Lapsenlapsen vieressä nukuttujen kunnon päiväunien jälkeen voisi alkaa vaikka toinen työpäivä! Jos olisin "virallisempi" hoitaja, mahtaisi olla jonkin verran noloa, jos lapsen äiti tullessaan hakemaan lastaan päivähoidosta, tapaa hoitajatädin goisaamasta hoitolapsensa vierestä. Nyt kun hakija on oma tytär, ei yhtään nolottanut. Oli vain harvinaisen makoisat unet, vaikka samassa huoneessa kolme poikaa pelasi "Pleikkarilla" jääkiekkopeliä ja kaksi isoa tyttöä säksätti omia asioitaan.
Isillä oli sopivasti tänään vapaapäivä, jotta pääsi saattamaan 6-vuotiasta Kaisaa seurakunnan leirille Vuosaareen. Kaisa oli niin varmaa intoa täynnä ensimmäistä leiriään kohtaan, ettemme ollenkaan epäilleet, etteikö hän siellä lauantaihin asti pärjäisi. Kun isi vielä lupasi jäädä sinne täksi päiväksi mukaan, niin asia oli ihan selvä. Jos neljävuotiaat olisivat leirille yöpyjiksi päässeet, olisi joku pikkusisko ollut varmasti jäämässä leirille, mutta joutuu nyt tyytymään vain yhden päivän leireilyyn isin kanssa.
Isi äsken soitti leiritunnelmia. Kaisa oli muiden leirityttöjen kanssa saunassa ja uimassa ja Tirtetta hyppeli sydämensä kyllyydestä suurien, varjoisien puiden alla valtavalla trampoliinilla. Ihanalta kuulosti leirin kokoonpanokin: isi arveli lapsia olevan noin 15 ja aikuisia on mukana ainakin saman verran. Leirin johto on varmojen, kokeneiden ja ammattilaisten ohjaajien käsissä, joten hyvillä mielin saa vanhemmat suoda lapsilleen tuon leiri-ilon. Sanoin isille, että Saara täytyy varmaan riimussa raahata sieltä kotiin. Lähtiessä neljävuotias varmisti minulta, saako varmasti "olla viisi kertaa leirillä".
Toivon pilkahdus paistaa jo pyykkikasaanikin: kaikki juhannuksen reissun pyykit on jo pesty. Aamu kuudesta ilta kymmeneen taukoamatta on pyykkikone saanutkin vääntää. (Taidan haluta mummolaan pesulakoneet. Voisin samalla harrastaa kyläpesulan pyörittämistä ja vanhusten pyykkipalvelua.)
Koska mummolaan on rakkaan serkkuni ansiosta saatu kangaspuut pystyyn ja lointakin taitaa riittää, alan leikkaamaan haaksimiani vanhoja lakanoita matonkuteiksi. Jollei se Maatalouskoululainen joutuisi kouluasiottensa takia käymään välillä kotona, hän varmaan piikoisi mummolassa koko kesän. Mistäs muuten se johtuu, että kun hän on koulussa, mamma ikävöi ja kärvistelee, mutta kun hän pesii mummolassa, ikävä ei vaivaa, vaan tuntuu, että hän on juuri siellä, missä pitääkin.
Kymmenen vuotta suurperhetarinaa: ensin Ruoholahden maisemissa ja kesästä 2015 jatkuen Kangasniemellä, kirjoittajan syntymäkotitilalla.
torstai 30. kesäkuuta 2011
keskiviikko 29. kesäkuuta 2011
Kun äiti suree toisen äidin menettämää lasta
Aamupäivällä isojen poikien huoneessa käydessäni näkyi lukiolaispojan farkkujen taskusta pilkottava tyhjä tulitikkuaski. Leikilläni tokaisin, että "oletko alkanut polttaa?" Hetken päästä olisin halunnut pyytää tyhmää lausahdustani anteeksi.
Lukiolaispoika kertoi tikuilla sytytetyn eilen illalla muistokynttilöitä kaverinsa muistoksi hiljaisessa hetkessä, jota helsinkiläiset nuoret eilen viettivät ympäri kaupunkia. Muistohetkeen osallistujia oli tuhansia.
Olimme mummolassa, kun tieto nuoren miehen kuolemasta tuli. Kun hän asui vielä täällä lähempänä, lukiolaispoikani vietti paljon aikaa hänen kanssaan. Poikani kuvaili poismennyttä Andre`ta: "oli mun kaveri".
Minulle jäänyt muistikuva hänestä oli, että hän oli varmaan yksi suloisimmista nuorista miehistä, joita olin koskaan tavannut. Hänen on täytynyt olla myös vastasyntyneenä poikkeuksellisen kaunis lapsi, ei muuten hänen vanhempansa olisi antaneet hänelle niin sopivaa ja kaunista nimeä.
Viime päivät olen ajatellut, kuinka paikalliset nuoret työstävät näin raskasta asiaa. Jotakin asian koskettavuudesta kertoo sekin, että kun sunnuntai-iltana mummolasta paluumme jälkeen kävelin täällä ihmisvilinässä läheiseen ruokakauppaan, kaikki vastaantulevat ja ohimenevät nuoret, ryhmissä tai pareittain, kuuluivat pohtivan Andre´n kohtaloa.
Tänään olen surrut hiljaa tuon pojan äidin kanssa. En häntä tunne, mutta tiedän, että hän on menettänyt jotakin hyvin suurta ja rakasta elämästään. Olen ajatellut, miltä oman lapsen menettäminen tuntuu. Oma poikani on saman ikäinen.
Pyydän, älkää kommentoiko tätä tekstiä, pidän tätä muistokirjoituksena.
Lukiolaispoika kertoi tikuilla sytytetyn eilen illalla muistokynttilöitä kaverinsa muistoksi hiljaisessa hetkessä, jota helsinkiläiset nuoret eilen viettivät ympäri kaupunkia. Muistohetkeen osallistujia oli tuhansia.
Olimme mummolassa, kun tieto nuoren miehen kuolemasta tuli. Kun hän asui vielä täällä lähempänä, lukiolaispoikani vietti paljon aikaa hänen kanssaan. Poikani kuvaili poismennyttä Andre`ta: "oli mun kaveri".
Minulle jäänyt muistikuva hänestä oli, että hän oli varmaan yksi suloisimmista nuorista miehistä, joita olin koskaan tavannut. Hänen on täytynyt olla myös vastasyntyneenä poikkeuksellisen kaunis lapsi, ei muuten hänen vanhempansa olisi antaneet hänelle niin sopivaa ja kaunista nimeä.
Viime päivät olen ajatellut, kuinka paikalliset nuoret työstävät näin raskasta asiaa. Jotakin asian koskettavuudesta kertoo sekin, että kun sunnuntai-iltana mummolasta paluumme jälkeen kävelin täällä ihmisvilinässä läheiseen ruokakauppaan, kaikki vastaantulevat ja ohimenevät nuoret, ryhmissä tai pareittain, kuuluivat pohtivan Andre´n kohtaloa.
Tänään olen surrut hiljaa tuon pojan äidin kanssa. En häntä tunne, mutta tiedän, että hän on menettänyt jotakin hyvin suurta ja rakasta elämästään. Olen ajatellut, miltä oman lapsen menettäminen tuntuu. Oma poikani on saman ikäinen.
Pyydän, älkää kommentoiko tätä tekstiä, pidän tätä muistokirjoituksena.
Mozzarellaruispaistos
En ole koskaan ollut kovinkaan ruokakulttuuriin suuntautunut ihminen. Pyörittelen ruokalistalla samoja pöperöitä vuodesta toiseen ja olen ollut haluton tekemään makukokeiluja yli perunan ja naudanlihan. Mozzarella kalskahtaa korvaani edelleen hienostelevalta, mutta siitä huolimatta olemme miehen kanssa syöneet koko alkukesän lounaaksi samalta lautaselta siivutetun juustopallon, muutaman siivutetun tomaatin ja niiden niskaan ryöpytetyn pippurirouheripauksen. Vanhin tytär valisti, että kyseinen juusto on ruisleivän päällä tomaatin kanssa syötynä suuri herkku. Sitä sitten eilen illalla kokeilin. Mielessä kaihersi pyhien voileipäkakut, jotka Kuopion veli Vaimonsa kanssa loi. Voileipäkakkujen pohjasta aloin haaveilla mozzarellaherkkua ja tulos on tässä. Tomaatit olivat hyvin mehuisia ja pippuria saa laittaa ihan reilusti.
12 viipaletta ruisvuokaleipää (Uotilan maalaisruisleipä on siivutettu sopivan ohueksi)
3 kpl 125g:n mozzarellaa (X-tra)
5 suurta tomaattia
150g mustaleimaemmentaljuustoa karkeana raasteena
pippuri-suolasekoitusta
iso nippu tuoretta persiljaa
Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Silppua saksilla persilja hyvin hienoksi silpuksi. Leikkaa leipäviipaleista reunat ohuesti pois. (Makua ei todellakaan pilaa, vaikka reunat jätätkin, mutta voivat valmiissa paistoksessa olla sitkeitä.)
Viipaloi mozzarella ja tomaatti.
Voitele leivät ohuesti voilla ja lado pellille tiiviiksi pohjaksi. Lado seuraavaksi mozzarellaviipaleet ja pyöritä pippurisuolamyllystä reilusti juuston päälle. Laita tomaatit ja lisää pippuria. Levitä persiljasilppu ja sen päälle emmentalraaste niin, että koko komeus peittyy.
Paista uunin alatasolla n. 15min tai kunnes juusto on saanut vähän väriä.
Herkkua syödessä pohdimme, millä nimellä voisi kuvaavasti ruokaa kutsua. Ei oikein ole piirasta, ei ruispizzaa, eikä tuo paistoskaan oikein kuulosta hyvältä. Mutta savukala tuli meille mieleen, että sopisi hyvin vielä täytteeksi.
Jos mozzarella tuntuu jostakusta vielä liian eksoottiselta, niin voin lohduttaa, että sellaisenaan tai paistettuna ei oikeastaan maistu yhtään miltään. Meillä syödään sitä kai sen takia, että 100:ssa grammassa juustoa on proteiinia 18 grammaa, mikä on aika paljon. Ja kun syöt 100g tätä juustoa vaikka tomaatin kanssa, on olo mukavan kylläinen raavaallakin miehellä (ainakin bussinkuljettajalla, muista miehistä en tiedäkään).
Vertailun vuoksi: 100g kevytmaitoa sisältää proteiinia 3,2 g.
Wikipediasta löytyi muistin virkistämiseksi paljon painavaa tietoa proteiinin tarpeesta ja lähteistä ja siitä, kuinka me suomalaiset (ja varsinkin naiset ja iäkkäät henkilöt) saamme ravinnostamme liian vähän proteiinia.
12 viipaletta ruisvuokaleipää (Uotilan maalaisruisleipä on siivutettu sopivan ohueksi)
3 kpl 125g:n mozzarellaa (X-tra)
5 suurta tomaattia
150g mustaleimaemmentaljuustoa karkeana raasteena
pippuri-suolasekoitusta
iso nippu tuoretta persiljaa
Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Silppua saksilla persilja hyvin hienoksi silpuksi. Leikkaa leipäviipaleista reunat ohuesti pois. (Makua ei todellakaan pilaa, vaikka reunat jätätkin, mutta voivat valmiissa paistoksessa olla sitkeitä.)
Viipaloi mozzarella ja tomaatti.
Voitele leivät ohuesti voilla ja lado pellille tiiviiksi pohjaksi. Lado seuraavaksi mozzarellaviipaleet ja pyöritä pippurisuolamyllystä reilusti juuston päälle. Laita tomaatit ja lisää pippuria. Levitä persiljasilppu ja sen päälle emmentalraaste niin, että koko komeus peittyy.
Paista uunin alatasolla n. 15min tai kunnes juusto on saanut vähän väriä.
Herkkua syödessä pohdimme, millä nimellä voisi kuvaavasti ruokaa kutsua. Ei oikein ole piirasta, ei ruispizzaa, eikä tuo paistoskaan oikein kuulosta hyvältä. Mutta savukala tuli meille mieleen, että sopisi hyvin vielä täytteeksi.
Jos mozzarella tuntuu jostakusta vielä liian eksoottiselta, niin voin lohduttaa, että sellaisenaan tai paistettuna ei oikeastaan maistu yhtään miltään. Meillä syödään sitä kai sen takia, että 100:ssa grammassa juustoa on proteiinia 18 grammaa, mikä on aika paljon. Ja kun syöt 100g tätä juustoa vaikka tomaatin kanssa, on olo mukavan kylläinen raavaallakin miehellä (ainakin bussinkuljettajalla, muista miehistä en tiedäkään).
Vertailun vuoksi: 100g kevytmaitoa sisältää proteiinia 3,2 g.
Wikipediasta löytyi muistin virkistämiseksi paljon painavaa tietoa proteiinin tarpeesta ja lähteistä ja siitä, kuinka me suomalaiset (ja varsinkin naiset ja iäkkäät henkilöt) saamme ravinnostamme liian vähän proteiinia.
tiistai 28. kesäkuuta 2011
Kielletyt ilot
Yksi näistä keskikoon pojista yritti päivällä livahtaa vaivihkaa ulos käsissään vettätippuva kapistus. Järeä ase oli naapurin pojalta saatu vesitykki, pyssyksi en enää sanoisi sellaista peliä.
Ilmaisin pojalle kummeksuntani, miten tuollainen vehje on kotiutunut meille ilman minun suostumustani. Epäilin jopa, onko naapurin poika saanut esivallaltaan edes lupaa moiseen lahjoitukseen. Kysyin, miten pojan äiti antaa luvan noin uuden ja kalliin vesipyssyn luovuttamiseen. Kuulema sen takia, että kaikki vaatteet kastuu ja likaantuu.
Meidän poikaparka sai sitten kuulla, että ihan samasta syystä hänen äitinsä ei anna vastaanottaa edes ilmaiseksi taikka lahjaksi tuommoista asetta, jonka käyttö kaikenlisäksi ei ole hänelle ollenkaan suotavaa, koska sillä peloitellaan pikkutyttöjä, sotketaan rappu ja mellastetaan pihassa. Käskin viedä aseen takaisin alkuperäiseen kotiinsa.
Kului muutama tunti ja kuulin keittiöön, että joku yrittää hiipiä äänettömästi isosta vessasta kohti ulko-ovea. Siellä oli vuorostaan seuraava poika veljessarjasta samainen kielletty hedelmä näpeissään. Pyysin selitystä, mutta kertomus aseen alkuperästä alkoi niin kaukaa menneisyydestä, että otin pyssyn pojan kädestä, tyhjensin siitä monen litran vesisäiliön ja menin ulos sen ensimmäisen pojan luo vaatimaan selvitystä aseen ilmestymiseen takaisin riesakseni.
Syyntakeettomanoloinen Poika Yksi löytyi pihasta pyörän päältä ja hänen vaatimaton selityksensä oli, ettei naapurin pojan äiti halua missään tapauksessa asetta enää takaisin...
Siinä vaiheessa minua jo turhautti se, että tehollisesta työajastani oli tuhrautunut kohtuuttoman paljon aseen alkuperän selvittelyyn ja muuhun selittelyyn, niin käskin pojan jättämään vesipyssyn pihan pöydälle ja unohtamaan sen siihen.
Ehkäpä talosta löytyy joku äiti, jonka elämänrauhaa ei hetkauta, vaikka lapsi tulee toistuvasti sisälle vettävaluvat, hiekan sotkemat vaatteet päällään ja koko rappukäytävä ulko-ovelta omalle ovelle on kuraisia, vesisiä sotkujälkiä täynnä.
Luultavasti kaksi meidän poikaa ajattelee äidistään, että on varsinainen ilonpilaaja ja mitään todella hauskaa ei koskaan saa tehdä.
Ilmaisin pojalle kummeksuntani, miten tuollainen vehje on kotiutunut meille ilman minun suostumustani. Epäilin jopa, onko naapurin poika saanut esivallaltaan edes lupaa moiseen lahjoitukseen. Kysyin, miten pojan äiti antaa luvan noin uuden ja kalliin vesipyssyn luovuttamiseen. Kuulema sen takia, että kaikki vaatteet kastuu ja likaantuu.
Meidän poikaparka sai sitten kuulla, että ihan samasta syystä hänen äitinsä ei anna vastaanottaa edes ilmaiseksi taikka lahjaksi tuommoista asetta, jonka käyttö kaikenlisäksi ei ole hänelle ollenkaan suotavaa, koska sillä peloitellaan pikkutyttöjä, sotketaan rappu ja mellastetaan pihassa. Käskin viedä aseen takaisin alkuperäiseen kotiinsa.
Kului muutama tunti ja kuulin keittiöön, että joku yrittää hiipiä äänettömästi isosta vessasta kohti ulko-ovea. Siellä oli vuorostaan seuraava poika veljessarjasta samainen kielletty hedelmä näpeissään. Pyysin selitystä, mutta kertomus aseen alkuperästä alkoi niin kaukaa menneisyydestä, että otin pyssyn pojan kädestä, tyhjensin siitä monen litran vesisäiliön ja menin ulos sen ensimmäisen pojan luo vaatimaan selvitystä aseen ilmestymiseen takaisin riesakseni.
Syyntakeettomanoloinen Poika Yksi löytyi pihasta pyörän päältä ja hänen vaatimaton selityksensä oli, ettei naapurin pojan äiti halua missään tapauksessa asetta enää takaisin...
Siinä vaiheessa minua jo turhautti se, että tehollisesta työajastani oli tuhrautunut kohtuuttoman paljon aseen alkuperän selvittelyyn ja muuhun selittelyyn, niin käskin pojan jättämään vesipyssyn pihan pöydälle ja unohtamaan sen siihen.
Ehkäpä talosta löytyy joku äiti, jonka elämänrauhaa ei hetkauta, vaikka lapsi tulee toistuvasti sisälle vettävaluvat, hiekan sotkemat vaatteet päällään ja koko rappukäytävä ulko-ovelta omalle ovelle on kuraisia, vesisiä sotkujälkiä täynnä.
Luultavasti kaksi meidän poikaa ajattelee äidistään, että on varsinainen ilonpilaaja ja mitään todella hauskaa ei koskaan saa tehdä.
Tämän päivän "viisi leipää ja kaksi kalaa"
Kaikkien juhannuksen seudun mummolassa viettäneiden mieleen jäi varmaan ikiajoiksi eräs koskettava tapahtumasarja. Meille nuo pienet tapahtumat viestittivät, että Taivaan Isällä on omat keinonsa huolehtia kaikista jokapäiväisistä tarpeistamme. Aika usein Hän käyttää tavallisia ihmisiä ihmeidensä välikappaleina tai toimeenpanijoina.
Senhän jo aikaisemmin kerroinkin, että juhannuksen perunat poimittiin maantieojasta. Upeita, puhtaita, suuria, maukkaita perunoita.
Torstaiaamuna tätini kiikuttaa mummolaan kymmenen litraa pullotettua mansikkamehua. Hetken kuluttua pihaan kaartaa tutun naapurin auto. Naapurin rouva, jota olin nähnyt viimeksi 20 vuotta sitten veljeni häissä, tiesi perheemme tulleen mummolaan. Hänellä oli ollut "sydämen pakko" tulla katsomaan meitä, halaamaan minua ja tuomaan lapsille kolme laatikollista jäätelötuutteja.
Minulle merkitsi hyvin paljon heidän näkemisensä, koska he olivat ja ovat edelleen mummolan lähimpiä ja rakkaimpia naapureita. Ikä oli heidän kasvojaan vain kaunistanut.
Seisoimme veljien kanssa pihassa jutustelemassa, kun ladon kulmalle kaartaa Roinilan liikkuva lihatiski; auto, josta käsin myydään tilan lihaa teurastuoreena. Autosta ponkaisee hyväkuntoisen näköinen tilan isäntä. Hän ojentaa täpötäyden kassillisen lihaa ja toivottaa perheellemme hyvää juhannusta. Sanoi arvelleensa, että tällaisella porukalla syöjiä löytyy.
Kun söimme porsaankyljyksiä ja grillasimme tuoreita makkaroita, totesimme, että on ero lihalla ja lihalla.
Lauantaina "viisi leipää ja kaksi kalaa" -ihme täydentyi. Pieksämäeltä tuli tätini, joka oli käynyt leipomon myymälässä täyttämässä suuren kassin tuoreella leivällä.
Nämä pienet tapaukset olivat meille kaikille riemastuttavia ja koimme suurta kiitollisuutta.
Kiitollisuudentunne muuttuikin sitten ihmetykseksi, kun maistelimme Kuopion veljen vaimonsa kanssa sommittelemia voileipäkakkuja. Edellisistä voileipäkakuista olikin aikaa, mutta kaikki syöjät olivat yhtä mieltä siitä, että täydellisiä olivat.
Senhän jo aikaisemmin kerroinkin, että juhannuksen perunat poimittiin maantieojasta. Upeita, puhtaita, suuria, maukkaita perunoita.
Torstaiaamuna tätini kiikuttaa mummolaan kymmenen litraa pullotettua mansikkamehua. Hetken kuluttua pihaan kaartaa tutun naapurin auto. Naapurin rouva, jota olin nähnyt viimeksi 20 vuotta sitten veljeni häissä, tiesi perheemme tulleen mummolaan. Hänellä oli ollut "sydämen pakko" tulla katsomaan meitä, halaamaan minua ja tuomaan lapsille kolme laatikollista jäätelötuutteja.
Minulle merkitsi hyvin paljon heidän näkemisensä, koska he olivat ja ovat edelleen mummolan lähimpiä ja rakkaimpia naapureita. Ikä oli heidän kasvojaan vain kaunistanut.
Seisoimme veljien kanssa pihassa jutustelemassa, kun ladon kulmalle kaartaa Roinilan liikkuva lihatiski; auto, josta käsin myydään tilan lihaa teurastuoreena. Autosta ponkaisee hyväkuntoisen näköinen tilan isäntä. Hän ojentaa täpötäyden kassillisen lihaa ja toivottaa perheellemme hyvää juhannusta. Sanoi arvelleensa, että tällaisella porukalla syöjiä löytyy.
Kun söimme porsaankyljyksiä ja grillasimme tuoreita makkaroita, totesimme, että on ero lihalla ja lihalla.
Lauantaina "viisi leipää ja kaksi kalaa" -ihme täydentyi. Pieksämäeltä tuli tätini, joka oli käynyt leipomon myymälässä täyttämässä suuren kassin tuoreella leivällä.
Nämä pienet tapaukset olivat meille kaikille riemastuttavia ja koimme suurta kiitollisuutta.
Kiitollisuudentunne muuttuikin sitten ihmetykseksi, kun maistelimme Kuopion veljen vaimonsa kanssa sommittelemia voileipäkakkuja. Edellisistä voileipäkakuista olikin aikaa, mutta kaikki syöjät olivat yhtä mieltä siitä, että täydellisiä olivat.
maanantai 27. kesäkuuta 2011
Ostaisitko kesämökin Kangasniemeltä?
Kun juhannusviikolla asioin Kangasniemen kirkonkylässä, toivoin törmääväni edes muutamaan entiseen koulukaveriin tai muuhun tuttuun. Koulukaveri palveli minua pankin tiskin takana, mutta kauppareissuilla törmäsin vain - helsinkiläisiin.
Kangasnimen kunnan alueella on rantaviivaa yli 1550 km ja kesämökkejä liki 3800. Mökkejä ja muita asumuksia kuntaan kyllä mahtuukin, koska kyseessä on Etelä-Savon kolmanneksi suurin kunta pinta-alaltaan, 1326 km2. Kangasniemen pinta-alasta on 20% vettä, joten vesimaisemaa riittää.
Helsingin Sanomien kesämökkikuntien vertailussa (v.2002) Kangasniemi sijoittui neljänneksi ja vuonna 1997 kunta valittiin Suomen kauneimmaksi kunnaksi. Nimi "Kangasniemi" kertookin monelle vain mielikuvan kauniista kunnasta.
Kangasniemen sijainti on monelle mökkiläiselle mieluinen. Helsingistä on sinne matkaa 250 km, Jyväskylästä 63 km, Mikkelistä 50 km ja Pieksämäeltä 47 km.
Kangasniemen asukasluku vaihtelee 6000:n asukkaan tuntumassa, mutta kesäkuukausina väkimäärä tuplaantuu.
Kunnan palveluille ja muulle elinkeinoelämälle kesävieraat tuovat tervetullutta lisäeloa.
Kangasniemi on ollut mökkiläisten suosiossa jo niin kauan, että heidän tarpeensa osataan ottaa hyvin huomioon. Lisäksi kaikki yrittäjät mielellään kuulevat uusista toiveista ja ideoista palvelun parantamiseksi.
Panin merkille paikallisen ruokakaupan palvelupisteen, johon juhannuksenviettäjät jonottivat suurien muovikanisteriensa kanssa. Kyseessä oli kaikkien vapaassa käytössä oleva vesipiste, josta veneilijät ja mökkeilijät saattoivat täyttää vesiastiansa kauppareissun yhteydessä.
Varmasti paikalliset ruokakauppiaat myös kuulisivat mielellään toiveita erikoisherkkujen suhteen, joita ei kauppojen vakiovalikoimissa välttämättä aina pidetä. Kassajonossa kuulin helsinkiläisrouvien kaipailevan esimerkiksi vuohenjuuston perään.
Kangasniemellä on tällä hetkellä myös myytävänä kaksi mielenkiintoista koulukiinteistöä, suurehko ravintola ja hotelli/motellitontti. Vuoralle olisi tarjolla koneistamotilat koneineen. Kunta on ollut aina yrittäjäystävällinen.
Kun viime viikolla paikalla kävin, kiinnitti huomioni kirkonkylän poikkeuksellisen siisti ja viimeistelty yleisilme.
Vaikka Helsingin "edustuskaupunginosien" puistoalueiden hoitoon osoitetaan vuosittain pökerryttäviä rahasummia ja ammattilaisten taitavaa työtä, kalpenee työn lopputulos Kangasniemen keskustan viheralueiden hoidon uskomattomalla viimeistelyllä. Keskustassa oleva puisto oli niin upeaa katsottavaa, etten ollut moista ennen nähnyt.
Puutarhureiden työ on vastatuuleen taistelua, ellei kaikki kylällä kulkijat muista omaa vastuutaan siististä yleisilmeestä. Pensaat ja istutukset oli annettu kasvaa rauhassa ja roskia en äkkiseltään kukkapenkeissä ja nurmikoilla nähnyt.
Kun satunnaisena kävijänä katselin kirkonkylän keskustaa, tuntui vierailijasta kohteliaisuudelta, että yleiset alueet olivat siistissä kunnossa ja hoidettuja.
Jos kesänviettopaikan tai peräti oman kodin osto on sinulle ajankohtainen ja kunnan sijainti sopii suunnitelmiisi, käy ihmeessä tutustumassa Kangasnimen kunnan sivuihin. Kunnalla on paljon tarjottavaa myös eri urheilu-ja liikuntalajien harrastajille.
Tähän ikään mennessä en ole kuullut kenenkään kyllästyneen mökkielämäänsä Kangasniemellä.
Kangasnimen kunnan alueella on rantaviivaa yli 1550 km ja kesämökkejä liki 3800. Mökkejä ja muita asumuksia kuntaan kyllä mahtuukin, koska kyseessä on Etelä-Savon kolmanneksi suurin kunta pinta-alaltaan, 1326 km2. Kangasniemen pinta-alasta on 20% vettä, joten vesimaisemaa riittää.
Helsingin Sanomien kesämökkikuntien vertailussa (v.2002) Kangasniemi sijoittui neljänneksi ja vuonna 1997 kunta valittiin Suomen kauneimmaksi kunnaksi. Nimi "Kangasniemi" kertookin monelle vain mielikuvan kauniista kunnasta.
Kangasniemen sijainti on monelle mökkiläiselle mieluinen. Helsingistä on sinne matkaa 250 km, Jyväskylästä 63 km, Mikkelistä 50 km ja Pieksämäeltä 47 km.
Kangasniemen asukasluku vaihtelee 6000:n asukkaan tuntumassa, mutta kesäkuukausina väkimäärä tuplaantuu.
Kunnan palveluille ja muulle elinkeinoelämälle kesävieraat tuovat tervetullutta lisäeloa.
Kangasniemi on ollut mökkiläisten suosiossa jo niin kauan, että heidän tarpeensa osataan ottaa hyvin huomioon. Lisäksi kaikki yrittäjät mielellään kuulevat uusista toiveista ja ideoista palvelun parantamiseksi.
Panin merkille paikallisen ruokakaupan palvelupisteen, johon juhannuksenviettäjät jonottivat suurien muovikanisteriensa kanssa. Kyseessä oli kaikkien vapaassa käytössä oleva vesipiste, josta veneilijät ja mökkeilijät saattoivat täyttää vesiastiansa kauppareissun yhteydessä.
Varmasti paikalliset ruokakauppiaat myös kuulisivat mielellään toiveita erikoisherkkujen suhteen, joita ei kauppojen vakiovalikoimissa välttämättä aina pidetä. Kassajonossa kuulin helsinkiläisrouvien kaipailevan esimerkiksi vuohenjuuston perään.
Kangasniemellä on tällä hetkellä myös myytävänä kaksi mielenkiintoista koulukiinteistöä, suurehko ravintola ja hotelli/motellitontti. Vuoralle olisi tarjolla koneistamotilat koneineen. Kunta on ollut aina yrittäjäystävällinen.
Kun viime viikolla paikalla kävin, kiinnitti huomioni kirkonkylän poikkeuksellisen siisti ja viimeistelty yleisilme.
Vaikka Helsingin "edustuskaupunginosien" puistoalueiden hoitoon osoitetaan vuosittain pökerryttäviä rahasummia ja ammattilaisten taitavaa työtä, kalpenee työn lopputulos Kangasniemen keskustan viheralueiden hoidon uskomattomalla viimeistelyllä. Keskustassa oleva puisto oli niin upeaa katsottavaa, etten ollut moista ennen nähnyt.
Puutarhureiden työ on vastatuuleen taistelua, ellei kaikki kylällä kulkijat muista omaa vastuutaan siististä yleisilmeestä. Pensaat ja istutukset oli annettu kasvaa rauhassa ja roskia en äkkiseltään kukkapenkeissä ja nurmikoilla nähnyt.
Kun satunnaisena kävijänä katselin kirkonkylän keskustaa, tuntui vierailijasta kohteliaisuudelta, että yleiset alueet olivat siistissä kunnossa ja hoidettuja.
Jos kesänviettopaikan tai peräti oman kodin osto on sinulle ajankohtainen ja kunnan sijainti sopii suunnitelmiisi, käy ihmeessä tutustumassa Kangasnimen kunnan sivuihin. Kunnalla on paljon tarjottavaa myös eri urheilu-ja liikuntalajien harrastajille.
Tähän ikään mennessä en ole kuullut kenenkään kyllästyneen mökkielämäänsä Kangasniemellä.
Bussinkuljettajan loma loppui
Äitini sanoisi, että johtuu ressin laukeamisesta, että väsyttää. Varmaankin sitten siitä johtuu, koska ei kolmaskaan kolpakollinen hyvin vahvaa kahvia kirkasta päätä. Uskon, että pieni pyrähdys tekstintuottamisen puolella selvittää ajatukset.
Siitäkin syystä olen ihan poissa tolaltani, koska mies lähti klo 16 töihin. Se, jos mikä on nyt outoa. Tänä aamuna hän vielä soitti esimiehelleen ja kysyi, olisiko aamupäiväksi ennen omaa työvuoroa ollut ylitöitä tarjolla, mutta tarkastaja sanoi ylimääräisiä istuvan penkillä niin paljon, että tuskin ylitöitä tänään heruu.
Työpaikan lehdessä mainittiin, että kilpailutuksessa voitettuihin lentokenttälinjoihin haetaan kuljettajia erilliseen koulutukseen. Luin juttua eilen illalla miehelle ääneen ja sanoin, että ei ole onneksi vanhojen pappojen hommia nuo linjat, kun ei saa erehtyä ajokirjojen lukemisessa ja täytyy osata vastata matkustajien kaikenmaailman kysymyksiin ja vaikka millä kielellä. Lisäksi kuljettaja auttaa matkalaukkujen nostelussa ja rahastaminen täytyy olla kuin toinen luonto.
Miehen kielitaito on sitä luokkaa, että englannin peruskurssin hän on käynyt kolmeen kertaan, ruotsia osaa "titta pohäär", saksaa "kuttentaak" ja venäjää "harasoo luubuska".
Venäjänkielentaidoillaan mies on saanut hykertelemään useammankin venäläisnaisen, kun venäjää puhuva naismatkustaja on tullut kysymään häneltä äidinkielellään ties mitä ja mies on vastannut sydämellisesti "harasoo luubuska". (Tiettävästi se luubuska on jokin hellittelynimi ja tiettävästi naisihmiselle tarkoitettu.)
Kerta mies ei niitä ylitöitä tänään saanut, oli tietysti mennyt ilmoittautumaan joukon jatkoksi tähän uusien linjojen koulutukseen. Vanha gubbe kaipaa siis uutta haastetta elämäänsä.
(Tähän väliin täytyy laittaa työpaikkamainos. Helsingin Bussiliikenne Oy palkkaa syksyyn mennessä 100 uutta kuljettajaa. Rekrytointiyritys Staffpointin ja TTS:n kanssa yhteistyössä järjestetään kahdeksan viikon välein kursseja ja B-kortilla pääsee kuljettajaksi seitsemän viikon oppisopimuskoulutuksen jälkeen. C-kortilliset aloittavat Bussiliikenteellä viiden viikon koulutuksen jälkeen. Työhaluiset, ajokortin omaavat kotiäidit, rynnätäänkö töihin sinisten bussien ratin taakse? Ainakin aikaisemmin yrityksellä on ollut tarjota myös kohtuuvuokraisia työsuhdeasuntoja. Nykytilannetta en tiedä.)
Siis mies on saavuttamattomissa, ikävä vähän kaihertaa. Oli upeaa katsella niin rautaisen ammattilaisen autonkäsittelytaitoja, kun hän siirteli mummolan pihassa 13-metristä autoa. Pitkä automatkakin oli silkkaa nautintoa, kun ei tarvinnut pelätä äkkinäisiä liikkeitä.
Täällä kaupungissa muuten kaasubussien kuljettajat saavat usein matkustajilta moitteita nykivästä ajotavasta. Syy ei ole taitavammankaan kuljettajan, vaan liittyy näihin kaasubussien ominaispiirteisiin.
Jos alan ajatella, miltä ilma tuoksui mummolassa, saan täällä Länsiväylän liittymänmutkassa miltei paniikkikohtauksen pakokaasujen hajun takia. Huomasin mummolassa senkin, että vaikka metsä ympäröi kaikkialla, niin suuri vaikutus ilman upeaan laatuun on valtavalla kuusiaidalla, joka kiertää talon toisella puolella.
Eli yksi asia lisää ikävöitävien listaan: puhdas hengitysilma.
Siitäkin syystä olen ihan poissa tolaltani, koska mies lähti klo 16 töihin. Se, jos mikä on nyt outoa. Tänä aamuna hän vielä soitti esimiehelleen ja kysyi, olisiko aamupäiväksi ennen omaa työvuoroa ollut ylitöitä tarjolla, mutta tarkastaja sanoi ylimääräisiä istuvan penkillä niin paljon, että tuskin ylitöitä tänään heruu.
Työpaikan lehdessä mainittiin, että kilpailutuksessa voitettuihin lentokenttälinjoihin haetaan kuljettajia erilliseen koulutukseen. Luin juttua eilen illalla miehelle ääneen ja sanoin, että ei ole onneksi vanhojen pappojen hommia nuo linjat, kun ei saa erehtyä ajokirjojen lukemisessa ja täytyy osata vastata matkustajien kaikenmaailman kysymyksiin ja vaikka millä kielellä. Lisäksi kuljettaja auttaa matkalaukkujen nostelussa ja rahastaminen täytyy olla kuin toinen luonto.
Miehen kielitaito on sitä luokkaa, että englannin peruskurssin hän on käynyt kolmeen kertaan, ruotsia osaa "titta pohäär", saksaa "kuttentaak" ja venäjää "harasoo luubuska".
Venäjänkielentaidoillaan mies on saanut hykertelemään useammankin venäläisnaisen, kun venäjää puhuva naismatkustaja on tullut kysymään häneltä äidinkielellään ties mitä ja mies on vastannut sydämellisesti "harasoo luubuska". (Tiettävästi se luubuska on jokin hellittelynimi ja tiettävästi naisihmiselle tarkoitettu.)
Kerta mies ei niitä ylitöitä tänään saanut, oli tietysti mennyt ilmoittautumaan joukon jatkoksi tähän uusien linjojen koulutukseen. Vanha gubbe kaipaa siis uutta haastetta elämäänsä.
(Tähän väliin täytyy laittaa työpaikkamainos. Helsingin Bussiliikenne Oy palkkaa syksyyn mennessä 100 uutta kuljettajaa. Rekrytointiyritys Staffpointin ja TTS:n kanssa yhteistyössä järjestetään kahdeksan viikon välein kursseja ja B-kortilla pääsee kuljettajaksi seitsemän viikon oppisopimuskoulutuksen jälkeen. C-kortilliset aloittavat Bussiliikenteellä viiden viikon koulutuksen jälkeen. Työhaluiset, ajokortin omaavat kotiäidit, rynnätäänkö töihin sinisten bussien ratin taakse? Ainakin aikaisemmin yrityksellä on ollut tarjota myös kohtuuvuokraisia työsuhdeasuntoja. Nykytilannetta en tiedä.)
Siis mies on saavuttamattomissa, ikävä vähän kaihertaa. Oli upeaa katsella niin rautaisen ammattilaisen autonkäsittelytaitoja, kun hän siirteli mummolan pihassa 13-metristä autoa. Pitkä automatkakin oli silkkaa nautintoa, kun ei tarvinnut pelätä äkkinäisiä liikkeitä.
Täällä kaupungissa muuten kaasubussien kuljettajat saavat usein matkustajilta moitteita nykivästä ajotavasta. Syy ei ole taitavammankaan kuljettajan, vaan liittyy näihin kaasubussien ominaispiirteisiin.
Jos alan ajatella, miltä ilma tuoksui mummolassa, saan täällä Länsiväylän liittymänmutkassa miltei paniikkikohtauksen pakokaasujen hajun takia. Huomasin mummolassa senkin, että vaikka metsä ympäröi kaikkialla, niin suuri vaikutus ilman upeaan laatuun on valtavalla kuusiaidalla, joka kiertää talon toisella puolella.
Eli yksi asia lisää ikävöitävien listaan: puhdas hengitysilma.
Tirtetan ensimmäinen mummolanmatka
Nuorimmalle, lokakuussa viisi täyttävälle, mummolan matka oli elämän ensimmäinen. Mummon ja papan hän oli kerran nähnyt parivuotiaana isosiskon lakkiaisjuhlassa. Muuten mielikuva mummolasta ja isovanhemmista oli kokonaan kertomustemme ja kuvien varassa.
Mummolaan menosta oli puhuttu jo kevättalvesta asti. Koska tapaamisen ja juhlan onnistumiseksi tarvittiin monen perheen aikataulujen yhteensovittamista, kuin myös varhaisten lomatoiveiden esittämistä monelle työnantajalle, lähtöä suuniteltiin puoli vuotta.
Kun Tirtetalle selvisi, että mummolassa ei ole lehmiä, lampaita, kanoja, kissaa, eikä koiraa, alkoi pienempien luontokappaleiden näkemisen odottelu. Kuukausien aikana puhuttiin hiiristä, hyttysistä, karhuista, fasaaneista, pääskysistä, kulkukissasta, oravista ja punatulkuista.
Lähtöä edeltävinä viikkoina tiettyjä vaatekappaleita ei voinut pukea päälle, koska ne odottivat mummolaan pääsyä.
Koska lähtömme oli juhannusviikon keskiviikon ilta, olin sanonut lapsille, että laukut pakataan vasta keskiviikkona. Tirtetta ilmoitti toivorikkaana, että aikoo ottaa mummolaan kaikki vaatteensa mukaan. Onhan tietysti hyvin vaikea päättää kolmesta tylliprinsessamekosta ja paristakymmenestä muuten tyttömäisen prinsessaisesta mekosta, mitä matkalle mukaan valitsee. Teimme sopuratkaisun: kaikki kengät ja kopsottimet voi ottaa mukaan, mutta mekkoja vain isoveljen treenikassillinen. Olikin sitten mielenkiintoista nähdä, mitkä mekot Tirtetta halusi mummolle ja papalle näyttää ja kieltämättä hänen vaatevalintansa olivat hyvin kauniita ja vaihtelevia.
Bussimatkaa varten Tirtetta sai pakata isosiskon hylkäämään isojen tyttöjen laukkuun ihan omia tavaroita. Sinne pakattiin kyniä ja paperia, muutama pehmolelu, leikkikamera ja sydämenmuotoinen rahakukkaro. Tuo laukku olkapäällä Tirtetta sitten lähtöä odottelikin koko päivän.
Kuten kuusivuotias sisko epäilikin, vanhana mummolakonkarina, ei Tirtettaa laukun sisältö kiinnostanut koko matkan aikana. Kuusivuotias sanoi, että ei mummolassa halua leikkiä omilla leluilla, siellä on niin paljon muuta tekemistä.
Lähdimme mummolaa kohti siis keskiviikkoiltana tasan kello 19. Ison bussin peruuttaminen ahdasta jalankulkijoiden tietä pitkin kadulle oli kaikista hyvin jännittävää. Tirtetta valitsee istumapaikan auton 49:stä paikasta auton etuosasta kuusivuotiaan siskon vierestä. Matkan puolivälissä hän siirtyy äidin viereen.
Olin varautunut kuulemaan automatkalla nitinää ja natinaa matkan vaivoista ja kestosta, mutta kaikki lapseni yllättivät minut täysin. Neljävuotiaskin istui lähes hiiskumatta paikoillaan. Kukaan ei tapellut tai nahistellut, kiukuttelusta puhumattakaan.
Lahden korkeuksilla Tirtetta kysyi minulta, "onko vielä kaksi pysäkkiä ennen mummolaa".
Matkan joutumiseksi olimme päättäneet välttää pysähtymistä matkan aikana. Se olikin oikea ratkaisu, koska kukaan ei taukoa kaivannut ja määränpää saavutettiin nopeammin. Menomatkaan meni 3 tuntia ja 10 minuuttia ja matka sujui ilta-auringon lempeässä valossa. Mikkelistä mummolaan tie oli sateen jäljiltä märkä ja juhannuksen aurinko paistoi niin matalalta ja suoraan meitä vasten, että oli kuin peilistä olisi heijastettu vasten kasvoja. Isille kaiveltiin sukkelasti aurinkolasit, vauhtia vähän hidastettiin, eikä metsästäkään poukkoillut ketään ajotielle.
Mummo ja Maatalouskoululainen olivat tien varressa vastassa. Eihän tien suusta ole kuin kaksi bussinmittaa pihaan, mutta vastassa olivat kuitenkin. Olin sanonut lapsille, että koska on jo niin myöhäinen ilta, kukaan ei karkaa pihasta juoksentelemaan pitkin maita, vaan menemme sisälle syömään ja sitten heti nukkumaan.
Pappakin oli jo nukkumassa.
Mummon ruisleivät ja mansikkakakut syötyämme jokainen löysi tuoksuvan nukkumapaikan ja Tirtetta pääsi samaan huoneeseen Maatalouskoululaissiskon kanssa, jota hänellä oli jo vähän ikävä ollutkin.
Koko mummolassaoloajan Tirtetta oli kuin päivänpaiste, lukuunottamatta sitä kertaa, kun toiset lähtivät papan rantaan uimaan kävellen metsätietä pitkin. Äiti aliarvioi Tirtetan voimavarat väärin, kyllä hän olisi matkan kevyesti selvittänyt. Toiselle uintireissulle pappa lähti autolla ja silloin Tirtetta pääsi mukaan.
Tirtetta oli ihastunut papan rantaan ja laituriin ja olisi pulikoinut vedessä vaikka kuinka kauan.
Viitisen kertaa päivässä Tirtetta vaihtoi mekkoa päälleen. Koska hän ei ollut kovin paljoa ehtinyt mummoon ja pappaan tutustua, hän enimmäkseen kärtti isosiskon seuraan. Äidiltä hän tuli aina kysymään lupaa ulosmenoon. Kaupunkilasten tavat pysyivät tiukasti myös mummolassa. Vaikka ulos olisi saanut mennä vapaasti ja palloakin potkia siihen varatulla alueella, äidiltä tultiin aina lupa kysymään.
Selkeästi Tirtetassa on maalaislapsiainesta. Ei häntä ulkona pörräävät elukat juurikaan häirinneet. Mihin tahansa ulkohommaan Tirtetta oli myös heti valmis.
Kotimatka sujui vieläkin suuremmalla levollisuudella ja rauhalla. Matkan kaksi ensimmäistä tuntia kaikki lapset istuivat hiljaa paikoillaan ja pohtivat näkemäänsä ja kokemaansa. Tirtettakin oikaisi bussin penkille nukkumaan.
Kun tasan kolmen tunnin matkan jälkeen tulimme kotitalon taakse kävelytielle, isi kiirehti suihkuun ja syömään ja me lasten kanssa tyhjensimme ja siivosimme auton. Tirtetta haki kotipihasta kaverit katsomaan "isin bussia" ja koko ihana, lämmin ilta kuluikin hänellä sitten pihassa kavereiden kanssa juostessa ja ilakoidessa.
Mummolaan menosta oli puhuttu jo kevättalvesta asti. Koska tapaamisen ja juhlan onnistumiseksi tarvittiin monen perheen aikataulujen yhteensovittamista, kuin myös varhaisten lomatoiveiden esittämistä monelle työnantajalle, lähtöä suuniteltiin puoli vuotta.
Kun Tirtetalle selvisi, että mummolassa ei ole lehmiä, lampaita, kanoja, kissaa, eikä koiraa, alkoi pienempien luontokappaleiden näkemisen odottelu. Kuukausien aikana puhuttiin hiiristä, hyttysistä, karhuista, fasaaneista, pääskysistä, kulkukissasta, oravista ja punatulkuista.
Lähtöä edeltävinä viikkoina tiettyjä vaatekappaleita ei voinut pukea päälle, koska ne odottivat mummolaan pääsyä.
Koska lähtömme oli juhannusviikon keskiviikon ilta, olin sanonut lapsille, että laukut pakataan vasta keskiviikkona. Tirtetta ilmoitti toivorikkaana, että aikoo ottaa mummolaan kaikki vaatteensa mukaan. Onhan tietysti hyvin vaikea päättää kolmesta tylliprinsessamekosta ja paristakymmenestä muuten tyttömäisen prinsessaisesta mekosta, mitä matkalle mukaan valitsee. Teimme sopuratkaisun: kaikki kengät ja kopsottimet voi ottaa mukaan, mutta mekkoja vain isoveljen treenikassillinen. Olikin sitten mielenkiintoista nähdä, mitkä mekot Tirtetta halusi mummolle ja papalle näyttää ja kieltämättä hänen vaatevalintansa olivat hyvin kauniita ja vaihtelevia.
Bussimatkaa varten Tirtetta sai pakata isosiskon hylkäämään isojen tyttöjen laukkuun ihan omia tavaroita. Sinne pakattiin kyniä ja paperia, muutama pehmolelu, leikkikamera ja sydämenmuotoinen rahakukkaro. Tuo laukku olkapäällä Tirtetta sitten lähtöä odottelikin koko päivän.
Kuten kuusivuotias sisko epäilikin, vanhana mummolakonkarina, ei Tirtettaa laukun sisältö kiinnostanut koko matkan aikana. Kuusivuotias sanoi, että ei mummolassa halua leikkiä omilla leluilla, siellä on niin paljon muuta tekemistä.
Lähdimme mummolaa kohti siis keskiviikkoiltana tasan kello 19. Ison bussin peruuttaminen ahdasta jalankulkijoiden tietä pitkin kadulle oli kaikista hyvin jännittävää. Tirtetta valitsee istumapaikan auton 49:stä paikasta auton etuosasta kuusivuotiaan siskon vierestä. Matkan puolivälissä hän siirtyy äidin viereen.
Olin varautunut kuulemaan automatkalla nitinää ja natinaa matkan vaivoista ja kestosta, mutta kaikki lapseni yllättivät minut täysin. Neljävuotiaskin istui lähes hiiskumatta paikoillaan. Kukaan ei tapellut tai nahistellut, kiukuttelusta puhumattakaan.
Lahden korkeuksilla Tirtetta kysyi minulta, "onko vielä kaksi pysäkkiä ennen mummolaa".
Matkan joutumiseksi olimme päättäneet välttää pysähtymistä matkan aikana. Se olikin oikea ratkaisu, koska kukaan ei taukoa kaivannut ja määränpää saavutettiin nopeammin. Menomatkaan meni 3 tuntia ja 10 minuuttia ja matka sujui ilta-auringon lempeässä valossa. Mikkelistä mummolaan tie oli sateen jäljiltä märkä ja juhannuksen aurinko paistoi niin matalalta ja suoraan meitä vasten, että oli kuin peilistä olisi heijastettu vasten kasvoja. Isille kaiveltiin sukkelasti aurinkolasit, vauhtia vähän hidastettiin, eikä metsästäkään poukkoillut ketään ajotielle.
Mummo ja Maatalouskoululainen olivat tien varressa vastassa. Eihän tien suusta ole kuin kaksi bussinmittaa pihaan, mutta vastassa olivat kuitenkin. Olin sanonut lapsille, että koska on jo niin myöhäinen ilta, kukaan ei karkaa pihasta juoksentelemaan pitkin maita, vaan menemme sisälle syömään ja sitten heti nukkumaan.
Pappakin oli jo nukkumassa.
Mummon ruisleivät ja mansikkakakut syötyämme jokainen löysi tuoksuvan nukkumapaikan ja Tirtetta pääsi samaan huoneeseen Maatalouskoululaissiskon kanssa, jota hänellä oli jo vähän ikävä ollutkin.
Koko mummolassaoloajan Tirtetta oli kuin päivänpaiste, lukuunottamatta sitä kertaa, kun toiset lähtivät papan rantaan uimaan kävellen metsätietä pitkin. Äiti aliarvioi Tirtetan voimavarat väärin, kyllä hän olisi matkan kevyesti selvittänyt. Toiselle uintireissulle pappa lähti autolla ja silloin Tirtetta pääsi mukaan.
Tirtetta oli ihastunut papan rantaan ja laituriin ja olisi pulikoinut vedessä vaikka kuinka kauan.
Viitisen kertaa päivässä Tirtetta vaihtoi mekkoa päälleen. Koska hän ei ollut kovin paljoa ehtinyt mummoon ja pappaan tutustua, hän enimmäkseen kärtti isosiskon seuraan. Äidiltä hän tuli aina kysymään lupaa ulosmenoon. Kaupunkilasten tavat pysyivät tiukasti myös mummolassa. Vaikka ulos olisi saanut mennä vapaasti ja palloakin potkia siihen varatulla alueella, äidiltä tultiin aina lupa kysymään.
Selkeästi Tirtetassa on maalaislapsiainesta. Ei häntä ulkona pörräävät elukat juurikaan häirinneet. Mihin tahansa ulkohommaan Tirtetta oli myös heti valmis.
Kotimatka sujui vieläkin suuremmalla levollisuudella ja rauhalla. Matkan kaksi ensimmäistä tuntia kaikki lapset istuivat hiljaa paikoillaan ja pohtivat näkemäänsä ja kokemaansa. Tirtettakin oikaisi bussin penkille nukkumaan.
Kun tasan kolmen tunnin matkan jälkeen tulimme kotitalon taakse kävelytielle, isi kiirehti suihkuun ja syömään ja me lasten kanssa tyhjensimme ja siivosimme auton. Tirtetta haki kotipihasta kaverit katsomaan "isin bussia" ja koko ihana, lämmin ilta kuluikin hänellä sitten pihassa kavereiden kanssa juostessa ja ilakoidessa.
sunnuntai 26. kesäkuuta 2011
Sydän ihan täynnä elämän ihanuutta
Voi onnellista elämää! Toivottavasti elämä on teillekin suopea.
Ei ne hyttyset niin kauheita olleetkaan, mitä etukäteen meitä kaupunkilaisrassuja peloteltiin. Suurempi vaara olisi voinut olla karhujen liikkumisesta. Niitä liikkuu lähiseuduilla useita. (Ensimmäinen vipaus kävi tuossa: mieli on siis edelleen Kangasniemellä. Täällä Ruoholahdessa ei karhuja kyllä liiku. Karhun- sun muun väkijuoman juojia oli sitäkin enemmän: kun avasimme linja-auton oven kotitalomme takana klo 14 tänään, meitä tervehti humaltuneiden huuto ja örvellys kanavan rannalta.)
Mummolassa heräsin jokaisena neljänä aamuna lintujen lauluun kello viisi. Meitä ilahdutti haarapääskyn pesä pienine poikasineen talon etukuistin räystäässä ja leppälinnun pesä vanhan talon puolella. Olemme hengittäneet ihanaa puhdasta ilmaa, ihastelleet metsää ja peltoja, nauttineet luonnon uhkeasta rehevyydestä. Kyllä nämä kaupunkilaisten kasvi-istutukset ovat kuin riippapiiskoja maahan tökättynä verrattuna niihin sisämaan runsaiden sateiden vehreiksi tekemiin puutarhoihin.
Olen vähän kulttuurisokissa. Se on tässä yhteydessä aivan väärä sana, mutta sillä tavallisesti tarkoitetaan ihmisen sopeutumisvaikeuksia uuteen elämäntapaan siirtyessä. Kaiken lisäksi minun on hyvin vaikea hahmottaa tätä jättiläisen harppausta elämässäni, jonka kulunut viikko toi tullessaan. Ei se ole mikään perhesalaisuus, että tulevaisuudessa, jos elämän kulku kulkee tuttuja, turvallisia uomiaan, Lautakankaan tila on minun hoteissani, kuten savolainen kuvaavasti asian ilmaisee. (olla hoteissa = olla hallussa, hallinnassa, huolenpidon alaisena)
Siinä sitä on sulattelemista viikoksi jos toiseksikin.
Isäni ja äitini olivat paremmassa kunnossa, kuin olin heidän kuvitellut puhelinkeskustelujen perusteella olevan.
Maatalouskoululainen on niin juurtunut maalle, että saattaa ehkä elokuussa käväistä kotona.
Lauantaina juhlistimme äitini 70-vuotispäivää. Äidin rakkaita ystäviä tuli häntä tervehtimään ja joitakin sukulaisia. Minä sain taas sydämenvahvistushoitoa, kun tapasin tätini, isän nuorimman siskon ja tämän tyttären. Olin nähnyt heitä viimeksi, ei enempää, eikä vähempää, kuin 20 vuotta sitten. Kyllä siinä kurkkua kuristaa, kun tunnistaa pihassa tutut kasvot, tutun olemuksen ja tutun äänen. Isäni toista siskoa olin nähnyt sentään kuusi vuotta sitten, mutta ei meinannut tärkeiden asioiden puhumisesta tulla loppua millään.
Yritämme sulatella kaupunkielämään sopeutumista. Mies onneksi pääsee huomenna töihin ja minä rahtasin mummolasta kaikki lakanat tänne pesuun. Lakanoita oli puolitoista säkillistä, muuta pyykkiä 200:n litran säkillinen suuta myöten täynnä. Elämä siis jatkuu tutuissa tunnelmissa.
Vanhin tytär oli järjestänyt poissaollessamme upean yllätyksen: oli käynyt siivoamassa täällä. Yksi lapsista kommentoi, että täällä on ylisiistiä. Minä sanoisin, että poikkeuksellisen siistiä.
Kiitos, Tuuti ja Mella.
Ei ne hyttyset niin kauheita olleetkaan, mitä etukäteen meitä kaupunkilaisrassuja peloteltiin. Suurempi vaara olisi voinut olla karhujen liikkumisesta. Niitä liikkuu lähiseuduilla useita. (Ensimmäinen vipaus kävi tuossa: mieli on siis edelleen Kangasniemellä. Täällä Ruoholahdessa ei karhuja kyllä liiku. Karhun- sun muun väkijuoman juojia oli sitäkin enemmän: kun avasimme linja-auton oven kotitalomme takana klo 14 tänään, meitä tervehti humaltuneiden huuto ja örvellys kanavan rannalta.)
Mummolassa heräsin jokaisena neljänä aamuna lintujen lauluun kello viisi. Meitä ilahdutti haarapääskyn pesä pienine poikasineen talon etukuistin räystäässä ja leppälinnun pesä vanhan talon puolella. Olemme hengittäneet ihanaa puhdasta ilmaa, ihastelleet metsää ja peltoja, nauttineet luonnon uhkeasta rehevyydestä. Kyllä nämä kaupunkilaisten kasvi-istutukset ovat kuin riippapiiskoja maahan tökättynä verrattuna niihin sisämaan runsaiden sateiden vehreiksi tekemiin puutarhoihin.
Olen vähän kulttuurisokissa. Se on tässä yhteydessä aivan väärä sana, mutta sillä tavallisesti tarkoitetaan ihmisen sopeutumisvaikeuksia uuteen elämäntapaan siirtyessä. Kaiken lisäksi minun on hyvin vaikea hahmottaa tätä jättiläisen harppausta elämässäni, jonka kulunut viikko toi tullessaan. Ei se ole mikään perhesalaisuus, että tulevaisuudessa, jos elämän kulku kulkee tuttuja, turvallisia uomiaan, Lautakankaan tila on minun hoteissani, kuten savolainen kuvaavasti asian ilmaisee. (olla hoteissa = olla hallussa, hallinnassa, huolenpidon alaisena)
Siinä sitä on sulattelemista viikoksi jos toiseksikin.
Isäni ja äitini olivat paremmassa kunnossa, kuin olin heidän kuvitellut puhelinkeskustelujen perusteella olevan.
Maatalouskoululainen on niin juurtunut maalle, että saattaa ehkä elokuussa käväistä kotona.
Lauantaina juhlistimme äitini 70-vuotispäivää. Äidin rakkaita ystäviä tuli häntä tervehtimään ja joitakin sukulaisia. Minä sain taas sydämenvahvistushoitoa, kun tapasin tätini, isän nuorimman siskon ja tämän tyttären. Olin nähnyt heitä viimeksi, ei enempää, eikä vähempää, kuin 20 vuotta sitten. Kyllä siinä kurkkua kuristaa, kun tunnistaa pihassa tutut kasvot, tutun olemuksen ja tutun äänen. Isäni toista siskoa olin nähnyt sentään kuusi vuotta sitten, mutta ei meinannut tärkeiden asioiden puhumisesta tulla loppua millään.
Yritämme sulatella kaupunkielämään sopeutumista. Mies onneksi pääsee huomenna töihin ja minä rahtasin mummolasta kaikki lakanat tänne pesuun. Lakanoita oli puolitoista säkillistä, muuta pyykkiä 200:n litran säkillinen suuta myöten täynnä. Elämä siis jatkuu tutuissa tunnelmissa.
Vanhin tytär oli järjestänyt poissaollessamme upean yllätyksen: oli käynyt siivoamassa täällä. Yksi lapsista kommentoi, että täällä on ylisiistiä. Minä sanoisin, että poikkeuksellisen siistiä.
Kiitos, Tuuti ja Mella.
keskiviikko 22. kesäkuuta 2011
Suunniteltu lähtöaika klo 19.00
Varmaankaan minulla ei ole stressiä matkasta, koska nukuin makeasti, enkä nähnyt hulluja unia tahikka painajaisia. Lapsenlapsikin nukkui kaksikymmentä yli viiteen asti mummon vieressä, mutta tädin pinnasängyssä.
Hulluja unia olen nähnyt lapsiin liittyen. Aika usein olen ollut lukion aamunavauksessa vanhan kouluni eteisaulassa ja mukanani on kolme lastenistuinta vauvoineen ja pohdin, kuinka saan vietyä lapset tunnille mukanani ja mitä mahtaa opettaja sanoa.
Jonkun lapsen loppuodotus kävi jännittäväksi, koska oltiin jo kymmenen päivää yli lasketun ajan. Muutamaa päivää ennen lapsen syntymää näin onnellisesti alkavaa, suloista, ruusunpunaista unta, jossa lapsi tulee helposti maailmaan. Kun syliini sitten laskettiin valkoiseen kapaloon kieputettu vastasyntynyt, hänellä oli lampaankasvot, tuijottavat nappisilmät ja kapalosta kuului valittava "mää-ää". Kun aamulla heräsin, olin kamalan kiukkuinen mokomasta unesta. Oloni helpottui, kun kerroin unen äidille ja hän nauroi sydämensä pohjasta ja totesi, että "sinulla taitaa olla ressi synnytyksestä".
Nyt laitan vielä pyykkikoneen hommiin ja alan pakata ainakin kymmenen ihmisen kamoja neljäksi mummolapäiväksi. Olen miettinyt taktiikan, että käytän illansuussa koko joukon suihkussa, pesen hiukset ja korvantaustat ja sitten pakkaan puhtoiset lapset bussiin. Kun noin kymmenen korvilla illalla olemme perillä, saavat hetken kirmata mummolaa ihmettelemässä ja sitten komennan pehkuihin. Kuulostaa ihan helpolta ja yksinkertaiselta, vai mitä?
Koska mummolan nettiyhteys elää omaa elämäänsä ja Maatalouskoululaisen läppäri on minulle ihmekapistus ja kun on kyse niin harvinaisesta tapaamisesta, että näen äitini ja isäni, niin toivotan kaikille oikein onnellista aikaa Suomen parhaimmassa suvessa. Hyttysiä ja paarmojakin toivotan tasapuolisesti kaikille. Ne, jotka niistä otuksista pääsee nauttimaan, nauttikaa sydämen kyllyydestä, koska helsinkiläiset kotikonnuillaan jäävät tyystin siitä ilosta paitsi. Mekään emme ole niitä vielä tänä kesänä nähneet.
Kiitos samalla kaikille uusille vakiolukijoiksi itsensä merkinneille. Mukanaolonne lämmittää mieltä. Jokaisen blogissakävijän pistäytyminen lämmittää, koska tilastoni kertovat käynnistäsi.
Yritämme selvitä mummolasta takaisin sunnuntaina hyvissä ajoin.
Hulluja unia olen nähnyt lapsiin liittyen. Aika usein olen ollut lukion aamunavauksessa vanhan kouluni eteisaulassa ja mukanani on kolme lastenistuinta vauvoineen ja pohdin, kuinka saan vietyä lapset tunnille mukanani ja mitä mahtaa opettaja sanoa.
Jonkun lapsen loppuodotus kävi jännittäväksi, koska oltiin jo kymmenen päivää yli lasketun ajan. Muutamaa päivää ennen lapsen syntymää näin onnellisesti alkavaa, suloista, ruusunpunaista unta, jossa lapsi tulee helposti maailmaan. Kun syliini sitten laskettiin valkoiseen kapaloon kieputettu vastasyntynyt, hänellä oli lampaankasvot, tuijottavat nappisilmät ja kapalosta kuului valittava "mää-ää". Kun aamulla heräsin, olin kamalan kiukkuinen mokomasta unesta. Oloni helpottui, kun kerroin unen äidille ja hän nauroi sydämensä pohjasta ja totesi, että "sinulla taitaa olla ressi synnytyksestä".
Nyt laitan vielä pyykkikoneen hommiin ja alan pakata ainakin kymmenen ihmisen kamoja neljäksi mummolapäiväksi. Olen miettinyt taktiikan, että käytän illansuussa koko joukon suihkussa, pesen hiukset ja korvantaustat ja sitten pakkaan puhtoiset lapset bussiin. Kun noin kymmenen korvilla illalla olemme perillä, saavat hetken kirmata mummolaa ihmettelemässä ja sitten komennan pehkuihin. Kuulostaa ihan helpolta ja yksinkertaiselta, vai mitä?
Koska mummolan nettiyhteys elää omaa elämäänsä ja Maatalouskoululaisen läppäri on minulle ihmekapistus ja kun on kyse niin harvinaisesta tapaamisesta, että näen äitini ja isäni, niin toivotan kaikille oikein onnellista aikaa Suomen parhaimmassa suvessa. Hyttysiä ja paarmojakin toivotan tasapuolisesti kaikille. Ne, jotka niistä otuksista pääsee nauttimaan, nauttikaa sydämen kyllyydestä, koska helsinkiläiset kotikonnuillaan jäävät tyystin siitä ilosta paitsi. Mekään emme ole niitä vielä tänä kesänä nähneet.
Kiitos samalla kaikille uusille vakiolukijoiksi itsensä merkinneille. Mukanaolonne lämmittää mieltä. Jokaisen blogissakävijän pistäytyminen lämmittää, koska tilastoni kertovat käynnistäsi.
Yritämme selvitä mummolasta takaisin sunnuntaina hyvissä ajoin.
tiistai 21. kesäkuuta 2011
Savolaisen touhuja
Savolaismuijan tunnistaa helposti siitä, että hänellä on hommien suhteen aina "meiniki" tehdä jotakin näkyvää. Niinkuin minulla on ollut tuo sukkakoriasia. En uskalla edes arvata, kuinka kauan ne korien pohjimmaiset parittomat olivat parejaan odotelleet, mutta meillä käyneet muistavat keittiön ja olohuoneen välistä tilaa värittävien pyykkikorien olemassaolon niin kauas, kuin jaksavat muistaa. Nyt tuolla sohvan selkänojaa vasten on yksi ainoa pyykkikori ja se on täynnä pariteltuja sukkia. Ja mikä parasta: kaikkien omat sukkakorit vaatekaapeissa ovat pullollaan sukkia, eli tämä olohuoneen kori on hätävaravarastoa.
Toinen savolaismuijalle ominainen piirre on se, että vaikka hän olisi vispilänvarpuja katkomassa, niin omaa työtä täytyy ääneen ja jokaiselle kuulolla olevalle kehuskella.
Maidonhakureissulla riemastuin, kun kassatyttö sanoi "selevä". Kassa oli joku sijainen, koska en häntä ollut ennen nähnyt, enkä savolaisia kytköksiä selvittänyt.
- "Sinähän puhut ihan oikeaa kieltä! Mistä olet kotoisin?" kysyin tietysti tytöltä.
Hän sanoi olevansa syntyperäinen pääkaupunkiseutulainen, jolloin tietysti utelin, kuinka noin hyvin savonkieli häneltä luonnistuu.
Tyttö kertoi kuulleensa savon murretta paljon viime aikoina, joten siitä se oli varmaan tarttunut. Kauaa ei tarvitsisi noin hyväoppisen asua savon mailla, kun ei kukaan enää uskoisi hänen olevan stadilainen.
Minulla syntymäkieli savo on piilevänä, kun keskustelen nuorien ihmisten kanssa. Mutta jostain syystä, kun kuulijan ikä hivelee kahdeksaakymmentä tai sataakin vuotta, alkaa savon akkunat aueta. Lisäksi se tyypillinen taustojen selvittäminen tulee mukaan ja asioista "päivittely". Savolaisella "päivittelyllä" ei ole mitään tekemistä esimerkiksi uuden blogitekstin luomisen kanssa, vaan on kyse ihmettelystä, kauhistelusta, kummastelusta tai taivastelusta.
Tänään voisi hyvällä syyllä sanoa päivitellen, että: "kyllä myö sitte päeviteltii, jotta semmone perunasiivo ol sielä ojassa, eikä kukkaa olluna hakena niitä poes. Vakkaeset pottaatit meinas männä hukkaa."
Toinen savolaismuijalle ominainen piirre on se, että vaikka hän olisi vispilänvarpuja katkomassa, niin omaa työtä täytyy ääneen ja jokaiselle kuulolla olevalle kehuskella.
Maidonhakureissulla riemastuin, kun kassatyttö sanoi "selevä". Kassa oli joku sijainen, koska en häntä ollut ennen nähnyt, enkä savolaisia kytköksiä selvittänyt.
- "Sinähän puhut ihan oikeaa kieltä! Mistä olet kotoisin?" kysyin tietysti tytöltä.
Hän sanoi olevansa syntyperäinen pääkaupunkiseutulainen, jolloin tietysti utelin, kuinka noin hyvin savonkieli häneltä luonnistuu.
Tyttö kertoi kuulleensa savon murretta paljon viime aikoina, joten siitä se oli varmaan tarttunut. Kauaa ei tarvitsisi noin hyväoppisen asua savon mailla, kun ei kukaan enää uskoisi hänen olevan stadilainen.
Minulla syntymäkieli savo on piilevänä, kun keskustelen nuorien ihmisten kanssa. Mutta jostain syystä, kun kuulijan ikä hivelee kahdeksaakymmentä tai sataakin vuotta, alkaa savon akkunat aueta. Lisäksi se tyypillinen taustojen selvittäminen tulee mukaan ja asioista "päivittely". Savolaisella "päivittelyllä" ei ole mitään tekemistä esimerkiksi uuden blogitekstin luomisen kanssa, vaan on kyse ihmettelystä, kauhistelusta, kummastelusta tai taivastelusta.
Tänään voisi hyvällä syyllä sanoa päivitellen, että: "kyllä myö sitte päeviteltii, jotta semmone perunasiivo ol sielä ojassa, eikä kukkaa olluna hakena niitä poes. Vakkaeset pottaatit meinas männä hukkaa."
Perunankerääjiä valtatie kolmentoista ojanpientareella
Maatalouskoululainen soitti mummolasta. Ensin kuulosti siltä, kuin kikattava tyttölauma olisi ollut jossakin autotien lähellä.
Mummo ja Maatalouskoululainen olivat keräämässä perunoita maantieojasta.
Naapurimaan rekka oli kellahtanut ojaan mummolan lähettyvillä, auto oli jo jatkanut matkaansa, mutta kuormasta pudonneet uudet perunat olivat jääneet ojaan.
Mummo piikansa kanssa noukki kassikaupalla perunoita ojasta ja kikatus lähti siitä ilosta.
Soittivat minulle kertoakseen, etten sitten kuskaa perunoita täältä.
Mummo ja Maatalouskoululainen olivat keräämässä perunoita maantieojasta.
Naapurimaan rekka oli kellahtanut ojaan mummolan lähettyvillä, auto oli jo jatkanut matkaansa, mutta kuormasta pudonneet uudet perunat olivat jääneet ojaan.
Mummo piikansa kanssa noukki kassikaupalla perunoita ojasta ja kikatus lähti siitä ilosta.
Soittivat minulle kertoakseen, etten sitten kuskaa perunoita täältä.
Kilpajuoksua pyykin kanssa
Jos tällainen vaihtelevatehoinen äiti heräisi joka aamu 5.30, niin eihän tässä huushollissa mitään kaaosta kai olisikaan. Nyt vielä kannustimena on huominen lähtö, niin kymmeneen mennessä oli pyykkikasa vajentunut jo kolmella koneellisella, oli käyty kaupassa, evästetty kaksi isoa poikaa töihinsä, vastaanotettu hoitolaislapsi ja taiteltu KAIKKI puhtaat pyykit olohuoneen murheenkryynivuoresta. Mainostin jo kahdelle näppäräsormiselle apulaiselle, että samaan syssyyn parittelemme nuo neljä korilllista luovuttaneita sukkia. Koska minulla on näin elämälle lojaali asenne tänään, saatan hyvinkin raakata sukista roskapönttöön kaikki ne kyseenalaiset kiusankappaleet, jotka tekevät tuosta paritteluhommasta niin epätoivoista. Olen aina harrastanut sukkien parsimista ja vieläpä ahkerasti, mutta nyt voisi olla viisasta jatkaa luopumislinjalla. Minkä minä taas voin sille, jos joskus viisitoista vuotta sitten on myyty sellaisia teräslastensukkia, että niitä ei ole saanut kulumaan kymmenenkään käyttäjää.
Meillä on yksi tummansininen Tutan collegepusero, jossa on erivärisiä autoja etupuolella. Se on ostettu 19 vuotta sitten vanhimmalle pojalle. Se oli autojen takia hänen lempipaitansa. Ei se mitään, mutta hänen jälkeensä sitä paitaa on pitänyt pojan 10 sisarusta. Ainoastaan Tirtetta ei ole huolinut päälleen tummansinistä autopaitaa. Jos Tirtetta olisi poika, paita olisi ollut todennäköisesti hänenkin lempipaitansa. Ihan tarkoituksella en ole paitaa hävittänyt, koska on esimerkki hyvästä suomalaisesta laatutyöstä.
Jottei meillä ole homeinen kasa vastassa reissusta tullessa, on minun puolipakko selvittää tuo pyykkikoneen edessä odottava työmaa. Työmaahan tuli roima lisäys viime yönä, kun äijäiltaa viettänyt poika teki parhaansa pyykin lisäämiseksi, lähinnä petivaatteiden osalta. Ehkä punainen mehu ja grillimakkara on vastedes varottava yhdistelmä. Toivon suurella hartaudella, että kyseessä oli epäsopiva ruoka, eikä mikään oikea tauti.
Jos oli tauti, se ainakin on parantunut, koska Tirtettaa on kiusattu koko aamu "söpöksi".
Lapsenlapsi nukkuu päiväunia, isi sanoi menevänsä pihalle vetämään kiipeilytelineessä pari leukaa. Tirtetalle tuli kiire isin perään.
Tilanne näyttää kohtuullisen hyvältä.
Meillä on yksi tummansininen Tutan collegepusero, jossa on erivärisiä autoja etupuolella. Se on ostettu 19 vuotta sitten vanhimmalle pojalle. Se oli autojen takia hänen lempipaitansa. Ei se mitään, mutta hänen jälkeensä sitä paitaa on pitänyt pojan 10 sisarusta. Ainoastaan Tirtetta ei ole huolinut päälleen tummansinistä autopaitaa. Jos Tirtetta olisi poika, paita olisi ollut todennäköisesti hänenkin lempipaitansa. Ihan tarkoituksella en ole paitaa hävittänyt, koska on esimerkki hyvästä suomalaisesta laatutyöstä.
Jottei meillä ole homeinen kasa vastassa reissusta tullessa, on minun puolipakko selvittää tuo pyykkikoneen edessä odottava työmaa. Työmaahan tuli roima lisäys viime yönä, kun äijäiltaa viettänyt poika teki parhaansa pyykin lisäämiseksi, lähinnä petivaatteiden osalta. Ehkä punainen mehu ja grillimakkara on vastedes varottava yhdistelmä. Toivon suurella hartaudella, että kyseessä oli epäsopiva ruoka, eikä mikään oikea tauti.
Jos oli tauti, se ainakin on parantunut, koska Tirtettaa on kiusattu koko aamu "söpöksi".
Lapsenlapsi nukkuu päiväunia, isi sanoi menevänsä pihalle vetämään kiipeilytelineessä pari leukaa. Tirtetalle tuli kiire isin perään.
Tilanne näyttää kohtuullisen hyvältä.
maanantai 20. kesäkuuta 2011
Miika etsii yöpuvunhousuja
- "Kolmetoista lasta ja näin köyhii! Ei oo varaa housuihin!"
vaikersi epätoivoisella äänellä kahdeksanvuotias, kun etsi itselleen yöhousuja vaatevuoresta.
Miksi äitiä nauratti?
vaikersi epätoivoisella äänellä kahdeksanvuotias, kun etsi itselleen yöhousuja vaatevuoresta.
Miksi äitiä nauratti?
Iltakahvi n:o 1
Lakisääteinen kotiäidin ensimmäinen istualtaan juotu kahvituntikolpakollinen yhdistetään kuulumisien kertomiseen.
Mies ja yksi poika, joka on tänään huitaissut naapurin pojan limutölkin pitkin tannerta ja ollut muutenkin aika peräänkatsottava, lähtivät äijäiltaan seurakunnan leiripaikalle Vuosaaren Ramsinniemeen. Tirtetta-paralle tuli tietysti suuri itku ja murhe, kun ei päässyt äijäiltaan. Mukaanpääsyä ei evätty tytöltä äijäteeman takia, vaan siksi, että kotiintuloajankohta on liian myöhäinen neljävuotiaalle.
Hitusen takaisinkurottavaa tuli aikatauluuni, kun erehdyin tekemään jäätelönvalmistuksesta yli jääneistä munanvalkuaisista lettutaikinan. Vaikka kaivelin toiseksi pannuksi yhden vanhan räyskän kaapin perukoilta, tuntuu silti, että nyt täytyy olla tarkkana, mitä pitää saada valmiiksi ennen lähtöä.
Miehellä kävi järjen valon väläys, kun ehdotti, että voitaisiin lähteä jo keskiviikkoiltana. Tosin yksi isoista pojista on iltavuorossa silloin, mutta Pikkuveljen herätyspuhelu selvitti, että heidän kyytiinsä sopii toinenkin meidän koljateista. Eli kaksi poikaa hoitelee lähtönsä Pikkuveljen kyytiin ja kaikki muut saavat riekkua keskiviikkoiltaviileän turistibussin kyydissä.
Torstain lähtö olisi tarkoittanut pientä paniikkia siltä osin, että meidän täytyy miehen kanssa olla kynä kädessä pankintädin luona torstaina ennen kello neljää. Ja kun aamulla ja varsinkin lomalla tämän joukon ylösnousu on aika liukuva käsite, niin herääminen mummolassa torstaiaamuna kuullostaisi todella huojentavalta.
(Kahvi loppui jo kupista, mutta varastan muutaman minuutin huomisen kahvitunnista.)
Metroaseman edessä jakelivat Coca-Cola-tölkkejä ja sellainen viesti näille ipanoille tarkoittaa ankkamarssia ilmaisen limun perään. Sen sorttista etua(?) on suuresta pääluvusta, että jos jotakin saa yksi per nokka, niin meidän nokat saa ison kasan sitä ilmaista.
Täällä on tapana jaella metron ovien edessä milloin mitäkin tavaraa, mistä valmistaja haluaa päästä helposti eroon. Milloin jogurttia, milloin keksejä, milloin limsoja, milloin uutuuskahveja. Kai heillä joku myynninedistämistarkoituskin on, mutta meidän kohdallamme se ei toimi niin. Lapsilla on vallalla ajatus, että "kaikki kelpaa, jos vain ilmaiseksi saa".
Mies ja yksi poika, joka on tänään huitaissut naapurin pojan limutölkin pitkin tannerta ja ollut muutenkin aika peräänkatsottava, lähtivät äijäiltaan seurakunnan leiripaikalle Vuosaaren Ramsinniemeen. Tirtetta-paralle tuli tietysti suuri itku ja murhe, kun ei päässyt äijäiltaan. Mukaanpääsyä ei evätty tytöltä äijäteeman takia, vaan siksi, että kotiintuloajankohta on liian myöhäinen neljävuotiaalle.
Hitusen takaisinkurottavaa tuli aikatauluuni, kun erehdyin tekemään jäätelönvalmistuksesta yli jääneistä munanvalkuaisista lettutaikinan. Vaikka kaivelin toiseksi pannuksi yhden vanhan räyskän kaapin perukoilta, tuntuu silti, että nyt täytyy olla tarkkana, mitä pitää saada valmiiksi ennen lähtöä.
Miehellä kävi järjen valon väläys, kun ehdotti, että voitaisiin lähteä jo keskiviikkoiltana. Tosin yksi isoista pojista on iltavuorossa silloin, mutta Pikkuveljen herätyspuhelu selvitti, että heidän kyytiinsä sopii toinenkin meidän koljateista. Eli kaksi poikaa hoitelee lähtönsä Pikkuveljen kyytiin ja kaikki muut saavat riekkua keskiviikkoiltaviileän turistibussin kyydissä.
Torstain lähtö olisi tarkoittanut pientä paniikkia siltä osin, että meidän täytyy miehen kanssa olla kynä kädessä pankintädin luona torstaina ennen kello neljää. Ja kun aamulla ja varsinkin lomalla tämän joukon ylösnousu on aika liukuva käsite, niin herääminen mummolassa torstaiaamuna kuullostaisi todella huojentavalta.
(Kahvi loppui jo kupista, mutta varastan muutaman minuutin huomisen kahvitunnista.)
Metroaseman edessä jakelivat Coca-Cola-tölkkejä ja sellainen viesti näille ipanoille tarkoittaa ankkamarssia ilmaisen limun perään. Sen sorttista etua(?) on suuresta pääluvusta, että jos jotakin saa yksi per nokka, niin meidän nokat saa ison kasan sitä ilmaista.
Täällä on tapana jaella metron ovien edessä milloin mitäkin tavaraa, mistä valmistaja haluaa päästä helposti eroon. Milloin jogurttia, milloin keksejä, milloin limsoja, milloin uutuuskahveja. Kai heillä joku myynninedistämistarkoituskin on, mutta meidän kohdallamme se ei toimi niin. Lapsilla on vallalla ajatus, että "kaikki kelpaa, jos vain ilmaiseksi saa".
sunnuntai 19. kesäkuuta 2011
Pedattuja sänkyjä mummolassa
Iloinen mummo soitti tänään mummolasta. Hän selvitti minulle, millaisia sänkyjä oli laitettu mihinkin huoneeseen. Sanoin mummolle, että minulta kyllä loppuu lapset kesken, että saataisiin kaikkiin sänkyihin nukkuja. Sanoin, että suurin tappelu tulee kahden teltan nukkumapaikoista, koska kukaan lapsista ei ole koskaan päässyt moista kokemaan. Siinä jää mummon petaukset mankeloituine lakanoineen odottamaan seuraavaa vieraslaumaa, kun meidän ipanat näkee teltat pystyssä mummolan nurmikolla.
Pesin kylpyhuoneen lattialla sellaisen maton, jota äitini olisi sanonut "akantappokoneeksi". Ennenvanhaan tupamme lattialla oli niin pitkiä mattoja, että kun niitä kahdestaan ulkona puisteli, sai huutaa, että toinen maton toiseen päähän kuuli. Niitä mattoja äitini haukkui "akantappokoneiksi".
Tämänpäiväinen matto ei ollut pitkä, vaan suuri; ainakin 250X300. Se piti jättää rullalle kylpyhuoneen nurkkaan valumaan, ennenkuin sen jaksoi kantaa parvekkeelle tangon päälle kuivumaan. Kaksi isoa, skrodea tyttöä taisteli kanssani sen sinne roikkumaan. Nyt tietysti olisi kiva, että sade lakkaisi ja matto kuivuisi ennen torstaita.
Keväisestä kierrätystapahtumasta ilmaistorilta sain aivan ihanan valkovihreäruudukkaisen puuvillapöytäliinan hapsuineen, päivineen. Näin sen heti sieluni silmillä mummolan takakuistin pöydällä. Lisäksi sain kaksi valkoista pöytäliinaa ja nyt silittelin niitä valmiiksi. Pääsevät mummolassa vielä mankeliin.
Vanhin tytär soitti, että oli saanut kahden päivän työkeikan tällä kertaa "hevon kuusesta". Sinne on niin pitkä matka, että lapsenlapsi saapuu tillittämään mummoaan huomenaamulla kello 6.15.
Lapsenlapsi on potenut ihan kamalaa silmäkorvakeuhkokurkkutautia ja joka paikkaa on lääkitty eri lääkkeellä. Mummon riepula pääsee huomenna mummon hoiviin. Lääkkeistä tulikin mieleeni, että heti huomenissa täytyy varustaa matka-apteekki valmiiksi. Tarvitsee ostaa vielä aloeverageeliä hyttysten pistoihin, matkapahoinvointilääkettä, viisi metriä laastaria, Ibumaxia ja kortisonivoidetta. Kotoa löytyy nestemäinen kipulääke pieniä varten ja Ventoline.
Mummolan mailla ei ole kuunaan nähty käärmeitä. Siitä olemme aina olleet hyvin tyytyväisiä. Huoletta voi metsässä kipostella paljain jaloin, jos ei isoja kusiaisia pelkää. Kyypakkauksesta on kyllä apua silloin, jos joku saa ärhäkän reaktion hyönteisten puremista.
"Offia" ostin ihan huvin vuoksi. Siitä ei kuulema tänä kesänä ole mitään apua.
Kokemus on osoittanut, että jos on kaikki mahdolliset lääkkeet mukana, niitä ei tarvita laisinkaan.
Pesin kylpyhuoneen lattialla sellaisen maton, jota äitini olisi sanonut "akantappokoneeksi". Ennenvanhaan tupamme lattialla oli niin pitkiä mattoja, että kun niitä kahdestaan ulkona puisteli, sai huutaa, että toinen maton toiseen päähän kuuli. Niitä mattoja äitini haukkui "akantappokoneiksi".
Tämänpäiväinen matto ei ollut pitkä, vaan suuri; ainakin 250X300. Se piti jättää rullalle kylpyhuoneen nurkkaan valumaan, ennenkuin sen jaksoi kantaa parvekkeelle tangon päälle kuivumaan. Kaksi isoa, skrodea tyttöä taisteli kanssani sen sinne roikkumaan. Nyt tietysti olisi kiva, että sade lakkaisi ja matto kuivuisi ennen torstaita.
Keväisestä kierrätystapahtumasta ilmaistorilta sain aivan ihanan valkovihreäruudukkaisen puuvillapöytäliinan hapsuineen, päivineen. Näin sen heti sieluni silmillä mummolan takakuistin pöydällä. Lisäksi sain kaksi valkoista pöytäliinaa ja nyt silittelin niitä valmiiksi. Pääsevät mummolassa vielä mankeliin.
Vanhin tytär soitti, että oli saanut kahden päivän työkeikan tällä kertaa "hevon kuusesta". Sinne on niin pitkä matka, että lapsenlapsi saapuu tillittämään mummoaan huomenaamulla kello 6.15.
Lapsenlapsi on potenut ihan kamalaa silmäkorvakeuhkokurkkutautia ja joka paikkaa on lääkitty eri lääkkeellä. Mummon riepula pääsee huomenna mummon hoiviin. Lääkkeistä tulikin mieleeni, että heti huomenissa täytyy varustaa matka-apteekki valmiiksi. Tarvitsee ostaa vielä aloeverageeliä hyttysten pistoihin, matkapahoinvointilääkettä, viisi metriä laastaria, Ibumaxia ja kortisonivoidetta. Kotoa löytyy nestemäinen kipulääke pieniä varten ja Ventoline.
Mummolan mailla ei ole kuunaan nähty käärmeitä. Siitä olemme aina olleet hyvin tyytyväisiä. Huoletta voi metsässä kipostella paljain jaloin, jos ei isoja kusiaisia pelkää. Kyypakkauksesta on kyllä apua silloin, jos joku saa ärhäkän reaktion hyönteisten puremista.
"Offia" ostin ihan huvin vuoksi. Siitä ei kuulema tänä kesänä ole mitään apua.
Kokemus on osoittanut, että jos on kaikki mahdolliset lääkkeet mukana, niitä ei tarvita laisinkaan.
Päivän ensimmäinen kahvi
Naapurin rouvan tekstiviesti sai pääni nousemaan tyynyltä. Hän kysyi, olisiko yksi pojista halukas lähtemään kotieläintilalle. Lähtö Kiasman edestä klo 11, mukaan vain metrolippuraha ja uintivehkeet. Kyseinen poika oli halukas lähtemään, koska naapurin poika on suurinpiirtein samanikäinen ja heillä yhteiselo sujuu.
Kahvia keittäessäni kerroin miehelle, että Africa-kahvin, jota suomalaiset pääasiassa juo, hinta maailmanmarkkinapörssissä nousi vuoden sisällä 81%. Eli kunnon kahvitarjousten aika on ainakin toistaiseksi ohi. Ihmiset ovat siirtyneet halvempiin kahvimerkkeihin. Rainbow-kahvia, jota huonolla menestyksellä testasimme kotioloissa, myytiin toukokuussa saman verran kuin koko viime vuonna yhteensä.
No, meillä tämä tarkoittaa sitä, että pannun pohjalle ei tippoja jätetä.
Kuusivuotias pääsi vuorostaan isin kanssa kirkkoon. Tirtetta heräsi lähtötouhuihin, mutta koska oli nukkunut kellon ympäri, oli oikein suotuisalla mielellä, halasi isiä ja äitiä ja lupasi tuoda "metrokiskalta" pienen karkin myös kirkkoonlähtevälle siskolle. Huonommin nukkuneena olisi parkuun herännyt koko talo.
Sanoin onnelliselle Tirtetalle, että kun menemme mummolaan, näet uuden kotisi ja että se on ihana.
Jatkan hyvän kahvin jälkeen tutuilla tiskeillä, pyykeillä ja ruokamietinnöillä. Puolenpäivän aikaan käyn lämmittämässä naapurin tädille ruokaa ja jaan ensi viikon lääkkeet dosettiin.
Täällä on tunnelma kuin suuren juhlan aattona.
Kahvia keittäessäni kerroin miehelle, että Africa-kahvin, jota suomalaiset pääasiassa juo, hinta maailmanmarkkinapörssissä nousi vuoden sisällä 81%. Eli kunnon kahvitarjousten aika on ainakin toistaiseksi ohi. Ihmiset ovat siirtyneet halvempiin kahvimerkkeihin. Rainbow-kahvia, jota huonolla menestyksellä testasimme kotioloissa, myytiin toukokuussa saman verran kuin koko viime vuonna yhteensä.
No, meillä tämä tarkoittaa sitä, että pannun pohjalle ei tippoja jätetä.
Kuusivuotias pääsi vuorostaan isin kanssa kirkkoon. Tirtetta heräsi lähtötouhuihin, mutta koska oli nukkunut kellon ympäri, oli oikein suotuisalla mielellä, halasi isiä ja äitiä ja lupasi tuoda "metrokiskalta" pienen karkin myös kirkkoonlähtevälle siskolle. Huonommin nukkuneena olisi parkuun herännyt koko talo.
Sanoin onnelliselle Tirtetalle, että kun menemme mummolaan, näet uuden kotisi ja että se on ihana.
Jatkan hyvän kahvin jälkeen tutuilla tiskeillä, pyykeillä ja ruokamietinnöillä. Puolenpäivän aikaan käyn lämmittämässä naapurin tädille ruokaa ja jaan ensi viikon lääkkeet dosettiin.
Täällä on tunnelma kuin suuren juhlan aattona.
lauantai 18. kesäkuuta 2011
Tirtetta, isi ja pappa
Tirtetta löysi varmaan puhelinpöydän laatikosta isänsä passikuvan. Aika tuore kuva, otettu sitä digitaalista ajopiirturikorttia varten. Isi ei oikein ole edukseen siinä kuvassa. Näyttää yön töissä olleelta leipurimestarilta.
Tirtetalla on pieni sydämenmuotoinen pussukka ja kuva säilöttiin sinne.
Tuli sitten ilta ja kuulin Tirtetan kuusivuotiaalta siskolta, että Tirtetta oli koko päivän pihalla esitellyt kavereilleen isin kuvaa: "tää on mun isi".
Kerroin Tirtetalle, että mummolassa oleva vanha pappa on minun isi. Että pienenä tyttönä asuin sen isin kanssa mummolan vanhassa talossa ja mummo on minun äitini. Kerroin, että pappa on oikein sairas. Tirtetta kysyi, onko papalla lääkettä. Mutta sitten hän keksi:
- "Meillä on paljon hyviä lääkkeitä! Me voidaan viedä papalle lääkettä, niin se tulee terveeksi."
Tirtetta näki hyvin pienenä tyttönä mummon ja papan, kun he tulivat vanhimman tyttäremme lakkiaisiin. Tuskin hän enää heitä edes näöltä muistaa.
Odotan mielenkiinnolla Tirtetan ja mummon ja papan tapaamista.
Tirtetalla on pieni sydämenmuotoinen pussukka ja kuva säilöttiin sinne.
Tuli sitten ilta ja kuulin Tirtetan kuusivuotiaalta siskolta, että Tirtetta oli koko päivän pihalla esitellyt kavereilleen isin kuvaa: "tää on mun isi".
Kerroin Tirtetalle, että mummolassa oleva vanha pappa on minun isi. Että pienenä tyttönä asuin sen isin kanssa mummolan vanhassa talossa ja mummo on minun äitini. Kerroin, että pappa on oikein sairas. Tirtetta kysyi, onko papalla lääkettä. Mutta sitten hän keksi:
- "Meillä on paljon hyviä lääkkeitä! Me voidaan viedä papalle lääkettä, niin se tulee terveeksi."
Tirtetta näki hyvin pienenä tyttönä mummon ja papan, kun he tulivat vanhimman tyttäremme lakkiaisiin. Tuskin hän enää heitä edes näöltä muistaa.
Odotan mielenkiinnolla Tirtetan ja mummon ja papan tapaamista.
Kauppareissun järkytyksiä ja muuta ajattelemisen aihetta
Kävin naapuritalon Citymarketissa. Mies tilasi lakkajäätelöä ja ajattelin napata lakkahillopurkin muiden tarpeiden ohella. Piti ihan pyytää kaupantädin silmiä avuksi, kun hillohyllystä ei lakkahilloa löytynyt etsimälläkään.
- "Ai, niin! Sehän olikin niin, että sitä ei ennen uutta satokautta enää saada mistään" muistui kaupantädin mieleen.
Kohtasin siis ensimmäisen järkytykseni . Eletään kesäkuuta ja Suomi-paran soilta ei ole jäänyt niin paljoa lakkoja omaan maahan, että lakkahillosta olisi varastoa ylivuotiseksi. Olin todella järkyttynyt. Eihän kenenkään suomalaisen yöunet tai terveys siitä mene, jos ei lakkahilloa kaupasta saisikaan, eikä ukkonikaan itke, jos ei saa mamman tekemää lakkajäätelöä, mutta tämä on nyt niin periaatteellinen kysymys, että ihan keittää. Tämä asiaintila on niin suuri häpeä suomalaisille, että vaikka Ruoholahdesta on matkaa lähimmälle lakkasuolle, niin kyllä sinne ihmiset kömpivät kainalosauvojenkin kanssa. Tyttäreni kaverin pappa, joka oikeasti asuu lakkamailla, menee keppien kanssa lakkasuolle, koska hänelle olisi häpeä marjat suolle jättää.
Yhtä surullista on se, että suomalainen pakastemustikka on myös loppu. Kaupan kylmäaltaassa on nyt mustikoita Puolasta.
Olen pauhannut täällä ennenkin tästä samaisesta Suomimarja-aiheesta, mutta koskaan aikaisemmin en ole ollut aiheesta näin kiivastunut.
Silmäni levähtivät kaupassa sitten toisen kerran, kun näin kyltin: "Naudan sisäfile. Alkuperämaa: Namibia."
Minulla ei ole mitään rotujuttua nyt tässä asiassa, eikä mitään vihamielistä Namibiaa kohtaan. Serkkutyttöni oli siellä pitkän tovin opettajana jne. Mutta se, että sieltä rahdataan meille käsittämättömille syömäreille lihaa, saa minut taas ärtymään ja myös hyvin, hyvin murheelliseksi. Enkä edes halua tietää, paljonko oli maksettu naudan kasvattajalle kilosta sisäfilettä. Namibiassa.
Minä varmaan käyn "shoppailemassa" liian harvoin, kun olen näin herkkänahkainen. "Tämä on nykyaikaa". "Sitähän se tänä päivänä on".
Cittarin kassalla edelläni oli hyvin vanha nainen rollaattorin kanssa ja puhui espanjaa mukanaan olleen nuoren naisen kanssa. Nuori nainen kysyi kassatytöltä ymmärrettävällä suomenkielellä:
- "Onko teillä mitään palvelua, josta voisi ostaa apua vanhuksille?"
Kassantyttö sanoi, ettei valitettavasti ole. Minun oli hyvin vaikea pitää suuni kiinni. Mieleni teki niin kovasti sanoa:
- "Minulta saa kaikenlaista apua, olen perehtynyt auttamaan vanhuksia".
Ja taas oli sydämeni hyvin raskas.
Vein Cittarin ostokset kotiin ja hain S-marketista kaksi purkkia lakkahilloa.
- "Ai, niin! Sehän olikin niin, että sitä ei ennen uutta satokautta enää saada mistään" muistui kaupantädin mieleen.
Kohtasin siis ensimmäisen järkytykseni . Eletään kesäkuuta ja Suomi-paran soilta ei ole jäänyt niin paljoa lakkoja omaan maahan, että lakkahillosta olisi varastoa ylivuotiseksi. Olin todella järkyttynyt. Eihän kenenkään suomalaisen yöunet tai terveys siitä mene, jos ei lakkahilloa kaupasta saisikaan, eikä ukkonikaan itke, jos ei saa mamman tekemää lakkajäätelöä, mutta tämä on nyt niin periaatteellinen kysymys, että ihan keittää. Tämä asiaintila on niin suuri häpeä suomalaisille, että vaikka Ruoholahdesta on matkaa lähimmälle lakkasuolle, niin kyllä sinne ihmiset kömpivät kainalosauvojenkin kanssa. Tyttäreni kaverin pappa, joka oikeasti asuu lakkamailla, menee keppien kanssa lakkasuolle, koska hänelle olisi häpeä marjat suolle jättää.
Yhtä surullista on se, että suomalainen pakastemustikka on myös loppu. Kaupan kylmäaltaassa on nyt mustikoita Puolasta.
Olen pauhannut täällä ennenkin tästä samaisesta Suomimarja-aiheesta, mutta koskaan aikaisemmin en ole ollut aiheesta näin kiivastunut.
Silmäni levähtivät kaupassa sitten toisen kerran, kun näin kyltin: "Naudan sisäfile. Alkuperämaa: Namibia."
Minulla ei ole mitään rotujuttua nyt tässä asiassa, eikä mitään vihamielistä Namibiaa kohtaan. Serkkutyttöni oli siellä pitkän tovin opettajana jne. Mutta se, että sieltä rahdataan meille käsittämättömille syömäreille lihaa, saa minut taas ärtymään ja myös hyvin, hyvin murheelliseksi. Enkä edes halua tietää, paljonko oli maksettu naudan kasvattajalle kilosta sisäfilettä. Namibiassa.
Minä varmaan käyn "shoppailemassa" liian harvoin, kun olen näin herkkänahkainen. "Tämä on nykyaikaa". "Sitähän se tänä päivänä on".
Cittarin kassalla edelläni oli hyvin vanha nainen rollaattorin kanssa ja puhui espanjaa mukanaan olleen nuoren naisen kanssa. Nuori nainen kysyi kassatytöltä ymmärrettävällä suomenkielellä:
- "Onko teillä mitään palvelua, josta voisi ostaa apua vanhuksille?"
Kassantyttö sanoi, ettei valitettavasti ole. Minun oli hyvin vaikea pitää suuni kiinni. Mieleni teki niin kovasti sanoa:
- "Minulta saa kaikenlaista apua, olen perehtynyt auttamaan vanhuksia".
Ja taas oli sydämeni hyvin raskas.
Vein Cittarin ostokset kotiin ja hain S-marketista kaksi purkkia lakkahilloa.
Viisi yötä mummolaanlähtöön
Tulee kuusi vuotta siitä, kun viimeksi olimme koko perheellä Kangasniemen mummolassa. Tirtetta ei tietty ollut edes syntynyt ja tämä tämänsyksyinen kouluunlähtijä oli vauvojen kirjoissa. Matka toteutui, kun vanhempani maksoivat tilataksin, joka tuli meidät hakemaan ja kuskasi myös takaisin. Osa porukasta meni Pikkuveljen kyydillä. Juhlimme silloin isäni 70-vuotispäivää etukäteen, koska marraskuussa reissumme toteutuminen olisi ollut erittäin epävarmaa. Muistona noista päivistä mummolassa on ihana Pikkuveljen työstämä valokuva, jossa me kolme sisarusta perheinemme istumme mummolan takakuistin rappusilla mummon ja papan ympärillä.
Tuon matkan jälkeen kävimme kerran mieheni kanssa vuokra-autolla mummolassa niin, ettemme olleet edes yötä. Vuosi sitten tein yksin yhden päivän reissun, kun olimme kuulleet isäni murheelliset diagnoosit.
Lapsia onkin sitten kulkenut mummolassa erilaisin kokoonpanoin ja aika usein Pikkuveljen kyyditsemänä.
Matkaa mummolaan tulee varmaan kolmisen sataa kilometriä, mutta tällaisen revohkan siirtäminen sinne on niin epäuskoinen ajatus, että siihen en ole tarttunut kunnolla kuin vasta tänä keväänä. Matka ei siis ole mahdoton, mahdottomuus on korvieni välissä.
Ensi torstaina olisi vakaa aikomus lastata tilausbussiin tämän huushollin väki neljän päivän varustuksineen. Lisäksi tyhjennän saunaan kootut tavarat, jotka ovat odotelleet mummolaan pääsyä. Lähinnä säilytyslaatikoita, rasioita, lasipurkkeja, pikkuhyllyjä ja iso pino mattoja. Meidän huushollissa pääsee helpommalla, kun lattioilla on mahdollisimman vähän mattokuorrutusta. Ensiksi on tietysti turvallisuustekijät. Muovisen lattiamateriaalin päällä matot ovat liukkaita ja miehelläni ei oikein ole varaa kaatua matonreunaan. Tuo on oikeasti vain hyvä tekosyy minulle, koska siivoaminen on tuhat kertaa helpompaa, kun ei ole pölyä kerääviä mattoja tiellä. Nyt siis kuskaan mattoni mummolaan, olemme niin tottuneet moppaamaan muovilattiaa.
Lääniä mummolassa piisaa. "Uusi" talo, joka on valmistunut kait jo reilut 25 vuotta sitten, pitää sisällään yli 35-neliöisen olohuoneen, takkahuoneen ja viisi makuuhuonetta. Keittiössä on kaunis erkkerisyvennys ja talossa on kaksi suurta kuistia, talon etu- ja takapuolella.
Vanhassa talossa voi kesäaikaan asua vallan mainiosti, tosin mummolla on korkeat vaatimukset tilojen siisteyden suhteen. Vanhassa talossa on suuri tupa ja kolme kammaria. Aittarakennuksessa nukuttiin ennenvanhaan kesät pääksytysten, mutta en tiedä, onko siellä enää viime vuosina yövytty. Tiedä vaikka vaivihkaa hiippailen juhannuksena yläaittaan nukkumaan, siellä uni on niin makoisaa. Valtatiellä ohikulkevien autojen ääni kuulostaa aitassanukkujasta siltä, kuin auto ajaisi suoraan ladon seinään...
Mummolan tilaa on kaikkiaan reilut 57 hehtaaria. Peltoja viljelee Roinilan tilan isäntä. Roinilan tilasta löytyy lisää tekstistäni "Hyvää lihaa Roinilasta".
Mummolan metsät, joita on noin 50 hehtaaria, ovat sydäntäni lähellä, vaikken ole kirjaimellisesti tikkua ristiin voinut niiden hyväksi tehdä. Kun vuosi sitten kävin mummolassa sen yhden päivän, uppouduin suurella mielenkiinnolla metsäsuunnitelmaan, joka oli juuri tilasta valmistunut. Siinä on niin paljon mielenkiintoista asiaa, että parempaa jännäriä en lukemiseksi kaipaa.
Mummolaan kuuluu myös pätkä rantaviivaa Puulaveteen ja sitä sitten sanotaankin "omaksi rannaksi". Pienen venematkan päässä on kivikkoinen oma saari.
Tirtetta, joka ei ole vielä koskaan päässyt mummolassa käymään, näkee metsän lisäksi vanhan riihen ja vilja-aitan. Vien hänet jännittävään vanhan talon vinttiin ja näytän metsän reunasta pässimme "Päkän" hautapaikan.
Toivottavasti pärjäämme hyttysten ja paarmojen kanssa, koska kumpiakaan ei olla Helsingissä tänä kesänä edes nähty. Ja oikein hyvä, että on satanut kunnolla. On suurempi mahdollisuus, ettei mummolan kaivonpumppu "hörppää tyhjää", kun tällainen lotraajalauma sinne tulee melskaamaan. Toivottavasti vielä mummon ja papan hermot kestää poikkeuksellisen suuren lapsikuormituksen neljän päivän ajan.
Tuon matkan jälkeen kävimme kerran mieheni kanssa vuokra-autolla mummolassa niin, ettemme olleet edes yötä. Vuosi sitten tein yksin yhden päivän reissun, kun olimme kuulleet isäni murheelliset diagnoosit.
Lapsia onkin sitten kulkenut mummolassa erilaisin kokoonpanoin ja aika usein Pikkuveljen kyyditsemänä.
Matkaa mummolaan tulee varmaan kolmisen sataa kilometriä, mutta tällaisen revohkan siirtäminen sinne on niin epäuskoinen ajatus, että siihen en ole tarttunut kunnolla kuin vasta tänä keväänä. Matka ei siis ole mahdoton, mahdottomuus on korvieni välissä.
Ensi torstaina olisi vakaa aikomus lastata tilausbussiin tämän huushollin väki neljän päivän varustuksineen. Lisäksi tyhjennän saunaan kootut tavarat, jotka ovat odotelleet mummolaan pääsyä. Lähinnä säilytyslaatikoita, rasioita, lasipurkkeja, pikkuhyllyjä ja iso pino mattoja. Meidän huushollissa pääsee helpommalla, kun lattioilla on mahdollisimman vähän mattokuorrutusta. Ensiksi on tietysti turvallisuustekijät. Muovisen lattiamateriaalin päällä matot ovat liukkaita ja miehelläni ei oikein ole varaa kaatua matonreunaan. Tuo on oikeasti vain hyvä tekosyy minulle, koska siivoaminen on tuhat kertaa helpompaa, kun ei ole pölyä kerääviä mattoja tiellä. Nyt siis kuskaan mattoni mummolaan, olemme niin tottuneet moppaamaan muovilattiaa.
Lääniä mummolassa piisaa. "Uusi" talo, joka on valmistunut kait jo reilut 25 vuotta sitten, pitää sisällään yli 35-neliöisen olohuoneen, takkahuoneen ja viisi makuuhuonetta. Keittiössä on kaunis erkkerisyvennys ja talossa on kaksi suurta kuistia, talon etu- ja takapuolella.
Vanhassa talossa voi kesäaikaan asua vallan mainiosti, tosin mummolla on korkeat vaatimukset tilojen siisteyden suhteen. Vanhassa talossa on suuri tupa ja kolme kammaria. Aittarakennuksessa nukuttiin ennenvanhaan kesät pääksytysten, mutta en tiedä, onko siellä enää viime vuosina yövytty. Tiedä vaikka vaivihkaa hiippailen juhannuksena yläaittaan nukkumaan, siellä uni on niin makoisaa. Valtatiellä ohikulkevien autojen ääni kuulostaa aitassanukkujasta siltä, kuin auto ajaisi suoraan ladon seinään...
Mummolan tilaa on kaikkiaan reilut 57 hehtaaria. Peltoja viljelee Roinilan tilan isäntä. Roinilan tilasta löytyy lisää tekstistäni "Hyvää lihaa Roinilasta".
Mummolan metsät, joita on noin 50 hehtaaria, ovat sydäntäni lähellä, vaikken ole kirjaimellisesti tikkua ristiin voinut niiden hyväksi tehdä. Kun vuosi sitten kävin mummolassa sen yhden päivän, uppouduin suurella mielenkiinnolla metsäsuunnitelmaan, joka oli juuri tilasta valmistunut. Siinä on niin paljon mielenkiintoista asiaa, että parempaa jännäriä en lukemiseksi kaipaa.
Mummolaan kuuluu myös pätkä rantaviivaa Puulaveteen ja sitä sitten sanotaankin "omaksi rannaksi". Pienen venematkan päässä on kivikkoinen oma saari.
Tirtetta, joka ei ole vielä koskaan päässyt mummolassa käymään, näkee metsän lisäksi vanhan riihen ja vilja-aitan. Vien hänet jännittävään vanhan talon vinttiin ja näytän metsän reunasta pässimme "Päkän" hautapaikan.
Toivottavasti pärjäämme hyttysten ja paarmojen kanssa, koska kumpiakaan ei olla Helsingissä tänä kesänä edes nähty. Ja oikein hyvä, että on satanut kunnolla. On suurempi mahdollisuus, ettei mummolan kaivonpumppu "hörppää tyhjää", kun tällainen lotraajalauma sinne tulee melskaamaan. Toivottavasti vielä mummon ja papan hermot kestää poikkeuksellisen suuren lapsikuormituksen neljän päivän ajan.
perjantai 17. kesäkuuta 2011
Bloginpitäjän historiaa, eli kuka täällä höpisee
Tuosta synttärihuumasta innostuneena ajattelin, että voisi olla ihan hauska kertoa itsestään enemmänkin. Onhan vajaan vuoden aikana joukkoomme tullut paljon uusia tuttavuuksia, jotka eivät välttämättä jaksa kahlata koko blogihistoriaa läpi, päästäkseen jyvälle, millaisesta sekopäästä oikein on kyse.
"Tietoja minusta" otsikon alla oleva teksti on alkuperäinen ja taitaa edelleen pitää aika tarkasti paikkaansa. Tosin maallemuuttomme ajankohta on jo tarkentunut niin paljon, että jos mieheni pääsee eläkkeelle niinkuin on luvattu, työ loppuu häneltä kevättalvella 2015. Käytännössä muuttomme on kesäkuun alussa 2015, kun lasten kouluvuosi päättyy. Toivottavasti mieheni ei joudu sairaseläkkeelle ennen sitä. Noin raihanaiset miehet eivät olleet 20 vuotta sitten enää työelämässä mukana. Miehen selästä on kulunut pari välilevyä lähes kokonaan pois, toinen olkapää on operoitu ja molemmissa lonkissa on täydet tekonivelet. Mutta ikinä hänellä ei ole ollut sellaista työmotivaatioita bussin kuljettamiseen Helsingin liikenteessä, kuin nyt.
Olen siis yötyötä tekevän bussinkuljettajan vaimo ja kotiäiti. Taisi tulla 25 vuotta siitä, kun valmistuin perushoitajaksi Lappeenrannan sairaanhoito-oppilaitoksesta. Koska Helsingin seuduilla oli hoitoalalla kova työvoimapula, laitoin hakemuksen Puolarmetsän sairaalalle ja Pelastusarmeijan vanhainkotiin Espoon Viherlaaksoon. Tuo vanhainkoti kiinnosti minua sen takia, että olin ollut siellä käymässä pikkutyttönä, kun tätini oli siellä työssä. Vanhainkodin pihapiirissä oli henkilökunnan asuntola ja kun sen tiesin, vapaana ollut hoitajanpaikka kiinnosti minua kovasti.
Kävin vanhainkodissa työhaastattelussa ja Puolarmetsästä tarjosivat töitä pelkän hakemuksen perusteella. Pääsin sitten kumpaankin työpaikkaan ja jouduin kesänkorvalla päätymään sopuratkaisuun, että tein kaksi viikkoa Puolarmetsässä ja vastaanotin virkani vanhainkodissa vasta juhannukselta.
Vanhainkodissa ehdin olla 1v 8kk ja sain sellaiset käytännön opit, että niillä on pärjännyt pitkälle. Siellä perushoitajat hoitivat lääkärinkierrotkin ja kaikki lääkemuutokset ja hoitomääräykset piti toimeenpanna. Asukkaita vanhainkodissa oli yli 60. Ja meitä perushoitajia 2. Kaikin ajoin sairaanhoitajaa ei ollut ollenkaan.
Kun avioliitto ja miehen tarjoama kortteeripaikka varmistuivat, vaihdoin työpaikkaa lähemmäs tulevaa kotia. Sain perushoitajan viran Diakonissalaitoksen, nykyisen Diacorin, vanhainkodista. Siitä työstä jäinkin sitten äitiyslomalle. Kun jäin toiselle äitiyslomalle käymättä välillä töissä, irtisanoin virkani, koska tiesin, että jos meille lisää lapsia annetaan, niitä saattaa tulla paljon. En kyllä arvannut, että selviän hengissä 13:sta synnytyksestä.
Lain mukaan olisin voinut pitää virkani toissa vuoden lokakuulle asti, jolloin nuorin lapsi täytti kolme vuotta. Siis olisin voinut "lomailla" lähes 21 vuotta. (Vuosilomakertymät tuolta ajalta olisivat kai tehneet pari vuotta lisää.) Nyt ajattelen, että helpommalla pääsee tänä päivänä vaikka siivoojana, kun hoitohenkilökunnan työolot alkaa olla näännyttäviä useimmilla työpaikoilla.
Tällä hetkellä meillä kotona on muotoutunut aika selvä työnjako. Mies keskittyy omaan työhönsä, on vapaa-ajallaan lasten kanssa ja yrittää hoitaa omaa kuntoaan. Perheen toimeentulon kannalta miehen terveys ja hyvinvointi on kuitenkin ensisijaisia asioita. Mies tekee ylitöitä aina, kun se on mahdollista. Vaikka miehen tilinauhan lukemat ovat joskus huimia, on niiden eteen tehty niin paljon työtä, että toivon todella miehen joskus voivan nauttia leppoisista eläkepäivistä ilman pohdiskelua toimeentulosta. Työnjakoon kuuluu, että mies tienaa, minä kulutan. Minä vastaan perheessä kaikista hankinnoista, laskuista, lainoista, lasten kouluasioista, asentajien ja huoltomiehien tilauksista, käytän lapset lääkärissä. Jos rahat ei riitä, neuvottelen maksuaikoja, pähkäilen, miten ensi kuussa saadaan riittämään. Niin, ja sitten haen vähän ruokaa kaupasta ja syötän joka aterialla n.15 henkeä. (Melkein päivittäin joukko kasvaa jollakin kyläilijällä tai hoidossaolevalla lapsenlapsella.)
Nuoruuden rakas harrastus, laulu, on ollut tauolla nämä kotiäitivuodet. Opiskelin kouluikäisenä Mikkelin Musiikkiopistossa yksinlaulua. Ensin opettajani oli Marjatta Mahlamäki, nykyinen Airas ja sitten Hilkka Tarkiainen, joka toimi myös Mäntyharjulla kanttorinvirassa. Jokunen vuosi sitten hän menehtyi syöpään.
Lauluohjelmistoni koostui opiskeluaikana suomalaisista kansanlauluista, liedeistä ja aarioista, mutta kun esiinnyin, lauloin lähinnä hengellisiä lauluja. Häät ja hautajaiset olivat niitä juhlia, joihin minua pyydettiin laulamaan ja useimmiten sain jostakin mieleisen säestäjänkin mukaan. Ihaninta taitaa olla laulaminen suuren kirkon urkuparvelta urkujen säestämänä. Kirkkojen akustiikka on musiikkia laulajan korville.
Harrastuksen uudelleen aloittaminen vaatisi usean kuukauden työn, koska käyttämätön lauluääni rapistuu ja madaltuu. Lisäksi esiintymistilaisuudet vaativat niin täydellistä keskittymistä etukäteen, että perheen tohinassa se ei onnistuisi. Jos menet laulamaan jonkun hautajaisiin tai suurena merkkipäivänä, haluat laulullasi kertoa jotakin kuulijoille, et viihdyttämään ja esiintymään.
Tällä hetkellä en ole työssä kodin ulkopuolella, tosin käyn auttamassa muutamaa iäkästä naapuria tarvittaessa. Sillä tavalla myös pidän pientä tuntumaa yllä entiseen ammattiini, vaikka kyllä se kotonakin tulee tarpeeseen vähän väliä. Todellisuudessa en edes tiedä, milloin voisin töihin mennä, kun ei näistä kotihommista tule koskaan loppua ja koulua käyvien lasten harteille ei voi määräänsä enempää työlastia asettaa. Nyt näyttää kaikkien näkökulmasta viisaammalta, että pysyn "kotijoukkojen komentajana", kuten mieheni työnkuvani ilmaisee.
"Tietoja minusta" otsikon alla oleva teksti on alkuperäinen ja taitaa edelleen pitää aika tarkasti paikkaansa. Tosin maallemuuttomme ajankohta on jo tarkentunut niin paljon, että jos mieheni pääsee eläkkeelle niinkuin on luvattu, työ loppuu häneltä kevättalvella 2015. Käytännössä muuttomme on kesäkuun alussa 2015, kun lasten kouluvuosi päättyy. Toivottavasti mieheni ei joudu sairaseläkkeelle ennen sitä. Noin raihanaiset miehet eivät olleet 20 vuotta sitten enää työelämässä mukana. Miehen selästä on kulunut pari välilevyä lähes kokonaan pois, toinen olkapää on operoitu ja molemmissa lonkissa on täydet tekonivelet. Mutta ikinä hänellä ei ole ollut sellaista työmotivaatioita bussin kuljettamiseen Helsingin liikenteessä, kuin nyt.
Olen siis yötyötä tekevän bussinkuljettajan vaimo ja kotiäiti. Taisi tulla 25 vuotta siitä, kun valmistuin perushoitajaksi Lappeenrannan sairaanhoito-oppilaitoksesta. Koska Helsingin seuduilla oli hoitoalalla kova työvoimapula, laitoin hakemuksen Puolarmetsän sairaalalle ja Pelastusarmeijan vanhainkotiin Espoon Viherlaaksoon. Tuo vanhainkoti kiinnosti minua sen takia, että olin ollut siellä käymässä pikkutyttönä, kun tätini oli siellä työssä. Vanhainkodin pihapiirissä oli henkilökunnan asuntola ja kun sen tiesin, vapaana ollut hoitajanpaikka kiinnosti minua kovasti.
Kävin vanhainkodissa työhaastattelussa ja Puolarmetsästä tarjosivat töitä pelkän hakemuksen perusteella. Pääsin sitten kumpaankin työpaikkaan ja jouduin kesänkorvalla päätymään sopuratkaisuun, että tein kaksi viikkoa Puolarmetsässä ja vastaanotin virkani vanhainkodissa vasta juhannukselta.
Vanhainkodissa ehdin olla 1v 8kk ja sain sellaiset käytännön opit, että niillä on pärjännyt pitkälle. Siellä perushoitajat hoitivat lääkärinkierrotkin ja kaikki lääkemuutokset ja hoitomääräykset piti toimeenpanna. Asukkaita vanhainkodissa oli yli 60. Ja meitä perushoitajia 2. Kaikin ajoin sairaanhoitajaa ei ollut ollenkaan.
Kun avioliitto ja miehen tarjoama kortteeripaikka varmistuivat, vaihdoin työpaikkaa lähemmäs tulevaa kotia. Sain perushoitajan viran Diakonissalaitoksen, nykyisen Diacorin, vanhainkodista. Siitä työstä jäinkin sitten äitiyslomalle. Kun jäin toiselle äitiyslomalle käymättä välillä töissä, irtisanoin virkani, koska tiesin, että jos meille lisää lapsia annetaan, niitä saattaa tulla paljon. En kyllä arvannut, että selviän hengissä 13:sta synnytyksestä.
Lain mukaan olisin voinut pitää virkani toissa vuoden lokakuulle asti, jolloin nuorin lapsi täytti kolme vuotta. Siis olisin voinut "lomailla" lähes 21 vuotta. (Vuosilomakertymät tuolta ajalta olisivat kai tehneet pari vuotta lisää.) Nyt ajattelen, että helpommalla pääsee tänä päivänä vaikka siivoojana, kun hoitohenkilökunnan työolot alkaa olla näännyttäviä useimmilla työpaikoilla.
Tällä hetkellä meillä kotona on muotoutunut aika selvä työnjako. Mies keskittyy omaan työhönsä, on vapaa-ajallaan lasten kanssa ja yrittää hoitaa omaa kuntoaan. Perheen toimeentulon kannalta miehen terveys ja hyvinvointi on kuitenkin ensisijaisia asioita. Mies tekee ylitöitä aina, kun se on mahdollista. Vaikka miehen tilinauhan lukemat ovat joskus huimia, on niiden eteen tehty niin paljon työtä, että toivon todella miehen joskus voivan nauttia leppoisista eläkepäivistä ilman pohdiskelua toimeentulosta. Työnjakoon kuuluu, että mies tienaa, minä kulutan. Minä vastaan perheessä kaikista hankinnoista, laskuista, lainoista, lasten kouluasioista, asentajien ja huoltomiehien tilauksista, käytän lapset lääkärissä. Jos rahat ei riitä, neuvottelen maksuaikoja, pähkäilen, miten ensi kuussa saadaan riittämään. Niin, ja sitten haen vähän ruokaa kaupasta ja syötän joka aterialla n.15 henkeä. (Melkein päivittäin joukko kasvaa jollakin kyläilijällä tai hoidossaolevalla lapsenlapsella.)
Nuoruuden rakas harrastus, laulu, on ollut tauolla nämä kotiäitivuodet. Opiskelin kouluikäisenä Mikkelin Musiikkiopistossa yksinlaulua. Ensin opettajani oli Marjatta Mahlamäki, nykyinen Airas ja sitten Hilkka Tarkiainen, joka toimi myös Mäntyharjulla kanttorinvirassa. Jokunen vuosi sitten hän menehtyi syöpään.
Lauluohjelmistoni koostui opiskeluaikana suomalaisista kansanlauluista, liedeistä ja aarioista, mutta kun esiinnyin, lauloin lähinnä hengellisiä lauluja. Häät ja hautajaiset olivat niitä juhlia, joihin minua pyydettiin laulamaan ja useimmiten sain jostakin mieleisen säestäjänkin mukaan. Ihaninta taitaa olla laulaminen suuren kirkon urkuparvelta urkujen säestämänä. Kirkkojen akustiikka on musiikkia laulajan korville.
Harrastuksen uudelleen aloittaminen vaatisi usean kuukauden työn, koska käyttämätön lauluääni rapistuu ja madaltuu. Lisäksi esiintymistilaisuudet vaativat niin täydellistä keskittymistä etukäteen, että perheen tohinassa se ei onnistuisi. Jos menet laulamaan jonkun hautajaisiin tai suurena merkkipäivänä, haluat laulullasi kertoa jotakin kuulijoille, et viihdyttämään ja esiintymään.
Tällä hetkellä en ole työssä kodin ulkopuolella, tosin käyn auttamassa muutamaa iäkästä naapuria tarvittaessa. Sillä tavalla myös pidän pientä tuntumaa yllä entiseen ammattiini, vaikka kyllä se kotonakin tulee tarpeeseen vähän väliä. Todellisuudessa en edes tiedä, milloin voisin töihin mennä, kun ei näistä kotihommista tule koskaan loppua ja koulua käyvien lasten harteille ei voi määräänsä enempää työlastia asettaa. Nyt näyttää kaikkien näkökulmasta viisaammalta, että pysyn "kotijoukkojen komentajana", kuten mieheni työnkuvani ilmaisee.
Vanhana mummona on kivaa
Pyykinkuivumistilanne näyttää nyt paremmalta. Kahdeksalta tarkeni jo ripustaa parvekkeelle pyykkiä ilman villatakkia. Kuusivuotias auttoi, kun sukkia oli valehtelematta 40 paria. Viikon päästä tähän aikaan hätistellään hyttysiä mummolassa.
Vanhenemisen olemusta olen siis edelleen pohdiskellut. (Milloin minusta on päässyt tulemaan pohdiskelija? Tähän asti olen luullut olevani hieman puhelias. Puhelias siinä määrin, että kauppareissulla mukanaolevia lapsia ärsyttää, kun äiti jää aina höpisemään kenen tahansa kanssa, joka vain suostuu moiseen ajanhaaskaukseen. Juttukumppaniksi kelpaa kukkakauppias, kahvilan kokki, S-marketin herrakauppias, pullatäti, apteekkari, tuntematon rollaatoria lykkäävä mummo.)
Siis pari johtopäätöstä vanhenemisesta tein. Ei ole kivaa elää liian vanhaksi ja ikääntyminen tuo mukanaan raihnaisuutta. Jos on ollut yhtä välinpitämätön urheiluharrasteiden suhteen, kuin minä, niin raihnaisuudesta saa kyllä syyttää itseään. Kotiäitiyttä voi syyttää siitä, että raskauksien mukanaantuomat liikakilot kulkevat vain kiltisti mukana. Kaikki tämän talon tuttavanaiset, jotka ovat ymmärtäneet lopettaa lapsenteon ajoissa ja ovat menneet töihin, ovat päässeet (mahdollisista) liikakiloistaan eroon ihan huomaamatta. Kun on työmaalla ja on vain lakisääteiset kahvi- ja ruokatauot, ei ole jatkuvasti altiina syömisen vaikutuksille.
Vanhenemisen myötä näköjään oppii myös nauttimaan elämästä. Kai elämä on aina ollut ihan kivaa, mutta nyt tuntuu vahvasti siltä, että olen oikeilla jäljillä. Enää ei tarvitse olla riippuvainen siitä, mitä mahtavat muut ajatella elämästäni. Joku sanoisi sellaista elämänasennetta huolettomuudeksi ja huolimattomuudeksi, ehkä laiskuudeksi. Tarkoitan sitä, että voin taluttaa kauppareisuulla lastani ilman omantunnontuskia, vaikka lapsella on eriparin sukat jalassa. Välttämättä kukaan vastaantulija ei asiaa edes noteeraa, mutta alle kolmikymppisenä äitinä en olisi voinut mennä kauppaan, jollei lapsen jalkaan olisi löytynyt samanparisia sukkia. Jos pohdimme sukka-asiaa tarkemmin: jos lasta itseään ei eriparin sukat haittaa, mitä vaurioita minussa tai katsojassa se asiantila voisi aiheuttaa? Kun maineeni lapsistaan hyvinhuolehtivasta äidistä on jo aikaa sitten asettunut huteralle pohjalle, voisiko sukka-asia sitä enää kovin paljoa häiritä.
Se, että äiti antaa lastensa kulkea pitkin kyliä muovipussi kädessä heiluen pullojenetsimispuuhissa, saa epäilevät oikein päätään nyökyttelemään, kun näkevät, että siellä se niiden lasten isäkin huitelee vielä puoli yhdentoista aikaan illalla pullopussit kolisten.
Toissapäivänä kesäpakkolomalainen keräsi mammalle 30 euroa maitorahoja. Eiliset reippailulenkit toivat 40:n euron tuoton. Riippuu siis miltä kantilta asiaa tarkastelee. Toinen puoli on se, että kulkee pitkin ja poikin ja kerää maasta, pusikoista ja roskisten kulmilta toisten hylkäämät, tavallisesti kaljalle haisevat pullot ja tölkit. Toinen puoli on sitten se, että tulee huomaamatta käveltyä muutama kilometri ulkoilmassa ja perhe pysyy maitotonkan syrjässä kiinni.
Vanhenemisen selkeä etu on myös miehensä kanssa pärjääminen. Nuorena nuorikkona oli hyvin traagista, jos puolisosta paljastui jokin mielipide, joka ei vastannut omaa ihannemaailmaa. Nyt kun vakionimitykset puolisoiden kesken on "mummo" ja "pappa", ei ole enää ihan niin nökönuukaa, mitä mies harrastaa. Harrastakoon sitten vaikka uintia, hauisvääntöä, pullojenkeruuta tai puhelimessa lörpöttelyä.
Vanhenemisen olemusta olen siis edelleen pohdiskellut. (Milloin minusta on päässyt tulemaan pohdiskelija? Tähän asti olen luullut olevani hieman puhelias. Puhelias siinä määrin, että kauppareissulla mukanaolevia lapsia ärsyttää, kun äiti jää aina höpisemään kenen tahansa kanssa, joka vain suostuu moiseen ajanhaaskaukseen. Juttukumppaniksi kelpaa kukkakauppias, kahvilan kokki, S-marketin herrakauppias, pullatäti, apteekkari, tuntematon rollaatoria lykkäävä mummo.)
Siis pari johtopäätöstä vanhenemisesta tein. Ei ole kivaa elää liian vanhaksi ja ikääntyminen tuo mukanaan raihnaisuutta. Jos on ollut yhtä välinpitämätön urheiluharrasteiden suhteen, kuin minä, niin raihnaisuudesta saa kyllä syyttää itseään. Kotiäitiyttä voi syyttää siitä, että raskauksien mukanaantuomat liikakilot kulkevat vain kiltisti mukana. Kaikki tämän talon tuttavanaiset, jotka ovat ymmärtäneet lopettaa lapsenteon ajoissa ja ovat menneet töihin, ovat päässeet (mahdollisista) liikakiloistaan eroon ihan huomaamatta. Kun on työmaalla ja on vain lakisääteiset kahvi- ja ruokatauot, ei ole jatkuvasti altiina syömisen vaikutuksille.
Vanhenemisen myötä näköjään oppii myös nauttimaan elämästä. Kai elämä on aina ollut ihan kivaa, mutta nyt tuntuu vahvasti siltä, että olen oikeilla jäljillä. Enää ei tarvitse olla riippuvainen siitä, mitä mahtavat muut ajatella elämästäni. Joku sanoisi sellaista elämänasennetta huolettomuudeksi ja huolimattomuudeksi, ehkä laiskuudeksi. Tarkoitan sitä, että voin taluttaa kauppareisuulla lastani ilman omantunnontuskia, vaikka lapsella on eriparin sukat jalassa. Välttämättä kukaan vastaantulija ei asiaa edes noteeraa, mutta alle kolmikymppisenä äitinä en olisi voinut mennä kauppaan, jollei lapsen jalkaan olisi löytynyt samanparisia sukkia. Jos pohdimme sukka-asiaa tarkemmin: jos lasta itseään ei eriparin sukat haittaa, mitä vaurioita minussa tai katsojassa se asiantila voisi aiheuttaa? Kun maineeni lapsistaan hyvinhuolehtivasta äidistä on jo aikaa sitten asettunut huteralle pohjalle, voisiko sukka-asia sitä enää kovin paljoa häiritä.
Se, että äiti antaa lastensa kulkea pitkin kyliä muovipussi kädessä heiluen pullojenetsimispuuhissa, saa epäilevät oikein päätään nyökyttelemään, kun näkevät, että siellä se niiden lasten isäkin huitelee vielä puoli yhdentoista aikaan illalla pullopussit kolisten.
Toissapäivänä kesäpakkolomalainen keräsi mammalle 30 euroa maitorahoja. Eiliset reippailulenkit toivat 40:n euron tuoton. Riippuu siis miltä kantilta asiaa tarkastelee. Toinen puoli on se, että kulkee pitkin ja poikin ja kerää maasta, pusikoista ja roskisten kulmilta toisten hylkäämät, tavallisesti kaljalle haisevat pullot ja tölkit. Toinen puoli on sitten se, että tulee huomaamatta käveltyä muutama kilometri ulkoilmassa ja perhe pysyy maitotonkan syrjässä kiinni.
Vanhenemisen selkeä etu on myös miehensä kanssa pärjääminen. Nuorena nuorikkona oli hyvin traagista, jos puolisosta paljastui jokin mielipide, joka ei vastannut omaa ihannemaailmaa. Nyt kun vakionimitykset puolisoiden kesken on "mummo" ja "pappa", ei ole enää ihan niin nökönuukaa, mitä mies harrastaa. Harrastakoon sitten vaikka uintia, hauisvääntöä, pullojenkeruuta tai puhelimessa lörpöttelyä.
torstai 16. kesäkuuta 2011
Vessanpöntöt puhtaaksi
Nyt kiireesti oikeiden asioiden kimppuun. Juhlat on juhlittu ja juhannuksena jatketaan juhlimista.
Tänä iltana televisiosta tuli yksi perheemme lempiohjelmista, eli "Sillä siisti". Parhaimmat siivousniksini ovat tuosta ohjelmasta peräisin, mutta tänä iltana tuli maan mullistava vinkki.
Jos vessanpytyssäsi on sellaisia värijälkiä, jotka ei lähde hankausaineella, kloorilla, soodalla, konetiskiaineella tai millään muulla ihmeaineella, niin hiekkapaperilla lähtee taatusti. Minäkin olin jo tuossa asiassa luovuttanut, mutta nyt piti heti ohjelman loputtua rietää vessanpyttyjen kimppuun. Varttia vaille yhdeksän kipaisin vielä rautakaupassa hakemassa lisää vesihiomapaperia, joka kestää tuossa hommassa hiukan paremmin. Puhtaita pyttyjä tuli! Eli kertakäyttöhanskat käteen ja pytynpesuun, jos ongelma on sinulle ajankohtainen. Hauskaa iltaa homman parissa!
Tänä iltana televisiosta tuli yksi perheemme lempiohjelmista, eli "Sillä siisti". Parhaimmat siivousniksini ovat tuosta ohjelmasta peräisin, mutta tänä iltana tuli maan mullistava vinkki.
Jos vessanpytyssäsi on sellaisia värijälkiä, jotka ei lähde hankausaineella, kloorilla, soodalla, konetiskiaineella tai millään muulla ihmeaineella, niin hiekkapaperilla lähtee taatusti. Minäkin olin jo tuossa asiassa luovuttanut, mutta nyt piti heti ohjelman loputtua rietää vessanpyttyjen kimppuun. Varttia vaille yhdeksän kipaisin vielä rautakaupassa hakemassa lisää vesihiomapaperia, joka kestää tuossa hommassa hiukan paremmin. Puhtaita pyttyjä tuli! Eli kertakäyttöhanskat käteen ja pytynpesuun, jos ongelma on sinulle ajankohtainen. Hauskaa iltaa homman parissa!
46 vuotta sitten syntyi Lautakankaalle pieni tyttö
Tänään olen muutamaan otteeseen kuullut ja lukenut olevani "nuori", "nuorekas", "nuori mummo" "vielä aika nuori" ja "ai niin vanha jo!"
92-vuotias naapurin täti suitsutti oikein kunnolla sanomalla: "ennen vanhaan 46-vuotiaat oli vanhoja akkoja. Nykyään ne ovat nuoria tyttöjä". Uskon tuohon viimeiseen faktaan, koska sen on lausunut vanha ja viisas. Täällä kirjoittelee siis nuori tyttö, jos olette luulleet jotakin muuta.
Kieltäydyin jyrkästi tekemästä kakkua, itsetehdyt Wilhelmiinat olivat niin makeita, ettei kakkua enää sietänyt edes ajatella. Tämänpäiväinen jäätelösatsikin odottelee tekijäänsä, kinuskikastike on maustekokeiluna vuorossa. Wienernougatrouhejäätelö olisi kaivannut jotakin terästystä, mutta syötyä sekin on tullut.
S-marketin kassajonossa kerkesin rupatella Antellin kahvilan ja lounasravintolan kokin kanssa jäätelönteosta ja hän vinkkasi kokeilemaan mascarponejuuston korvaamista rahkalla. En sanonut, että suhtaudun ajatukseen epäluuloisesti, mutta tokihan se täytyy lapsilta salaa kokeilla. Rahka olisi puolet halvempaa. Ihmeekseni huomasin, että kokkikin pohti, tuleeko itsetehty jäätelö halvemmaksi. Nyt näyttää meillä vaaka kääntyvän siihen suuntaan, mikä jäätelö maistuu parhaimmalle. Kyllä se edelleen on itsetehty.
Se on ihme juttu, miten vuodesta toiseen uuden sadon peruna pitää pintansa ykkösherkkuna. Viime kesänä söimme miehen kanssa kolme viikkoa joka päivä silliä ja perunaa. Ei vähävaraisuuden takia, vaan siksi koska se on niin hyvää. Tosin eipä ole enää purkkisillikään mitään köyhänruokaa, neljää euroa hipoo jo hyvän sillipurkin hinta. Sillissä on sama juttu kuin kahvissa. Se täytyy olla hyvää.
Kovin nihkeää on nyt pyykkien kuivuminen parvekkeella. Ja kylmyyttä uhmaten lapset vilistävät ulkona teepaidoissa. Lomalaismies on vienyt kompostiroskat ja tuonut pihalla makoilevan Tirtetan huilikäynnille kotiin. Lisäksi oli soittanut 103-vuotiaalle ystävälleen. Tämä oli sanonut: "toivottavasti sinun ei tarvitse elää näin pitkään". Millaistahan olisi elää yli satavuotiaana kuolemaansa odottaen?
Anteeksi vaan nämä synttäripohdinnat. Vanhuus tässä tulee väistämättä.
Muun mukavan lisäksi ankarista kielloista huolimatta jotkut lapsosista erehtyi ostamaan ns. lahjoja. Yksi näistä isommista tytöistä osti ihanan uuden hiusharjan ja antoi sen sillä ehdolla, että vanha harja heitetään roskiin. Se vähän kirveli, kun harjassa oli vielä puolet piikeistä jäljellä.
Tuossa itkee kahdeksanvuotias, kun pitäisi syödä yksi pieni peruna.
92-vuotias naapurin täti suitsutti oikein kunnolla sanomalla: "ennen vanhaan 46-vuotiaat oli vanhoja akkoja. Nykyään ne ovat nuoria tyttöjä". Uskon tuohon viimeiseen faktaan, koska sen on lausunut vanha ja viisas. Täällä kirjoittelee siis nuori tyttö, jos olette luulleet jotakin muuta.
Kieltäydyin jyrkästi tekemästä kakkua, itsetehdyt Wilhelmiinat olivat niin makeita, ettei kakkua enää sietänyt edes ajatella. Tämänpäiväinen jäätelösatsikin odottelee tekijäänsä, kinuskikastike on maustekokeiluna vuorossa. Wienernougatrouhejäätelö olisi kaivannut jotakin terästystä, mutta syötyä sekin on tullut.
S-marketin kassajonossa kerkesin rupatella Antellin kahvilan ja lounasravintolan kokin kanssa jäätelönteosta ja hän vinkkasi kokeilemaan mascarponejuuston korvaamista rahkalla. En sanonut, että suhtaudun ajatukseen epäluuloisesti, mutta tokihan se täytyy lapsilta salaa kokeilla. Rahka olisi puolet halvempaa. Ihmeekseni huomasin, että kokkikin pohti, tuleeko itsetehty jäätelö halvemmaksi. Nyt näyttää meillä vaaka kääntyvän siihen suuntaan, mikä jäätelö maistuu parhaimmalle. Kyllä se edelleen on itsetehty.
Se on ihme juttu, miten vuodesta toiseen uuden sadon peruna pitää pintansa ykkösherkkuna. Viime kesänä söimme miehen kanssa kolme viikkoa joka päivä silliä ja perunaa. Ei vähävaraisuuden takia, vaan siksi koska se on niin hyvää. Tosin eipä ole enää purkkisillikään mitään köyhänruokaa, neljää euroa hipoo jo hyvän sillipurkin hinta. Sillissä on sama juttu kuin kahvissa. Se täytyy olla hyvää.
Kovin nihkeää on nyt pyykkien kuivuminen parvekkeella. Ja kylmyyttä uhmaten lapset vilistävät ulkona teepaidoissa. Lomalaismies on vienyt kompostiroskat ja tuonut pihalla makoilevan Tirtetan huilikäynnille kotiin. Lisäksi oli soittanut 103-vuotiaalle ystävälleen. Tämä oli sanonut: "toivottavasti sinun ei tarvitse elää näin pitkään". Millaistahan olisi elää yli satavuotiaana kuolemaansa odottaen?
Anteeksi vaan nämä synttäripohdinnat. Vanhuus tässä tulee väistämättä.
Muun mukavan lisäksi ankarista kielloista huolimatta jotkut lapsosista erehtyi ostamaan ns. lahjoja. Yksi näistä isommista tytöistä osti ihanan uuden hiusharjan ja antoi sen sillä ehdolla, että vanha harja heitetään roskiin. Se vähän kirveli, kun harjassa oli vielä puolet piikeistä jäljellä.
Tuossa itkee kahdeksanvuotias, kun pitäisi syödä yksi pieni peruna.
Piirustuskansion puhetta äidille
Keittiön pöydällä oli eilen illalla kakkosluokkalaisen menneen kouluvuoden piirustukset. Ne oli solmittu kauniilla narulla kirjaksi ja päällimmäisenä oli kauniisti kuvitettu kansilehti, jossa luki lapsen nimi ja "piirustukset 2010-2011". Pysähdyin katselemaan kaunista piirustusnippua ja pohtimaan sitä vähän tarkemmin.
Aika usein koululaiset tuo viimeisinä koulupäivinä muovikassiin survotun läjän erilaisia tekeleitä, jotka lapsi kippaa kotiin päästyään jätesäkkiin. Eipä silti, kyllä jokainen saa tehdä piirustuksilleen mitä haluaa ja juuri niin minäkin aikoinani tein koulupiirustuksille, ei niitä jaksanut enää kesälomalla säilytellä. Ne muistuttivat liikaa koulussa ahertamisesta ja haisivatkin ihan koululle.
Tämä lapsi, jonka työt oli koottu kauniiseen kansioon, on neljävuotiaana saanut diagnoosin "hitaasti kehittyvä lapsi". Lisäksi siihen on liittynyt puheenkehityksen viivettä ja vaikeuksia käsiteellisen puheen ymmärtämisessä. Lapsi sai puheterapiaa ja pääsi monien asiantuntijoiden arvioon ja sai täsmäapua vaikeuksiinsa. Arkielämässä lapsen vaikeudet tulivat ilmi vähän yllättävissä tilanteissa ja ilman asiantuntijoiden neuvoja tilanteisiin oikein suhtautuminen olisi saattanut olla vaikeaa.
Jos lapsi yllättäen joutui tilanteeseen, jossa puhuttiin nopeasti hänelle vaikeaselkoista kieltä ja käytettiin paljon yläkäsitteitä, hän saattoi muuttua levottomaksi, ottaa ehkä fyysiset keinot käyttöön selvitäkseen tilanteesta. Asioiden syistä tietämätön olisi saattanut ajatella lapsen olevan "tuhma", kun ilman näkyvää syytä alkaa käyttäytyä levottomasti.
Nyt kun lapselle on opetettu käyttäytymismalleja, kuinka tuollaisessa tilanteessa toimia ja hänen läheisensä tietävät tilanteen, on päästy jo niin pitkälle, ettei ikäviä tilanteita juurikaan enää tule vastaan. Ainoastaan, jos lapsi on liian väsynyt, hän ei ehkä jaksa tai muista tai halua selvitä ongelmatilanteesta oikeilla ratkaisuilla.
Lapsen saamat ohjeet tilanteita varten olivat aika yksinkertaisia. Ensiksikin, joutuessaan tilanteeseen, ettei ymmärrä, mitä toinen tarkoittaa, häntä on kehoitettu ensin rauhoittumaan ja sitten pyytämään selittämään asia uudelleen. Jos sekään ei auta, pitää etsiä tuttu aikuinen apuun ja selittää tilanne hänelle. Sitten jos näilläkään tilanne ei ratkea ja uhkaa tulla käsirysy, lasta neuvottiin poistumaan tilanteesta.
Kun lapsi meni kouluun, hän pääsi kielenkehityksen viiveiden takia erityisoppilaaksi pienluokkaan. Onneksi pääsi vielä omaan lähikouluun. Hän sai opettajaksi kokosydämisesti työhönsä paneutuneen pitkänlinjan ammattilaisen, joka on pätevä virkaansa, eli on erityisopettaja. Lisäksi tällä opettajalla oli lahja, joka valitettavasti puuttuu monelta opettajalta: hän pystyy rakastamaan opettamiaan lapsia.
Tapaan opettajaa säännöllisesti, viestittelemme usean kerran viikossa kouluvuoden aikana ja käyn välitunneilla koulun pihalla juttelemassa opettajan kanssa. Yhteistyömme on palkitsevaa.
Koska tunnemme toisemme hyvin, lapsen tiedot asiantuntijoilta on opettajan käytössä ja opettaja paneutuu lapsen haasteisiin, olemme löytäneet monia keinoja lapsen koulutyön helpottamiseksi.
Koska lapsen on työläs ilmaista itseään kielellisesti, se vaikuttaa myös hänen kehonilmaisuun. Vaatii opettajalta pitkän työn, että tällainen lapsi hyväksyy esimerkiksi olkapäälle taputtamisen kannutavana tai kehuvana eleenä.
Lisäksi lapsi saattaa suhtautua vähättelevästi työnsä tuloksiin. Alkuun oli niin, että kun lapsi tuli näyttämään opettajalle piirustus-tai askartelutyötään, hän jo tullessaan sanoi "tää on ihan huono". Joskus oman työn arvostuksen puute saattoi näkyä niin, että jos työn jälki ei lasta miellyttänyt, hän sotki tai tuhosi koko työn.
Sitkeällä työllä, aidolla kannustuksella ja hyvän palkitsemisella on tässä asiassa saatu hyviä tuloksia. Teennäisen kehumisen lapsi tunnistaa välittömästi ja se tekee työssä armotonta takapakkia.
Opettajan ja kodin yhteisponnistuksilla on tultu tilanteeseen, että tämä lapsi osaa iloita aikaansaanoksistaan ja on valmis esittelemään niitä muille ja haluaa niitä laitettavan esille kaikkien nähtäväksi.
Opettajan johdolla kauniisti talteensäilötyt piirustustyöt puhui minulle kieltään siitä, että tämä opettaja on onnistunut työssään lapsen vahvuuksien löytämisessä ja tukemisessa. Ja että lapsena taakaksi saadut diagnoosit voidaan sitkeällä työllä selättää ja nousta voittajaksi.
Aika usein koululaiset tuo viimeisinä koulupäivinä muovikassiin survotun läjän erilaisia tekeleitä, jotka lapsi kippaa kotiin päästyään jätesäkkiin. Eipä silti, kyllä jokainen saa tehdä piirustuksilleen mitä haluaa ja juuri niin minäkin aikoinani tein koulupiirustuksille, ei niitä jaksanut enää kesälomalla säilytellä. Ne muistuttivat liikaa koulussa ahertamisesta ja haisivatkin ihan koululle.
Tämä lapsi, jonka työt oli koottu kauniiseen kansioon, on neljävuotiaana saanut diagnoosin "hitaasti kehittyvä lapsi". Lisäksi siihen on liittynyt puheenkehityksen viivettä ja vaikeuksia käsiteellisen puheen ymmärtämisessä. Lapsi sai puheterapiaa ja pääsi monien asiantuntijoiden arvioon ja sai täsmäapua vaikeuksiinsa. Arkielämässä lapsen vaikeudet tulivat ilmi vähän yllättävissä tilanteissa ja ilman asiantuntijoiden neuvoja tilanteisiin oikein suhtautuminen olisi saattanut olla vaikeaa.
Jos lapsi yllättäen joutui tilanteeseen, jossa puhuttiin nopeasti hänelle vaikeaselkoista kieltä ja käytettiin paljon yläkäsitteitä, hän saattoi muuttua levottomaksi, ottaa ehkä fyysiset keinot käyttöön selvitäkseen tilanteesta. Asioiden syistä tietämätön olisi saattanut ajatella lapsen olevan "tuhma", kun ilman näkyvää syytä alkaa käyttäytyä levottomasti.
Nyt kun lapselle on opetettu käyttäytymismalleja, kuinka tuollaisessa tilanteessa toimia ja hänen läheisensä tietävät tilanteen, on päästy jo niin pitkälle, ettei ikäviä tilanteita juurikaan enää tule vastaan. Ainoastaan, jos lapsi on liian väsynyt, hän ei ehkä jaksa tai muista tai halua selvitä ongelmatilanteesta oikeilla ratkaisuilla.
Lapsen saamat ohjeet tilanteita varten olivat aika yksinkertaisia. Ensiksikin, joutuessaan tilanteeseen, ettei ymmärrä, mitä toinen tarkoittaa, häntä on kehoitettu ensin rauhoittumaan ja sitten pyytämään selittämään asia uudelleen. Jos sekään ei auta, pitää etsiä tuttu aikuinen apuun ja selittää tilanne hänelle. Sitten jos näilläkään tilanne ei ratkea ja uhkaa tulla käsirysy, lasta neuvottiin poistumaan tilanteesta.
Kun lapsi meni kouluun, hän pääsi kielenkehityksen viiveiden takia erityisoppilaaksi pienluokkaan. Onneksi pääsi vielä omaan lähikouluun. Hän sai opettajaksi kokosydämisesti työhönsä paneutuneen pitkänlinjan ammattilaisen, joka on pätevä virkaansa, eli on erityisopettaja. Lisäksi tällä opettajalla oli lahja, joka valitettavasti puuttuu monelta opettajalta: hän pystyy rakastamaan opettamiaan lapsia.
Tapaan opettajaa säännöllisesti, viestittelemme usean kerran viikossa kouluvuoden aikana ja käyn välitunneilla koulun pihalla juttelemassa opettajan kanssa. Yhteistyömme on palkitsevaa.
Koska tunnemme toisemme hyvin, lapsen tiedot asiantuntijoilta on opettajan käytössä ja opettaja paneutuu lapsen haasteisiin, olemme löytäneet monia keinoja lapsen koulutyön helpottamiseksi.
Koska lapsen on työläs ilmaista itseään kielellisesti, se vaikuttaa myös hänen kehonilmaisuun. Vaatii opettajalta pitkän työn, että tällainen lapsi hyväksyy esimerkiksi olkapäälle taputtamisen kannutavana tai kehuvana eleenä.
Lisäksi lapsi saattaa suhtautua vähättelevästi työnsä tuloksiin. Alkuun oli niin, että kun lapsi tuli näyttämään opettajalle piirustus-tai askartelutyötään, hän jo tullessaan sanoi "tää on ihan huono". Joskus oman työn arvostuksen puute saattoi näkyä niin, että jos työn jälki ei lasta miellyttänyt, hän sotki tai tuhosi koko työn.
Sitkeällä työllä, aidolla kannustuksella ja hyvän palkitsemisella on tässä asiassa saatu hyviä tuloksia. Teennäisen kehumisen lapsi tunnistaa välittömästi ja se tekee työssä armotonta takapakkia.
Opettajan ja kodin yhteisponnistuksilla on tultu tilanteeseen, että tämä lapsi osaa iloita aikaansaanoksistaan ja on valmis esittelemään niitä muille ja haluaa niitä laitettavan esille kaikkien nähtäväksi.
Opettajan johdolla kauniisti talteensäilötyt piirustustyöt puhui minulle kieltään siitä, että tämä opettaja on onnistunut työssään lapsen vahvuuksien löytämisessä ja tukemisessa. Ja että lapsena taakaksi saadut diagnoosit voidaan sitkeällä työllä selättää ja nousta voittajaksi.
keskiviikko 15. kesäkuuta 2011
Ruikuti-ruikuti
Niinkuin olisin tehnyt suuremmankin urotyön, kun kolme kiloa naudan lihaa muhii kattilassa. Tein taas "saksipaistia". Leikkaan siis keittiösakseilla lihan suikaleiksi tai niinkuin tänään, lastuiksi. Sukkela ruskistaminen kuumalla pannulla ja kattilaan hautumaan. Saa nähdä, mitä syöjät sanovat, kun poikkesin vähän perinteistä ja kaadoin lihojen joukkoon "Chow Mein"- kastikepussin. Tuoksuu ainakin hyvälle.
Söimme miehen kanssa pientä välilounasta, tomaattia ja mozzarellaa (taas uusi laji makutestissä), kun sisälle tulee viisi lasta vuoron perään ja kaikilla sama virsi, mutta eri sävellaji. Jokainen pyysi rahaa! Summien suuruus vaihteli eurosta viiteen euroon. Jos asuisi mummolan mökissä, ei noitakaan ruikutuksia tarvitsisi joka päivä kuulla, kun rahalla ei siellä tee yhtään mitään. Mitähän ne muuten lapset maalla ruinuttaa vanhemmiltaan, jos lähimpään kauppaan on toista peninkulmaa? Kun kuitenkin tuo marinan summa on vakio, asui lapsi missä tahansa, kuinka pienessä perheessä tahansa. Suurperheessä marina vain kertautuu. Mitähän minä olen aikoinaan ruinuttanut vanhemmiltani? Ainakin Lahja-mummolta ruinattiin Aku Ankkojen lukemista ja Muro-keksejä ruokahuoneen kaapista. Jaa, jaa: nyt muistankin! Isältä ruikutettiin koivunlehtipurkkaa! Se oli varmaan jotakin xylitol-keksinnön esiäitiä, koska purkkapaketin päällä oli koivunlehden kuva ja purkka maistui aavistuksen verran koivunlehdille. Isä piilotti purkat tuvan yläkaappiin, äidin juhlakäsilaukkuun, jossa oli punainen silkkivuori. Jos tuli reippaasti yksin saunasta tupaan, sai ottaa yhden purkan. Muussa tilanteessa palkintopurkan ruinaaminen ei onnistunut ja ei kai sitä 60-luvun maalaisipanat mistään ruinanneetkaan.
Ainakaan hyttysistä valittaminen ei auttanut mitään. Niitä oli kesäaikaan joka tapauksessa.
Söimme miehen kanssa pientä välilounasta, tomaattia ja mozzarellaa (taas uusi laji makutestissä), kun sisälle tulee viisi lasta vuoron perään ja kaikilla sama virsi, mutta eri sävellaji. Jokainen pyysi rahaa! Summien suuruus vaihteli eurosta viiteen euroon. Jos asuisi mummolan mökissä, ei noitakaan ruikutuksia tarvitsisi joka päivä kuulla, kun rahalla ei siellä tee yhtään mitään. Mitähän ne muuten lapset maalla ruinuttaa vanhemmiltaan, jos lähimpään kauppaan on toista peninkulmaa? Kun kuitenkin tuo marinan summa on vakio, asui lapsi missä tahansa, kuinka pienessä perheessä tahansa. Suurperheessä marina vain kertautuu. Mitähän minä olen aikoinaan ruinuttanut vanhemmiltani? Ainakin Lahja-mummolta ruinattiin Aku Ankkojen lukemista ja Muro-keksejä ruokahuoneen kaapista. Jaa, jaa: nyt muistankin! Isältä ruikutettiin koivunlehtipurkkaa! Se oli varmaan jotakin xylitol-keksinnön esiäitiä, koska purkkapaketin päällä oli koivunlehden kuva ja purkka maistui aavistuksen verran koivunlehdille. Isä piilotti purkat tuvan yläkaappiin, äidin juhlakäsilaukkuun, jossa oli punainen silkkivuori. Jos tuli reippaasti yksin saunasta tupaan, sai ottaa yhden purkan. Muussa tilanteessa palkintopurkan ruinaaminen ei onnistunut ja ei kai sitä 60-luvun maalaisipanat mistään ruinanneetkaan.
Ainakaan hyttysistä valittaminen ei auttanut mitään. Niitä oli kesäaikaan joka tapauksessa.
Koti pahvilaatikoihin
Rappumme ylimmässä, kuudennessa kerroksessa, on asuntoja, jotka asuntojen omistajat ovat antaneet vuokralle. Omistajat eivät varmaankaan ole pitäneet hulppeista näköaloista rauhallisissa terassihuoneistoissa sen arvoisina, että siellä olisi kannattanut itse asua.
Asunnoissa on asunut kirjava joukko etupäässä ulkolaisia perheitä ja miesjoukkoja. Japani, Kiina ja Korea ovat olleet ne tavallisimmat kotimaat, josta vuokralaiset ovat olleet lähtöisin. Epäilemättä heidän työnantajansa on suuremman luokan yritys ja kotimaasta opittu työtahti näyttää heillä olevan vallalla myös Suomen-komennuksella: töihin lähdetään viimeisen päälle huoliteltuina aamu seitsemän pintaan ja kotiin tullaan puoli kahdeksalta riisisäkki olkapäällä, kananmunakotelo kainalossa.
Aamulla kauppareissulla näin joukon punapukuisia muuttofirman työntekijöitä esimiehineen nousevan ylimpään kerrokseen. Varustuksena heillä oli laatikollinen teippirullia. Jäin pohtimaan, kuinka joukko vieraita ihmisiä tulee kotiisi, pakkaa joka ainoan tavarasi pahvilaatikoihin, kirjoittaa laatikon päälle, mitä sinne on pakattu ja pakkaa laatikot ulkona odottavaan satamakonttiin. Sinä ehkä ohjeistat vielä pakkaajia viimehetken toiveillasi, otat käsimatkatavarasi, ehkä jonkun henkiinjäämismatkalaukun, hyppäät taksiin ja suunnistat lentokentälle. Kotisi siirtyy pahvilaatikoihin, samoin muistosi, eletyt päivät, kaikki aarteesi, millä olet kotisi täyttänyt.
Kun kotisi on laatikoissa, kontti suljetaan, tehokas joukko siivousalan ammattilaisia pyyhkii kodistasi viimeiset elämiset tuoksut ja pölyt ja elämäsi siinä kodissa on ohi. Sitten alat toivoa, että kontissa oleva kotisi löytää perille kotimaahasi.
En tiedä, kuinka miellyttäväksi nämä idästä tulleet, korkeasti koulutetut ihmiset olonsa Suomessa kokevat. Ainakin tuijottelua ja mykkiä ihmisiä tapaavat päivittäin. Hiljainen "hei" tai "hello" on lähes ainoita kielellisiä kontakteja, joita nämä "vierastyöläiset" saavat naapureiltaan osakseen.
Alkuun kultturien ero näkyi hyvin pienissä asioissa. Ihmettelimme, kun japanilainen mieshenkilö ohitti talon suomalaiset asukkaat pää painuksissa, ihan kuin äänettömästi "liueten". Olimme vähän ihmeissämme, pidimme sitä lähes epäkohteliaana. Kunnes sitten puhuimme asiasta kauan Japanissa asuneen tuttavan kanssa. Hän kertoi, että kyse on vain japanilaisesta kohteliaisuudesta. Kun tämä mieshenkilö koki olevansa erittäin paljon suomalaisten omalla reviirillä, heidän kotirapussaan, vieraana ja toisen kulttuurin edustajana, heidän tapoihinsa kuuluu silloin liikkua huomiota herättämättä, mahdollisimman äänettömästi, ettei muiden kotirauha häiriinny.
Vajaan vuoden asuttuaan täällä mies alkoi varovasti toteuttaa suomalaisia asumistapoja ja arasti silmiin katsoen toivotti tervehdyksensä englannin tai suomen kielellä. Luontevaksi se ei ole vieläkään tullut, selvästi japanilainen käyttäytymismalli olisi hänellekin helpompi.
En ole tarkkaan laskenut, mutta varmaankin yli kahdestakymmenestä eri maasta lähtöisin olevia asukkaita taloyhtiössämme on. Eikä tämä elämä kovin etniseltä vaikuta. Enimmäkseen aika suomalaista menoa.
Asunnoissa on asunut kirjava joukko etupäässä ulkolaisia perheitä ja miesjoukkoja. Japani, Kiina ja Korea ovat olleet ne tavallisimmat kotimaat, josta vuokralaiset ovat olleet lähtöisin. Epäilemättä heidän työnantajansa on suuremman luokan yritys ja kotimaasta opittu työtahti näyttää heillä olevan vallalla myös Suomen-komennuksella: töihin lähdetään viimeisen päälle huoliteltuina aamu seitsemän pintaan ja kotiin tullaan puoli kahdeksalta riisisäkki olkapäällä, kananmunakotelo kainalossa.
Aamulla kauppareissulla näin joukon punapukuisia muuttofirman työntekijöitä esimiehineen nousevan ylimpään kerrokseen. Varustuksena heillä oli laatikollinen teippirullia. Jäin pohtimaan, kuinka joukko vieraita ihmisiä tulee kotiisi, pakkaa joka ainoan tavarasi pahvilaatikoihin, kirjoittaa laatikon päälle, mitä sinne on pakattu ja pakkaa laatikot ulkona odottavaan satamakonttiin. Sinä ehkä ohjeistat vielä pakkaajia viimehetken toiveillasi, otat käsimatkatavarasi, ehkä jonkun henkiinjäämismatkalaukun, hyppäät taksiin ja suunnistat lentokentälle. Kotisi siirtyy pahvilaatikoihin, samoin muistosi, eletyt päivät, kaikki aarteesi, millä olet kotisi täyttänyt.
Kun kotisi on laatikoissa, kontti suljetaan, tehokas joukko siivousalan ammattilaisia pyyhkii kodistasi viimeiset elämiset tuoksut ja pölyt ja elämäsi siinä kodissa on ohi. Sitten alat toivoa, että kontissa oleva kotisi löytää perille kotimaahasi.
En tiedä, kuinka miellyttäväksi nämä idästä tulleet, korkeasti koulutetut ihmiset olonsa Suomessa kokevat. Ainakin tuijottelua ja mykkiä ihmisiä tapaavat päivittäin. Hiljainen "hei" tai "hello" on lähes ainoita kielellisiä kontakteja, joita nämä "vierastyöläiset" saavat naapureiltaan osakseen.
Alkuun kultturien ero näkyi hyvin pienissä asioissa. Ihmettelimme, kun japanilainen mieshenkilö ohitti talon suomalaiset asukkaat pää painuksissa, ihan kuin äänettömästi "liueten". Olimme vähän ihmeissämme, pidimme sitä lähes epäkohteliaana. Kunnes sitten puhuimme asiasta kauan Japanissa asuneen tuttavan kanssa. Hän kertoi, että kyse on vain japanilaisesta kohteliaisuudesta. Kun tämä mieshenkilö koki olevansa erittäin paljon suomalaisten omalla reviirillä, heidän kotirapussaan, vieraana ja toisen kulttuurin edustajana, heidän tapoihinsa kuuluu silloin liikkua huomiota herättämättä, mahdollisimman äänettömästi, ettei muiden kotirauha häiriinny.
Vajaan vuoden asuttuaan täällä mies alkoi varovasti toteuttaa suomalaisia asumistapoja ja arasti silmiin katsoen toivotti tervehdyksensä englannin tai suomen kielellä. Luontevaksi se ei ole vieläkään tullut, selvästi japanilainen käyttäytymismalli olisi hänellekin helpompi.
En ole tarkkaan laskenut, mutta varmaankin yli kahdestakymmenestä eri maasta lähtöisin olevia asukkaita taloyhtiössämme on. Eikä tämä elämä kovin etniseltä vaikuta. Enimmäkseen aika suomalaista menoa.
tiistai 14. kesäkuuta 2011
Huojentunut mieli
Näköjään vanhetessa korostuu sellainen taipumus, että keskeneräiset, ratkeamattomat asiat vaivaavat tarpeettoman paljon ja haittavat keskittymistä muihin asioihin. Parina yönä olen nähnyt unta, että soittelen ovisummeria pankin lakimiehen oven takana ja kukaan ei tule avaamaan.
Tänään sain puhuttua puhelimessa lakimiehen kanssa ja saimme allekirjoituksia vaille selväksi monta hajallaan ollutta asiaa, jotka ovat varmasti painaneet muidenkin kuin minun mieltä. Uskon, että isän ja äidinkin olo huojenee, kun näitä käytännön asioita saadaan hoidettua pois päiväjärjestyksestä ja päästään jatkamaan elämää.
Elämän jatkaminen on suuri asia, kun jossain vaiheessa sitä ei voi enää tehdä. Ulkoiset seikat, kuinka siisti tai sotkuinen kotimme on, esimerkiksi, ovat niitä toisarvoisia ulkoisia seikkoja.
Kun olimme pihatalkoissa vajaa pari viikkoa sitten, kysyin mielenkiinnosta talossamme asuvalta eläkkeelläolevalta kirkkoherralta, onko teksti "opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että saisimme viisaan sydämen", ainoastaan maahansiunaamisessa käytettävä raamatun paikka. Sanoin, että myöhäistähän sitä on haudalla lukea, eikö teksti sopisi paremmin vaikka kastejuhlaan tai rippikoululaisille. Kirkkoherra totesi, että sitä tekstiä käytetään vain hautajaisissa ja totesi, että "eipä kai kukaan vauvan ristiäisissä ajattele asioita niin pitkälle, kuin hautaan asti".
Minun lempitekstini näyttää täällä blogisaarnojen puolella olevan tuo "opeta meitä laskemaan päivämme oikein". Säännöllisin väliajoin siitä näköjään itseäni muistutan ja siinä sivussa uskollisia lukijoita, jotka jaksavat kaikki vuodatukseni sietää.
Isi kävi keskisuuren lauman kanssa tapaamassa Haagan Mummoa. Täällä oli kummallisen hiljaista sillä aikaa, mutta ei se minun kohdallani tarkoittanut kotihommien rivakkaa etenemistä, kun joukko oli jaloista pois.
Yksi pikkupojista siivoaa isoveljen huonetta pleikkarinpeluupalkan toivossa. Alkaa nuo jonot yhdelle pelikonsolille olla jo tuntikausien mittaiset, joten mamma miettii syksykesästä jotakin ratkaisua asiaan. Kaupunkilaispojille kotosalla pelaaminen veljien kanssa on kuitenkin vapaa-ajanviettomahdollisuuksista niitä turvallisimpia, jos vaihtoehtona on ulkona jouten pyöriskely. "Oikeat" harrastukset ovat sitten ihan eri lukunsa.
Tänään sain puhuttua puhelimessa lakimiehen kanssa ja saimme allekirjoituksia vaille selväksi monta hajallaan ollutta asiaa, jotka ovat varmasti painaneet muidenkin kuin minun mieltä. Uskon, että isän ja äidinkin olo huojenee, kun näitä käytännön asioita saadaan hoidettua pois päiväjärjestyksestä ja päästään jatkamaan elämää.
Elämän jatkaminen on suuri asia, kun jossain vaiheessa sitä ei voi enää tehdä. Ulkoiset seikat, kuinka siisti tai sotkuinen kotimme on, esimerkiksi, ovat niitä toisarvoisia ulkoisia seikkoja.
Kun olimme pihatalkoissa vajaa pari viikkoa sitten, kysyin mielenkiinnosta talossamme asuvalta eläkkeelläolevalta kirkkoherralta, onko teksti "opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että saisimme viisaan sydämen", ainoastaan maahansiunaamisessa käytettävä raamatun paikka. Sanoin, että myöhäistähän sitä on haudalla lukea, eikö teksti sopisi paremmin vaikka kastejuhlaan tai rippikoululaisille. Kirkkoherra totesi, että sitä tekstiä käytetään vain hautajaisissa ja totesi, että "eipä kai kukaan vauvan ristiäisissä ajattele asioita niin pitkälle, kuin hautaan asti".
Minun lempitekstini näyttää täällä blogisaarnojen puolella olevan tuo "opeta meitä laskemaan päivämme oikein". Säännöllisin väliajoin siitä näköjään itseäni muistutan ja siinä sivussa uskollisia lukijoita, jotka jaksavat kaikki vuodatukseni sietää.
Isi kävi keskisuuren lauman kanssa tapaamassa Haagan Mummoa. Täällä oli kummallisen hiljaista sillä aikaa, mutta ei se minun kohdallani tarkoittanut kotihommien rivakkaa etenemistä, kun joukko oli jaloista pois.
Yksi pikkupojista siivoaa isoveljen huonetta pleikkarinpeluupalkan toivossa. Alkaa nuo jonot yhdelle pelikonsolille olla jo tuntikausien mittaiset, joten mamma miettii syksykesästä jotakin ratkaisua asiaan. Kaupunkilaispojille kotosalla pelaaminen veljien kanssa on kuitenkin vapaa-ajanviettomahdollisuuksista niitä turvallisimpia, jos vaihtoehtona on ulkona jouten pyöriskely. "Oikeat" harrastukset ovat sitten ihan eri lukunsa.
No siitä se sitten johtuu!
Helsingin Sanomien uutisessa kerrotaan amerikkalaistutkimuksesta: "vaimon hyvät yöunet ovat avain avio-onneen."
Mitä tässä enää pohtimaan syitä avio-onnen kukoistukselle. Jos kerran asia on niin, vaimo sitten vain nukkuu hyvällä omallatunnolla, koska se koituu avioliiton hyväksi.
"Miehen yöunien laadulla ei sen sijaan ollut samanlaista vaikutusta kumppanien väliseen suhteeseen".
Eli johtopäätös meidän tilanteeseen: mies voi hyvällä omallatunnolla jatkaa yötyön tekemistä ja päivällä torkkumista, koska päivätyö ja yöllä hyvin nukkuminen ei hänen avio-onneaan pystyisi petraamaan.
Kivoja tällaiset tutkimukset, joiden toteamukset on arjessa tullut toteennäytetyiksi jo aikaa sitten.
Mitä tässä enää pohtimaan syitä avio-onnen kukoistukselle. Jos kerran asia on niin, vaimo sitten vain nukkuu hyvällä omallatunnolla, koska se koituu avioliiton hyväksi.
"Miehen yöunien laadulla ei sen sijaan ollut samanlaista vaikutusta kumppanien väliseen suhteeseen".
Eli johtopäätös meidän tilanteeseen: mies voi hyvällä omallatunnolla jatkaa yötyön tekemistä ja päivällä torkkumista, koska päivätyö ja yöllä hyvin nukkuminen ei hänen avio-onneaan pystyisi petraamaan.
Kivoja tällaiset tutkimukset, joiden toteamukset on arjessa tullut toteennäytetyiksi jo aikaa sitten.
maanantai 13. kesäkuuta 2011
Tässä perheessä on yksi sääntö
Kun kirjoittelin tyytyväisenä pesupalloista, likapyykkikasan pohja häämötti lupaavasti, kun olin ajatellut ennen mummolan reissua setviä pyykkisuman. Tänään sitten yksi tytöistä, joka on perheenkuulu luontaisesta laiskuudestaan tai kotityösuuntautumattomuudestaan, sai tosi oudon siivouspuuskan. Tämä tyttö asuu huoneessa, jossa hänen lisäkseen asuu neljä muuta. (Ellei Tirtetta ole yökyläilemässä toisessa huoneessa.) Niinpä katselin kummissani, kun puhdasta jälkeä tuli sellaista vauhtia, että ehdottelin tytölle jo siivousalan uraa.
Meillä oli talvella viidellä koululaisella tilanpuutteen sanelemana käytössä oma kori, jossa säilytettiin ulkovaatteita, hattuja, hanskoja ja koulureppua. Kori sitten sijoitettiin paikkaan, johon se ahtaassa huoneessa saattoi sopia.
Nyt tämän siivoushomman mukana otin nuo korit käsittelyyn, kun ehkä loppukesä pärjätään ilman pipoja ja hanskoja. Pyykkinhän tietysti meni kaikki pesunkestävät talvitakit, toppahousut, reput, sun muut kapineet ja muutama kadonnut tavarakin löytyi korien pohjilta. Korit tyhjeni, mutta pyykkikoneen eteen ilmestyi kauhea näky. Kun minun oiva pyykinkuivauskelikin meni menojaan, niin nyt täytyy paukuttaa pyykkiä puhtaaksi aamusta iltaan ja rahdata kerros alaspäin rapun kuivauskaappiin. No hyvä, että on pyykkikone ja ilmainen kuivauskaappi, mutta silti tämä tilanne pääsi tulemaan minulle vähän yllätyksenä.
Koko kevät on parvekkeen pesua siirretty vesisadekelillä suoritettavaksi, jottei se operaatio herättäisi ohikulkijoissa niin suurta huomiota. Parveke on suuri, 18 neliötä, ja niin paksussa, mustassa noessa, että harjapesu tarvitaan, ennenkuin sinne voi ajatella vaaleiden mattojen laittoa. Nyt olisi sadekeli, mutta on niin kylmä, ettei puhettakaan, että kukaan menee paljaita jalkojaan uittamaan kylmälle betonille. Parvekkeen pesu siirtyy.
Mummolasta tullut kuusivuotias on pohdiskellut oloaan mummolassa. Itikat oli kuulema niin kauheita. Jopa siinä määrin kauheita, että tyttö ilmoitti, ettei niiden takia aio koskaan muuttaa mummolaan. Lisäksi mummolassa on paljon sääntöjä. Selitin, että sen takia mummolassa on paljon sääntöjä, koska lähellä on vaarallinen autotie, on lato, jossa on paljon vaarallisia työkaluja ja koneita, on kaivot ja likakaivot, syvät ojat ja jyrkät vintin rappuset. Tyttö tuumasi, että "kotona ei ole mitään sääntöjä!" Ennenkuin kerkesin tuohon mitään järkevää vastaamaan, oli Tirtetta sanavalmis:
- "Kyllä meillä on sääntöjä! On yksi sääntö: ei saa syödä kynsiä."
Meillä oli talvella viidellä koululaisella tilanpuutteen sanelemana käytössä oma kori, jossa säilytettiin ulkovaatteita, hattuja, hanskoja ja koulureppua. Kori sitten sijoitettiin paikkaan, johon se ahtaassa huoneessa saattoi sopia.
Nyt tämän siivoushomman mukana otin nuo korit käsittelyyn, kun ehkä loppukesä pärjätään ilman pipoja ja hanskoja. Pyykkinhän tietysti meni kaikki pesunkestävät talvitakit, toppahousut, reput, sun muut kapineet ja muutama kadonnut tavarakin löytyi korien pohjilta. Korit tyhjeni, mutta pyykkikoneen eteen ilmestyi kauhea näky. Kun minun oiva pyykinkuivauskelikin meni menojaan, niin nyt täytyy paukuttaa pyykkiä puhtaaksi aamusta iltaan ja rahdata kerros alaspäin rapun kuivauskaappiin. No hyvä, että on pyykkikone ja ilmainen kuivauskaappi, mutta silti tämä tilanne pääsi tulemaan minulle vähän yllätyksenä.
Koko kevät on parvekkeen pesua siirretty vesisadekelillä suoritettavaksi, jottei se operaatio herättäisi ohikulkijoissa niin suurta huomiota. Parveke on suuri, 18 neliötä, ja niin paksussa, mustassa noessa, että harjapesu tarvitaan, ennenkuin sinne voi ajatella vaaleiden mattojen laittoa. Nyt olisi sadekeli, mutta on niin kylmä, ettei puhettakaan, että kukaan menee paljaita jalkojaan uittamaan kylmälle betonille. Parvekkeen pesu siirtyy.
Mummolasta tullut kuusivuotias on pohdiskellut oloaan mummolassa. Itikat oli kuulema niin kauheita. Jopa siinä määrin kauheita, että tyttö ilmoitti, ettei niiden takia aio koskaan muuttaa mummolaan. Lisäksi mummolassa on paljon sääntöjä. Selitin, että sen takia mummolassa on paljon sääntöjä, koska lähellä on vaarallinen autotie, on lato, jossa on paljon vaarallisia työkaluja ja koneita, on kaivot ja likakaivot, syvät ojat ja jyrkät vintin rappuset. Tyttö tuumasi, että "kotona ei ole mitään sääntöjä!" Ennenkuin kerkesin tuohon mitään järkevää vastaamaan, oli Tirtetta sanavalmis:
- "Kyllä meillä on sääntöjä! On yksi sääntö: ei saa syödä kynsiä."
sunnuntai 12. kesäkuuta 2011
Pihlajasaareen pääsee myös Ruoholahdesta 18.6. alkaen
J.T.Line aloittaa 18.6.2011 liikennöinnin Ruoholahdesta Pihlajasaareen. Lautta lähtee klo 10-18 välisenä aikana tasatunnein Ruoholahdesta. Merisatamasta on liikennöinti alkanut jo toukokuun puolella.
Meno-paluu lippujen hinnat ovat aikuisilta 5,50e, 7-16-vuotiailta 3e ja eläkeläisiltä 3e. Alle 7v pääsevät aikuisen seurassa ilmaiseksi. Maksu täytyy suorittaa käteisellä. Koiria ja polkupyöriä ei kuljeteta, mutta lastenrattaille on tilaa. Jos haluaa tulla kyytiin pyörätuolilla, kehoitetaan ottamaan etukäteen yhteyttä yhtiön toimistoon.
Meno-paluu lippujen hinnat ovat aikuisilta 5,50e, 7-16-vuotiailta 3e ja eläkeläisiltä 3e. Alle 7v pääsevät aikuisen seurassa ilmaiseksi. Maksu täytyy suorittaa käteisellä. Koiria ja polkupyöriä ei kuljeteta, mutta lastenrattaille on tilaa. Jos haluaa tulla kyytiin pyörätuolilla, kehoitetaan ottamaan etukäteen yhteyttä yhtiön toimistoon.
Ukkosta mummolassa (ja lisää jäätelöä)
Mies maistoi tekemääni pecanpähkinä-vaahterasiirappijäätelöä ja uhkasi laittaa jäätelökioskin pystyyn ja nimetä sen "Mummon jäätelöksi".
Tämänpäiväisestä jäätelökokeilusta jätin valkosuklaan pois ja maustoin satsin desillä vaahterasiirappia ja kokonaisilla pecanpähkinöillä. Lopputulos on enemmän "jäätelöisempi", koska valkosuklaa tekee jäätelömassasta kiinteämpää. Kääntäen: ilman valkosuklaata jäätelöä tuli kaksi litraa ja se on kuohkeampaa.
Katsotaan, kuinka kauan saatte kuulla jäätelönteosta. Lapsille sanoin, että eikös niin, että nyt ei tarvitse ostaa ollenkaan kaupan jäätelöä. Ja kuinka ollakaan: kaksi kommentoi sanomalla, että "jos se itse tehden tulee halvemmaksi!" Ainakaan tämänpäiväinen annos ei ollut halpaa. Siirapin ja pähkinöiden hinta oli pelkästään lähemmäs 6 euroa.
Soitin Maatalouskoululaiselle mummolaan. Pitivät siellä sadetta ja pelastivat sähkölaitteita ukkoselta riipimällä johtoja irti pistorasioista. Paloautot pörräsivät edes takaisin 13- tiellä. Nettiuutiset kertoivat Etelä-Savossa olleen lukuisia maastopaloja. Eipähän tarvitse mummon ja piikalikan ainakaan tänä iltana kastella puutarhassa. Eikä luvannut Maatalouskoululainen tulla käymään kotona ennen juhannusta. Toinen jalka on siis jo tukevasti Lautakankaan mullassa. Kuopion velikin oli jotakin pyörtähtänyt siellä huseeraamassa, mutta en saanut täyttä tolkkua mitä.
Tirtetan aamuinen kirkkoonlähtö tyssäsi pukeutumisseikkoihin. Kun isi teki lähtöä, Tirtetta vetäisi päälleen eilisen meman, joka oli niin likainen, että äiti sanoi, ettei se päällä pääse edes kotipihaan. Lopullinen tuomio isiltä ja äidiltä kuului, että jos ei laita puhdasta mekkoa päälleen, ei pääse kirkkoon, eikä ulos. Koska tiedossa oli, että pyhäkoulu on kesätauolla, ei Tirtetan kirkkoinnostus ollut ihan suurimmillaan ja niin hän jäi kotiin nököttämään likainen mekko päällään. Kun isosiskot myöhemmin tekivät lähtöä rannalle, sujui mekonvaihtokin jo ripeästi.
Päivänokosista en nyt mainitse yhtään mitään, koska muuten alkaa uskollinen lukijajoukko arvella, että sitä se on suurperheellisen kotiäidin elämä, yhtä jäätelönsyöntiä ja nukkumista. Tämä jonkinsuuntainen laiskottelu johtuu yksinomaan siitä, että mies lomailee ja vaimo perustelee itsensä hemmottelua sellaisella tekosyyllä.
Tämänpäiväisestä jäätelökokeilusta jätin valkosuklaan pois ja maustoin satsin desillä vaahterasiirappia ja kokonaisilla pecanpähkinöillä. Lopputulos on enemmän "jäätelöisempi", koska valkosuklaa tekee jäätelömassasta kiinteämpää. Kääntäen: ilman valkosuklaata jäätelöä tuli kaksi litraa ja se on kuohkeampaa.
Katsotaan, kuinka kauan saatte kuulla jäätelönteosta. Lapsille sanoin, että eikös niin, että nyt ei tarvitse ostaa ollenkaan kaupan jäätelöä. Ja kuinka ollakaan: kaksi kommentoi sanomalla, että "jos se itse tehden tulee halvemmaksi!" Ainakaan tämänpäiväinen annos ei ollut halpaa. Siirapin ja pähkinöiden hinta oli pelkästään lähemmäs 6 euroa.
Soitin Maatalouskoululaiselle mummolaan. Pitivät siellä sadetta ja pelastivat sähkölaitteita ukkoselta riipimällä johtoja irti pistorasioista. Paloautot pörräsivät edes takaisin 13- tiellä. Nettiuutiset kertoivat Etelä-Savossa olleen lukuisia maastopaloja. Eipähän tarvitse mummon ja piikalikan ainakaan tänä iltana kastella puutarhassa. Eikä luvannut Maatalouskoululainen tulla käymään kotona ennen juhannusta. Toinen jalka on siis jo tukevasti Lautakankaan mullassa. Kuopion velikin oli jotakin pyörtähtänyt siellä huseeraamassa, mutta en saanut täyttä tolkkua mitä.
Tirtetan aamuinen kirkkoonlähtö tyssäsi pukeutumisseikkoihin. Kun isi teki lähtöä, Tirtetta vetäisi päälleen eilisen meman, joka oli niin likainen, että äiti sanoi, ettei se päällä pääse edes kotipihaan. Lopullinen tuomio isiltä ja äidiltä kuului, että jos ei laita puhdasta mekkoa päälleen, ei pääse kirkkoon, eikä ulos. Koska tiedossa oli, että pyhäkoulu on kesätauolla, ei Tirtetan kirkkoinnostus ollut ihan suurimmillaan ja niin hän jäi kotiin nököttämään likainen mekko päällään. Kun isosiskot myöhemmin tekivät lähtöä rannalle, sujui mekonvaihtokin jo ripeästi.
Päivänokosista en nyt mainitse yhtään mitään, koska muuten alkaa uskollinen lukijajoukko arvella, että sitä se on suurperheellisen kotiäidin elämä, yhtä jäätelönsyöntiä ja nukkumista. Tämä jonkinsuuntainen laiskottelu johtuu yksinomaan siitä, että mies lomailee ja vaimo perustelee itsensä hemmottelua sellaisella tekosyyllä.
lauantai 11. kesäkuuta 2011
Millä jaksaa?
Tänään oli sitten vuorossa Mariannejäätelötesti. Hui-hui kun on hyvää. Selkeä etu omatekoisessa jäätelössä on se, että kukkuraruokalusikallinen tuntuu ihan sopivalta annokselta makeannälkään. Jäätelöä ei voi sanoa liian makeaksi, mutta kerma ja muut tuhdit valmistusaineet tekevät siitä hyvin täyteläisen oloista. Jos vain jaksaa pyöritellä useampaa kippoa, niin jäätelö valmistuu puolessa tunnissa pakastettavaksi. Nyt kun pakastin jäätelöntekeleen toisessa pakastimessa, se jäätyi syömäkuntoon kolmessa tunnissa. Syömäkuntoisena se ei tahdo pysyä kauaakaan, jos kaikki ovat kotona.
Neljävuotiaan jaksamista olen tänään ihmetellyt. Hän lähti isosiskojen kanssa Lapinlahden rantaan uimaan ja edestakaista matkaa tulee kolmisen kilometriä. Tirtetta käveli matkan nurkumatta, kävi siskon kanssa Kotipizzassa syömässä, käväisi kotona pesulla ja juomassa ja paineli pihalle pyöräilemään. Välillä hänet on pitänyt pyytää syömään ja juomaan ja nihkeästi hänet saatiin sisälle puoli yhdeksältä. Eikä merkkiäkään uupumuksesta. Iltapesun jälkeen kysyi vielä, voisiko päästä takaisin pihalle. Ei ole siis ihme, ettei läskit pääse kertymään tytön ympärille, kun kaikki kuluu, mitä syödä jaksaa.
Pienin on näköjään perheessä aina se, jonka tekemiset ja olemiset kiinnostavat isompia sisaruksia. Jokaisen täytyy tietää, missä Tirtetta on, jos häntä ei ole kotosalla näköpiirissä.
Jossain vaiheessa tämän perheen historiaa tein päätelmän, miksi suurperheen nuorimmat lapset vaikuttavat aina jotenkin keskimääräistä suloisemmilta ja sydämeenkäyviltä. Koska perheessä on jo entuudestaan useita huomioonotettavia lapsia, niin jotta ne perheen nuorimmat tulokkaat saisivat myös osakseen paljon huomiota ja hellyyttä, Taivaan Isä antaa heille syntymälahjaksi hyvin paljon kauneutta ja suloisuutta. Katsokaapa seuraavan kerran suurperheen nähdessänne, pitääkö teoriani paikkaansa.
Minulla on yksi taipumus, josta olen oppinut olemaan hyvin kiitollinen. Kun käyn vaakatasoon, oli vuorokaudenaika mikä tahansa, olen kahdessa minuutissa umpiunessa. Tänäänkin ennen kahden päivän hirmuostosten tekoa ajattelin "lepuuttaa jalkojani viisi minuuttia". Oikaisin vuoteellemme ja heräsin puolen tunnin kuluttua. Tällaiselle yhden vuoron tekijälle tuollaiset nokkaunet antavat mukavasti lisäpuhtia.
Neljävuotiaan jaksamista olen tänään ihmetellyt. Hän lähti isosiskojen kanssa Lapinlahden rantaan uimaan ja edestakaista matkaa tulee kolmisen kilometriä. Tirtetta käveli matkan nurkumatta, kävi siskon kanssa Kotipizzassa syömässä, käväisi kotona pesulla ja juomassa ja paineli pihalle pyöräilemään. Välillä hänet on pitänyt pyytää syömään ja juomaan ja nihkeästi hänet saatiin sisälle puoli yhdeksältä. Eikä merkkiäkään uupumuksesta. Iltapesun jälkeen kysyi vielä, voisiko päästä takaisin pihalle. Ei ole siis ihme, ettei läskit pääse kertymään tytön ympärille, kun kaikki kuluu, mitä syödä jaksaa.
Pienin on näköjään perheessä aina se, jonka tekemiset ja olemiset kiinnostavat isompia sisaruksia. Jokaisen täytyy tietää, missä Tirtetta on, jos häntä ei ole kotosalla näköpiirissä.
Jossain vaiheessa tämän perheen historiaa tein päätelmän, miksi suurperheen nuorimmat lapset vaikuttavat aina jotenkin keskimääräistä suloisemmilta ja sydämeenkäyviltä. Koska perheessä on jo entuudestaan useita huomioonotettavia lapsia, niin jotta ne perheen nuorimmat tulokkaat saisivat myös osakseen paljon huomiota ja hellyyttä, Taivaan Isä antaa heille syntymälahjaksi hyvin paljon kauneutta ja suloisuutta. Katsokaapa seuraavan kerran suurperheen nähdessänne, pitääkö teoriani paikkaansa.
Minulla on yksi taipumus, josta olen oppinut olemaan hyvin kiitollinen. Kun käyn vaakatasoon, oli vuorokaudenaika mikä tahansa, olen kahdessa minuutissa umpiunessa. Tänäänkin ennen kahden päivän hirmuostosten tekoa ajattelin "lepuuttaa jalkojani viisi minuuttia". Oikaisin vuoteellemme ja heräsin puolen tunnin kuluttua. Tällaiselle yhden vuoron tekijälle tuollaiset nokkaunet antavat mukavasti lisäpuhtia.
Tähteet talteen
Viime syyskesällä perheemme oli mukana koko maan kattavassa tutkimuksessa, jossa selvitettiin, kuinka paljon kotitaloudet laittavat syömäkelpoista ruokaa jätteisiin. Tutkimuksen lähtökohta oli se, että ruokajäte lajiteltiin biojätteisiin, eli pidettiin itsestäänselvyytenä, että jätteidenlajittelu oli hallinnassa.
Tutkimuksessa punnittiin kompostiin menevät ruuantähteet, jotka olisivat olleet syömäkelpoisia, ellei ruokaa olisi valmistettu liikaa ta syöjä väsähtänyt kesken kaiken. Myös liikaa ostettu tai vanhentunut ruoka punnittiin, koska oikein ostamalla ja ruokaa käyttämällä se hävikki olisi voitu estää.
Tutkimukseen lähtiessäni tiesin, että ruokajätteiden määrä perheessämme on aika vaatimaton. Tutkimuksen aikana ei toivottu tapojen petraamista, vaan oli tarkoitus, että entinen elämäntapa jatkuisi.
Punnitustulokset olivat mielenkiintoisia meidän perheemme osalta. Oli päiviä, jolloin ainoa biojätteisiin joutunut syömäkelpoinen ruoka oli 40 g lautastähteenä tullutta kaurapuuroa. Itsetutkistelun paikka kokkajalle tuli silloin, jos vaaka näytti yli puolen kilon meneviä lukemia.
Tutkimuksen ajan kerättiin talteen myös kauppakuitit. Kun koko maan tulokset saatiin, tiedettiin keskimääräinen summa, jonka jokainen perhe kippaa lompakostaan suoraan kompostiastiaan, pahimmassa tapauksessa suoraan sekajätteisiin tai vessan pytystä alas. Ruokajätteiden hävitys viemäriverkon kautta on edelleen hyvin tavallista kaupunkioloissa ja siinä asiassa tiedotus ei ole mennyt tervettä järkeä ohjaamaan.
Ruokajätteitä ei saisi hävittää viemärin kautta sen takia, että jätteet houkuttelevat viemäreihin rottia, viemäreiden tukkeutumisriski kasvaa ja viemäriverkkoon kertyy ajan mittaan rasvaa, jonka puhdistaminen on hyvin kallista ja hankalaa.
Tutkimus paljasti meidän perheen osalta, että vielä voidaan säästää ruokakuluissa, kun ruokaa ei osteta roska-astioita varten, vaan ruuanvalmistus mietitään järkevämmin ruokailijoiden määrä huomioiden ja tähteeksi jäänyt ruoka käytetään mahdollisimman nopeasti tai pakastetaan. Itse käännyn sille kannalle, että yritän tehdä ruokaa vain sen verran, kuin sitä syödään. Tähteiden syöminen ei kohota kenekään mielialaa, eikä varsinkaan huonosti syövän lapsen ruokahaluja.
Ruuan hinnan jatkuvasti noustessa olen myös kiristänyt otettani keittiön komentajana. Jos joku ei jaksa syödä leipäänsä aamupalalla loppuun, syöjä käärii sen kelmuun, laittaa jääkaapin alimmalle hyllylle ja syö iltapäivällä. Jos leipätähteiden syöminen alkaa tökkiä, vähitellen leivän voitelija oppii arvioimaan nälkänsä suuruuden. Samoin maitolasien kanssa olen tullut hyvin ankaraksi. Mottoni on "tippaakaan maitoa ei kaadeta viemäriin".
Eli: jos et jaksa juoda maitolasiasi tyhjäksi, laita jääkaappiin ja huolehdi, että juot sen myöhemmin. Nyt lämpöisillä keleillä limsalasien kanssa on sama ukaasi.
Jos kahvia jää pannun pohjalle, keitin sammutetaan ja seuraava kahvi keitetään tipan päälle. Huushollissa, jossa kahvia keitetään vähintään kymmenen kertaa vuorokaudessa, olisi muutaman kahvilorauksen viemäriinkaato vuositasolla tynnyrillisiä.
Perheessämme nuorin täyttää syksyllä viisi vuotta. Hänen ikäisensä joutuu totuttelemaan jo tällaisiin tapoihin.
Kovin pienille tällaiset ruokaehdot eivät vielä kuulu, koska aikuinen kuitenkin sen ruuan eteen annostelee ja pieni syö ja juo juuri sen verran kuin jaksaa ja haluaa.
Tutkimuksessa punnittiin kompostiin menevät ruuantähteet, jotka olisivat olleet syömäkelpoisia, ellei ruokaa olisi valmistettu liikaa ta syöjä väsähtänyt kesken kaiken. Myös liikaa ostettu tai vanhentunut ruoka punnittiin, koska oikein ostamalla ja ruokaa käyttämällä se hävikki olisi voitu estää.
Tutkimukseen lähtiessäni tiesin, että ruokajätteiden määrä perheessämme on aika vaatimaton. Tutkimuksen aikana ei toivottu tapojen petraamista, vaan oli tarkoitus, että entinen elämäntapa jatkuisi.
Punnitustulokset olivat mielenkiintoisia meidän perheemme osalta. Oli päiviä, jolloin ainoa biojätteisiin joutunut syömäkelpoinen ruoka oli 40 g lautastähteenä tullutta kaurapuuroa. Itsetutkistelun paikka kokkajalle tuli silloin, jos vaaka näytti yli puolen kilon meneviä lukemia.
Tutkimuksen ajan kerättiin talteen myös kauppakuitit. Kun koko maan tulokset saatiin, tiedettiin keskimääräinen summa, jonka jokainen perhe kippaa lompakostaan suoraan kompostiastiaan, pahimmassa tapauksessa suoraan sekajätteisiin tai vessan pytystä alas. Ruokajätteiden hävitys viemäriverkon kautta on edelleen hyvin tavallista kaupunkioloissa ja siinä asiassa tiedotus ei ole mennyt tervettä järkeä ohjaamaan.
Ruokajätteitä ei saisi hävittää viemärin kautta sen takia, että jätteet houkuttelevat viemäreihin rottia, viemäreiden tukkeutumisriski kasvaa ja viemäriverkkoon kertyy ajan mittaan rasvaa, jonka puhdistaminen on hyvin kallista ja hankalaa.
Tutkimus paljasti meidän perheen osalta, että vielä voidaan säästää ruokakuluissa, kun ruokaa ei osteta roska-astioita varten, vaan ruuanvalmistus mietitään järkevämmin ruokailijoiden määrä huomioiden ja tähteeksi jäänyt ruoka käytetään mahdollisimman nopeasti tai pakastetaan. Itse käännyn sille kannalle, että yritän tehdä ruokaa vain sen verran, kuin sitä syödään. Tähteiden syöminen ei kohota kenekään mielialaa, eikä varsinkaan huonosti syövän lapsen ruokahaluja.
Ruuan hinnan jatkuvasti noustessa olen myös kiristänyt otettani keittiön komentajana. Jos joku ei jaksa syödä leipäänsä aamupalalla loppuun, syöjä käärii sen kelmuun, laittaa jääkaapin alimmalle hyllylle ja syö iltapäivällä. Jos leipätähteiden syöminen alkaa tökkiä, vähitellen leivän voitelija oppii arvioimaan nälkänsä suuruuden. Samoin maitolasien kanssa olen tullut hyvin ankaraksi. Mottoni on "tippaakaan maitoa ei kaadeta viemäriin".
Eli: jos et jaksa juoda maitolasiasi tyhjäksi, laita jääkaappiin ja huolehdi, että juot sen myöhemmin. Nyt lämpöisillä keleillä limsalasien kanssa on sama ukaasi.
Jos kahvia jää pannun pohjalle, keitin sammutetaan ja seuraava kahvi keitetään tipan päälle. Huushollissa, jossa kahvia keitetään vähintään kymmenen kertaa vuorokaudessa, olisi muutaman kahvilorauksen viemäriinkaato vuositasolla tynnyrillisiä.
Perheessämme nuorin täyttää syksyllä viisi vuotta. Hänen ikäisensä joutuu totuttelemaan jo tällaisiin tapoihin.
Kovin pienille tällaiset ruokaehdot eivät vielä kuulu, koska aikuinen kuitenkin sen ruuan eteen annostelee ja pieni syö ja juo juuri sen verran kuin jaksaa ja haluaa.
perjantai 10. kesäkuuta 2011
Vesipullojenkin kierrätystä
Jäätelön valmistumista puurosta jäätelöksi odotellessamme käväisimme hellepäivän ratoksi Kierrätyskeskuksessa. Heti oven suussa oli houkutteleva laiskanlinna, jossa oli niin ihana istua, että jos ei mukanani olisi ollut kahta eteenpäin pyrkivää lasta, olisin saattanut tehdä kaupat 35:n euron nojatuolista.
Ilmaispuolella ollut laatikollinen virheettömiä kirkkaita juomalaseja jäi vähän mieleeni kaihertamaan. Jollei astiakaappimme notkusi laseista ja eriparisista mukeista, olisin kantanut lasit kotiin.
Tirtetta sai hyvin ihanan hihattoman mekon (1e), jonka pyykkiinlaitosta tuli iso itku. Hän oli muutaman tunnin pihalla mekko päällään ja keräsi sen taskut täyteen aarrekiviä, niin äidin tyly tuomio oli illalla "mekko pesuun".
Lisäksi Tirtetta sai tarralenkkarit (1,50e), jotka osoittautuivatkin "valolenkkareiksi". (Kun jalka tömähtää maahan, kengän sivuilla oleviin koristeisiin syttyy valot.)
Kuusivuotias kantoi ostoskoriin sylillisen eläinleluja ja pinkka Aku Ankan taskukirjoja tuotiin yhdelle pojalle.
Itselleni lankesin ostamaan 0,50 euron vanhan roosan värisen pikeepaidan. Yöpaita maksoi euron ja yhdelle tytölle tuli euron teepaita. Mukana ollut poika löysi shortsit itselleen 50:llä sentillä.
Iltapäivällä naapurin papan kanssa setvittiin lääkelistaa ja minun piti syödä monta mansikkaa, eikä ujostella yhtään. Hyviä olivat ruotsalaiset mansikat.
K-kaupan tuorevastaava kertoi, että bakteerikohun seurauksena kotimaisten vihannesten myynti on lisääntynyt niin hurjasti, että kaupat eivät saa enää riittävästi kaikkia tuotteita myyntiin. Ei siis niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.
Huomaan kyllä vältteleväni nyt ulkomaisten tuoretuotteiden ostoa. Ja vihannesten ja hedelmien pesu on selvästi tehostunut.
Miehen tilinauhasta meille selvisi asia, joka oli jossain vaiheessa päässyt unohtumaan. Olimme ajatelleet koko kevään ajan, että miehen kesäloma kestää kesäkuun loppuun asti. Mummolaan menokin oli ajastettu sitä tietoa silmällä pitäen. Tänään sitten totuus valkeni meille, että maanantaina, pyhien jälkeen, pääsee mies takaisin nauttimaan työläiselämästä. Uutisen innoittamana hän kävi varta vasten varikolla hakemassa työvuorolistan ja sai samalla kuulla, että ylitöiden mahdollisuus on hyvin todennäköinen loman jälkeen.
Nyt kyllä tämän päivän keliolosuhteiden perusteella voi päätellä, että mies on kohtuutyytyväinen lomansa ajankohtaan.
Mummolan reissu lyhenee siis armotta muutaman päivän, mutta lopullinen aikataulu lyödään lukkoon alkuviikosta, kun kaikkien osapuolien aikataulut yhdistetään.
Loppuun suurperheen äidin vesipullovinkki: täytä puolen litran muovipulloja vedellä (meillä pullot ovat vanhoja mehupulloja) ja laita pakastimeen. Ulos lähtiessä on kylmä pullo helppo napata mukaan. Jos kuskaat eväsleipiä, laita jäinen pullo leipäpussin kylkeen. Älä kuitenkaan laita hedelmiä jääpullon lähelle, paleltuvat armotta.
Jos reissuun lähdetään kylmälaukkueväiden kanssa ja on tarkoitus ottaa mukaan esim. litran mehutölkkejä, mehut kannattaa pakastaa, niin laukusta säästyy kylmävaraajien tila eväskäyttöön.
Ja muistakaa: kukaan suomalainen ei osta vesipulloa, kuin hätätilassa. Esimerkiksi Helsingin raanavedessä on vain murto-osa niistä bakteereista, jotka löytyvät pullotetusta vedestä. Eli: raanasta saat puhtaampaa vettä, kuin Sveitsin vuoripuroista.
Ilmaispuolella ollut laatikollinen virheettömiä kirkkaita juomalaseja jäi vähän mieleeni kaihertamaan. Jollei astiakaappimme notkusi laseista ja eriparisista mukeista, olisin kantanut lasit kotiin.
Tirtetta sai hyvin ihanan hihattoman mekon (1e), jonka pyykkiinlaitosta tuli iso itku. Hän oli muutaman tunnin pihalla mekko päällään ja keräsi sen taskut täyteen aarrekiviä, niin äidin tyly tuomio oli illalla "mekko pesuun".
Lisäksi Tirtetta sai tarralenkkarit (1,50e), jotka osoittautuivatkin "valolenkkareiksi". (Kun jalka tömähtää maahan, kengän sivuilla oleviin koristeisiin syttyy valot.)
Kuusivuotias kantoi ostoskoriin sylillisen eläinleluja ja pinkka Aku Ankan taskukirjoja tuotiin yhdelle pojalle.
Itselleni lankesin ostamaan 0,50 euron vanhan roosan värisen pikeepaidan. Yöpaita maksoi euron ja yhdelle tytölle tuli euron teepaita. Mukana ollut poika löysi shortsit itselleen 50:llä sentillä.
Iltapäivällä naapurin papan kanssa setvittiin lääkelistaa ja minun piti syödä monta mansikkaa, eikä ujostella yhtään. Hyviä olivat ruotsalaiset mansikat.
K-kaupan tuorevastaava kertoi, että bakteerikohun seurauksena kotimaisten vihannesten myynti on lisääntynyt niin hurjasti, että kaupat eivät saa enää riittävästi kaikkia tuotteita myyntiin. Ei siis niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.
Huomaan kyllä vältteleväni nyt ulkomaisten tuoretuotteiden ostoa. Ja vihannesten ja hedelmien pesu on selvästi tehostunut.
Miehen tilinauhasta meille selvisi asia, joka oli jossain vaiheessa päässyt unohtumaan. Olimme ajatelleet koko kevään ajan, että miehen kesäloma kestää kesäkuun loppuun asti. Mummolaan menokin oli ajastettu sitä tietoa silmällä pitäen. Tänään sitten totuus valkeni meille, että maanantaina, pyhien jälkeen, pääsee mies takaisin nauttimaan työläiselämästä. Uutisen innoittamana hän kävi varta vasten varikolla hakemassa työvuorolistan ja sai samalla kuulla, että ylitöiden mahdollisuus on hyvin todennäköinen loman jälkeen.
Nyt kyllä tämän päivän keliolosuhteiden perusteella voi päätellä, että mies on kohtuutyytyväinen lomansa ajankohtaan.
Mummolan reissu lyhenee siis armotta muutaman päivän, mutta lopullinen aikataulu lyödään lukkoon alkuviikosta, kun kaikkien osapuolien aikataulut yhdistetään.
Loppuun suurperheen äidin vesipullovinkki: täytä puolen litran muovipulloja vedellä (meillä pullot ovat vanhoja mehupulloja) ja laita pakastimeen. Ulos lähtiessä on kylmä pullo helppo napata mukaan. Jos kuskaat eväsleipiä, laita jäinen pullo leipäpussin kylkeen. Älä kuitenkaan laita hedelmiä jääpullon lähelle, paleltuvat armotta.
Jos reissuun lähdetään kylmälaukkueväiden kanssa ja on tarkoitus ottaa mukaan esim. litran mehutölkkejä, mehut kannattaa pakastaa, niin laukusta säästyy kylmävaraajien tila eväskäyttöön.
Ja muistakaa: kukaan suomalainen ei osta vesipulloa, kuin hätätilassa. Esimerkiksi Helsingin raanavedessä on vain murto-osa niistä bakteereista, jotka löytyvät pullotetusta vedestä. Eli: raanasta saat puhtaampaa vettä, kuin Sveitsin vuoripuroista.
Jäätelönsyöjän taivas repesi - kotitekoinen jäätelö!
Sillä sipuli - blogissa kerrottiin eilen kotitekoisen jäätelön resepti. Jäätelön mausteena oli raparperimesiangervohillo.
Iltayön pyörittelin ohjeen raaka-aineita mielessäni ja yritin kuvitella jäätelön makua. Olin vakuuttunut, että tästä ohjeesta tulee täydellinen läpimurto. Aamulla, kun kauppa aukesi, oli kiire ostamaan jäätelöaineksia. Tein testiannoksen ja sen kunnollista jäätymistä täällä malttamattomana nyt odottelemme. Jähmettynyt jäätelömassa on jo saanut suurien ja pienien varauksettoman suosion.
Tarvitset vain sähkövatkaimen ja pakastimen. Me aloitimme jäätelömakujen kokeilun vadelmasta.
VADELMAJÄÄTELÖ
600g vadelmia
1 dl sokeria
200g valkosuklaata (Panda)
1 muna
3 keltuaista (valkuaiset voit säästää muuhun ruuanlaittoon)
1 1/2 dl tomusokeria
4 dl kuohukermaa (tuoretta!)
250g mascarponea (juustohyllystä)
2tl vaniljasokeria
Jos käytät ulkolaisia pakastevadelmia, kiehauta vadelmat sokerin ja vesitilkan kanssa. Nosta jäähtymään.
Jos mehua on paljon, valuta vadelmat siivilässä. Pakasta mehu käytettäväksi esim. kiisselin tai vispipuuron tekoon.
Sulata valkosuklaa vesihauteessa.
Vatkaa kuohukerma ja vaniljasokeri melkein valmiiksi vaahdoksi ja lisää vatkaamisen loppuvaiheessa mascarponejuusto. Nosta seos jääkaappiin.
Kuumenna suuressa kattilassa vettä ja valitse kattilan sisälle sopiva metalliastia (itse käytin höyrykattilan puuro-osaa).
Laita metalliastiaan muna ja kolme keltuaista sekä tomusokeri. Nosta astia vesihauteen päälle niin, että pohja juuri ja juuri koskettaa kuumaa vettä. Vatkaa 7 minuuttia. Nosta metallikulho pöydälle ja jatka vatkaamista vielä reilun minuutin verran.
Lisää vatkaamalla kermaseos ja valkosuklaa.
Lisää vadelmat ja sekoita tasaiseksi.
Laita kansi astian päälle ja laita pakastimeen. Seoksen jäätyminen kestää ainakin 6-7 tuntia.
Seuraavan kokeiluerän pakastan kannellisissa rasioissa. Kylmiön pakastimen mittari näyttää -30 astetta, joten luulisi siellä jäätelön valmistuvan muoviastioissakin.
Seuraavaksi maustamme jäätelön Marianne-rouheella. Seuraava tilaus on pekaanipähkinä-vaahterasiirappi.
Koska valmistusaineet ovat tuhteja, on herkku riittoisaa. Muutamasta ruokalusikallisesta tulee autuas olo.
Ja mitä tämä onkaan tuoreista mansikoista tehtynä...
Iltayön pyörittelin ohjeen raaka-aineita mielessäni ja yritin kuvitella jäätelön makua. Olin vakuuttunut, että tästä ohjeesta tulee täydellinen läpimurto. Aamulla, kun kauppa aukesi, oli kiire ostamaan jäätelöaineksia. Tein testiannoksen ja sen kunnollista jäätymistä täällä malttamattomana nyt odottelemme. Jähmettynyt jäätelömassa on jo saanut suurien ja pienien varauksettoman suosion.
Tarvitset vain sähkövatkaimen ja pakastimen. Me aloitimme jäätelömakujen kokeilun vadelmasta.
VADELMAJÄÄTELÖ
600g vadelmia
1 dl sokeria
200g valkosuklaata (Panda)
1 muna
3 keltuaista (valkuaiset voit säästää muuhun ruuanlaittoon)
1 1/2 dl tomusokeria
4 dl kuohukermaa (tuoretta!)
250g mascarponea (juustohyllystä)
2tl vaniljasokeria
Jos käytät ulkolaisia pakastevadelmia, kiehauta vadelmat sokerin ja vesitilkan kanssa. Nosta jäähtymään.
Jos mehua on paljon, valuta vadelmat siivilässä. Pakasta mehu käytettäväksi esim. kiisselin tai vispipuuron tekoon.
Sulata valkosuklaa vesihauteessa.
