Hiljainen viikonloppu

Isi sanoi, että nyt olisi aika laittaa työvaatteet päälle. Kello lähenteli puoli kuutta illansuussa. Tirtetta oli tapansa mukaan roikkunut isin kaulassa kuin apinanpoikanen koko isin ruokailun ja kahvinjuonnin ajan.
Tirtetta pysähtyy touhussaan, katsoo kiinteästi ja vakavana isiä silmiin ja kysyy:
- "Onko vaihtoehtoja?"
- "Eipä taida olla" sanoo isi hiukan hymyään pidätellen.

Täällä on viikonloppu mennyt aika hiljaisissa merkeissä. Isillä on ollut kaksi läpi yön työvuoroa ja nyt vielä lyhyempi iltavuoro, josta pääsee kotiin jo puolen yön maissa. Aamuksi häntä pyydettiin ajamaan Viikistä Tapiolaan, ehti hyvin opiskella reitin kartan kanssa, kun oli vähän oudompi linja. Mukavalta tietysti tuntuu, että reitti alkaa "Mustialantieltä" Viikistä. (Se meidän Maatalouskoululaislapsi kun opiskelee Mustialan maatalousoppilaitoksessa, mikä ei ole Viikissä, vaan Mustialassa)(Onpas nyt rouvalla rautalanganvääntöjä.. on vain tullut niin paljon uusia vierailijoita, että jotta pysyvät kärryillä, pitää vähän selitellä.)

Hiljaista meillä oli sen takia, että isi on kömpinyt aamulla kotiin seitsemältä. Nousin avittamaan häntä "univormun" kuorimisessa ja annoin kolme minuuttia suihkuaikaa. Hänellä kun on outo taipumus jäädä suihkuun pesimään. Jos on tehnyt 11-tuntisen työyön, niin minun maalaisjärkeni sanoo, että kannattaisi suoria mahdollisimman sukkelasti peittonsa alle. Vakiokommenttini on hänen lotraamiselleen, että "et sinä missään lannanlevityksessä ole pellolla ollut, että tuolla tavalla tarttis itseään kaltata."  Suihku kuulema "hieroo" mukavasti.
No sitten kun olen saanut miehen tulpat korvissa peiton alle, alkaa melko suurella todennäköisyydellä vessanoven kolistelu, vessanpöntön kannen pudottelu, huuto- ja mekastusyritykset. Ja suuri mysteeri on se, kuinka neljävuotias osaa olla hiljempaa kuin kymmenvuotias. Isin yövuorojen jälkeisinä päivinä minulla on kurkku karheana siitä hyssyttelyn ja sihistelyn määrästä, jolla yritän saada miehen kuorsausäänen pysymään katkeamattomana, toisin sanoen ipanat pidettyä hiljaa.
Ihmeen hyvin mies kuitenkin saa nukuttua siihen nähden, että meidän sänky on olohuoneessa.

Tirtetta oli kaksi päivää ihan kuumeessa. Ei tauti-sellaisessa, vaan kuumeessa sen takia, että hänet oli kutsuttu talomme kerhohuoneelle naapurintytön syntymäpäiville. Kaksi päivää minä vastailin kysymykseen juhlan ajankohdasta keskimäärin kerran tunnissa. Onneksi ne juhlat on nyt juhlittu, jotta päästään odottamaan huomista perhekerhoa ja arvailemaan, josko pääsisimme sinne lähtemään.
Minulle tuo perhekerhoon meno on oikeaa sosiaalisen elämän ilotulitusta. Naapuritalossa on kappeli, jonka tiloissa kerho kokoontuu maanantaisin ja tiistaisin. Viime tiistaina, kun olimme siellä Tirtetan ja lapsenlapsen kanssa, äitejä taisi olla 15 ja lapsia reilusti yli 20. Siellä tarjotaan ihana aamupala ja voi sitä kanssakäymisen ja seurustelusakramentin autuutta! On niin mukava välillä jutella muiden kanssa lapsista, puolisosta ja omista vaivoistaan.