Kun kahdesta blogista luin muistutuksen, että olisi sopiva hetki pakastimien sulattamiselle, piti tänään jo aamuhämärissä kantaa pakasteet parvekkeelle. Nyt saa vahtia, ettei ahtaassa keittiössä lapset runtele avoimia ovia. En rupea kuumavesikattiloita virittelemään sulattajiksi, vaan saavat sulaa omia aikojaan. Hyvin tarkenevat pakasteet parvekkeella - näyttää olevan 16 astetta pakkasella.
Mitään yllätyksiä ei pakastimista löytynyt. Siellä oli kaikkea sitä, mitä olin luullutkin olevan. Tosin ehdin luvata miehelle kantarellimunakasta tänään, mutta sitten huomasin, että sienet oli pakastettu vuonna -08 ja tulin toisiin ajatuksiin. Sen verran epämääräisen kuivakalta sienet näyttivät, että mielummin teen niin harvinaisen herkun tuoreemmasta tavarasta.
Talvelle tyypillisessä flunssataudissa on nyt kolme pientä poikaa. Kurkku on kamalan kipeä, päätä ja lihaksia särkee, yskittää ja palelee. Yhden pojan kanssa olin sunnuntaiaamuna päivystyksessäkin, kun korvaa oli särkenyt koko yön. Hukkareissu ei ollut, reseptejä piti kiikuttaa päivystävään apteekkiin. Apteekissa saa juosta näköjään joka päivä muutenkin.
Jos vertaan vastaavan taudin hoitokeinoihin 20 vuotta sitten, on nykyiset lääkkeet paljon täsmällisempiä ja tehokkaampia. Tai sitten osaan vain paremmin pyytää tehokkaampia lääkkeitä jo kotivarastoon.
Miehellä on kaksi vapaapäivää. Kelien puolesta voisi jo ylityöt tärpätäkin hänellä, koska alkuvuosi on mennyt ihan toivossa eläessä.
Lupaava veden lirinä kuuluu kolmesta pakastimesta. Yksi toipilas poika on jo innolla auttamassa. Melskan auttamishaluja pitää vähän toppuutella.
Kymmenen vuotta suurperhetarinaa: ensin Ruoholahden maisemissa ja kesästä 2015 jatkuen Kangasniemellä, kirjoittajan syntymäkotitilalla.
tiistai 31. tammikuuta 2012
lauantai 28. tammikuuta 2012
Alice Sommer-Herz: Kaikki on lahjaa
Yle Teema-kanavalta tarttui silmiini ohjelma, joka piti katsoa uudelleen Yle Areenassa.
Ohjelma oli 106-vuotiaasta Alice Sommerista. Hän oli Theresienstadin ghetossa pianistina.
Alice oli pienen pojan äiti keskitysleiriaikanaan. Hän kertoo, kuinka raskasta oli kertoa kuusivuotiaalle pojalleen, ettei äidillä ole antaa mitään syötävää.
Äidin rakkaus lapseensa, luonto ja musiikki ovat Alice Sommerille elämän kolme tärkeintä asiaa.
Konserttisalissa, jossa Alice piti sodan aikana yli 100 konserttia, ei ollut lämmitystä. Hän sanoo haastattelussa, että ei se lämmityksen puute tietenkään ollut silloin pahinta. Pianisti ja yleisö konserttisalissa istuivat paksuissa ulkovaatteissaan.
Pidän pianomusiikista. En vain muista koskaan liikuttuneeni pianomusiikkia kuullessani. Kun katselin satavuotiaan sormia pianon koskettimilla ja kuuntelin sitä tunnetta, jolla tämä elämää rakastava nainen soitti, oli pakko itkeä.
Huomasin pidätteleväni hengitystäni naisen soittoa kuunnellessani.
Kun Alicelta kysyttiin, mitä hän on oppinut pitkän elämänsä aikana ja mitä hän pitää tärkeänä, hän vastaa:
"olen kiitollinen ruuasta, siitä että saan olla terve, auringosta, hymystä, kuulemastani ystävällisestä sanasta."
Jos asut Suomessa, kaipaat koskettavaa hetkeä koskettavan musiikin parissa ja haluat kuulla vanhan naisen elämäntarinan, käy katsomassa ohjelma Yle Areenassa.
Wikipediasta löytyy lisätietoja Alice Sommerin elämänvaiheista.
Ohjelma oli 106-vuotiaasta Alice Sommerista. Hän oli Theresienstadin ghetossa pianistina.
Alice oli pienen pojan äiti keskitysleiriaikanaan. Hän kertoo, kuinka raskasta oli kertoa kuusivuotiaalle pojalleen, ettei äidillä ole antaa mitään syötävää.
Äidin rakkaus lapseensa, luonto ja musiikki ovat Alice Sommerille elämän kolme tärkeintä asiaa.
Konserttisalissa, jossa Alice piti sodan aikana yli 100 konserttia, ei ollut lämmitystä. Hän sanoo haastattelussa, että ei se lämmityksen puute tietenkään ollut silloin pahinta. Pianisti ja yleisö konserttisalissa istuivat paksuissa ulkovaatteissaan.
Pidän pianomusiikista. En vain muista koskaan liikuttuneeni pianomusiikkia kuullessani. Kun katselin satavuotiaan sormia pianon koskettimilla ja kuuntelin sitä tunnetta, jolla tämä elämää rakastava nainen soitti, oli pakko itkeä.
Huomasin pidätteleväni hengitystäni naisen soittoa kuunnellessani.
Kun Alicelta kysyttiin, mitä hän on oppinut pitkän elämänsä aikana ja mitä hän pitää tärkeänä, hän vastaa:
"olen kiitollinen ruuasta, siitä että saan olla terve, auringosta, hymystä, kuulemastani ystävällisestä sanasta."
Jos asut Suomessa, kaipaat koskettavaa hetkeä koskettavan musiikin parissa ja haluat kuulla vanhan naisen elämäntarinan, käy katsomassa ohjelma Yle Areenassa.
Wikipediasta löytyy lisätietoja Alice Sommerin elämänvaiheista.
Noustaan ojasta
Onkohan se jonkinlaisen stressin merkki, kun heti ylös noustessa alkaa mielessä kulkea asioita toisensa perään "tänään pitäis, tänään pitäis"? Stressin siemeniä saa ripoteltua päiväänsä jo siitä, että antaa itselleen luvan vapaapäivän aamuna viipyä sängyssä vähän normaalia pidempään.
Kyllä minä oikeastaan kuulen isän verkkaisen äänen sanovan "ei ne tekemättömät työt mihinkään karkoo".
Helpommalla pitäisi itseään päästää jo senkin takia, että ajattelun voimalla harva homma tulee tehtyä.
Noh, aurinko paistaa ja näyttäisi olevan koko päivä aikaa tehdä ne hommat. Varmasti oloa helpottaisi, jos nyt jo kirjoittaisi listan töistä, niin olisi sitten niin mukava vetää henkseleitä tehtyjen töiden päälle. Kunhan mies tuosta selviää pikkutyttöjen kanssa uimahalliin, niin minunkin työt alkaa luistaa.
Kumma vaikutus on miehen läheisyydellä minun ahkeruuteeni kotitöiden suhteen. Miehen vapaapäivänä keksimme jos mitä tekosyytä "huilaamiseen", "ahkeruuskahvien keittoon", "hapen haukkaamiseen", "pieniin päivänokosiin". Tokihan yksi lepopäivä viikossa täytyykin olla, mutta kaksi päivää on turmioksi.
Eilen kävin kiinalaisessa ravintolassa ja kysyin selkosuomella, "mitä maksaa, jos ostan mukaan kolme (3) (kolme sormea pystyssä) annosta liharuokaa pöydästä, ei yhtään riisiä, pelkkää lihaa. Mitä maksaa?"
Tiskin takana seisonut nainen näytti puheeni ymmärtävän ja vastasi:
-"Buffet-hinta, 8,90. Saa ottaa, mitä haluaa, sama hinta."
Tyytyväisenä täytin kolme laatikkoa naudanliha-valkokaaliruualla ja kana-vihanneskastikkeella.
Ruuan hinnaksi tuli 9 euroa kilolta ja omatuntoni ei napissut. Kotona keitin riisisäkistä kuuden litran kattilallisen riisiä. Tuollainen ruokajärjestely silloin tällöin antaa aikaa muille töille, kun ei tarvitse seistä keittiössä kauhan varressa tai perunoita kuorimassa.
Tämä kymmenen minuutin viivyttely kotitöistä teille rupatellen sai aikaan sen, että mieleni keventyi, stressinpoikanen vetäytyi pesäänsä nukkumaan ja aurinko jatkaa paistamista. Vielä kun Tirtetta malttaa syödä, niin uimahalliinlähtijät pääsevät lähtemään ja kotityöt alkaa saada vauhtia.
Muistetaanpas, kuulkaa, nauttia tänään elämästä oikein kiitollisella mielellä. Jos jollakin on huolia mielessä, nosta katse murheiden yli ja kurota uutta kohti. Ojan pohjalla kulkeminenkin ennen pitkää loppuu ja joko nouset itse ylös tai joku sinut kiskoo ojasta. Minä seison ojan reunalla ja houkuttelen sinua kiipeämään ylös.
Kyllä minä oikeastaan kuulen isän verkkaisen äänen sanovan "ei ne tekemättömät työt mihinkään karkoo".
Helpommalla pitäisi itseään päästää jo senkin takia, että ajattelun voimalla harva homma tulee tehtyä.
Noh, aurinko paistaa ja näyttäisi olevan koko päivä aikaa tehdä ne hommat. Varmasti oloa helpottaisi, jos nyt jo kirjoittaisi listan töistä, niin olisi sitten niin mukava vetää henkseleitä tehtyjen töiden päälle. Kunhan mies tuosta selviää pikkutyttöjen kanssa uimahalliin, niin minunkin työt alkaa luistaa.
Kumma vaikutus on miehen läheisyydellä minun ahkeruuteeni kotitöiden suhteen. Miehen vapaapäivänä keksimme jos mitä tekosyytä "huilaamiseen", "ahkeruuskahvien keittoon", "hapen haukkaamiseen", "pieniin päivänokosiin". Tokihan yksi lepopäivä viikossa täytyykin olla, mutta kaksi päivää on turmioksi.
Eilen kävin kiinalaisessa ravintolassa ja kysyin selkosuomella, "mitä maksaa, jos ostan mukaan kolme (3) (kolme sormea pystyssä) annosta liharuokaa pöydästä, ei yhtään riisiä, pelkkää lihaa. Mitä maksaa?"
Tiskin takana seisonut nainen näytti puheeni ymmärtävän ja vastasi:
-"Buffet-hinta, 8,90. Saa ottaa, mitä haluaa, sama hinta."
Tyytyväisenä täytin kolme laatikkoa naudanliha-valkokaaliruualla ja kana-vihanneskastikkeella.
Ruuan hinnaksi tuli 9 euroa kilolta ja omatuntoni ei napissut. Kotona keitin riisisäkistä kuuden litran kattilallisen riisiä. Tuollainen ruokajärjestely silloin tällöin antaa aikaa muille töille, kun ei tarvitse seistä keittiössä kauhan varressa tai perunoita kuorimassa.
Tämä kymmenen minuutin viivyttely kotitöistä teille rupatellen sai aikaan sen, että mieleni keventyi, stressinpoikanen vetäytyi pesäänsä nukkumaan ja aurinko jatkaa paistamista. Vielä kun Tirtetta malttaa syödä, niin uimahalliinlähtijät pääsevät lähtemään ja kotityöt alkaa saada vauhtia.
Muistetaanpas, kuulkaa, nauttia tänään elämästä oikein kiitollisella mielellä. Jos jollakin on huolia mielessä, nosta katse murheiden yli ja kurota uutta kohti. Ojan pohjalla kulkeminenkin ennen pitkää loppuu ja joko nouset itse ylös tai joku sinut kiskoo ojasta. Minä seison ojan reunalla ja houkuttelen sinua kiipeämään ylös.
torstai 26. tammikuuta 2012
Tikut taskussa
Jos vähääkään elon murheet painaa mieltä, täältä löytyy tehokas lääke: kaksivuotias pötköttelee mahallaan keittiön lattialla ja laulelee "huiki, huiki, tättönen". Laulu tehosi jopa kahdeksanvuotiaaseen enoon, vaikkei hänellä suuria elonmurheita olekaan. Enon kasvoille levisi leveä hymy ja aamun laboratoriokäynnin harmit unohtui hetkessä. Nyt eno ja Melska pelaavat eteisessä sählyä. Eno lähtee kouluun seuraavalle tunnille, kunhan olo vielä vähän tasoittuu. Aamulla ravinnotta Marian sairaalassa käyty laboratorioreissu teki pahan olon.
Reumapolilta soitettiin eilen, että tokaluokkalaisen allergia-arvot ovat sen verran koholla, että lääkärit haluavat lisätutkimuksia: verikokeita, keuhkokuva ja suolistotutkimuksia. Minulle vielä lastenreuman yhteys ja oireiden vaikutus on uutta asiaa, mutta seuraavalla lääkärikäynnillä saan lisätietoa.
Miehellä oli eilen koulutuspäivä. Kuljettajille kerrattiin muun muassa Kampin terminaalin turvallisuusohjeita. Siinä mahdollisen tulipalon sattuessa muistettavia paloturvallisuusasioita opiskellessa oli erään kuljettajan povitaskussa tulitikkulaatikko syttynyt tuleen. Mies oli havahtunut palaneen käryn hajuun ja paikallisti hajun alkuperän rintataskuunsa. Tilanteen oikean laidan tajuttuaan mies oli alkanut taputella voimakkaasti rintaansa ja sai taskupalon tukahdutettua.
En kyllä muista koskaan moisesta kuulleeni, että tulitikut olisivat itsestään syttyneet tuleen.
Tirtetta kärttää tarmokkaasti isää uimahallireissuun. Isän vapaapäivän ohjelmaksi noin iloisen ja puheliaan uintikaverin kanssa suunnitelma vaikuttaa oikein hyvältä.
Mummo lähtee lapsenlapsen kanssa päivänokosille.
Reumapolilta soitettiin eilen, että tokaluokkalaisen allergia-arvot ovat sen verran koholla, että lääkärit haluavat lisätutkimuksia: verikokeita, keuhkokuva ja suolistotutkimuksia. Minulle vielä lastenreuman yhteys ja oireiden vaikutus on uutta asiaa, mutta seuraavalla lääkärikäynnillä saan lisätietoa.