Vatkaa kuohukerma ja vaniljasokeri melkein valmiiksi vaahdoksi ja lisää vatkaamisen loppuvaiheessa mascarponejuusto. Nosta seos jääkaappiin.
Kuumenna suuressa kattilassa vettä ja valitse kattilan sisälle sopiva metalliastia (itse käytin höyrykattilan puuro-osaa).
Laita metalliastiaan muna ja kolme keltuaista sekä tomusokeri. Nosta astia vesihauteen päälle niin, että pohja juuri ja juuri koskettaa kuumaa vettä. Vatkaa 7 minuuttia. Nosta metallikulho pöydälle ja jatka vatkaamista vielä reilun minuutin verran.
Lisää vatkaamalla kermaseos ja valkosuklaa.
Lisää vadelmat ja sekoita tasaiseksi.
Laita kansi astian päälle ja laita pakastimeen. Seoksen jäätyminen kestää ainakin 6-7 tuntia.
Seuraavan kokeiluerän pakastan kannellisissa rasioissa. Kylmiön pakastimen mittari näyttää -30 astetta, joten luulisi siellä jäätelön valmistuvan muoviastioissakin.
Seuraavaksi maustamme jäätelön Marianne-rouheella. Seuraava tilaus on pekaanipähkinä-vaahterasiirappi.
Koska valmistusaineet ovat tuhteja, on herkku riittoisaa. Muutamasta ruokalusikallisesta tulee autuas olo.
Ja mitä tämä onkaan tuoreista mansikoista tehtynä...
torstai 9. kesäkuuta 2011
Kuka pesee rappusi?
Kaupunkivuokra-asunnossa asumisen ehdottomia plussapuolia on kiinteistön hoitoon liittyvien töiden hoituminen ilman asukkaan toimeliasta panosta. Tarkoittaa käytännössä sitä, että kun maksat vuokrasi ajoissa, joku toinen huolehtii asumasi talon kunnosta, siivoaa rappukäytävät, noukkii roskat pihamaalta ja tulee avaamaan sinulle oven, jos unohdat avaimesi kotiin. Jos tulet yösydännnä puolikuntoisena kotiin ja tyhjennät vatsasi rappukäytävän pitkälle punaiselle matolle, niin viimeistään kahden päivän sisällä joku näkymätön siivoaa jälkesi. Jos purat aggressioitasi ulko-oven panssarilasiin niin voimallisesti, että saat lasin rikottua, niin silloinkaan sinulta ei odoteta mitään anteeksipyyntöä tapahtuneesta, vaan joku tulee ja korjaa lasin. Samaten voit jätehuoneeseen kantaa vaikka suurperheellisten jätesäkillisen vuorokaudessa, niin samalla vuokrarahalla hyväntuuliset roska-autonkuljettajat kuskaavat jätteesi Ämmässuolle. Tietysti jos kaikki muutkin 300 talossa asujaa ajattelee kaikesta samalla tavalla, kopsahtaa joulunpyhien jälkeen postiluukustasi kirje, jossa kerrotaan maaliskuun alussa voimaantulevasta vuokrankorotuksesta. Tavallisin syy vuokrien tarkistukseen on kohonneet huolto- ja korjauskustannukset.
Tänään rappumme asukkaat pääsivät nauttimaan vastavahatusta rappukäytävästä. Vaalea lattiamateriaali vaatii peruspesun ja uuden vahapinnan mielellään kahdesti vuodessa; meidän talossamme on ajateltu pärjätä kesäisellä vahauksella. Tämänpäiväinen ilmanlaatu olikin mitä mainioin lattianvahausurakkaan, koska lattia kuivui hetkessä. Vaikka rappuunmenokielto vahan kuivumisen aikana oli vain tunnin verran, ehti iso lauma ipanoita kyllästyä odotteluun. Varmuuden vuoksi komensin kaikki sisälle tuon tunnin ajaksi, ettei kukaan pissisi housuunsa tai katkoisi jalkaansa pihalla sillä aikaa.
Muutaman vuoden ajan talomme huoltoyhtiönä on ollut Housetek Oy, joka on nuorekkaalla, huolellisella ja palvelualttiilla otteella hoitanut jämäkästi taloyhtiön siivoukset ja huoltotyöt. Jo yrityksen autot ja huoltoajoneuvot poikkeavat edukseen muiden yritysten kulkupeleistä. Vaikka komeilla autoilla ja yhdenmukaisilla, silmäämiellyttävillä työasuilla ei työtä viime kädessä tehdäkään, niin positiivisen yrityskuvan luojana nämä pikkuseikat ovat toimineet erinomaisesti. Kun siihen lisätään reippaasti tervehtivät, ripeästi ja työstään iloisena tekevät ammattilaiset, on yritystä helppo suositella huoltoyhtiöasioitaan pohdiskeleville.
Housetek Oy pitää sisällään paljon muutakin, kuin huoltoyhtiötoimintaa. Suosittelen tutustumaan yrityksen kotisivuihin.
http://www.housetek.fi/
Tänään rappumme asukkaat pääsivät nauttimaan vastavahatusta rappukäytävästä. Vaalea lattiamateriaali vaatii peruspesun ja uuden vahapinnan mielellään kahdesti vuodessa; meidän talossamme on ajateltu pärjätä kesäisellä vahauksella. Tämänpäiväinen ilmanlaatu olikin mitä mainioin lattianvahausurakkaan, koska lattia kuivui hetkessä. Vaikka rappuunmenokielto vahan kuivumisen aikana oli vain tunnin verran, ehti iso lauma ipanoita kyllästyä odotteluun. Varmuuden vuoksi komensin kaikki sisälle tuon tunnin ajaksi, ettei kukaan pissisi housuunsa tai katkoisi jalkaansa pihalla sillä aikaa.
Muutaman vuoden ajan talomme huoltoyhtiönä on ollut Housetek Oy, joka on nuorekkaalla, huolellisella ja palvelualttiilla otteella hoitanut jämäkästi taloyhtiön siivoukset ja huoltotyöt. Jo yrityksen autot ja huoltoajoneuvot poikkeavat edukseen muiden yritysten kulkupeleistä. Vaikka komeilla autoilla ja yhdenmukaisilla, silmäämiellyttävillä työasuilla ei työtä viime kädessä tehdäkään, niin positiivisen yrityskuvan luojana nämä pikkuseikat ovat toimineet erinomaisesti. Kun siihen lisätään reippaasti tervehtivät, ripeästi ja työstään iloisena tekevät ammattilaiset, on yritystä helppo suositella huoltoyhtiöasioitaan pohdiskeleville.
Housetek Oy pitää sisällään paljon muutakin, kuin huoltoyhtiötoimintaa. Suosittelen tutustumaan yrityksen kotisivuihin.
http://www.housetek.fi/
4- ja 6-vuotiaat tädit
Yksi suurperhevanhemmuuden lisäbonuksia on suurempi todennäköisyys päästä nauttimaan jossain elinkaaren loppuvaiheessa myös isovanhemmuudesta. Työn ja tuskan takana oli päästä tuon yhden kirpun mummoksi, äitinsä sanoi yhtenä päivänä, että "kun on tällainen perätila-koliikkilapsi". Työ ja tuska olivat siis hänen äidillään, jonkinverran myös isällään. Nyt kun kirppu on tukevasti jo omilla vikkelillä jaloillaan, voikin sitten keskittyä lapsen persoonaan tutustumiseen ja elämän ihasteluun.
Lapsenlapsen hoitoon suhtautuu toisella vakavuudella kuin oman jälkeläisensä. Vakavuudella sen takia, että lapsi ei ole "oma" ja vastuu hänen turvallisuudestaan omien vanhempien poissaollessa on jotenkin painavampi, kuin ikioman ollessa kyseessä.
Tänä aamuna olen pohtinut kahden tädin ja kirpun välistä suhdetta. Kun lapsenlapsi kuudelta heräsi vieressäni olevassa pinnasängyssä, alkoi puheen pulpatus, johon havahtuivat hereille 4- ja 6- vuotiaat tädit. Ja voi sitä ihastelua, kujerrusta, halailua, silittelyä ja helliä katseita! Yhtään enempää eivät tytöt voisi osoittaa helliä tunteitaan omalle pikkusiskolleen, nyt niiden kohteena on isosiskon lapsi. Olisi mielenkiintoista tietää, millainen suhde heillä on tunnetasolla, omassa sisimmässään, pieneen, jonka tätejä he ovat.
Kun kuusivuotias tuli eilen illalla mummolasta ja tavallisesti siihen aikaan Melska on jo haettu hoidosta, ei tädin riemulla ollut rajoja, kun näki pienen täällä vilistämässä.
Eilen, kun Tirtetta teki lähtöä isin kanssa Vuosaaren retkelle, oli Tirtetalla ja Melskalla pitkä ja harras hyvästelysessio. He puristivat toisiaan kaulasta, taputtivat olkapäälle, katsoivat silmiin, halasivat taas ja puhuivat toisilleen lempeällä äänellä. Tirtetta lohdutti mummon kanssa jäävää pientä, että ei viivy kauan ja sitten kun tulee, leikkii lisää keittiöleikkejä Melskan kanssa.
Totta kai myös erimielisyyksiä tulee yhteisissä leikeissä. Vahvatahtoisia naisia ovat varsinkin Tirtetta ja Melska. Aika hyvin he kuitenkin osaavat puhumalla ja pohtimalla selvittää tavaroidenjakamisen ongelmat. Tarvittaessa kuusivuotias neuvottelee sopuratkaisun ja tilanne ratkeaa ilman mäiskimisvaihetta. Joskus joku isommista lapsista tai mummo tai pappa tulee apuun.
Yleensä pienen ja tätien leikit sujuvat erittäin sopuisasti, jos perustarpeet on ajallaan tyydytetty: ruokaa, juomaa, lepoa ja ulkoilua sopivassa suhteessa oikeaan aikaan.
Kun itse olen tullut tädiksi vasta aikuisiällä, olen tyystin jäänyt paitsi tällaisesta elämän rikkaudesta.
Lapsenlapsen hoitoon suhtautuu toisella vakavuudella kuin oman jälkeläisensä. Vakavuudella sen takia, että lapsi ei ole "oma" ja vastuu hänen turvallisuudestaan omien vanhempien poissaollessa on jotenkin painavampi, kuin ikioman ollessa kyseessä.
Tänä aamuna olen pohtinut kahden tädin ja kirpun välistä suhdetta. Kun lapsenlapsi kuudelta heräsi vieressäni olevassa pinnasängyssä, alkoi puheen pulpatus, johon havahtuivat hereille 4- ja 6- vuotiaat tädit. Ja voi sitä ihastelua, kujerrusta, halailua, silittelyä ja helliä katseita! Yhtään enempää eivät tytöt voisi osoittaa helliä tunteitaan omalle pikkusiskolleen, nyt niiden kohteena on isosiskon lapsi. Olisi mielenkiintoista tietää, millainen suhde heillä on tunnetasolla, omassa sisimmässään, pieneen, jonka tätejä he ovat.
Kun kuusivuotias tuli eilen illalla mummolasta ja tavallisesti siihen aikaan Melska on jo haettu hoidosta, ei tädin riemulla ollut rajoja, kun näki pienen täällä vilistämässä.
Eilen, kun Tirtetta teki lähtöä isin kanssa Vuosaaren retkelle, oli Tirtetalla ja Melskalla pitkä ja harras hyvästelysessio. He puristivat toisiaan kaulasta, taputtivat olkapäälle, katsoivat silmiin, halasivat taas ja puhuivat toisilleen lempeällä äänellä. Tirtetta lohdutti mummon kanssa jäävää pientä, että ei viivy kauan ja sitten kun tulee, leikkii lisää keittiöleikkejä Melskan kanssa.
Totta kai myös erimielisyyksiä tulee yhteisissä leikeissä. Vahvatahtoisia naisia ovat varsinkin Tirtetta ja Melska. Aika hyvin he kuitenkin osaavat puhumalla ja pohtimalla selvittää tavaroidenjakamisen ongelmat. Tarvittaessa kuusivuotias neuvottelee sopuratkaisun ja tilanne ratkeaa ilman mäiskimisvaihetta. Joskus joku isommista lapsista tai mummo tai pappa tulee apuun.
Yleensä pienen ja tätien leikit sujuvat erittäin sopuisasti, jos perustarpeet on ajallaan tyydytetty: ruokaa, juomaa, lepoa ja ulkoilua sopivassa suhteessa oikeaan aikaan.
Kun itse olen tullut tädiksi vasta aikuisiällä, olen tyystin jäänyt paitsi tällaisesta elämän rikkaudesta.
keskiviikko 8. kesäkuuta 2011
Helle-energiaa
Neljävuotiaan voimavaroja voi vain ihailla. Hän lähti aamupäivällä lähes hellekelissä isin kanssa toiselle puolelle kaupunkia Vuosaareen seurakunnan eläkeläisten päiväpiirin kesäjuhlaan. Työläisisi ja neljävuotias ovat siis armoitettuja eläkeläispiiriläisiä. Tirtetta oli pistellyt kesäpäivän kunniaksi puolitoista grillimakkaraa ja melkein kaksi jättikokoista muurinpohjalettua. Jälkiruuaksi oli syönyt lakkakermakakkua ja keksejä. Reissussa kului reilu kolme tuntia ja kotona käväistyään kiirehti pihalle pyöräilemään ja keinumaan. Siinä missä isipappa kaatuu puolikuolleena petiin, on tytöllä vasta pihaleikit aluillaan. Hyvin tiukoin äänensävyin kävimme sitten isin kanssa vuoron perään hakemassa tyttöä välillä käsien pesulle, syömään ja pissille. Kuudelta illalla kävimme kioskilla ostamassa mummolasta palaavalle siskolle tervetuliaiskarkkeja ja puolivahingossa sain Tirtetankin ilman protesteja sisälle. Nyt kun kaivattu sisko tuli, ei leikkimiselle ja kuulumisien vaihdolle näytä loppua tulevan.
Ihana nähdä, miten isoillakin sisaruksilla oli ollut ikävä suloista, rauhallista kuusivuotiasta, joka oli tutustumassa mummolan itikkakesään.
Mummolan onnekkaat Maatalouskoululaista lukuunottamatta tulivat illansuussa välillä käymään kotona. 23.päivä suunnistamme sinne sitten suuremmalla joukolla.
Sain ylipuhuttua lapsenlapsen vanhemmat, että antavat lapsensa nukkua tämän yön mummolassa. Ikävässä siellä räytyvät, mutta saavat itse kukin nukkua yhden yön ilman sirkkeliä sängyssään. Tämä viikko on ollut aikaista herätystä vanhimmalle tyttärelle, kun ovat olleet pienen kanssa täällä jo kuuden tienoissa.
Tyttären työn luonne on sellainen, ettei kesäaikaan töitä ole. Siksi nämä kevään viimeiset työvuorot kannattaa vastaanottaa, vaikka pitkä työmatka olisikin epämukava.
Koska en ole ollenkaan rannallaviihtyvää auringonpalvojatyyppiä, tarkoittaa tällaiset kelit tehokasta paneutumista huushollihommiin. Siihen kun lisätään viiden jälkeen herääminen, voi käydä niin, että yhden päivän aikana saa tehtyä hommia enemmän kuin laiskana viikkona. Niinpä meillä onkin parvekkeella iloinen lakanapyykkiliputus, kun vaihdoin viiteen sänkyyn lakanat. Enempää ei juuri yhtenä päivänä voikaan, koska loppuu liinavaatearsenaali ja pyykkivuori paisuu liikaa.
Päivän hellyttävä oli sairaalasta kotiutunut naapurin pappa. Soitti ovikelloa ja oli lähdössä kaupunkiin asti maksamaan laskua. Olin aamulla käynyt tarkistamassa, että hänen mittaamansa verenpainearvo oli kohdillaan.
(Pappa kyllä kysyi lukemia näyttäessään, että "vieläkö on kuumetta".)
Siinä ovenraossa seisoessaan parta ajettuna, kauluspaita päällään, kassi kädessään, pappa sanoo:
- "Kuulepas, kultaseni. Olenko minä nyt kaikin puolin kunnossa, että passaa lähteä käymään pankissa?"
Vakuuttelin, että pappa näyttää todella hyvältä ja toivottelin, että olisi varovainen liikkuessaan.
Ihana nähdä, miten isoillakin sisaruksilla oli ollut ikävä suloista, rauhallista kuusivuotiasta, joka oli tutustumassa mummolan itikkakesään.
Mummolan onnekkaat Maatalouskoululaista lukuunottamatta tulivat illansuussa välillä käymään kotona. 23.päivä suunnistamme sinne sitten suuremmalla joukolla.
Sain ylipuhuttua lapsenlapsen vanhemmat, että antavat lapsensa nukkua tämän yön mummolassa. Ikävässä siellä räytyvät, mutta saavat itse kukin nukkua yhden yön ilman sirkkeliä sängyssään. Tämä viikko on ollut aikaista herätystä vanhimmalle tyttärelle, kun ovat olleet pienen kanssa täällä jo kuuden tienoissa.
Tyttären työn luonne on sellainen, ettei kesäaikaan töitä ole. Siksi nämä kevään viimeiset työvuorot kannattaa vastaanottaa, vaikka pitkä työmatka olisikin epämukava.
Koska en ole ollenkaan rannallaviihtyvää auringonpalvojatyyppiä, tarkoittaa tällaiset kelit tehokasta paneutumista huushollihommiin. Siihen kun lisätään viiden jälkeen herääminen, voi käydä niin, että yhden päivän aikana saa tehtyä hommia enemmän kuin laiskana viikkona. Niinpä meillä onkin parvekkeella iloinen lakanapyykkiliputus, kun vaihdoin viiteen sänkyyn lakanat. Enempää ei juuri yhtenä päivänä voikaan, koska loppuu liinavaatearsenaali ja pyykkivuori paisuu liikaa.
Päivän hellyttävä oli sairaalasta kotiutunut naapurin pappa. Soitti ovikelloa ja oli lähdössä kaupunkiin asti maksamaan laskua. Olin aamulla käynyt tarkistamassa, että hänen mittaamansa verenpainearvo oli kohdillaan.
(Pappa kyllä kysyi lukemia näyttäessään, että "vieläkö on kuumetta".)
Siinä ovenraossa seisoessaan parta ajettuna, kauluspaita päällään, kassi kädessään, pappa sanoo:
- "Kuulepas, kultaseni. Olenko minä nyt kaikin puolin kunnossa, että passaa lähteä käymään pankissa?"
Vakuuttelin, että pappa näyttää todella hyvältä ja toivottelin, että olisi varovainen liikkuessaan.
Viikon kuvassa karhun jälki 7.6.2011
http://c-album.com/kuvat/sirkunkotona/201123.jpg
Pikkuveli muisti siskoa viikon kuvalla.
Kun luin sähköpostin otsikkoa "karhun käpälä", päänuppini odotti kuvaa ilta-auringon säteissä uinuvasta kissankäpälä-nimisestä kasvista. Karhu kun ihan fyysisesti läsnäolevana on kokemuspiirissäni vain Korkeasaaren häkin verkon takaa silmäiltynä.
Tämän kuvan otti Pikkuveljeni eilen illalla kalareissun jälkeen Petäisen rantaan menevän metsätien "mutakosta".
Jälki oli ilmestynyt siihen heidän kalastusreissunsa aikana klo 19-22 välillä.
Tämä pieni järvi "Petäinen" sijaitsee Etelä-Savossa, Kangasniemellä. (Kyseessä ei ole siis 40km Kuopiosta oleva Petäinen.)
Järven pinta-ala on n.82,5 ha ja rantaviivaa on 6,3 km.
Iltaiselle eväs- tai onkireissulle "Pettäisen" rannalle siis kaikki seikkailunhaluiset.
Pikkuveli muisti siskoa viikon kuvalla.
Kun luin sähköpostin otsikkoa "karhun käpälä", päänuppini odotti kuvaa ilta-auringon säteissä uinuvasta kissankäpälä-nimisestä kasvista. Karhu kun ihan fyysisesti läsnäolevana on kokemuspiirissäni vain Korkeasaaren häkin verkon takaa silmäiltynä.
Tämän kuvan otti Pikkuveljeni eilen illalla kalareissun jälkeen Petäisen rantaan menevän metsätien "mutakosta".
Jälki oli ilmestynyt siihen heidän kalastusreissunsa aikana klo 19-22 välillä.
Tämä pieni järvi "Petäinen" sijaitsee Etelä-Savossa, Kangasniemellä. (Kyseessä ei ole siis 40km Kuopiosta oleva Petäinen.)
Järven pinta-ala on n.82,5 ha ja rantaviivaa on 6,3 km.
Iltaiselle eväs- tai onkireissulle "Pettäisen" rannalle siis kaikki seikkailunhaluiset.
tiistai 7. kesäkuuta 2011
"Yrityshautomo" kotiäidin päässä
Minulle on muutaman viime vuoden aikana muodostunut omakohtainen näkemys, kuinka vanhustenhoito pitäisi järjestää. Syy, miksi olen kiinnostunut vanhustenhoidosta, johtuu osaltaan siitä, että sen ajan, jonka perushoitajaksi valmistumiseni jälkeen ehdin työelämässä olla, työskentelin vanhustenhoitolaitoksissa. Tarkennan tässä yhteydessä, kun monenlaista spekulaatiota julkisuudessa asiasta esitetään, että "vanhus" on minulle iäkäs, elämää nähnyt henkilö ja vanhustenhoitolaitos tarkoittaa paikkaa, jossa tätä iäkästä henkilöä hoidetaan, kun hänen hoitoaan ei voida järjestää kotona tai hänen terveytensä muuten vaatii laitoshoitoa.
Nyt esimerkiksi Helsingissä vanhusten kotihoito on järjestetty niin, että tarvittaessa kotihoidon työntekijä (entinen kotisairaanhoito) käy auttamassa vanhusta niissä perushoitoon, lääkehoitoon ja sairaaanhoitoon liittyvissä askareissa, joista vanhus ei itse selviä. Jos vanhus lisäksi tarvitsee muuta kotiapua, esimerkiksi siivousta ja asiointiapua, hän joutuu etsimään tekijän muualta, tavallisesti yksityisestä yrityksestä. Kun vanhus tulee kotihoidon asiakkaaksi, häneltä edellytetään turvarannekkeen hankkimista, jonka kuukausimaksut ovat noin 25 eurosta ylöspäin. Lisäksi jokaiselta turvapuhelimella hälytetystä avustuskäynnistä veloitetaan erikseen. Jos vanhus ei selviä itse ruuanlaitosta, hänelle "myydään" palvelu, jolla valmiit ateriat toimitetaan kotiin. Ainakin näillä seuduin myös lääkkeiden annostelu on ulkoistettu paikallisen apteekin hoidettavaksi: lääkkeet tulevat asiakkaalle annospusseihin lajiteltuina ja asiakas maksaa palvelusta jälleen mukavia summia.
Kiitettävää on se, että on olemassa erilaiset yritykset, joilta palveluja yleensä voidaan hankkia. Tilanteen tekee kuitenkin vanhuksen kannalta epämukavaksi, että hänen täytyy jokaiseen tarvitsemaansa tehtävään hankkia tekijä isolla rahalla. Diagnoosilistan ei tarvitse olla kovinkaan pitkä tai raskas, kun tällaisten asioiden hoitaminen tuntuu ylitsepääsemättömän hankalalta. Moni vanhus yrittääkin sinnitellä viimeiseen asti pyykkiensä tai kauppa-asioidensa kanssa, kun ovat neuvottomia, kuinka muuten asian voisi hoitaa.
Minun "visioni", joka on muodostunut muutaman vuoden kokemuksen perusteella, on aika yksinkertainen.
Mielestäni vanhusten täytyisi saada päivittäinen apu yhdeltä ainoalta henkilöltä, joka hoitaisi sekä perushoitoon että kodinhoitoon liittyvät askareet. Minulla on hyviä kokemuksia järjestelystä, jolloin kaupungin kotihoito huolehtii perussairaanhoitoon liittyvät asiat ja yhteydet hoitavaan lääkäriin. Sitten kaikki muu, kauppa-asioista, siivouksista, pyykkihuollosta ja täydentävästä perushoidosta on yhden ja ainoan ihmisen vastuulla. Tämä henkilö ratkaisee kaikki vanhuksen eteen tulevat ongelmat lampunvaihdosta erikoislääkäriajan tilaamiseen ja saattoapuun asti.
Ei ole kysymys mistään mahdottomasta järjestelystä, ei kallista eikä kohtuuttomasti aikaa vievästä. Kun "auttaja" tutustuu asiakkaaseensa, tarvittavat työt rutinoituvat ja nopeutuvat. Myös aikaa seurusteluun ja ajatustenvaihtoon jää, kun arki sujuu tutun ihmisen kanssa.
Miksi näin monisanaisesti ja perinpohjin asiaa pohdin, johtuu siitä, että minulla olisi tällä hetkellä valmis asiakaskunta edelläkerrotun palvelun tarjoamalle pienyritykselle. Pelkästään kotitalostani löytyy tällä hetkellä puoli tusinaa vanhusta, jotka olisivat valmiita maksamaan siitä, että joku auttaisi heitä päivän askareissa. Kun sopivaa henkilöä ei ole saatavilla, he sinnittelevät omin avuin ja välillä oman turvallisuutensa vaarantaen. Lisäksi kotitalousvähennys toisi heille etua kyseisen palvelun hankkimiseen.
Kotiapua tarjoavia yrityksiä toki on, mutta kummasti 30:n euron tuntiveloitus alkaa tuntua rahastukselta.
Työn ei tarvitsisi olla mitään hyväntekeväisyyttä, mutta harvalla vanhuksella on mahdollisuus maksaa kotiavusta päivän eläkkeen summaa yhden tunnin työstä.
Nyt esimerkiksi Helsingissä vanhusten kotihoito on järjestetty niin, että tarvittaessa kotihoidon työntekijä (entinen kotisairaanhoito) käy auttamassa vanhusta niissä perushoitoon, lääkehoitoon ja sairaaanhoitoon liittyvissä askareissa, joista vanhus ei itse selviä. Jos vanhus lisäksi tarvitsee muuta kotiapua, esimerkiksi siivousta ja asiointiapua, hän joutuu etsimään tekijän muualta, tavallisesti yksityisestä yrityksestä. Kun vanhus tulee kotihoidon asiakkaaksi, häneltä edellytetään turvarannekkeen hankkimista, jonka kuukausimaksut ovat noin 25 eurosta ylöspäin. Lisäksi jokaiselta turvapuhelimella hälytetystä avustuskäynnistä veloitetaan erikseen. Jos vanhus ei selviä itse ruuanlaitosta, hänelle "myydään" palvelu, jolla valmiit ateriat toimitetaan kotiin. Ainakin näillä seuduin myös lääkkeiden annostelu on ulkoistettu paikallisen apteekin hoidettavaksi: lääkkeet tulevat asiakkaalle annospusseihin lajiteltuina ja asiakas maksaa palvelusta jälleen mukavia summia.
Kiitettävää on se, että on olemassa erilaiset yritykset, joilta palveluja yleensä voidaan hankkia. Tilanteen tekee kuitenkin vanhuksen kannalta epämukavaksi, että hänen täytyy jokaiseen tarvitsemaansa tehtävään hankkia tekijä isolla rahalla. Diagnoosilistan ei tarvitse olla kovinkaan pitkä tai raskas, kun tällaisten asioiden hoitaminen tuntuu ylitsepääsemättömän hankalalta. Moni vanhus yrittääkin sinnitellä viimeiseen asti pyykkiensä tai kauppa-asioidensa kanssa, kun ovat neuvottomia, kuinka muuten asian voisi hoitaa.
Minun "visioni", joka on muodostunut muutaman vuoden kokemuksen perusteella, on aika yksinkertainen.
Mielestäni vanhusten täytyisi saada päivittäinen apu yhdeltä ainoalta henkilöltä, joka hoitaisi sekä perushoitoon että kodinhoitoon liittyvät askareet. Minulla on hyviä kokemuksia järjestelystä, jolloin kaupungin kotihoito huolehtii perussairaanhoitoon liittyvät asiat ja yhteydet hoitavaan lääkäriin. Sitten kaikki muu, kauppa-asioista, siivouksista, pyykkihuollosta ja täydentävästä perushoidosta on yhden ja ainoan ihmisen vastuulla. Tämä henkilö ratkaisee kaikki vanhuksen eteen tulevat ongelmat lampunvaihdosta erikoislääkäriajan tilaamiseen ja saattoapuun asti.
Ei ole kysymys mistään mahdottomasta järjestelystä, ei kallista eikä kohtuuttomasti aikaa vievästä. Kun "auttaja" tutustuu asiakkaaseensa, tarvittavat työt rutinoituvat ja nopeutuvat. Myös aikaa seurusteluun ja ajatustenvaihtoon jää, kun arki sujuu tutun ihmisen kanssa.
Miksi näin monisanaisesti ja perinpohjin asiaa pohdin, johtuu siitä, että minulla olisi tällä hetkellä valmis asiakaskunta edelläkerrotun palvelun tarjoamalle pienyritykselle. Pelkästään kotitalostani löytyy tällä hetkellä puoli tusinaa vanhusta, jotka olisivat valmiita maksamaan siitä, että joku auttaisi heitä päivän askareissa. Kun sopivaa henkilöä ei ole saatavilla, he sinnittelevät omin avuin ja välillä oman turvallisuutensa vaarantaen. Lisäksi kotitalousvähennys toisi heille etua kyseisen palvelun hankkimiseen.
Kotiapua tarjoavia yrityksiä toki on, mutta kummasti 30:n euron tuntiveloitus alkaa tuntua rahastukselta.
Työn ei tarvitsisi olla mitään hyväntekeväisyyttä, mutta harvalla vanhuksella on mahdollisuus maksaa kotiavusta päivän eläkkeen summaa yhden tunnin työstä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)