Meillä on vain tämä hetki

Aamussa piti pientä tohinaa yllä tieto siitä, että yhdeksältä oli lähdettävä Lauttasaareen hammaslääkäriin ekaluokkalaisen kanssa.
Poika sai kitalakeen kiinteän oikomiskojeen, jolla purentaa levitetään. Asennus sujui hyvin ja kotimatkalla poika haki ahkeruuspalkaksi Corveten Cittarista. Eilisen jurputukset olivat jo unohtuneet ja ihan reippaalla mielellä oli sekä äiti että poika.
Hammaslääkärin odotushuoneessa luin päivän ajattelutekstin jostakin naistenlehdestä.
Vuosi sitten maaliskuussa kuoli vaikeaan syöpään geenitutkija Leena Palotie. Lehtijutussa haastateltiin hänen miestään, tytärtään ja tutkijaryhmässä mukanaollutta alan opiskelijaa. Minun piti ihan kirjoittaa muistiin, mitä tämä maailmanlaajuisesti arvostettu tutkija oli sanonut useassa eri yhteydessä:
-"Et ole sama kuin geenisi, koska jokainen kirjoittaa elämänsä omanlaisekseen."

Palotien tutkijakollegat ja lääkäriystävät kokosivat maailmanlaajuisesti voimansa ja tietämyksensä. Hänelle tehtiin syöpätaudin edetessä ylimääräinen leikkaus. Leikattuun kasvaimeen testattiin 1300:a eri syöpälääkettä ja -hoitoa. Palotien henkeä pelastavaa hoitomuotoa ei kukaan pystynyt löytämään tai kehittämään.

Ajattelin tänään arvatenkin sitä, kuinka päiviemme mitta on aina viimekädessä Luojan kädessä.
Kunnioitan Palotien elämäntyötä ja muistoa.

Juttelin äidin kanssa puhelimessa. Sama johtoajatus jatkui. Päiviemme mitta on Luojan kädessä. Kun tämä tietoisuus valtaa mielemme, nautimme elämästä tässä hetkessä, emmekä haikaile tulevaisuuden hauskuuksien perään.
Leena Palotien puoliso muistutti tästä elämänasenteesta:
-"Kiva on tänään, ei pidä jäädä odottelemaan sitä kivaa, mikä on tulevaisuudessa."