Miehellä oli eilen koulutuspäivä. Kuljettajille kerrattiin muun muassa Kampin terminaalin turvallisuusohjeita. Siinä mahdollisen tulipalon sattuessa muistettavia paloturvallisuusasioita opiskellessa oli erään kuljettajan povitaskussa tulitikkulaatikko syttynyt tuleen. Mies oli havahtunut palaneen käryn hajuun ja paikallisti hajun alkuperän rintataskuunsa. Tilanteen oikean laidan tajuttuaan mies oli alkanut taputella voimakkaasti rintaansa ja sai taskupalon tukahdutettua.
En kyllä muista koskaan moisesta kuulleeni, että tulitikut olisivat itsestään syttyneet tuleen.
Tirtetta kärttää tarmokkaasti isää uimahallireissuun. Isän vapaapäivän ohjelmaksi noin iloisen ja puheliaan uintikaverin kanssa suunnitelma vaikuttaa oikein hyvältä.
Mummo lähtee lapsenlapsen kanssa päivänokosille.
tiistai 24. tammikuuta 2012
Hauska haaste Sylviltä
Sulon omalta Sylviltä naapurimaan puolelta blogini sai hauskan haasteen.
Sylvin blogi on sellainen, että kun siellä käy pistäytymässä, niin kyllä tuntee virkistyvänsä ja voimistuvansa. Välillä pääsee mukaan pitkälle kävelylenkille rikkaseen luontoon, välillä pääsee kurkistamaan Sylvin ja Sulon upeaan puutarhaan. Voi sitä kukkien ja kasvien loistoa, kun kesä on oikein päässyt valloilleen heidän pihassaan!
Pariskunnan virkeyttä ja jaksamista voi nuorempi vain ihailla, koska ihan kaksikymppisistä rakastavaisista ei ole kyse. Rakastavaisia he ovat kyllä ihan kirjaimellisesti: he rakastavat toisiaan ja Jeesusta ja sekin rakkaus välittyy lukijaan Sylvin teksteistä ja kuvista. Sylvin blogiin pääsee tästä linkistä http://sylvi-elmluonnossa.blogspot.com/.
Mutta haasteeseen. Kun Sylvi kertoi, "jos minä saisin valita", tuntui, että eipä tuohon ole mitään lisäämistä. Leikkimielellä kun alkaa ajatella, löytyykin valittavaa määrättömästi.
Jos minä saisin valita
- meillä kävisi kokki laittamassa päivän ruuat
- yksi lapsista opiskelisi lääkäriksi, toinen puutarhuriksi, kolmas sähköasentajaksi, neljäs puusepäksi, viides metsuriksi, kuudes kokiksi, seitsemäs parturiksi (toteutumassa oikeasti), kahdeksas ompelijaksi, yhdeksäs siivoojaksi ja loput saisi tehdä mitä lystää.
- ajelisin mieheltäni tukan pois = puli, kalju, hiukseton, tukaton, ihan paljas pää. Tällä hetkellä hän puolustelee hiuspehkoaan sillä, että talvella on hyvä olla lämmikettä. Oikeasti mies näyttää tukkansa kanssa Madagaskar-elokuvan leijonalta.
- lapsenlapsia voisi olla enemmän kuin tuo yksi suloinen ja ainokainen.
- voisin oikeastaan saada itsekin vielä yhden vauvan hoidettavaksi ( kuulin kyllä tuon, kun muutamat huokasi kauhua äänessään, että "onneksi ainakaan tuo ei toteudu")
- alakoululaisten koulupäivä ei alkaisi ennen yhdeksää.
- mummolan pelloilla on neljän vuoden kuluttua mansikkamaa!
Sylvin blogi on sellainen, että kun siellä käy pistäytymässä, niin kyllä tuntee virkistyvänsä ja voimistuvansa. Välillä pääsee mukaan pitkälle kävelylenkille rikkaseen luontoon, välillä pääsee kurkistamaan Sylvin ja Sulon upeaan puutarhaan. Voi sitä kukkien ja kasvien loistoa, kun kesä on oikein päässyt valloilleen heidän pihassaan!
Pariskunnan virkeyttä ja jaksamista voi nuorempi vain ihailla, koska ihan kaksikymppisistä rakastavaisista ei ole kyse. Rakastavaisia he ovat kyllä ihan kirjaimellisesti: he rakastavat toisiaan ja Jeesusta ja sekin rakkaus välittyy lukijaan Sylvin teksteistä ja kuvista. Sylvin blogiin pääsee tästä linkistä http://sylvi-elmluonnossa.blogspot.com/.
Mutta haasteeseen. Kun Sylvi kertoi, "jos minä saisin valita", tuntui, että eipä tuohon ole mitään lisäämistä. Leikkimielellä kun alkaa ajatella, löytyykin valittavaa määrättömästi.
Jos minä saisin valita
- meillä kävisi kokki laittamassa päivän ruuat
- yksi lapsista opiskelisi lääkäriksi, toinen puutarhuriksi, kolmas sähköasentajaksi, neljäs puusepäksi, viides metsuriksi, kuudes kokiksi, seitsemäs parturiksi (toteutumassa oikeasti), kahdeksas ompelijaksi, yhdeksäs siivoojaksi ja loput saisi tehdä mitä lystää.
- ajelisin mieheltäni tukan pois = puli, kalju, hiukseton, tukaton, ihan paljas pää. Tällä hetkellä hän puolustelee hiuspehkoaan sillä, että talvella on hyvä olla lämmikettä. Oikeasti mies näyttää tukkansa kanssa Madagaskar-elokuvan leijonalta.
- lapsenlapsia voisi olla enemmän kuin tuo yksi suloinen ja ainokainen.
- voisin oikeastaan saada itsekin vielä yhden vauvan hoidettavaksi ( kuulin kyllä tuon, kun muutamat huokasi kauhua äänessään, että "onneksi ainakaan tuo ei toteudu")
- alakoululaisten koulupäivä ei alkaisi ennen yhdeksää.
- mummolan pelloilla on neljän vuoden kuluttua mansikkamaa!
maanantai 23. tammikuuta 2012
Ei kirjettä
Viime perjantaihin mennessä olisi pitänyt postin tuoda irtisanomiskirje, jos se olisi miehen kohdalle tullut. Kun tänäänkään ei hänelle tullut postia edes laskun vertaa, niin rohkenemme jo varovaisesti luottaa, että miehen työpaikka säilyy.
Yritän saada itseäni vahvasti vakuuttuneeksi siitä, että voisin nyt keskittyä ihan muihin asioihin, kuin silmäilemään työvoimatoimiston sivuja. Helsingin kaupunki etsii kesäksi 250:a perushoitajaa/lähihoitajaa pääasiassa kotihoidon tehtäviin. Kyllä sellainen tieto alkaa sormia kutittaa, kun viime kesänäkin haaksittiin töihin lähes kaikki kynnelle kykenevät ja eläkepäivistäkin jo nauttivat.
Sen lisäksi työvoimatoimiston sivut on täynnään mielenkiintoisia kesätyöpaikkoja.
Lupaan, että pohdin tätä tulevan kesän asiaa tämän ainoan kerran ja sitten jätän teidätkin rauhaan.
Otetaan nyt esimerkiksi tämä aamu. Melska ei tullut hoitoon, koska oli kipeä ja äitinsä käytti häntä lääkärissä. Viimeiset koululaiset lähti heti yhdeksän jälkeen. Olin aloittanut pyykkikoneen laulattamisen jo puoli kahdeksan seutuun ja konetta saakin tänään täyttää tiuhaan, koska kolme korillista pyykkiä ei hoidu muuten. Tirtetta nukkui melkein kymmeneen ja oli äkeä, kun en ollut herättänyt häntä ja mennyt perhekerhoon. Sanoin, että ei ole hyväksi herättää nukkuvia lapsia. Että lasten ja koirien pitää saada nukkua rauhassa. Vastaukseksi sain tuhahduksen "mistä sä nyt sellastakin olet kuullut..."
Vastailin aamun aikana kahdeksaan tekstiviestiin, sähköpostiviesteihin ja kävin läpi viiden koululaisen Wilma-viestit (Wilma on koulun "viestintäjärjestelmä"). Postin tultua setvin puolen tusinan kirjeen esiintuomat asiat. Miehen tämän viikon työvuorolistan tutkimisen jälkeen kiirehdin kauppaan ja sieltä tultuani tuli lukiolaispoika hyppytunneille kotiin.
Poika sai äitinsä hyvälle mielelle sanomalla "jaksaisitko keittää makaronia?" Samalla kun keitin pojalle makaronia lihapullien lisukkeeksi, tein miehelle ruokaa työevääksi ja paistoin välipalalle valkosipulivoipatonkeja.
Kun olimme kaikki syöneet, pakkasin miehen työeväät. Kello ei ollut vielä kahtakaan, kun hän lähti töihin. Kotiin hän pääsee yöllä kolmen maissa.
Joka joutenolevassa välissä olen yrittänyt saada tiskipöytää tyhjäksi. Kun toisesta päästä saan kattilat pestyä, niitä toisesta päästä tulee tilalle.
Talouskoululainen laittoi viestiä, että hänellä on huomenna koulusta vapaapäivä. Tarvitsee "vain" siivota kotona keittiö ja yksi huone. Laitan varmaankin opettajalle viestiä, että tuollainen etätyöpäivä voisi olla useamminkin.
Suurin osa ruokapöytää on täynnä puhtaanpyykin kasoja. Aamulla aloitettu työ jatkuu vielä leppoisissa tunnelmissa.
Sanon tämän nyt tässä elämäntilanteessa viimeisen kerran: ei ole olemassa sellaista aikaa vuorokaudessa, että ehtisin töihin (kodin ulkopuolelle, palkkatyöhön, työmaalle, tienaamaan). Yritän nyt uskoa sen ja jos vielä asiassa vikuroin, voitte muistuttaa, mitä olen sanonut. Keskityn kannustamaan työikäisiä koululaisia hakemaan innokkaasti kesätyöpaikkaa, mutta minun kuuluu kyllä olla visusti kotona. Mitä ketään hyödyttää ne muutamat ylimääräiset sataset, jotka nihkeästi ehkä saisinkin tienattua, jos samalla tusinan ihmisen elämä on levällään kotona ja kaikilla on kurjaa ja tylsää.
Minulla on kuitenkin tunne, että ehdin kyllä saada nauttia työssäkäymisen ihanuudesta joskus tulevaisuudessa ihan kyllästymiseen asti.
Yritän saada itseäni vahvasti vakuuttuneeksi siitä, että voisin nyt keskittyä ihan muihin asioihin, kuin silmäilemään työvoimatoimiston sivuja. Helsingin kaupunki etsii kesäksi 250:a perushoitajaa/lähihoitajaa pääasiassa kotihoidon tehtäviin. Kyllä sellainen tieto alkaa sormia kutittaa, kun viime kesänäkin haaksittiin töihin lähes kaikki kynnelle kykenevät ja eläkepäivistäkin jo nauttivat.
Sen lisäksi työvoimatoimiston sivut on täynnään mielenkiintoisia kesätyöpaikkoja.
Lupaan, että pohdin tätä tulevan kesän asiaa tämän ainoan kerran ja sitten jätän teidätkin rauhaan.
Otetaan nyt esimerkiksi tämä aamu. Melska ei tullut hoitoon, koska oli kipeä ja äitinsä käytti häntä lääkärissä. Viimeiset koululaiset lähti heti yhdeksän jälkeen. Olin aloittanut pyykkikoneen laulattamisen jo puoli kahdeksan seutuun ja konetta saakin tänään täyttää tiuhaan, koska kolme korillista pyykkiä ei hoidu muuten. Tirtetta nukkui melkein kymmeneen ja oli äkeä, kun en ollut herättänyt häntä ja mennyt perhekerhoon. Sanoin, että ei ole hyväksi herättää nukkuvia lapsia. Että lasten ja koirien pitää saada nukkua rauhassa. Vastaukseksi sain tuhahduksen "mistä sä nyt sellastakin olet kuullut..."
Vastailin aamun aikana kahdeksaan tekstiviestiin, sähköpostiviesteihin ja kävin läpi viiden koululaisen Wilma-viestit (Wilma on koulun "viestintäjärjestelmä"). Postin tultua setvin puolen tusinan kirjeen esiintuomat asiat. Miehen tämän viikon työvuorolistan tutkimisen jälkeen kiirehdin kauppaan ja sieltä tultuani tuli lukiolaispoika hyppytunneille kotiin.
Poika sai äitinsä hyvälle mielelle sanomalla "jaksaisitko keittää makaronia?" Samalla kun keitin pojalle makaronia lihapullien lisukkeeksi, tein miehelle ruokaa työevääksi ja paistoin välipalalle valkosipulivoipatonkeja.
Kun olimme kaikki syöneet, pakkasin miehen työeväät. Kello ei ollut vielä kahtakaan, kun hän lähti töihin. Kotiin hän pääsee yöllä kolmen maissa.
Joka joutenolevassa välissä olen yrittänyt saada tiskipöytää tyhjäksi. Kun toisesta päästä saan kattilat pestyä, niitä toisesta päästä tulee tilalle.
Talouskoululainen laittoi viestiä, että hänellä on huomenna koulusta vapaapäivä. Tarvitsee "vain" siivota kotona keittiö ja yksi huone. Laitan varmaankin opettajalle viestiä, että tuollainen etätyöpäivä voisi olla useamminkin.
Suurin osa ruokapöytää on täynnä puhtaanpyykin kasoja. Aamulla aloitettu työ jatkuu vielä leppoisissa tunnelmissa.
Sanon tämän nyt tässä elämäntilanteessa viimeisen kerran: ei ole olemassa sellaista aikaa vuorokaudessa, että ehtisin töihin (kodin ulkopuolelle, palkkatyöhön, työmaalle, tienaamaan). Yritän nyt uskoa sen ja jos vielä asiassa vikuroin, voitte muistuttaa, mitä olen sanonut. Keskityn kannustamaan työikäisiä koululaisia hakemaan innokkaasti kesätyöpaikkaa, mutta minun kuuluu kyllä olla visusti kotona. Mitä ketään hyödyttää ne muutamat ylimääräiset sataset, jotka nihkeästi ehkä saisinkin tienattua, jos samalla tusinan ihmisen elämä on levällään kotona ja kaikilla on kurjaa ja tylsää.
