maanantai 29. kesäkuuta 2015

Kymmenen päivää kuin kymmenen vuotta...

...sanoi Isi äsken viimeisistä työpäivistään. Linja-autonkuljettajaisillä on jäljellä 10 työpäivää!
Ollaan iltapäivässä, heräsimme äsken Isin kanssa viimeöisiltä työvuoroilta ja juuri äsken sain lähtösuukot, kun Isi lähti uuteen työvuoroonsa.

Alan ymmärtää, miksi 31 vuotta työkseen kaupunkiliikenteessä bussia ajanut Isi on valmis luopumaan työstään. Viime vuodet hänen elämänsä on ollut loma-aikoja lukuunottamatta lähestulkoon töissä olemista tai töihin valmistautumista. Havainnollistan vielä: viime yönä Isi oli päässyt kolmelta nukkumaan töiden jälkeen. Aamupäivällä hän joutui käymään varikolla selvittelemässä rahastuslaitteeseen liittyvää virhettä, jolla toinen kuljettaja oli rahastanut hänen "nimissään". Kun Isi tuli varikolta, hän oikaisi hetkeksi vielä viereeni torkuille ja yhdeltä nousimme molemmat ylös. Söimme aamupalan pitkän kaavan mukaan, Isi teki ja pakkasi eväänsä ja lähti töihin. Kotiin hän pääsee ensi yönä kahden seutuvilla. Seuraava vapaapäivä hänellä on ensi lauantaina.

(Kukaan älkö tulko minulta kyselemään, "osallistuuko miehesi kotitöihin, kun on niin suuri perhekin". Kyllä totisesti osallistuu: kahden viikon välein hän luovuttaa palkkansa viimeistä senttiä myöten käyttööni.)

Minulla on kolme yövuoroa jäljellä helsinkiläisessä vanhainkodissa. Aion ottaa paikasta muistoksi kuvia.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Helenan_vanhainkoti  Oheisesta linkistä voit lukea vanhainkodin historiasta. Vanhainkodin tiloissa on oma kirkkosali, joka antaa koko talolle oman ainutlaatuisen luonteen.

Nyt kyllä täytyy lähteä kauppaan miettimään tämän päivän ruokaa. Loppupäivän ohjelmani on kaupassakäynnin ja ruuanlaiton lisäksi nukkumista ja töihinlähtöön valmistautumista.
Jos sinulla on loma, karista kaikki ikävät asiat mielestäsi ja keskity vain niihin hyviin.
Erityisesti keskity niihin ihmisiin, joiden lähellä tänään olet.

torstai 25. kesäkuuta 2015

Jihuu!

Koko muuttoprosessin ajan olemme puhuneet sävyyn "näillä näkymin näyttää siltä, että isi joutuu jäämään Helsinkiin elokuun loppuun asti töiden takia."
Tänään isi soitti varikon esimiehelle ja tiedusteli mahdollisuutta saada palkatonta virkavapautta heinäkuun puolivälistä elokuun loppuun. Loma myönnettiin empimättä!
Pääsemme sittenkin muuttamaan koko perheellä ja isi pääsee vihdoinkin hoitamaan ja kouluttamaan omaa karjalankarhukoiran pentuaan, jonka sai eläkkeellepääsylahjaksi ja joka on talolla ollut varttumassa Anne-Marin hoivissa.

Askel keveni isillä silminnähden uutisen jälkeen ja minulla on sellainen sisäinen kihelmöinti, että ensi yön työvuorossa täytyy olla tarkkana, että pysyy ajatukset mukana työssä.

Tarkoituksella en ollut vielä irtisanonut tätä Helsingin kotia, koska minulla oli tuntuma, ettei tarvitse pitää kiirettä, kun ei ole vielä kaikki asiat järjestyneet. Huomenna soitan ja ilmoitan, että irtisanomme tämän heinäkuun lopusta.

