Aivan villit

Niin se vain on hurahtanut yksi syksykausi: 1v 3kk lapsenlapsi, joka sai papaltaan tänään lisänimen "Melska", on selvinnyt hengissä mummon ja papan hoidossa joululomalle asti. Syksyllä etukäteen pelkäsin, kuinka osaan hoitaa "vierasta" (joo-joo, tosi vierasta) lasta, saako kolhuja joka päivä, katkeeko luu, halkeeko huuli, jääkö ilman ruokaa, vierastaako mummoa, kieltäytyykö nukkumasta, saako kauhean korvatulehduskierteen. Niin vain tyttö tuli aamu toisensa jälkeen puolen tunnin metromatkan toiselta puolelta kaupunkia äitinsä kanssa ja aina silmät suurina, suu hymyssä, pilke silmäkulmassa "mitäs kivaa mummo tänään järjestellään?" Ja illansuussa, kun isi tai äiti tuli hakemaan, aina riemukas kikatus tervehti vanhempaa.
Kukaan omista lapsistani ei ole puhunut pitkiä lauseita alle vuoden ikäisenä. Tämän kirppuilijan puhetta on ollut hauska seurata, kun hyvänä päivänä pulputus on taukoamatonta. Mummon lempisana on koko syksyn ollut "kaalilaatikkoo". Se kuulostaa vinhalta yksivuotiaan sanomana.

Tytär kysyi," vieläkö mummo jaksaa hoitaa?" Vastasin, että vaikka kouluikään asti ja senkin jälkeen iltapäivähoitajana, jos vain olisi mahdollista.
Siirtyminen omien vauvojen hoidosta lapsenlapsen hoitamiseen on ollut järisyttävän onnellinen kokemus. Sekin on aika hauskaa seurata, että 4-ja 6-vuotiaat tädit leikkivät pienen kanssa kuin oman siskon. Heillä on niin hurjan hauskaa yhdessä, että tädeille ehtii viikonlopun aikana tulla ikävä.
Huomaan , että lapsenlapsen hoidossa ei ollenkaan rasitu. Omat ipanat voivat olla aika rasittavia joskus, mutta tämä tyttö on ihan uniikki.

Lapsenlapsen ja pikku tätien iloksi kasasimme kuusen tänään. Se on ihan kirjaimellisesti joulukuusi. Yhtään paljasta oksaa ei näy, kaikenmoista koristeen ripellystä löytyy. Pallojakin on lukematon määrä. Lapset (siis nämä pienimmät) ovat hyvin tyytyväisiä kuuseen.

Iltapäivän puolella kuului vanhimman pojan huoneesta lupaava ääni. Siellä irrotettiin ikkunaverhoja.Toivonkipinä jo syttyi mielessäni: "Haa, poika on saanut tarmonpuuskan ja tekee näköjään perusteellisen joulusiivouksen."
- Onks ne niin pölyset, et siksi laitat pesuun, käykö pöly sun nenään? äiti arvuutteli.
- Multa tuli toissa yönä verta nenästä ja ei ollu paperia lähettyvillä...
Äiti palaa todellisuuteen.

Illansuussa mies soittaa torin takaa kirjastoautolta:
- Voisko joku tuoda kirjastokortin?
Koska "joku" saa oivan tekosyyn livahtaa ulos, kipasen torin yli kirjastoautolle. Mies löytää itselleen pinon lehtiä, yhden elokuvan ja sotahistoriakirjan, minä nappaan eskarilaiselle paksun teoksen koiraroduista. Lompsimme kotiin pikkupakkasessa hilpeissä tunnelmissa. En muista, milloin viimeksi olemme kävelleet KAHDEN ulkona. Jaa, kyllä toissa viikolla. Veimme yhdessä urakalla roskia roskahuoneeseen ja kun sieltä kävelee hy-vin hi-taas-ti kotiin, olo on melkein kuin seurusteluaikana.
Miten se menikään: köyhällä on halvat huvit..
(Lisäksi meillä on pakkomielle: hississä matkalla toiseen kerrokseen (jossa siis asumme) on pakko pussailla. Tiedän, että jälkikasvu ei tykkää tällaisista jutuista. Mutta pahempi juttu olisi, jos aina hississä salaa lapsilta hakkaisimme toisiamme)