Minulla on kuitenkin tunne, että ehdin kyllä saada nauttia työssäkäymisen ihanuudesta joskus tulevaisuudessa ihan kyllästymiseen asti.
sunnuntai 22. tammikuuta 2012
Isän kengät
Lauma lapsia lähti luistelukentille. "Kentille" sen tähden, että osa meni Kansainvälisen koulun kentälle ja pelaavat pojat "punaselle kentälle". Tyyni, kolmiasteinen pakkaskeli alkoi houkutella minuakin ja sain vielä houkuteltua yhden lapsen mukaani kentänlaidalle.
Eteisen kenkähyllyjen äärellä muistui mieleeni äidin syksyllä meille laittamat isän talvikengät. Isoille pojille ne olivat liian pienet ja pienille liian suuret. Mustat, nauhoitettavat nahkakengät olivat kuitenkin niin mukavannäköiset, että jätin ne eteisen kaappiin odottamaan sopivia jalkoja. Sopivat jalat olivat kuitenkin lähempänä kuin olin arvannutkaan. Isän kengät tuntuivat jalassani paremmalta kuin omat kenkäni. Kengät on niin täydellisen sopivat vielä ohuen villasukankin kanssa; eivät paina tai purista, eivätkä ole liukkaat. Omien talvikenkieni kanssa olen saanut hiihdellä, että pysyn pystyssä.
Kävin vielä näyttämässä kenkiä lapsille ja kaikki olivat yhtä mieltä, että ne näyttävät oikeastaan aika hyviltä jalassani. Ei ne nyt toki mitkään kirkkomekkokengät olekaan, mutta ulkoilukenkinä parhaat, mitä minulla on koskaan olleet.
Matkalla jäälle soitin äidille, koska pakko oli kehua, että vähänkö on "päheetä", että minulla on oman isin kengät jalassa.
Minulle tuli riemukkaan onnellinen olo: kävelen kirjaimellisesti isäni askelissa. Näin mielessäni, kuinka isäni hymyilisi, jos näkisi minun kulkevan kengissään.
Eteisen kenkähyllyjen äärellä muistui mieleeni äidin syksyllä meille laittamat isän talvikengät. Isoille pojille ne olivat liian pienet ja pienille liian suuret. Mustat, nauhoitettavat nahkakengät olivat kuitenkin niin mukavannäköiset, että jätin ne eteisen kaappiin odottamaan sopivia jalkoja. Sopivat jalat olivat kuitenkin lähempänä kuin olin arvannutkaan. Isän kengät tuntuivat jalassani paremmalta kuin omat kenkäni. Kengät on niin täydellisen sopivat vielä ohuen villasukankin kanssa; eivät paina tai purista, eivätkä ole liukkaat. Omien talvikenkieni kanssa olen saanut hiihdellä, että pysyn pystyssä.
Kävin vielä näyttämässä kenkiä lapsille ja kaikki olivat yhtä mieltä, että ne näyttävät oikeastaan aika hyviltä jalassani. Ei ne nyt toki mitkään kirkkomekkokengät olekaan, mutta ulkoilukenkinä parhaat, mitä minulla on koskaan olleet.
Matkalla jäälle soitin äidille, koska pakko oli kehua, että vähänkö on "päheetä", että minulla on oman isin kengät jalassa.
Minulle tuli riemukkaan onnellinen olo: kävelen kirjaimellisesti isäni askelissa. Näin mielessäni, kuinka isäni hymyilisi, jos näkisi minun kulkevan kengissään.
perjantai 20. tammikuuta 2012
Koululaisia matkalla
Eräänä päivänä lasta saatellessani ruuhka-aikana havahduin asiaan, jota en ole tullut paljoa ajatelleeksi.
Havahduin siihen, miten liikenteen ruuhka, kiire, suuret ihmismäärät, levoton liikkuminen, äänien ja melun sekamelska, vaikutti hyvin rasittavalta. Jäin ajattelemaan, kuinka sellainen ympäristö vaikuttaakaan lapsen ja nuoren mieleen, kun minäkin aikuinen, joka joudun hyvin harvoin ruuhka-ajan stressille alttiiksi, tunsin oloni hyvin epämiellyttäväksi.
Seitsemänvuotias kyllä istui penkillään päällepäin rauhallisen näköisenä. Koska raitiovaunu oli täynnä ihmisiä, istuimme eri puolilla vaunua, katseyhteyden varassa. Kyytiin nousi hyvin monenlaista kulkijaa. Hieman varautunut olo minulle tuli, jos viereeni jäi hoippumaan voimakkaasti haiseva, epämääräisiä nyssäköitä käsissään roikottava sekavanoloinen mieshenkilö. Joistakin nuorista, ranganlaihoista mustaan huppuun kääriytyneistä nuorista miehistä ei voinut olla varma, mitä heillä liikkui mielessä tai millä asioilla olivat liikkeellä.
Koko matkan ajan täytyi visusti pitää huolta kassistaan ja jotenkin tuli olo, että olisi paras pitää silmät selässäänkin. Levoton ympäristö löytyi sekä aamuruuhkan liikennevälineestä kuin iltapäivänkin väsyneenkiireisestä rientämisestä määränpäähänsä.
Jäin pohtimaan, mikä vaikutus lapselle ja nuorelle on pelkällä koulumatkaympäristöllä. Se ainakin on selvää, että jonkinlaista stressiä tuosta meluisasta, aistiärsykkeillä kyllästetystä ympäristöstä tulee. Minulle ainakin tuli tunne, että ilman painavaa syytä en kyllä huvikseni noita matkoja tekisi.
Ei siis ole ihme, että koululaiset aika mielellään ottavat kotiinpäästyään vastaan halauksia ja silittelyjä. Tarve rauhoittumiselle, rentoutumiselle ja hiljaisuudelle on selkeä. Hyvä on myös kerrata, jos koulumatkoihin on liittynyt jotakin pelottavaa tai outoa, joka jää mieltä askarruttamaan. Huojentavalta tuntuu myös herätä yöunilta todellisuuteen, jos unessa sänky on keskellä metrokiskoja ja juna tulee tunnelista kohti.
Taisin olla onnekas, kun sain kävellä omat talviset koulumatkani paksuun turkislakkiin kääriytyneenä ihastellen kuuran koristelemaa metsää koulutien varsilla ja silloin tällöin vastaan tulevia autoja lumipenkkaan väistellen.
Havahduin siihen, miten liikenteen ruuhka, kiire, suuret ihmismäärät, levoton liikkuminen, äänien ja melun sekamelska, vaikutti hyvin rasittavalta. Jäin ajattelemaan, kuinka sellainen ympäristö vaikuttaakaan lapsen ja nuoren mieleen, kun minäkin aikuinen, joka joudun hyvin harvoin ruuhka-ajan stressille alttiiksi, tunsin oloni hyvin epämiellyttäväksi.
Seitsemänvuotias kyllä istui penkillään päällepäin rauhallisen näköisenä. Koska raitiovaunu oli täynnä ihmisiä, istuimme eri puolilla vaunua, katseyhteyden varassa. Kyytiin nousi hyvin monenlaista kulkijaa. Hieman varautunut olo minulle tuli, jos viereeni jäi hoippumaan voimakkaasti haiseva, epämääräisiä nyssäköitä käsissään roikottava sekavanoloinen mieshenkilö. Joistakin nuorista, ranganlaihoista mustaan huppuun kääriytyneistä nuorista miehistä ei voinut olla varma, mitä heillä liikkui mielessä tai millä asioilla olivat liikkeellä.
Koko matkan ajan täytyi visusti pitää huolta kassistaan ja jotenkin tuli olo, että olisi paras pitää silmät selässäänkin. Levoton ympäristö löytyi sekä aamuruuhkan liikennevälineestä kuin iltapäivänkin väsyneenkiireisestä rientämisestä määränpäähänsä.
Jäin pohtimaan, mikä vaikutus lapselle ja nuorelle on pelkällä koulumatkaympäristöllä. Se ainakin on selvää, että jonkinlaista stressiä tuosta meluisasta, aistiärsykkeillä kyllästetystä ympäristöstä tulee. Minulle ainakin tuli tunne, että ilman painavaa syytä en kyllä huvikseni noita matkoja tekisi.
Ei siis ole ihme, että koululaiset aika mielellään ottavat kotiinpäästyään vastaan halauksia ja silittelyjä. Tarve rauhoittumiselle, rentoutumiselle ja hiljaisuudelle on selkeä. Hyvä on myös kerrata, jos koulumatkoihin on liittynyt jotakin pelottavaa tai outoa, joka jää mieltä askarruttamaan. Huojentavalta tuntuu myös herätä yöunilta todellisuuteen, jos unessa sänky on keskellä metrokiskoja ja juna tulee tunnelista kohti.
Taisin olla onnekas, kun sain kävellä omat talviset koulumatkani paksuun turkislakkiin kääriytyneenä ihastellen kuuran koristelemaa metsää koulutien varsilla ja silloin tällöin vastaan tulevia autoja lumipenkkaan väistellen.
tiistai 17. tammikuuta 2012
Talvi pääsee vauhtiin
Vähitellen päästään talvirutiineihin. Tällä viikolla juoksen kouluilla vanhempainvarttien merkeissä. Allakassa oli tälle viikolle seitsemän merkintää, joita ei olisi syytä unohtaa ja jotka vaativat minulta joko lähtemistä tai lähettämistä. Lisäksi "akuutteja" asioita putkahtelee aikataulua täydentämään. Tirtetta on kuumetaudissa ja kolmasluokkalainen poika yskii samaa yskää kuin pikkuveljensä viime viikolla. Viime yönä yksi isoista tytöistä aloitteli talven vatsatautikierrosta perheeseen.
Asiat täytyy hoitaa yksi kerrallaan ja tärkeysjärjestyksessä. Jälleen kerran olen tyytyväinen, etten ole päivätyössä, koska nyt alkaa ne talven viikot, jolloin kierrätetään tauti toisensa perään ja "sairaan lapsen hoitovapaa" olisi kai se työssäkäyvän äidin työstäpoissaolon nimike.
Minun täytyy vain muistaa olla tarkkana, että muistan muistettavat asiat. Oman kahvin keittoa ja huussissakäyntiä nyt ei tarvitse muistilapulle kirjoittaa, mutta lähestulkoon kaikki muu. "Muista juoda vettä" olisi ihan asiallinen muistutus.
Nämä talvisesongit on ihan tuttuja juttuja tauteineen kaikkineen, mutta vanhuuden lähestymisen huomaa siitä, ettei jokapäiväiset arkirutiinit, siivoukset, pyykit, ruuanlaitot, valmistu enää samalla tempolla kuin nuorempana. Sen lisäksi huomaan ihmetteleväni, miten papereidenpyöritys on muuttunut jotenkin työläämmäksi. Tai sitten pyöriteltävien papereiden määrä on kasvanut viime vuosista.
Viikon ilonaihe: (jälleen kerran) Pikkuveli toi tulostimeen uuden mustekasetin. Nyt ei enää tarvitse suurennuslasin kanssa arvailla, mitä lapuissa lukee.
...
Tirtetta katseli miljoonalaatikosta löytynyttä sveitsiläistä monitoimityökalua, jossa on muun muassa linkkuveitsi.
- "Jos mulla olis tällanen ja joku meinais kiusata mua, niin mä näyttäsin tällasta sille ja sitten se ei uskaltais kiusata mua."
Sanoin, että Suomessa on laki, ettei mukanaan saa pitää veitsiä, eikä niitä saa näyttää muille eikä niillä saa osoitella. Että jos niin tekee, voi saada sakot.
- "Onko sakot tällanen?" Tirtetta sanoi ja laittoi kätensä selän taakse, kuin olisi ollut käsiraudoissa.
Sanoin, että sakot tarkoittaa sitä, että pitää maksaa.
- "No eihän se mitään haittaa! Mullahan on rahaa! Mä voin maksaa ne sakot. Jos mä maksan niille kolme euroo, niin ei ne sitten vie mua vankilaan. Se vankila on niin kallis paikka."
Nyt laitoin työkalun hyvin, hyvin korkealle kaappiin.
Asiat täytyy hoitaa yksi kerrallaan ja tärkeysjärjestyksessä. Jälleen kerran olen tyytyväinen, etten ole päivätyössä, koska nyt alkaa ne talven viikot, jolloin kierrätetään tauti toisensa perään ja "sairaan lapsen hoitovapaa" olisi kai se työssäkäyvän äidin työstäpoissaolon nimike.
Minun täytyy vain muistaa olla tarkkana, että muistan muistettavat asiat. Oman kahvin keittoa ja huussissakäyntiä nyt ei tarvitse muistilapulle kirjoittaa, mutta lähestulkoon kaikki muu. "Muista juoda vettä" olisi ihan asiallinen muistutus.
Nämä talvisesongit on ihan tuttuja juttuja tauteineen kaikkineen, mutta vanhuuden lähestymisen huomaa siitä, ettei jokapäiväiset arkirutiinit, siivoukset, pyykit, ruuanlaitot, valmistu enää samalla tempolla kuin nuorempana. Sen lisäksi huomaan ihmetteleväni, miten papereidenpyöritys on muuttunut jotenkin työläämmäksi. Tai sitten pyöriteltävien papereiden määrä on kasvanut viime vuosista.
Viikon ilonaihe: (jälleen kerran) Pikkuveli toi tulostimeen uuden mustekasetin. Nyt ei enää tarvitse suurennuslasin kanssa arvailla, mitä lapuissa lukee.
...
Tirtetta katseli miljoonalaatikosta löytynyttä sveitsiläistä monitoimityökalua, jossa on muun muassa linkkuveitsi.
- "Jos mulla olis tällanen ja joku meinais kiusata mua, niin mä näyttäsin tällasta sille ja sitten se ei uskaltais kiusata mua."
Sanoin, että Suomessa on laki, ettei mukanaan saa pitää veitsiä, eikä niitä saa näyttää muille eikä niillä saa osoitella. Että jos niin tekee, voi saada sakot.
- "Onko sakot tällanen?" Tirtetta sanoi ja laittoi kätensä selän taakse, kuin olisi ollut käsiraudoissa.
Sanoin, että sakot tarkoittaa sitä, että pitää maksaa.
- "No eihän se mitään haittaa! Mullahan on rahaa! Mä voin maksaa ne sakot. Jos mä maksan niille kolme euroo, niin ei ne sitten vie mua vankilaan. Se vankila on niin kallis paikka."
Nyt laitoin työkalun hyvin, hyvin korkealle kaappiin.
maanantai 16. tammikuuta 2012
"Jumala puhuu"-ohjelmasarja TV7:lla
Kristillisellä tv-kanavalla, TV7:lla, on alkanut uusi ohjelmasarja "Jumala puhuu". Ohjelma lähetetään maanantaisin klo 21.10 ja uusitaan tiistaisin kello 12.40.
Syy, miksi meillä istutaan hiirenhiljaa television ääressä maanantai-iltana, vaikka olisi jo nukkumaanmenoaika, on tietysti se, että ohjelman toimittavat Kristillisen koulun rehtori ja hänen vaimonsa.
Joy ja Jan Cedercreutz kertovat niin mielenkiintoisesti, selkeästi ja ymmärrettävästi tärkeistä asioista, että viisivuotias istui liikahtamatta sylissäni koko ohjelman ajan - lähes koko ohjelman ajan: kun ruutuun tuli iloinen kooste Kristillisen koulun arkipäivästä ja televisiosta kuului Kaisa-siskon kikatus päästessään "Reksin" kieputukseen, riemastui Tirtettakin.
Joyn ja Janin puhetta on helppo seurata ja heidän viestinsä menee perille. Sydämeen jää lämmin olo. Mielenkiinnolla odotan, mitä kaikkea tulevissa jaksoissa saamme nähdä ja kuulla.
Syy, miksi meillä istutaan hiirenhiljaa television ääressä maanantai-iltana, vaikka olisi jo nukkumaanmenoaika, on tietysti se, että ohjelman toimittavat Kristillisen koulun rehtori ja hänen vaimonsa.
Joy ja Jan Cedercreutz kertovat niin mielenkiintoisesti, selkeästi ja ymmärrettävästi tärkeistä asioista, että viisivuotias istui liikahtamatta sylissäni koko ohjelman ajan - lähes koko ohjelman ajan: kun ruutuun tuli iloinen kooste Kristillisen koulun arkipäivästä ja televisiosta kuului Kaisa-siskon kikatus päästessään "Reksin" kieputukseen, riemastui Tirtettakin.
Joyn ja Janin puhetta on helppo seurata ja heidän viestinsä menee perille. Sydämeen jää lämmin olo. Mielenkiinnolla odotan, mitä kaikkea tulevissa jaksoissa saamme nähdä ja kuulla.
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
Asiaa äidille
Minua hävettää. En muistanut, milloin viimeksi olen sanonut äidilleni, että rakastan häntä. Toivottavasti sanoin niin sinä päivänä, kun isä kuoli.
Äsken puhuin äidin kanssa puhelimessa. Puhelua lopetellessamme "tunsin kehoitusta", että minun pitää sanoa äidille: "äiti, minä rakastan sinua". Miksi "pitää tuntea kehoitusta"? Miksi noin tärkeä lause ei kuulu puheeseemme luonnostaan silloin tällöin, ilman, että se alkaa tuntua harvinaiselta puheelta.
Kun sanoin tuon lauseen äidilleni, hän liikuttui itkuun.
Emme nyt muuten olleet jutelleet mitään liikuttavia asioita tai että olisimme olleet herkässä mielentilassa. Ehkä äitikin tajusi sydämessään, että on hyvin pitkä aika siitä, kun olen viimeksi sanonut noin.
Itse kuulen tuon tärkeän lauseen viisivuotiaaltani hyvin usein. Hän tavallisesti silittää poskeani sanoessaan sen.
Elääkö äitisi vielä? Muistatko, milloin viimeksi sanoit hänelle rakastavasi häntä? Onko sinusta tärkeää sanoa se äidille? Haluaisikohan äitisi kuulla tuon lauseen sinulta?
Puhuin tunnin äitini kanssa, mutta puhelun tärkein asia mahtui yhteen lauseeseen.
Äsken puhuin äidin kanssa puhelimessa. Puhelua lopetellessamme "tunsin kehoitusta", että minun pitää sanoa äidille: "äiti, minä rakastan sinua". Miksi "pitää tuntea kehoitusta"? Miksi noin tärkeä lause ei kuulu puheeseemme luonnostaan silloin tällöin, ilman, että se alkaa tuntua harvinaiselta puheelta.
Kun sanoin tuon lauseen äidilleni, hän liikuttui itkuun.
Emme nyt muuten olleet jutelleet mitään liikuttavia asioita tai että olisimme olleet herkässä mielentilassa. Ehkä äitikin tajusi sydämessään, että on hyvin pitkä aika siitä, kun olen viimeksi sanonut noin.
Itse kuulen tuon tärkeän lauseen viisivuotiaaltani hyvin usein. Hän tavallisesti silittää poskeani sanoessaan sen.
Elääkö äitisi vielä? Muistatko, milloin viimeksi sanoit hänelle rakastavasi häntä? Onko sinusta tärkeää sanoa se äidille? Haluaisikohan äitisi kuulla tuon lauseen sinulta?
Puhuin tunnin äitini kanssa, mutta puhelun tärkein asia mahtui yhteen lauseeseen.
lauantai 14. tammikuuta 2012
Äitien opetukset
Mieheni on muistellut viime päivinä äitinsä muinoin käyttämiä viisauksia, lausahduksia ja sananparsia. Mistä lie miehen mieleen putkahtaneet, mutta sen ainakin huomasin, että ei ole äidin opit hukkaan menneet, jos poika liki kuusikymppisenä vielä äitinsä oppeja muistelee.
Anopillani oli kuulema kolme lempilausahdusta, joita hän sitten sopivassa yhteydessä oli viljellyt puheessaan. Helppo päätellä, millaiseen tilanteeseen mikin viisaus on liittynyt:
"Ei Luoja laiskaa elätä". "Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa". "Rahalla saa ja hevosella pääsee".
Vertailun vuoksi minun kuulemiani lausahduksia omalta äidltäni. Nämä kuulin kyllä melko usein:
"Laita laps asialle, mäne ite perässä".
"Mikä työ kannattaa tehdä, se kannattaa tehdä kunnolla". Tuosta tulee aina mieleeni tuvan lattian pesu. Minulla kun oli tapana jättää nurkat pesemättä.
Anopillani oli kuulema kolme lempilausahdusta, joita hän sitten sopivassa yhteydessä oli viljellyt puheessaan. Helppo päätellä, millaiseen tilanteeseen mikin viisaus on liittynyt:
"Ei Luoja laiskaa elätä". "Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa". "Rahalla saa ja hevosella pääsee".
Vertailun vuoksi minun kuulemiani lausahduksia omalta äidltäni. Nämä kuulin kyllä melko usein:
"Laita laps asialle, mäne ite perässä".
"Mikä työ kannattaa tehdä, se kannattaa tehdä kunnolla". Tuosta tulee aina mieleeni tuvan lattian pesu. Minulla kun oli tapana jättää nurkat pesemättä.
perjantai 13. tammikuuta 2012
Laulukirjat esille
En tiedä, onko muissa perheissä näin unitautisia ihmisiä, mutta minusta tuntuu, että tänä talvena meillä on panostettu nukkumiseen. Sekä suuret, että pienet koululaiset saattavat vetäistä ihan kunnon nokoset koulusta päästyään ja puikkivat illan tultua ihmisten aikoihin pehkuihinsa.
Minusta nyt ei mitään merkkiä tuossa asiassa olekaan - jos käyn pitkäkseni ja annan itselleni luvan nukkua, uni tulee taatusti. Kun iltapäivällä torkautin Melskaa isojen tyttöjen huoneeseen, minun piti ihan varmuuden vuoksi laittaa puhelin hälyttämään vartin päästä, koska pelkäsin nukahtavani ja miehen myöhästyvän töistä. Kyllä niin, koska minun ollessani kotona nukkuva mies luottaa siihen, että tulen hänet oikeaan aikaan herättämään.
Nukutettava lapsenlapsi nukahti samalla hetkellä, kun pää tapasi tyynyyn ja minä nukahdin heti sen nähtyäni ja vartin päästä heräsin hyvin nukkuneena.
Miehen työvuorolistassa on tällä viikolla ollut paljon outouksia. Kahtena 11-tuntisena työpäivänä ainoa tauko oli 20:n minuutin ruokatauko ja kahvitauko oli merkitty työpäivän päätteeksi kello 3 yöllä. Paljonpa on kahvitauosta iloa tuohon aikaan, kun kotiin pitää joka tapauksessa pyrkiä.
Tämänpäiväinen outous oli ruokatunti. Miehen työ alkoi kahden maissa iltapäivällä ja ruokatauolle hän ilmestyi puolentoista tunnin kuluttua.
Vaikka olin kahteen kertaan kuullut, milloin ruokatunti on, olin kuitenkin vasta kastiketta sekoittamassa, kun mies jo ilmestyi keittiöön.
Kalakeiton lämmitöstä sai sitten syödä.
Vinkin iltaruuaksi sain tänään Kuopion veljeltä, jolle soittelin kauppareissulla. Kuopion veli oli ajelemassa mummolaa kohti ja minä pähkäilin illan ruokaa. Veli ehdotti "kastia ja potaattia".
Jauhelihakastike on meillä se takuuvarma suosikkiruoka, joka kelpaa hyvin kaikille. Papan perunoita ja mummon porkkanoita löytyi kylmiöstä.
Mistähän muuten johtuu, että perunaan ja ruisleipään ei kyllästy koskaan?
Tuttava seurakunnastamme soitti tänään. Hän on vetovastuussa ensi sunnuntaiaamun tilaisuudesta. Henkilöt, joita hän oli pyytänyt musiikkipuolelle, olivat sairastuneet. Tuttavalleni oli muistunut mieleen entiset ajat, jolloin kävimme useissa tilaisuuksissa yhdessä, hän säesti ja minä lauloin. Hän kyseli, josko pääsisin pitkästä aikaa laulamaan.
Olen itsekin ajatellut, kun lapset ovat varttuneet ja elämäntilanteeni muuttunut helpommin ohjelmoitavaksi, että voisin viritellä vanhaa taitoani uuteen käyttöön.
Tulevana sunnuntaina kello 11 on seurakunnassamme, osoitteessa Iso Roobertinkatu 24 (Lähetysseurakunta), kaikille avoin tilaisuus, jossa laulan vanhoja, vanhoja lauluja.
Minusta nyt ei mitään merkkiä tuossa asiassa olekaan - jos käyn pitkäkseni ja annan itselleni luvan nukkua, uni tulee taatusti. Kun iltapäivällä torkautin Melskaa isojen tyttöjen huoneeseen, minun piti ihan varmuuden vuoksi laittaa puhelin hälyttämään vartin päästä, koska pelkäsin nukahtavani ja miehen myöhästyvän töistä. Kyllä niin, koska minun ollessani kotona nukkuva mies luottaa siihen, että tulen hänet oikeaan aikaan herättämään.
Nukutettava lapsenlapsi nukahti samalla hetkellä, kun pää tapasi tyynyyn ja minä nukahdin heti sen nähtyäni ja vartin päästä heräsin hyvin nukkuneena.
Miehen työvuorolistassa on tällä viikolla ollut paljon outouksia. Kahtena 11-tuntisena työpäivänä ainoa tauko oli 20:n minuutin ruokatauko ja kahvitauko oli merkitty työpäivän päätteeksi kello 3 yöllä. Paljonpa on kahvitauosta iloa tuohon aikaan, kun kotiin pitää joka tapauksessa pyrkiä.
Tämänpäiväinen outous oli ruokatunti. Miehen työ alkoi kahden maissa iltapäivällä ja ruokatauolle hän ilmestyi puolentoista tunnin kuluttua.
Vaikka olin kahteen kertaan kuullut, milloin ruokatunti on, olin kuitenkin vasta kastiketta sekoittamassa, kun mies jo ilmestyi keittiöön.
Kalakeiton lämmitöstä sai sitten syödä.
Vinkin iltaruuaksi sain tänään Kuopion veljeltä, jolle soittelin kauppareissulla. Kuopion veli oli ajelemassa mummolaa kohti ja minä pähkäilin illan ruokaa. Veli ehdotti "kastia ja potaattia".
Jauhelihakastike on meillä se takuuvarma suosikkiruoka, joka kelpaa hyvin kaikille. Papan perunoita ja mummon porkkanoita löytyi kylmiöstä.
Mistähän muuten johtuu, että perunaan ja ruisleipään ei kyllästy koskaan?
Tuttava seurakunnastamme soitti tänään. Hän on vetovastuussa ensi sunnuntaiaamun tilaisuudesta. Henkilöt, joita hän oli pyytänyt musiikkipuolelle, olivat sairastuneet. Tuttavalleni oli muistunut mieleen entiset ajat, jolloin kävimme useissa tilaisuuksissa yhdessä, hän säesti ja minä lauloin. Hän kyseli, josko pääsisin pitkästä aikaa laulamaan.
Olen itsekin ajatellut, kun lapset ovat varttuneet ja elämäntilanteeni muuttunut helpommin ohjelmoitavaksi, että voisin viritellä vanhaa taitoani uuteen käyttöön.
Tulevana sunnuntaina kello 11 on seurakunnassamme, osoitteessa Iso Roobertinkatu 24 (Lähetysseurakunta), kaikille avoin tilaisuus, jossa laulan vanhoja, vanhoja lauluja.
torstai 12. tammikuuta 2012
Ystävä vuosien takaa
Sain illalla puhelun iäkkäältä tädiltä, jota olen tavannut viimeksi noin viisivuotiaana. Tuntuu, kuin päätä pyörryttäisi.
Olen vuosien varrella tuota tätiä monesti ajatellut, mutta en uskonut hänen enää edes elävän.
Hän elelee kotonaan vielä varsin hyväkuntoisena ja ikää on reilusti yli kahdeksankymmenen. Puhelinnumeroni hän oli saanut yhteisen tuttumme kautta, joka oli pyytänyt sitä äidiltäni.
Tuo täti on jäänyt pienen tytön mieleen yhdestä painavasta syystä. Sen syyn kerroin tädillekin, koska hän ihmetteli, kuinka voin muistaa hänet yli 40:n vuoden takaa. Tuo sydämellinen täti rakasti kaikkia lapsia Jeesuksen rakkaudella. Rakkaus helli lapsen korvia tädin puhuessa, tädin silmistä saattoi aina lukea välittämistä, kuuntelemiseen keskittymistä.
Tietääkseni tuolla tädillä ei ole ollut omia lapsia, mutta hänen vanhemmillaan oli 15 lasta. Hän oli perheen kolmastoista.
Lapsuudessani jokaiseen kesään kuului parin eri seurakunnan järjestämät telttakokoukset kotimme pihapiirissä. Valkoinen teltta täyttyi kesäiltaisin ihmisistä, joita tuli paikalle naapurikylistäkin. Tuo täti oli monissa telttakokouksissa puhujana ja minä rimppakinttuinen hameniekka sain hoitaa suntion virkaa. Kunniatehtäväni oli ennen tilaisuuden alkua jakaa teltan penkeille laulukirjat. Jaoin ne tarkasti tasaisin välein, neljä kirjaa penkkiä kohden. Tilaisuuden lopussa minulla oli yksinoikeus kerätä kirjat pinoon puhujan penkille. Muistan kerran mulkaisseeni kiukkuisesti erästä hyväntahtoista naapurin setää, joka ehti kerätä kirjat kahdelta penkiltä ennen minua.
Täti muisti asioita, jotka olivat jo minulta unohtuneet. Kerran näytin tädille leikkimökkiäni ja siellä mökin hetekalla istuessamme olin sanonut, että "nyt meidän täytyy siunata tämä leikkimökki".
Yhteisellä mustikkareissulla kotimetsässä olin näyttänyt laajaa rahkasammalpeittoa pienellä aukealla ja sanonut tädille:
-"Katso miten kauniin maton on Taivaan Isä antanut meille!"
Muistan vieläkin, missä kohtaa metsässä tuo sammalpaikka oli. Joskus täytyy käydä tarkistamassa, onko se siellä edelleen.
Täti sanoi, että hän koki minuun, pieneen viisivuotiaaseen, "sydämen yhteyttä".
Jos tuo täti ei asuisi niin kaukana, haluaisin vuorostani olla antamassa hänelle. Iäkkäät ihmiset kun saattavat tarvita monenlaista apua.
Olen vuosien varrella tuota tätiä monesti ajatellut, mutta en uskonut hänen enää edes elävän.
Hän elelee kotonaan vielä varsin hyväkuntoisena ja ikää on reilusti yli kahdeksankymmenen. Puhelinnumeroni hän oli saanut yhteisen tuttumme kautta, joka oli pyytänyt sitä äidiltäni.
Tuo täti on jäänyt pienen tytön mieleen yhdestä painavasta syystä. Sen syyn kerroin tädillekin, koska hän ihmetteli, kuinka voin muistaa hänet yli 40:n vuoden takaa. Tuo sydämellinen täti rakasti kaikkia lapsia Jeesuksen rakkaudella. Rakkaus helli lapsen korvia tädin puhuessa, tädin silmistä saattoi aina lukea välittämistä, kuuntelemiseen keskittymistä.
Tietääkseni tuolla tädillä ei ole ollut omia lapsia, mutta hänen vanhemmillaan oli 15 lasta. Hän oli perheen kolmastoista.
Lapsuudessani jokaiseen kesään kuului parin eri seurakunnan järjestämät telttakokoukset kotimme pihapiirissä. Valkoinen teltta täyttyi kesäiltaisin ihmisistä, joita tuli paikalle naapurikylistäkin. Tuo täti oli monissa telttakokouksissa puhujana ja minä rimppakinttuinen hameniekka sain hoitaa suntion virkaa. Kunniatehtäväni oli ennen tilaisuuden alkua jakaa teltan penkeille laulukirjat. Jaoin ne tarkasti tasaisin välein, neljä kirjaa penkkiä kohden. Tilaisuuden lopussa minulla oli yksinoikeus kerätä kirjat pinoon puhujan penkille. Muistan kerran mulkaisseeni kiukkuisesti erästä hyväntahtoista naapurin setää, joka ehti kerätä kirjat kahdelta penkiltä ennen minua.
Täti muisti asioita, jotka olivat jo minulta unohtuneet. Kerran näytin tädille leikkimökkiäni ja siellä mökin hetekalla istuessamme olin sanonut, että "nyt meidän täytyy siunata tämä leikkimökki".
Yhteisellä mustikkareissulla kotimetsässä olin näyttänyt laajaa rahkasammalpeittoa pienellä aukealla ja sanonut tädille:
-"Katso miten kauniin maton on Taivaan Isä antanut meille!"
Muistan vieläkin, missä kohtaa metsässä tuo sammalpaikka oli. Joskus täytyy käydä tarkistamassa, onko se siellä edelleen.
Täti sanoi, että hän koki minuun, pieneen viisivuotiaaseen, "sydämen yhteyttä".
Jos tuo täti ei asuisi niin kaukana, haluaisin vuorostani olla antamassa hänelle. Iäkkäät ihmiset kun saattavat tarvita monenlaista apua.
keskiviikko 11. tammikuuta 2012
Tylsä aamu Tirtetalla
Tirtetta lukeutuu niihin harvinaisiin ihmisiin, jotka eivät aamulla herätessään ole ärtyisiä, kiukkuisia tai umpimielisiä. Kokemukseni mukaan harvalla meistä sosiaalisuus ja elämänmyönteisyys napsahtaa päälle samalla hetkellä, kun herätysväline ilmoittaa uuden päivän alkaneeksi.
Itselläni lähes normaaliin aamukäytökseen vaaditaan nautinnollisesti hörpityt kaksi kahvimukillista. Sen takia on viisasta herätä hetkeä ennen muita, varsinkin lapsia, jottei muiden aamu mene pilalle kahvittomuuden kauhistamasta äidistä.
Mutta kun Tiretetta herää, on kuin lämmin aurinko nousisi ja alkaisi paistaa. Jalat liikkuvat kuin keijukaisella heti sängystä lattialle päästyä ja katse on kirkas ja osuu suoraan toista silmiin.
Aaamuäreät välttelevät silmiin katsomista ja puheilmaisukin muistuttaa ärähtelyä ja murahtelua. Tirtetan puhe on kuin kuuntelisi solisevaa puroa.
Eilisen aamun varhainen herätys kesken unien ja rankka ohjelma olivat varmaan uuvuttaneet Tirtetan, koska tämän aamun herääminen oli poikkeuksellinen. Hän ensimmäiseksi meni nappaamaan Melskalta pikkutalon kesken rauhallisen leikin. Kun hain talon Tirtetalta, joka oli vienyt sen vessaan, Tirtetta tietysti aloitti suuren parun.
Yleensä tytöt leikkivät sovinnossa, mitä nyt papasta joskus kinataan, onko hän "mun isi" vai "mun pappa".
Tirtetta jäi vessaan huutamaan, kun sanoin, ettet voi noin vain ottaa taloa Melskalta, vaan sinä odotat vuoroa ja syöt sillä aikaa aamupalan.
Epätirtettamainen vastaus oli, että "aamupala on pahaa, en syö mitään ja talo on mun".
Melska ei ollut kohtauksesta millänsäkään, odotti vain rauhassa, että mummo tuo talon takaisin. Hän jatkoi sitten leikkiään, totesi vain kysyvästi "Taala itkee?"
Tirtetan oikkuiluihin ei kauhesti kannata kiinnittää huomiota, koska hän sitten vain saa huomiosta lisäpontta uusille vaatimusehdotuksille ja harmitus vain kasvaa. Viisivuotias kun ei ymmärrä sitäkään, että olo kohentuisi kaikin puolin, jos söisi ripeästi herättyään. Tyhjä aamuvatsa tekee maailmasta äkkiä kurjan paikan.
Viisivuotiaan logiikalla hyvä lääke tylsyyteen olisi myös "ostaminen".
"Sun pitää ostaa mulle jotain, kun mulla on niin tylsää".
Tänään hoidamme Tirtetan tylsyyttä leipomalla jotakin ja menemällä vesisateesta huolimatta ulos.
Tylsä tai kiva elämä saattaakin olla aika pienestä kiinni.
Itselläni lähes normaaliin aamukäytökseen vaaditaan nautinnollisesti hörpityt kaksi kahvimukillista. Sen takia on viisasta herätä hetkeä ennen muita, varsinkin lapsia, jottei muiden aamu mene pilalle kahvittomuuden kauhistamasta äidistä.
Mutta kun Tiretetta herää, on kuin lämmin aurinko nousisi ja alkaisi paistaa. Jalat liikkuvat kuin keijukaisella heti sängystä lattialle päästyä ja katse on kirkas ja osuu suoraan toista silmiin.
Aaamuäreät välttelevät silmiin katsomista ja puheilmaisukin muistuttaa ärähtelyä ja murahtelua. Tirtetan puhe on kuin kuuntelisi solisevaa puroa.
Eilisen aamun varhainen herätys kesken unien ja rankka ohjelma olivat varmaan uuvuttaneet Tirtetan, koska tämän aamun herääminen oli poikkeuksellinen. Hän ensimmäiseksi meni nappaamaan Melskalta pikkutalon kesken rauhallisen leikin. Kun hain talon Tirtetalta, joka oli vienyt sen vessaan, Tirtetta tietysti aloitti suuren parun.
Yleensä tytöt leikkivät sovinnossa, mitä nyt papasta joskus kinataan, onko hän "mun isi" vai "mun pappa".
Tirtetta jäi vessaan huutamaan, kun sanoin, ettet voi noin vain ottaa taloa Melskalta, vaan sinä odotat vuoroa ja syöt sillä aikaa aamupalan.
Epätirtettamainen vastaus oli, että "aamupala on pahaa, en syö mitään ja talo on mun".
Melska ei ollut kohtauksesta millänsäkään, odotti vain rauhassa, että mummo tuo talon takaisin. Hän jatkoi sitten leikkiään, totesi vain kysyvästi "Taala itkee?"
Tirtetan oikkuiluihin ei kauhesti kannata kiinnittää huomiota, koska hän sitten vain saa huomiosta lisäpontta uusille vaatimusehdotuksille ja harmitus vain kasvaa. Viisivuotias kun ei ymmärrä sitäkään, että olo kohentuisi kaikin puolin, jos söisi ripeästi herättyään. Tyhjä aamuvatsa tekee maailmasta äkkiä kurjan paikan.
Viisivuotiaan logiikalla hyvä lääke tylsyyteen olisi myös "ostaminen".
"Sun pitää ostaa mulle jotain, kun mulla on niin tylsää".
Tänään hoidamme Tirtetan tylsyyttä leipomalla jotakin ja menemällä vesisateesta huolimatta ulos.
Tylsä tai kiva elämä saattaakin olla aika pienestä kiinni.
maanantai 9. tammikuuta 2012
Rivakka alku tammikuulle
Tänään olen ollut hyvin kiitollinen kotiäitiydestäni lähinnä sen takia, että missään välissä en kyllä olisi mihinkään työmaalle ehtinyt.
Aamuun mennessä olin jo päättänyt, että tokaluokkalainen poika täytyy saada lääkärille tämän päivän aikana. Viikonloppuna alkanut viattoman oloinen yskä äityi yön aikana hengenahdistukseksi ja lääkitsin häntä isoveljen lääkkeillä.
Onneksi lääkäriaika järjestyi jo aamupäiväksi ja diagnooseja kertyi antibioottikuuriin ja Ventolineen ihan kylliksi: infektioastmalta kuulosti keuhkot, korva tulehtunut, poskiontelot tukossa ja kuumetta.
Olin hyvin tyytyväinen, ettemme "jääneet seuraamaan tilannetta", mihin aika usein syyllistyn. Tosin tämän lapsen kohdalla infektiotautien aiheuttama niveltulehdus polvessa on niin suuri riski, että flunssat täytyy hoitaa ripeästi ja napakasti.
Kun toin pojan kotiin, lähdin kiikuttamaan saman lapsen reumapolin määräämää näytettä laboratorioon toiseen taloon, koska terveystalollamme ei ole enää laboratoriota. Kotiovea sulkiessani alkaa kuulua Tirtetan kova itku ja kurkkaan takaisin kotiin: tyttö oli iskenyt varpaansa eteisessä metalliseen vaatekoriin ja siinä hän istuu lattialla varpaat verilammikossa. Hysterian paikkahan se on prinsessan sukuisille, eikä minun auttanut muu, kuin riisua ulkovaatteet ja alkaa paikata varvasta. Lohdutellessani potilasta sain oivan tilaisuuden muistuttaa, että juuri tämän takia on kotona juokseminen kielletty. Selvästi tänään on Tirtetan pyrähdykset olleet rauhallisempia.
Aikataulukirjasta katsoin uuden tärpin raitiovaunulle ja valmistin jo miestä töihinlähtöön, koska ehtisin nipinnapin tuomaan hänelle työeväät palatessani.
Laboratoriosta tultuani oltiin vasta puolessa päivässä ja minulla oli tunne, etten kerkiä tänään minnekään. Minulla oli vartti aikaa laittaa miehelle ruoka ja pakata työeväät. Nälkä oli toki jo Tirtetalla ja sairaalla pojallakin.
Kun sain miehen töihin, alkoi sitten koululaisia purkautua kotiin oikein urakalla. Ensimmäisten joukossa oli uuteen opinahjoonsa erittäin tyytyväinen Talouskoululainen. Sitä hetken harmittelimme, että viiden kuukauden opiskelu ei oikeuta opiskelija-alennukseen Helsingin joukkoliikenteessä. Mutta koulu on hyvä ja mielenkiintoinen ja lapsi näyttää siitä pitävän.
Tämä tammikuun alku tarkoittaa sitä, että joka arkiaamu lähtee meiltä 10 koululaista kuuteen eri oppilaitokseen. Ehkä on ihan järkevää keskittyä puuronkeittoon, sukkienetsintään, eväitten laittoon ja kannustamiseen. Ei tarvitse kuin yksi- kaksi ylimääräistä lääkärikeikkaa, niin pyykki-ja tiskikoneet pysähtyy, leivonnaiset jää leipomatta ja mamman lounas-illallinen syödään lennosta. Uskon, että unikin tulee illalla houkuttelematta.
Äiti soitti illalla, oli täyttämässä omaa lääkelaatikkoaan ja varmisti minulta, mikä viikonpäivä on.
Minä kysyin lapsilta, onko tänään maanantai, vai ollanko jo tiistaissa.
