kotimme on kerrostalossa ja taloyhtiön muodostaa oikeastaan kaksi erillistä taloa, jotka on rakennettu niin, että talojen väliin jää lähes suljettu piha, josta pääsee ulkomaailmaan porteista. Toinen portti on roskahuoneen puolella ja siitä pääsee pienelle sivukadulle ja toinen portti avautuu miltei metroaseman edustalle. Talomme pohjakerroksessa ei ole kuin yksi asunto, mutta intialainen ravintola, kauneushoitola, kahvila, psykologin vastaanottohuone, suutari, kampaamo, valokuvausliike ja päiväkoti löytyy.
Taloyhtiön hallitus on nähnyt paljon vaivaa ja uhrannut rahaa pihan kunnostamiseen ja ylläpitoon. Viidessätoista vuodessa ne istutukset, jotka ovat vielä alkuperäisiä, ovat reheviä ja hyvinvoivia. Rappumme edessä sisäpihalla on esimerkiksi sopusuhtainen tammi, jota kiertää puupenkki. Lämpiminä kesäiltoina voi penkillä istuskella ja kipristellä varpaitaan. Tietysti jos tykkää siitä, että kaikista talon lähes kahdestasadasta asunnosta on joko ikkuna tai parveke sisäpihalle ja haluaa istuksia siinä kaikkien pällisteltävänä.
Mieheni keksi jo monta kesää sitten, että lapset saavat hyvää juoksutreeniä pihassa. Piha on sen verran suuri, että istutusten ympäri matkaa kertyy 140metriä. Siinä on sitten monet juoksuskabat pidetty, kun mieheni ottaa kännykän kellolla lapsille aikoja. Mukana on iso lauma talon lapsia, sillä lapsiperheitä talossa riittää.
 Parvekkeemme on ihanan suuri ja avautuu länteen kohti avonaista toria ja kanavaa.Tori on tori vain nimeltään, mitään torikauppiaita siellä ei ole, paitsi näinä päivinä on kuusenkauppias saanut tulla sinne palelemaan. Torin alla on suuri parkkihalli, jonne yksi sisäänkäynti on aivan parvekkeemme edestä. Paikat on vuokrapaikkoja, joita täällä asuvat ihmiset ovat vuokranneet saadakseen autonsa ilkivallalta turvaan.

Kesällä torilla saattaa olla pari pientä paikallista tapahtumaa, mutta sen tehokas käyttö on ihan hakusessa. Torin laidalla, vinosti oikealla parvekkeeltamme nähden, on yleinen wc, jonka tulo aiheutti suurta närää niissä asukkaissa, joiden parveke on huussia vastapäätä. Kovin hiljaista porukkaa huussissa käy ja siivousfirman auto käy päivittäin desinfiointikäynnillä. Onpahan joku lämmin paikka kodittomien miesparkojen yöpyä tiukan paikan tullen, kun on edes huussi.

Kanavan alkupäähän tulee kerran viikossa suuri hiililaiva, josta puretaan hiililasti maan uumeniin menevälle hihnalle. Lähettyvillä on suuri voimalaitos, jonka polttoaineeksi hiiltä rahdataan. Kesäaikaan hiililaivan purkupöly kantautuu parvekkeille asti sopivalla tuulella ja silloin ei auta unohtaa pyykkejä parvekkeelle moneksi päiväksi. Olen niin turhautunut parvekkeelle kulkeutuvaan mustaan, likaiseen pölyyn, etten ole koskaan halunnut pitää siellä mitään istutuksiakaan. En suostuisi syömään mitään vihannesta, mikä kasvaisi sellaisessa saasteessa. Kukkienkasvatuskin on tuntunut vähän teennäiseltä.

Jokunen vuosi sitten luin jostakin, että Suomen saasteisimmaksi paikaksi on mitattu tuossa vajaan puolen kilometrin päässä oleva Länsiväylän alkupää. Se sijaitsee pienessä suojaisassa notkelmassa, jonne ei tuulikaan usein käy. Ei siis ihme, että täällä sairastellaan paljon hengitystieinfektioita ja monet joutuvat muuttamaan pois astman takia.

Tänään tuli Tanskalaisesta maajussista ihana, seesteinen jakso. Yksi tytöistä sanoi, ettei maajussia jaksa katsoa, kun ei siinä tapahdu mitään. Me, jotka olemme hurahtaneet ohjelmaan, nautimme juuri siitä, että elämä koostuu ihan tavallisesta tekemisestä. Minäkin kaipaisin elämään hiukan vähemmän aikataulukirjan tutkimista, hälytyskeskukseen soittelua ja ovikoodien muistelemista päästäkseni kulkemaan ovista.
Kun nämä ulkoiset seikat ei aina tunnu ihan mukavilta, saa koti, perhe ja yhdessäolo suuremman merkityksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti