Hutera pää?

Eilinen ilta jo enteili, että pitää olla tarkkana päänuppinsa kanssa. Minua ärsytti niin suunnattomasti, kun kirjoitin pitkät vuorisaarnat ja puolinukuksissa julkaisin keskeneräisen tekstin. Sitten tietysti kun rupesin mokaani korjailemaan, kävi niinkuin arvata saattaa. "Teksti poistettu" ilkkui minulle näytöltä. Eipä kiinnostanut alkaa muistelemaan, mitä oli viimeisen tunnin aikana pääkopastaan kehitellyt. Tunsin huijanneeni niitä, jotka auliisti mainostavat bloginsa sivupalkissa höpinöitäni ja sitten otsikon takaa ei löydykään mitään. Olen pahoillani.

Aamulla kömmin kymmentä vaille seitsemän sängystäni ja oikeasti minua nolotti, kun armas hoitolapseni tuli äitinsä kanssa eteisessä vastaan. Olin tapani mukaan kuunnellut erittäin huolimattomasti tyttäreni selvitystä hänen työvuoroistaan ja otaksunut heidän tulevan vasta puoli kahdeksalta. Onneksi hoitolapsen äiti on oma tyttäreni, mutta silti...

Ja vielä tuhat kertaa enemmän minua nolotti aamupäivällä, kun yhtäkkiä tajuan: "hei, tänäänhän on sen vanhimman tyttären syntymäpäivä!" Tytär varmaan ehti aamulla ajatella pilkkopimeään huusholliin tullessaan, että kohta jostakin kajahtaa "surprise!!" Ja mitä vielä! Koko torppa nukkuu.
Laitoin tilannetta korjatakseni onnittelutekstarin. Luulen, että vävypoika hoitaa homman kotiin viimoisen päälle: kävi kaupassa ostamassa kakkutarpeet ennenkuin tuli hakemaan tilliäistä hoidosta. Kaikessa syömiseen liittyvän rustaamisessa tyttäreni mies on hyvin etevä. Mieheni muistelee edelleen kaiholla kahden vuoden takaisia kalafileitä, joita vävy tarjosi hänelle Ruotsinmaalla ennenkuin alkoivat rahdata muuttokuormaa Suomeen. Ja me muut muistelemme vuodentakaisia wieninleikkeitä jouluaterialla...joillakin vain on syntymätaito tietää, millä tavalla valmistettu ruoka maistuu hyvältä.

En ole paljoa katsellut kokkiohjelmia, mutta vielä vähemmän olen itkeä pillittänyt niitä katsellessani. Tänään kyllä "Australian Master Chefin" finaalia katsellessa liikutuin. Kilpailun voitti taitava perheenäiti, jota matkan varrella tuomarit olivat hiukan arvostelleet kotiruuan oloisesta ruuasta. Hyviä vinkkejä ihan tavalliseen kotikokkailuunkin tuollaisesta ohjelmasta saa.

Vielä siitä päänupista. Kun saman päivän aikana täytyy muistaa parisenkymmentä eri asiaa, jotka täytyy hoitaa ja toimittaa, tulee välillä sellainen olo, että mahdankohan olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tällä viikolla olen ollut kolmessa opettajantapaamisessa ja yhdessä päiväkotineuvottelussa. Huteran pääni tueksi on keittiön kaappien ovet liisteröity muistilapuilla. Jokaisella koululaisella on oma kaapinovensa, jossa on lukujärjestys ja kaikki lähitulevaisuuden muistettavat asiat. Eteisen allakassa on karkeasti merkitty kylillä juoksut, esim. hammaslääkärireissut. Sitten on yksi hurja lista, jossa on isin työvuorot. Siihen merkitsen kellonajan, jolloin miehen viimeistään täytyy olla ulko-ovella lähdössä töihin.

Kolme poikaa pelasi tuossa keittiössä sählymailoinensa ja aika isolla pallolla. Käväsen luuttuamassa tuon kannullisen mehua lattialta ja kaapista. Toivottavasti ei kastunut vehnäjauhosäkki kaapissa.

En enää muista, mitä muuta minun piti sanoa.