Huomenaamulla ei tarvitse muuta, kuin ehtiä Tirtetan kanssa yhdeksäksi Kivelään hammaslääkäriin. Lähtö kotoa 8.16 raitiovaunulla. Siihen mennessä on varmaankin ne 10 muuta jo hoidettu.
Aamuun mennessä olin jo päättänyt, että tokaluokkalainen poika täytyy saada lääkärille tämän päivän aikana. Viikonloppuna alkanut viattoman oloinen yskä äityi yön aikana hengenahdistukseksi ja lääkitsin häntä isoveljen lääkkeillä.
Onneksi lääkäriaika järjestyi jo aamupäiväksi ja diagnooseja kertyi antibioottikuuriin ja Ventolineen ihan kylliksi: infektioastmalta kuulosti keuhkot, korva tulehtunut, poskiontelot tukossa ja kuumetta.
Olin hyvin tyytyväinen, ettemme "jääneet seuraamaan tilannetta", mihin aika usein syyllistyn. Tosin tämän lapsen kohdalla infektiotautien aiheuttama niveltulehdus polvessa on niin suuri riski, että flunssat täytyy hoitaa ripeästi ja napakasti.
Kun toin pojan kotiin, lähdin kiikuttamaan saman lapsen reumapolin määräämää näytettä laboratorioon toiseen taloon, koska terveystalollamme ei ole enää laboratoriota. Kotiovea sulkiessani alkaa kuulua Tirtetan kova itku ja kurkkaan takaisin kotiin: tyttö oli iskenyt varpaansa eteisessä metalliseen vaatekoriin ja siinä hän istuu lattialla varpaat verilammikossa. Hysterian paikkahan se on prinsessan sukuisille, eikä minun auttanut muu, kuin riisua ulkovaatteet ja alkaa paikata varvasta. Lohdutellessani potilasta sain oivan tilaisuuden muistuttaa, että juuri tämän takia on kotona juokseminen kielletty. Selvästi tänään on Tirtetan pyrähdykset olleet rauhallisempia.
Aikataulukirjasta katsoin uuden tärpin raitiovaunulle ja valmistin jo miestä töihinlähtöön, koska ehtisin nipinnapin tuomaan hänelle työeväät palatessani.
Laboratoriosta tultuani oltiin vasta puolessa päivässä ja minulla oli tunne, etten kerkiä tänään minnekään. Minulla oli vartti aikaa laittaa miehelle ruoka ja pakata työeväät. Nälkä oli toki jo Tirtetalla ja sairaalla pojallakin.
Kun sain miehen töihin, alkoi sitten koululaisia purkautua kotiin oikein urakalla. Ensimmäisten joukossa oli uuteen opinahjoonsa erittäin tyytyväinen Talouskoululainen. Sitä hetken harmittelimme, että viiden kuukauden opiskelu ei oikeuta opiskelija-alennukseen Helsingin joukkoliikenteessä. Mutta koulu on hyvä ja mielenkiintoinen ja lapsi näyttää siitä pitävän.
Tämä tammikuun alku tarkoittaa sitä, että joka arkiaamu lähtee meiltä 10 koululaista kuuteen eri oppilaitokseen. Ehkä on ihan järkevää keskittyä puuronkeittoon, sukkienetsintään, eväitten laittoon ja kannustamiseen. Ei tarvitse kuin yksi- kaksi ylimääräistä lääkärikeikkaa, niin pyykki-ja tiskikoneet pysähtyy, leivonnaiset jää leipomatta ja mamman lounas-illallinen syödään lennosta. Uskon, että unikin tulee illalla houkuttelematta.
Äiti soitti illalla, oli täyttämässä omaa lääkelaatikkoaan ja varmisti minulta, mikä viikonpäivä on.
Minä kysyin lapsilta, onko tänään maanantai, vai ollanko jo tiistaissa.
Huomenaamulla ei tarvitse muuta, kuin ehtiä Tirtetan kanssa yhdeksäksi Kivelään hammaslääkäriin. Lähtö kotoa 8.16 raitiovaunulla. Siihen mennessä on varmaankin ne 10 muuta jo hoidettu.
lauantai 7. tammikuuta 2012
Talvinen kuorma mummolasta
Meillä on perheessä termi "mummolan kuorma". Se tarkoittaa Pikkuveljen autossa tulevaa tavaraa heidän palatessaan mummolakäynniltä. Näistä mummolankuormista olemme saaneet nauttia niin kauan, kuin Pikkuveljellä on ollut auto. En edes muista, kuinka kauan.
Koska edellinen juttu käsitteli ruoka-asioita, sopii mummolan kuorman esittely aiheeseen. Ilman maalta tulevaa ruoka-apua emme ikimaailmassa yltäisi nykyiseen ruokabudjettiimme.
Tuskin koskaan ostaisin kaupan pakastealtaasta sellaista määrää marjoja, mitä saamme äidiltäni korvauksetta.
Vaikka peruna on huokeaa ainakin tänä talvena, on säästö vuositasolla merkittävä, kun saamme kaiken perunan mummolasta.
Pakasteisiimme siirtyi tänään mummolan pakastearkuista puna-ja mustaviinimarjoja, metsä- ja puutarhavadelmia, puolukoita, karpaloita, tyrniä, mansikoita, mustikoita ja pieni pussillinen mesimarjoja. Olin ihmeissäni kesällä, kun äiti kertoi, että kujalla oleva mesimarjakanta on edelleen hengissä.
Lisäksi kuormassa oli raparperia, vihreitä pitkiä papuja, hirvenlihaa, mustaherukkamehua, porkkanoita, perunoita, ruisleipää, saaristolaisleipää, omena- ja luumusosetta.
Hilloja äiti ei tällä kertaa lähettänyt, kun meillä on entisetkin vielä syömättä. Pitäisi varmaan pitää kunnon lettupäivä, kun kylmiössä olisi letuille lisuketta.
Eihän tuollaisille marjamäärille voi rahallista arvoa edes laskea. Eikä niille olekaan olemassa rahassa mitattavaa arvoa. Kun ajattelee äidin ikää, viime kesän elämäntilannetta ja sairauksia, on nuo marjat meidän pakasteessa myös Jumalan ihme.
Ehkä siksi ne marjat myös maistuvat niin taivaallisen hyviltä ja pitävät meidät terveinä.
Koska edellinen juttu käsitteli ruoka-asioita, sopii mummolan kuorman esittely aiheeseen. Ilman maalta tulevaa ruoka-apua emme ikimaailmassa yltäisi nykyiseen ruokabudjettiimme.
Tuskin koskaan ostaisin kaupan pakastealtaasta sellaista määrää marjoja, mitä saamme äidiltäni korvauksetta.
Vaikka peruna on huokeaa ainakin tänä talvena, on säästö vuositasolla merkittävä, kun saamme kaiken perunan mummolasta.
Pakasteisiimme siirtyi tänään mummolan pakastearkuista puna-ja mustaviinimarjoja, metsä- ja puutarhavadelmia, puolukoita, karpaloita, tyrniä, mansikoita, mustikoita ja pieni pussillinen mesimarjoja. Olin ihmeissäni kesällä, kun äiti kertoi, että kujalla oleva mesimarjakanta on edelleen hengissä.
Lisäksi kuormassa oli raparperia, vihreitä pitkiä papuja, hirvenlihaa, mustaherukkamehua, porkkanoita, perunoita, ruisleipää, saaristolaisleipää, omena- ja luumusosetta.
Hilloja äiti ei tällä kertaa lähettänyt, kun meillä on entisetkin vielä syömättä. Pitäisi varmaan pitää kunnon lettupäivä, kun kylmiössä olisi letuille lisuketta.
Eihän tuollaisille marjamäärille voi rahallista arvoa edes laskea. Eikä niille olekaan olemassa rahassa mitattavaa arvoa. Kun ajattelee äidin ikää, viime kesän elämäntilannetta ja sairauksia, on nuo marjat meidän pakasteessa myös Jumalan ihme.
Ehkä siksi ne marjat myös maistuvat niin taivaallisen hyviltä ja pitävät meidät terveinä.
perjantai 6. tammikuuta 2012
Ruokaa neljälletoista - katsaus suurperheen ruokatalouteen
Tein noin vuosi sitten juttukatsauksen suurperheen ruokatalouteen. Kun juttelee ihmisten kanssa, joita elämä monen lapsen perheessä kiinnostaa tavalla tai toisella, on tavallisin ihmetyksen aihe kaikki ruokahuusholliin liittyvä. Aika usein joudun kauppamatkalla puolituttujen ja tuntemattomien tentattavaksi, kun ostosteni määrä herättää huomiota. Usein mukanani on myös ns. "kuormakameli" - joutilas tai altis vahva ihminen, joka on mukana kasseja kantamassa ja valvomassa, ettei äiti jää liian pitkäksi aikaa kylälle höpisemään.
Kun vuosi sitten selvisin päivän ruokaostoksista keskimäärin vajaalla 30:lla eurolla, tänä talvena tekee tiukkaa nipistää alle viiden kympin. Jos ostan tiukalla itsekurilla sitä, mitä tarvitaan, menee ruokakauppaan päivässä 50-60 euroa. Jos ostoslistalla on vessapaperia ja pesuaineita, ruokaan käytettävä summa luonnollisesti pienenee.
Päivän ruokalista lyödään lukkoon vasta kaupassa. Jos löytyy -30%:n hintalapulla ruokatarpeita, päivän ateria saadaan kolmanneksen edullisemmin. Lihapullapäivä on luonnollisesti silloin, kun onnistun metsästämään vähintään kolme kiloa tarjousjauhelihaa. Kokolihaa, tavallisemmin naudan, ostan pääsääntöisesti vain tarjouksesta. Pala-tai suikalepaistia kun ei kannata meille valmistaa alle kolmen kilon satsia. Kolmesta kilosta saamme yhden aterian, kahdelle aterialle lihojen ruskistaminen on niin suuritöinen ja aikaa vievä homma, etten tee sitä kovin usein.
Jos lisäkkeenä on riisiä, sitä täytyy keittää kilo. Jos aterialla on kokonaisia perunoita, niitä tarvitaan 2,5 kiloa. Spagettia keitän kerrallaan kilon.
Maitoa meillä kuluu nykyään vain 12 litraa vuorokaudessa, kun olen nyt useamman kuukauden tehnyt säännöllisesti kotikaljaa ruokajuomaksi. Kahdesti viikossa teen kotikaljaa 5 litraa kerrallaan.
Piimää kuluu 2 litraa ja kotimehuja laimennettuna 1-2 litraa. Viime viikolla keitin mehua viinimarjoista, marja-aroniasta ja pakasteeseen unohtuneista raparpereista.
Appelsiinituoremehua ostan muutaman kerran vuodessa, kun oikein tekee mieli. Silloin täytyy tehdä rajoitus "lasillinen per nokka". Jotta jokainen saa lasillisen, mehua täytyy kantaa kotiin vähintään 4 litraa.
Koko talven olen tehnyt lähes päivittäin tehosekoittajalla marjapirtelöä. Sen raaka-aineeksi on tullut X-tra mansikkajogurtti (0,99e/litra), rasvaton maito, pakastemarjat ja pellavansiemenrouhe.
Tänään tein pirtelöä lähes kolme litraa ja marjoina oli marja-aronia, punaviinimarja, mustikka ja ripaus makeaa mansikkahilloa. Olemme olleet suhteellisen terveitä ja vatsa on voinut hyvin. Vitamiinit pakastemarjoista saatuina vähentää hedelmien ostoa.
Hedelmät ostan yleensä tarjouksesta. Eilen toin S-marketista päärynöitä (0,89e/kg) nelisen kiloa.
Banaanit maistuvat meillä kaikille. Jos toisin jokaiselle yhden normaalihintaisen banaanin, eli 14 kappaletta, banaanien osuus päivän ruokabudjetista olisi helposti 1/5.
Banaani on tarjoushintainen, jos se maksaa euron verran kilolta.
Tämä talvi toi yllättävän uudistuksen perheen pitkiin perinteisiin. Sain vieroitettua meidät Oivariinin käytöstä leivän päällä. (Ulkolaisille lukijoille tiedoksi, että Oivariini on voin ja kasviöljyn seos, joka maistuu lähes voille, on maukas ja monikäyttöinen, koska soveltuu myös ruuanlaittoon ja leivontaan.)
400g.n rasia Oivariinia maksaa noin 2,70e.
Olemme koko talven voidelleet leipämme S-marketin Rainbow 40% margariinilla. 400g :n rasia maksaa 0,89e. Margariinia kuluu vähintään kaksi rasiaa viikossa, joten viikkosäästö Oivariiniin nähden on 3,62e ja vuosisäästö lähes 190e.
Kyseinen margariini on sen takia hyväksytty ilman suuria mutinoita, koska ei oikeastaan maistu miltään. Toisin sanoen siinä ei ole juuri mitään sivumakua. Rasvaistahan se ei todellakaan ole.
Leivonnassa ja ruuanlaitossa olen jo vuosia käyttänyt voita.
Pidän säkeistä, tukkupakkauksista, myyntieristä, kanistereista, ämpäreistä, tyhjennysmyynneistä, alennetuista eristä. Tulen mielelläni hätiin, jos kauppias haluaa päästä eroon suuresta erästä syömäkelpoista ruokaa. Torstaina tein sopimuksen lounaskahvilan pitäjän kanssa, että ostan häneltä sulkemisaikaan kaikki salaatit ja leivonnaiset, mitkä on jäänyt häneltä myymättä. Yli 400 litraa pakastekapasiteettia tuntuu vasta riittävältä tarjousten hyödyntämiseen ja suurien ruokaerien pakastamiseen. Samoin mummolasta useamman kerran vuodessa saatava kolme kylmälaukullista pakastemarjoja saadaan hyvin sijoitettua.
Ruoka on asia, johon saa uppoamaan rahaa määrättömästi. Kaupassa käynti on vaivatonta, jos voi ostaa, mitä mieli tekee, eikä tarvitse laskea hintoja. Joskus, tosin nykyään harvemmin, teen suuret kaappientäydennysostokset ajattelematta ostosten loppusummaa. Totuus on kuitenkin se, että jos rakennan perheen ruokalistan kuudenkymmenen euron päiväbudjettiin, jolloin päivän ruokien hinnaksi tulee noin 4 euroa henkeä kohti, meillä syödään terveellisemmin. Kun ruoka on "kalliilla rahalla" ostettua ja harkiten valmistettua, ei hävikistäkään tule ongelmaa.
Kun vuosi sitten selvisin päivän ruokaostoksista keskimäärin vajaalla 30:lla eurolla, tänä talvena tekee tiukkaa nipistää alle viiden kympin. Jos ostan tiukalla itsekurilla sitä, mitä tarvitaan, menee ruokakauppaan päivässä 50-60 euroa. Jos ostoslistalla on vessapaperia ja pesuaineita, ruokaan käytettävä summa luonnollisesti pienenee.
Päivän ruokalista lyödään lukkoon vasta kaupassa. Jos löytyy -30%:n hintalapulla ruokatarpeita, päivän ateria saadaan kolmanneksen edullisemmin. Lihapullapäivä on luonnollisesti silloin, kun onnistun metsästämään vähintään kolme kiloa tarjousjauhelihaa. Kokolihaa, tavallisemmin naudan, ostan pääsääntöisesti vain tarjouksesta. Pala-tai suikalepaistia kun ei kannata meille valmistaa alle kolmen kilon satsia. Kolmesta kilosta saamme yhden aterian, kahdelle aterialle lihojen ruskistaminen on niin suuritöinen ja aikaa vievä homma, etten tee sitä kovin usein.
Jos lisäkkeenä on riisiä, sitä täytyy keittää kilo. Jos aterialla on kokonaisia perunoita, niitä tarvitaan 2,5 kiloa. Spagettia keitän kerrallaan kilon.
Maitoa meillä kuluu nykyään vain 12 litraa vuorokaudessa, kun olen nyt useamman kuukauden tehnyt säännöllisesti kotikaljaa ruokajuomaksi. Kahdesti viikossa teen kotikaljaa 5 litraa kerrallaan.
Piimää kuluu 2 litraa ja kotimehuja laimennettuna 1-2 litraa. Viime viikolla keitin mehua viinimarjoista, marja-aroniasta ja pakasteeseen unohtuneista raparpereista.
Appelsiinituoremehua ostan muutaman kerran vuodessa, kun oikein tekee mieli. Silloin täytyy tehdä rajoitus "lasillinen per nokka". Jotta jokainen saa lasillisen, mehua täytyy kantaa kotiin vähintään 4 litraa.
Koko talven olen tehnyt lähes päivittäin tehosekoittajalla marjapirtelöä. Sen raaka-aineeksi on tullut X-tra mansikkajogurtti (0,99e/litra), rasvaton maito, pakastemarjat ja pellavansiemenrouhe.
Tänään tein pirtelöä lähes kolme litraa ja marjoina oli marja-aronia, punaviinimarja, mustikka ja ripaus makeaa mansikkahilloa. Olemme olleet suhteellisen terveitä ja vatsa on voinut hyvin. Vitamiinit pakastemarjoista saatuina vähentää hedelmien ostoa.
Hedelmät ostan yleensä tarjouksesta. Eilen toin S-marketista päärynöitä (0,89e/kg) nelisen kiloa.
Banaanit maistuvat meillä kaikille. Jos toisin jokaiselle yhden normaalihintaisen banaanin, eli 14 kappaletta, banaanien osuus päivän ruokabudjetista olisi helposti 1/5.
Banaani on tarjoushintainen, jos se maksaa euron verran kilolta.
Tämä talvi toi yllättävän uudistuksen perheen pitkiin perinteisiin. Sain vieroitettua meidät Oivariinin käytöstä leivän päällä. (Ulkolaisille lukijoille tiedoksi, että Oivariini on voin ja kasviöljyn seos, joka maistuu lähes voille, on maukas ja monikäyttöinen, koska soveltuu myös ruuanlaittoon ja leivontaan.)
400g.n rasia Oivariinia maksaa noin 2,70e.
Olemme koko talven voidelleet leipämme S-marketin Rainbow 40% margariinilla. 400g :n rasia maksaa 0,89e. Margariinia kuluu vähintään kaksi rasiaa viikossa, joten viikkosäästö Oivariiniin nähden on 3,62e ja vuosisäästö lähes 190e.
Kyseinen margariini on sen takia hyväksytty ilman suuria mutinoita, koska ei oikeastaan maistu miltään. Toisin sanoen siinä ei ole juuri mitään sivumakua. Rasvaistahan se ei todellakaan ole.
Leivonnassa ja ruuanlaitossa olen jo vuosia käyttänyt voita.
Pidän säkeistä, tukkupakkauksista, myyntieristä, kanistereista, ämpäreistä, tyhjennysmyynneistä, alennetuista eristä. Tulen mielelläni hätiin, jos kauppias haluaa päästä eroon suuresta erästä syömäkelpoista ruokaa. Torstaina tein sopimuksen lounaskahvilan pitäjän kanssa, että ostan häneltä sulkemisaikaan kaikki salaatit ja leivonnaiset, mitkä on jäänyt häneltä myymättä. Yli 400 litraa pakastekapasiteettia tuntuu vasta riittävältä tarjousten hyödyntämiseen ja suurien ruokaerien pakastamiseen. Samoin mummolasta useamman kerran vuodessa saatava kolme kylmälaukullista pakastemarjoja saadaan hyvin sijoitettua.
Ruoka on asia, johon saa uppoamaan rahaa määrättömästi. Kaupassa käynti on vaivatonta, jos voi ostaa, mitä mieli tekee, eikä tarvitse laskea hintoja. Joskus, tosin nykyään harvemmin, teen suuret kaappientäydennysostokset ajattelematta ostosten loppusummaa. Totuus on kuitenkin se, että jos rakennan perheen ruokalistan kuudenkymmenen euron päiväbudjettiin, jolloin päivän ruokien hinnaksi tulee noin 4 euroa henkeä kohti, meillä syödään terveellisemmin. Kun ruoka on "kalliilla rahalla" ostettua ja harkiten valmistettua, ei hävikistäkään tule ongelmaa.
Kaikki irti lomasta
Talouskoululainen sonnustautui ulkoiluvaatteisiinsa ja suunnisti aamulenkille. Lenkki suuntautuu todennäköisesti Hietaniemeen. Jostakin syystä lenkkeilijät suosivat täällä hautausmaan ympäristöä. Yksi syy on tietysti mukava tie, jossa saa jolkotella rauhassa, kun vain muistaa varoa sivuttaisliikkeitä, ettei takaa porhaltava pyöräilijä aja päälle. Lasten kanssa tuolla tiellä liikkuessa oikeasti pelkää, että joku jää pyörän alle.
Lasten joululoma alkaa selvästi kääntyä lopuilleen. Näyttää, että kaikki ovat virkistyneet, levänneet ja nukkuneet ja lepuuttaneet itseään joutilaisuudella tai tekemällä sitä, mitä lystää. Jotakin urheiluun, todennäköisesti jääkiekkoon liittyvää on tullut yöaikaan tietokoneen ruuduilta, koska isot pojat ovat varautuneet yön tuloon tilaamalla runsaasti evästä. Pienemmät pojat ovat kovasti ruinanneet sen yöaikaisen näkemiseen, mutta laihoin tuloksin.
Talouskoululainen kaivoi eilen esille parvekkeelta muovisäkistä viime kesänä mummolassa kutomansa maton. Tyttö oli hyvin suopealla päällä, kun lupasi maton keittiön lattialle. Matto on kaikkien mielestä hyvin kaunis.
Hassua, että mattoa vilkaistessasi tulet iloiseksi, alat muistella mummolan kesää ja olet kiitollinen maton kutojasta.
Viime yönä kymmenen minuuttia yli yhden sanoin kahdelle isolle tytölle, että huomenaamulla kadun valvomistani. Meillä nimittäin sukeutui aika hauska ja rentouttava "tyttöjen ilta" (isojen poikien pörhältäessä välillä keittiöön) kaikenlaisen hyvän syömisen ja hauskojen jutunaiheiden myötä.
Olin pitkästä aikaa tehnyt itse jäätelöä ja sitähän tietysti piti testata. Kylmiöstä sattui löytymään vähän kaikenlaista ruuantähdettä ja hauskassa seurassa tulee tähteetkin syötyä ihan huomaamatta. Saunaa emme tarvinneet, kun sisällä oli kuumaa ja kosteaa ilman sitäkin. Olohuoneeseen joulunpyhien jälkeen sijoittuneet viisi pyykkitelinettä pitävät kyllä märkine vaatteineen huoneilman kosteudesta huolen.
Meillä on hyvin hiljainen loppiaispäivä. Siksi, koska isi oli koko viime yön töissä ja nukkuu nyt olohuoneessa. Illalla hän lähtee uudestaan töihin ja ajaa toisen yön. Avonaisesta keittiön ikkunasta kuuluu kyllä venäjän kieltä kovaan ääneen puhuttuna.
Miehen työpaikalla tiedotustilaisuudet tulevat aina vähän jälkijunassa. Ennen virallisia tiedotustilaisuuksia tärkeät asiat kulkevat kuljettajalta toiselle kerrottuna. Viime yönä mies oli kuullut joltakin työtoveriltaan toimitusjohtajan sanoneen, että irtisanomiset eivät koske niitä kuljettajia, joilla on enää muutama vuosi aikaa eläkeikään. Jos asia ei ole pelkkää toivorikasta huhupuhetta, niin miehen työpaikka näyttäisi olevan tällä erää turvassa. Joka tapauksessa isosta asiasta on kysymys, kun 80 kuljettajaa siirtyy työstä eläkejärjestelyin ja 70 irtisanotaan. Lisäksi uudet kilpailukierrokset tuovat lisää irtisanomistarvetta, jos kilpailuja hävitään.
Pikkuveli vaimonsa kanssa poikkesi eilen meillä ja olivat jatkamassa matkaa mummolaan. Sekin on hassua, kuinka mielialaa kohottaa hurjasti, kun joku on menossa mummolaan. Ikäänkuin olisi itsekin vähän sinne pääsemässä. Jos kellariin luvatta lorottanut vesi ei ole tehnyt tuhojaan, saamme perunoita tuliaisiksi.
Lasten joululoma alkaa selvästi kääntyä lopuilleen. Näyttää, että kaikki ovat virkistyneet, levänneet ja nukkuneet ja lepuuttaneet itseään joutilaisuudella tai tekemällä sitä, mitä lystää. Jotakin urheiluun, todennäköisesti jääkiekkoon liittyvää on tullut yöaikaan tietokoneen ruuduilta, koska isot pojat ovat varautuneet yön tuloon tilaamalla runsaasti evästä. Pienemmät pojat ovat kovasti ruinanneet sen yöaikaisen näkemiseen, mutta laihoin tuloksin.
Talouskoululainen kaivoi eilen esille parvekkeelta muovisäkistä viime kesänä mummolassa kutomansa maton. Tyttö oli hyvin suopealla päällä, kun lupasi maton keittiön lattialle. Matto on kaikkien mielestä hyvin kaunis.
Hassua, että mattoa vilkaistessasi tulet iloiseksi, alat muistella mummolan kesää ja olet kiitollinen maton kutojasta.
Viime yönä kymmenen minuuttia yli yhden sanoin kahdelle isolle tytölle, että huomenaamulla kadun valvomistani. Meillä nimittäin sukeutui aika hauska ja rentouttava "tyttöjen ilta" (isojen poikien pörhältäessä välillä keittiöön) kaikenlaisen hyvän syömisen ja hauskojen jutunaiheiden myötä.
Olin pitkästä aikaa tehnyt itse jäätelöä ja sitähän tietysti piti testata. Kylmiöstä sattui löytymään vähän kaikenlaista ruuantähdettä ja hauskassa seurassa tulee tähteetkin syötyä ihan huomaamatta. Saunaa emme tarvinneet, kun sisällä oli kuumaa ja kosteaa ilman sitäkin. Olohuoneeseen joulunpyhien jälkeen sijoittuneet viisi pyykkitelinettä pitävät kyllä märkine vaatteineen huoneilman kosteudesta huolen.
Meillä on hyvin hiljainen loppiaispäivä. Siksi, koska isi oli koko viime yön töissä ja nukkuu nyt olohuoneessa. Illalla hän lähtee uudestaan töihin ja ajaa toisen yön. Avonaisesta keittiön ikkunasta kuuluu kyllä venäjän kieltä kovaan ääneen puhuttuna.
Miehen työpaikalla tiedotustilaisuudet tulevat aina vähän jälkijunassa. Ennen virallisia tiedotustilaisuuksia tärkeät asiat kulkevat kuljettajalta toiselle kerrottuna. Viime yönä mies oli kuullut joltakin työtoveriltaan toimitusjohtajan sanoneen, että irtisanomiset eivät koske niitä kuljettajia, joilla on enää muutama vuosi aikaa eläkeikään. Jos asia ei ole pelkkää toivorikasta huhupuhetta, niin miehen työpaikka näyttäisi olevan tällä erää turvassa. Joka tapauksessa isosta asiasta on kysymys, kun 80 kuljettajaa siirtyy työstä eläkejärjestelyin ja 70 irtisanotaan. Lisäksi uudet kilpailukierrokset tuovat lisää irtisanomistarvetta, jos kilpailuja hävitään.
Pikkuveli vaimonsa kanssa poikkesi eilen meillä ja olivat jatkamassa matkaa mummolaan. Sekin on hassua, kuinka mielialaa kohottaa hurjasti, kun joku on menossa mummolaan. Ikäänkuin olisi itsekin vähän sinne pääsemässä. Jos kellariin luvatta lorottanut vesi ei ole tehnyt tuhojaan, saamme perunoita tuliaisiksi.
keskiviikko 4. tammikuuta 2012
Pieni käsi äidin kädellä
Enpä muista, milloin viimeksi olisin nähnyt yhtä koskettavaa kuvaa.
http://www.duggarfamily.com/
"Michelle Holding Jubilee`s Hand"
Michelle on siis perheen äiti ja Jubilee Shalom piti syntyä tänä keväänä.
Kuva on niin koskettava, että monelta vastaavan kokeneelta se olisi kätketty perheen muistoksi. Siksi kuvaa katsoessa siunaa pienen vanhempia ja sisaruksia, koska näin pienten käsien saatteleminen ikuisuuteen on hyvin raskasta.
http://www.duggarfamily.com/
"Michelle Holding Jubilee`s Hand"
Michelle on siis perheen äiti ja Jubilee Shalom piti syntyä tänä keväänä.
Kuva on niin koskettava, että monelta vastaavan kokeneelta se olisi kätketty perheen muistoksi. Siksi kuvaa katsoessa siunaa pienen vanhempia ja sisaruksia, koska näin pienten käsien saatteleminen ikuisuuteen on hyvin raskasta.
tiistai 3. tammikuuta 2012
Halpaa vai kallista?