Olemme NIIN iloisia ja kiitollisia!

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Kylmiö lähti

Fb-kavereille jo ehdin "tiedottaa", että koko muuttoruljanssin suurin ja painavin stressitekijä, kylmiöpakastin, on nyt saatu ovesta ulos ja pidemällekin. Eräs vanha tuttu lupautui ottamaan ristikseen vanhan palvelijamme. Ikää kylmiöllä oli jo reippaasti yli kymmenen vuotta, mutta se palveli edelleen kiitettävän luotettavasti. Kolmekymmentä vuottakaan ei ole mahdoton elinikä noille laitteille ja hyvät mahdollisuudet on tuollakin yksilöllä yltää samaan. Kertaakaan ei ole tarvinnut korjaajaa kutsua paikalle.
Minä oikeasti näin jo kylmiöstä painajaisia, kun asunnon omistaja sanoi, ettei kylmiötä saa jättää seuraaville asukkaille. Melkein 200 kiloa painoa, kaksi metriä korkeutta ja 140cm leveyttä teki laitteesta lannistavan suuren jätin.
Sanoin miehelleni, kun kylmiönhakijat olivat lähteneet, että "pidä huoli, etten koskaan enää lankea ostamaan tuon kokoista kylmälaitetta, haluan tyytyä kellariin".

45 kuution muuttoauto on tilattu heinäkuun 16.päiväksi. Se tarkoittaa sitä, että siihen mennessä olisi koti päällisin puolin oltava pakattuna. Isi ja yksi isoista pojista jää Helsinkiin elokuun loppuun asti, joten pakettiautollisen voin jättää tavaraa siihen ajankohtaan.
Nyt kun vauhdikas pakkaaminen on vaihtunut hitaammaksi riipimiseksi, alkaa tuntua, että tavara "sikiää" täällä. Minusta välillä jo näytti siltä, että olen voiton puolella, mutta nyt suhtaudun kylmällä tunteettomuudella siihen, että pakattavaa riittää.

Huomenillalla joudun kaiken kukkuraksi menemään vielä töihin ja niitä töitä onkin sitten kokonainen viikko, joka on pakkaamisen suhteen harakoille heitettyä aikaa. Niin hauskaa (!?) kuin yötyö onkin, niin elämä kulkee ohi niinä päivinä ja öinä. Omistaudut yöstä 11 tuntia työllesi ja päivän omistat nukkumiselle ja unistasi "varastamalla" laitat sukkelasti jotakin ruokaa. Tämä nyt on joka tapauksessa viimeinen työviikko Helsingissä.

Isi oli tänään vapaapäivällä. Hänellä olisi huominenkin ollut vapaata, mutta illansuussa hän soitti työmaalleen ja kyseli, olisiko huomenna töitä tarjolla. Olipa niinkin hyvin, että lähdemme huomenillalla isin kanssa kumpikin samaan aikaan yöksi töihin. Ei tule niin kauhea ikävä puoliskoa, kun tietää toisenkin tahollaan "painavan duunia".

Menee, kuulkaa, kaksi viikkoa, kun muuton jälkeen alkaa stadin slangi jäämään minulla taka-alalle ja pääsen taas jyvälle savon kielestä.

Mies goisaa jo, taidan mennä perässä.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Hyvästejä kotikonnuille

Kun isi lähti yövuoroon kahdeksan seutuvilla, minä ja Saara lähdimme ulos "kävelylle".
Meidän kävelythän ovat perinteisesti sellaisia, että kierretään metroaseman ohi, kurkataan mitä K-kaupassa tapahtuu, onko Ärrällä karkkeja tarjouksessa ja hyvällä lykyllä pystyy kävelemään Mäkkärin ohi ajautumatta sisälle. Mäkkärin ohi pääsemistä edesauttoi tällä kertaa se, että minä sanoin rahojeni olevan loppu rahapussista (niinkuin todellisuudessa olikin) ja en antanut Saaralle lupaa käyttää omia kolikoitaan, joita oli jo pitkin iltaa laskeskeltu.

Lompsuttelimme koulun tuntumaan, mutta koska koulun pihan kiipeilytelineissä keikkui jo lauma lapsia (ja yksi äiti hyppeli vimmatusti narua kiipeilytelineiden vierellä), Saara ehdotti pujahtamista koulua vastapäätä olevaan leikkipuistoon.
Leikkipuisto toikin äkkiä Saaralle mieleen eskarimuistoja, koska kyseisessä leikkipuistossa Saara leikki useasti eskarivuotensa aikana. Eskaripäiväkoti sijaitsee puiston ja koulun urheilukentän toisella puolella.

Ruoholahden koulusta ei tullut koskaan Saaran koulua, koska Saara kävi ensimmäisen ja toisen luokan Pasilassa kristillisessä koulussa - samassa, missä kolme sisarustakin oli.

Lähitulevaisuudessa Ruoholahden koulu tuleekin suurkouluksi ennenkuin Jätkäsaareen valmistuu ensimmäinen ala-aste. Olen kuullut, että kaikki Ruoholahden koulun tilat tulevat ahkeraan käyttöön ja jollen ihan omiani muista, on tulevana syksynä ekaluokkiakin neljä.

Tuosta koulusta tuli meidän perheelle hyvin tuttu jo sen valmistumisesta asti.Vanhin lapsemme, Melskan äiti, aloitti koulunkäynnin vastavalmistuneessa koulussa.Yhdeksäntoista vuotta koulussa oli perheemme lapsia ja kaikki nämä vuodet teimme yhteistyötä saman rehtorin kanssa.

Kanavan toisella puolella on "Lastis" eli Lastentalo eli Ruoholahden alueen keskuspäiväkoti. Päiväkodin edustalla on alueen suurin ja paras leikkipuisto, joka on vähän jäänyt meillä unohduksiin kaikkien lasten kouluunmenon jälkeen. Lastiksen puistossa Saaraa jaksoi kiinnostaa enää kaikkein korkein kiipeilypaikka, jossa köysistä rakennelmaa pitkin voi kiivetä usean metrin korkeuteen.
Jälleen Saaralle tuli mieleen vanhoja muistoja ja niistä jutellen suuntasimme kanavan vartta pitkin kohti kotia, koska äidin näppejä alkoi palella.

Puhelimen talteen säilöin joitakin tunnelmia matkan varrelta. Runsassateinen alkukesä on saanut aikaan sen, että kanavanvarren puut, pensaat ja istutukset ovat reheviä kuin sademetsässä.
Kaupunki investoi alueen puistojen hoitoon hiukan enemmän kuin monessa muussa kaupunginosassa, koska täällä liikkuu paljon turisteja. Vielä muutama vuosi sitten, kun asuinalue oli uudempi, oli kaupunkikierroksella ajavat turistibussit jokapäiväinen näky ympäri vuoden. Lähiseudun lukuisat hotellit pitävät myös huolen siitä, että ulkomaalaisia katselijoita riittää puistoissa ja kanavan tuntumassa.

Kotiin päästyämme istuimme Saaran kanssa teekupit edessämme ruisleipää syöden. Saaran jokainen lause alkoi: "sitten kun ollaan talolla..."
Onneksi siskot talolta soitti ja pääsimme kuulemaan maalaisten melskeitä.