Eiliseltä jäi kylmiöön puoli kattilallista keitettyä riisiä. Isojen poikien (kunnon lihansyöjien) taholta on tullut jo jokin aika sitten toivomus, että hakisin naapuritalon kiinalais-thaimaalaisesta ravintolasta ruokaa.
Ravintolassa on arkisin katettuna buffetlounas, jossa pöydän toiselta puolelta löytyy kiinalaista, toiselta puolelta thaimaalaista ruokaa. Ruuan voi ostaa myös rasiassa mukaan.
Hain kolme annosta ruokaa ja jätin salaatit, säilykehedelmät- ja vihannekset, sekä riisin ottamatta. Eli täytin rasiat ainoastaan friiteratuilla kalapaloilla, kevätkääryleillä ja neljällä erilaisella liharuualla.
Kotona punnitsin rasiat ja laskimme, että ruuan kilohinnaksi tuli tasan 10e.
Jos 2,7:n kilon annoksesta riitti lounasta neljälletoista ja riisille ei lasketa hintaa, tuli yhden hengen "kiinalaisaterian" hinnaksi noin 2e.
Riisin olin ostanut säkissä Selkämerenkadun varrelle pystyynpannusta intialaisesta kaupasta. Kymmenen kilon säkki basmatiriisiä maksoi 28 euroa. Riisi on laadukasta ja ostoksilla voi uudessa liikkeessä käydä ihan kannatuksenkin vuoksi.
Paikanpäällä syötynä kiinalais-thaimaalainen lounas on täällä erittäin suosittu. Nytkin ravintolassa oli satakunta asiakasta. Salaattipöydän lisäksi hintaan kuuluu kahvi tai tee.
Ravintolassa on arkisin katettuna buffetlounas, jossa pöydän toiselta puolelta löytyy kiinalaista, toiselta puolelta thaimaalaista ruokaa. Ruuan voi ostaa myös rasiassa mukaan.
Hain kolme annosta ruokaa ja jätin salaatit, säilykehedelmät- ja vihannekset, sekä riisin ottamatta. Eli täytin rasiat ainoastaan friiteratuilla kalapaloilla, kevätkääryleillä ja neljällä erilaisella liharuualla.
Kotona punnitsin rasiat ja laskimme, että ruuan kilohinnaksi tuli tasan 10e.
Jos 2,7:n kilon annoksesta riitti lounasta neljälletoista ja riisille ei lasketa hintaa, tuli yhden hengen "kiinalaisaterian" hinnaksi noin 2e.
Riisin olin ostanut säkissä Selkämerenkadun varrelle pystyynpannusta intialaisesta kaupasta. Kymmenen kilon säkki basmatiriisiä maksoi 28 euroa. Riisi on laadukasta ja ostoksilla voi uudessa liikkeessä käydä ihan kannatuksenkin vuoksi.
Paikanpäällä syötynä kiinalais-thaimaalainen lounas on täällä erittäin suosittu. Nytkin ravintolassa oli satakunta asiakasta. Salaattipöydän lisäksi hintaan kuuluu kahvi tai tee.
maanantai 2. tammikuuta 2012
Paperit talteen
Tiimariin mennessäni ostamaan uutta kodinkansiota "tärkeitä" papereita varten, alkoi taivaalta hiipiä ihan outoja ilmestyksiä. En ollut lunta tunnistaa. Sen verran lumi on jatkanut ripotteluaan, että lapset ovat aloittaneet vaatteidenkastelurallin. Se tarkoittaa sitä, että päälle puetaan kaikki ulkovarustukset, märässä lumessa tehdään, mitä mieleen juolahtaa ja sitten kun alkaa näppejä tai takamusta paleltaa, tullaan kylpyhuoneeseen ja kuoritaan päältä iso läjä läpimärkiä vaatteita. Niitä on noin korillinen lasta kohden ja puhtausasteesta riippuen ne päätyvät joko pitkin saunanlauteita, eteistä ja kylpyhuonetta tai päätyvät suoraan likapyykkikoriin.
Kun on syöty hevosen annos, etsitään uusi vaatekerta ja kiiruhdetaan takaisin ulos. Kun kotipihassa möyrii myös naapureiden lapsia, alkaa olla koko pihan lumet jo kaavittu kasoihin ja sitten siirrytään talon toiselle puolelle avonaiselle torille mellastamaan. Nyt on jo kolmas ulkoilukierros menossa; myös niillä, jotka kävivät isin kanssa uimahallissa.
Koska isin kanssa lähti kaksi pikkutyttöä ja kaksi koulupoikaa, meni 11-vuotiaalta koulupojalta konseptit sekaisin ja lausahduksensa on huvittanut meitä tänään. Metromatkalla uimahalliin Lauri-poika pähkäili: "jos isi sä kerran meet tyttöjen kanssa naisten pukuhuoneeseen, niin mihin me Miikan kanssa sitten mennään?"
Tuollaisen päätelmän jälkeen on isosiskot ihan hukuttaa Lauri-pojan silityksiin ja paalitteluun, koska niin suloista ajatuksenjuoksuahan tuo pohdinta osoittaa.
Sain siis Tiimarista uuden kansion säilytettäviä papereita varten. Kirjoitin tussilla vuosilukua kansion kylkeen ja meni hyvin kauan, ennenkuin huomasin vuosiluvussa "1912" olevan mitään erikoista.
Istuin penkillä leikkelemässä matonkuteita, kun ajattelin kysellä äidiltä terveysasemakäynnin kuulumisia. Nostin jo takamustani ylös mennäkseni saunaan soittamaan, kun puhelin alkoi täristä taskussani. Äiti oli päättänyt soittaa minulle ihan samaan aikaan. Menin saunan lauteille juttelemaan.
Puhun saunassa kaikki tärkeät ja rauhassa puhuttavat puhelut, koska sinne ei kuulu muiden pulinat.
Äiti oli onnistunut saamaan laboratoriokäynnin yhteyteen päivystysajan lääkärille, koska hänen flunssatautinsa paranee kovin nihkeästi. Varmaan nyt kuurilla alkaa toipua nopeammin.
Nukketalolla ovat pikkutytöt leikkineet taas kovasti. Nyt kun tytöt viilettävät ulkona, annoin 8-vuotiaalle isoveljelle luvan leikkiä vuorollaan. Tyttöjen nuket vaihtuivat vain Lego-ukkeleihin.
Kun on syöty hevosen annos, etsitään uusi vaatekerta ja kiiruhdetaan takaisin ulos. Kun kotipihassa möyrii myös naapureiden lapsia, alkaa olla koko pihan lumet jo kaavittu kasoihin ja sitten siirrytään talon toiselle puolelle avonaiselle torille mellastamaan. Nyt on jo kolmas ulkoilukierros menossa; myös niillä, jotka kävivät isin kanssa uimahallissa.
Koska isin kanssa lähti kaksi pikkutyttöä ja kaksi koulupoikaa, meni 11-vuotiaalta koulupojalta konseptit sekaisin ja lausahduksensa on huvittanut meitä tänään. Metromatkalla uimahalliin Lauri-poika pähkäili: "jos isi sä kerran meet tyttöjen kanssa naisten pukuhuoneeseen, niin mihin me Miikan kanssa sitten mennään?"
Tuollaisen päätelmän jälkeen on isosiskot ihan hukuttaa Lauri-pojan silityksiin ja paalitteluun, koska niin suloista ajatuksenjuoksuahan tuo pohdinta osoittaa.
Sain siis Tiimarista uuden kansion säilytettäviä papereita varten. Kirjoitin tussilla vuosilukua kansion kylkeen ja meni hyvin kauan, ennenkuin huomasin vuosiluvussa "1912" olevan mitään erikoista.
Istuin penkillä leikkelemässä matonkuteita, kun ajattelin kysellä äidiltä terveysasemakäynnin kuulumisia. Nostin jo takamustani ylös mennäkseni saunaan soittamaan, kun puhelin alkoi täristä taskussani. Äiti oli päättänyt soittaa minulle ihan samaan aikaan. Menin saunan lauteille juttelemaan.
Puhun saunassa kaikki tärkeät ja rauhassa puhuttavat puhelut, koska sinne ei kuulu muiden pulinat.
Äiti oli onnistunut saamaan laboratoriokäynnin yhteyteen päivystysajan lääkärille, koska hänen flunssatautinsa paranee kovin nihkeästi. Varmaan nyt kuurilla alkaa toipua nopeammin.
Nukketalolla ovat pikkutytöt leikkineet taas kovasti. Nyt kun tytöt viilettävät ulkona, annoin 8-vuotiaalle isoveljelle luvan leikkiä vuorollaan. Tyttöjen nuket vaihtuivat vain Lego-ukkeleihin.
sunnuntai 1. tammikuuta 2012
Aurinko paistaa
Talouskoululaislapsen taholta tuli yllättävä ehdotus: pyysi kaveriksi kävelylenkille Jätkäsaareen. Reipas Kaisa lähti mukaan ja varustauduimme vaatteiden puolesta ihan naparetkityyliin.
Aurinko paistoi kirkkaasti, tosin kitsaasti juuri ja juuri taivaanrannan yläpuolelta. Mutta oli aivan tyyntä ja muutaman asteen pakkanen tuntui oikein hyvältä.
Crusellin siltaa Ruoholahden puolelta lähestyessämme kohtasimme jännittävän näyn - raitiovaunu 8 kulkee tästä päivästä alkaen sillan yli Jätkäsaaren puolelle. Minulle tuli joku takauma varhaislapsuuteen, varmaan jonnekin isän kanssa koetulle lossireissulle asti, kun olin ihan lapsellisen innoissani nähdessäni vihreän raitiovaunun kolistelevan upealla sillalla. Paljon oli väkeä koeajelulla, kun raitiovaunu oli täpötäynnä.
Talouskoululainen ei muistanut ottaa kameraa kävelylle mukaan, mutta napsi puhelimellaan kuvia hyvin slumminoloisesta uudesta kaupunginosastamme. Vaikka aurinko paistoi, oli näkymät pääosin ankeaakin ankeammat.
Poikkesimme Verkkokaupan 24h -kioskiin ja Talouskoululainen osti jonkin "usb-jutun kännykän muistikortille".
Taitaa tarkoittaa jotakin sen suuntaista, että hän voi puhelimestaan siirtää kuvat sen vempaimen avulla tietokoneellensa. Voi maailman mullistus, kuinka paljon minulla on vielä opittavaa ihan yksinkertaisista asioista!
Seitsemän jälkeen aamulla mies kömpi ehjin nahoin (!) nukkumaan. Huokasin helpotuksen lisäksi kiitollisuudesta, koska ei ole yksi tai kaksi kertaa kansallisina juoppopäivinä ollut vaaratilanteita, jolloin juopunut horjahtaa jalkakäytävältä ohi kulkevan bussin alle. Väkijoukkojen kulkiessa pitkin katuja saa kuljettajat ajaa parasta toivoen ihmisten seassa.
Kahden tunnin kuluttua pitää mennä kaivelemaan korvatulpat miehen korvista ja valmistelemaan häntä uuteen työvuoroon.
Melskan perhe kotiutui turvallisesti Ruotsin-matkalta. Melska soittikin aamulla äitinsä säestyksellä (tai päinvastoin) ja niin ihanat jutut mummolle kuului lauleskelun ohella. Ruotsin mummolassa on eläimiä ja mummolamatka tehdäänkin lentokoneella, niin on meillä Melskan kanssa paljon kuulumisien vaihtamista edessä, kunhan arki koittaa.
Ei näy usvaa "uunnavuonna". Taitaa olla hyvä kesä tulossa, kunhan ensin selvitään talvesta.
Aurinko paistoi kirkkaasti, tosin kitsaasti juuri ja juuri taivaanrannan yläpuolelta. Mutta oli aivan tyyntä ja muutaman asteen pakkanen tuntui oikein hyvältä.
Crusellin siltaa Ruoholahden puolelta lähestyessämme kohtasimme jännittävän näyn - raitiovaunu 8 kulkee tästä päivästä alkaen sillan yli Jätkäsaaren puolelle. Minulle tuli joku takauma varhaislapsuuteen, varmaan jonnekin isän kanssa koetulle lossireissulle asti, kun olin ihan lapsellisen innoissani nähdessäni vihreän raitiovaunun kolistelevan upealla sillalla. Paljon oli väkeä koeajelulla, kun raitiovaunu oli täpötäynnä.
Talouskoululainen ei muistanut ottaa kameraa kävelylle mukaan, mutta napsi puhelimellaan kuvia hyvin slumminoloisesta uudesta kaupunginosastamme. Vaikka aurinko paistoi, oli näkymät pääosin ankeaakin ankeammat.
Poikkesimme Verkkokaupan 24h -kioskiin ja Talouskoululainen osti jonkin "usb-jutun kännykän muistikortille".
Taitaa tarkoittaa jotakin sen suuntaista, että hän voi puhelimestaan siirtää kuvat sen vempaimen avulla tietokoneellensa. Voi maailman mullistus, kuinka paljon minulla on vielä opittavaa ihan yksinkertaisista asioista!
Seitsemän jälkeen aamulla mies kömpi ehjin nahoin (!) nukkumaan. Huokasin helpotuksen lisäksi kiitollisuudesta, koska ei ole yksi tai kaksi kertaa kansallisina juoppopäivinä ollut vaaratilanteita, jolloin juopunut horjahtaa jalkakäytävältä ohi kulkevan bussin alle. Väkijoukkojen kulkiessa pitkin katuja saa kuljettajat ajaa parasta toivoen ihmisten seassa.
Kahden tunnin kuluttua pitää mennä kaivelemaan korvatulpat miehen korvista ja valmistelemaan häntä uuteen työvuoroon.
Melskan perhe kotiutui turvallisesti Ruotsin-matkalta. Melska soittikin aamulla äitinsä säestyksellä (tai päinvastoin) ja niin ihanat jutut mummolle kuului lauleskelun ohella. Ruotsin mummolassa on eläimiä ja mummolamatka tehdäänkin lentokoneella, niin on meillä Melskan kanssa paljon kuulumisien vaihtamista edessä, kunhan arki koittaa.
Ei näy usvaa "uunnavuonna". Taitaa olla hyvä kesä tulossa, kunhan ensin selvitään talvesta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)