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Viimeinen juhannus Helsingissä


On kyllä täysin uudenlainen ja oudontuntuinen kesänjuhla meillä meneillään täällä viimeisiään vetelevässä kaupunkikodissamme. Isi on läpi yön töissä ja minä viihdyn täällä kahden teinin kanssa. Kaikki muut lapset ovat lennähtäneet kuka minnekin: Ouluun, Urjalaan, Kangasniemelle ja Helsingin Myllypuroon. Me nautimme täällä kotona hiljaisuudesta ja ovea myöten täydestä jääkaapista. Jääkaappi kävi pieneksi, kun otin kylmiön jo pois käytöstä, koska se suuntaa ensi viikolla uusiin maisemiin ja ruokaa ostin siinä luulossa, että täällä olisi ihmisiä enemmänkin. Ja näköjään on niin, että kun kaikenlaista olisi tarjolla, ei tee mieli mitään ja sitten kun kaavitaan puurokattiloita, tekisi mieli vaikka mitä.

Eilen minulla loppui taas viikon kestäneet yövuorot. Kroppa on vielä kankea ja pää hidasälyinen, mutta suhtaudun asiaan niin, että menen nukkumaan kun nukuttaa ja askaroitsen jotakin sitten kun viitsii ja jaksaa. Seitsemän vapaapäivän jälkeen alkaa viimeinen työrupeama Helsingissä ja kun työvuorot loppuu, ollaankin jo heinäkuussa ja sitten on tosi kyseessä.
Muuton lähenemisen huomaa myös siitä, että enimmäkseen ajatukset ovat jo talolla. Kylillä vastaantulevilta tutuilta varmistetaan, että ovat varmasti tietoisia siitä, että me muutamme maalle. Jokunen tulee sillointällöin vastaan, jolle asia tulee täytenä yllätyksenä. Hyvin korrekteja nämä tuttavat ovat, kun sietävät ylitsepursuavan ihannoivan puheeni maallemuuton ihanuudesta. Viimeistään siinä vaiheessa, kun mainitsen kanat ja kukon, he ymmärtävät innostukseni.

Yövuorojen lomaan osui syntymäpäiväni. Kun kaikki Helsingissä asuvat, jo kotoa muuttaneet lapset kävivät vanhaa äitiään moikkaamassa, minulle tuli ihan vanhamummomainen, hyrisevä olo "lapset kävivät minua katsomassa". Ensin olin hetken ajatellut evätä heiltä moisen ilon yövuoroihini ja nukkumiseen vedoten, mutta oli kuitenkin hyvä, että sain tuntea heidän iloisenreippaan läsnäolonsa. Ja taas ajatukset kiirivät uuteen kotiin ja siihen, että tulevaisuudessa kaikkien lasten saaminen paikalle yhtä aikaa alkaa olla harvinaista. On se ollut sittenkin viisasta, että olen pitänyt kynsinhampain kiinni jokaisesta lapsesta, etten ole kauheasti hätyytellyt heitä muuttamaan kotoa (muistaakseni...).

Peili paljasti äsken mustat rinkulat silmieni ympärillä. Taidanpa aloittaa oman juhannuksenjuhlintani: peitto, tyyny ja villasukat.

Voikaa tekin hyvin!

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Ja taas yksi helsinkiläinen vähemmän

Viikonloppuna muutti talolle toiseksi nuorin poika. Kovin dramaattisena ei pitänyt sitä, että todennäköisesti viimeistä kertaa sulki kaupunkikodin oven.
Paljon parjatuilla julkisilla liikennevälineillä poika matkusti kotitalon kulmalta maalle uuden kodin kulmille: täältä metrolla Kamppiin, linja-autolla Mikkeliin ja Mikkelistä vakiovuorolla taloa lähimpänä olevalle linja-autopysäkille, josta on vaivainen 400 metriä talolle. Anne-Mari ja Kaisa olivat pysäkillä vastassa, jottei pojan tarvinnut edes jännittää oikealla pysäkillä jäämisestä.

Toisaalta tällainen pala palalta muutto tuntuu helpommalta käsitellä, mutta toisaalta kaiherrus jatkuu viikosta toiseen jokaisen lähtijän jälkeen. Siinä mielessä kertarysäys koko porukalla olisi kivuttomampi.

Vein tänään naapurin papalle (joka ei nyt todellakaan ole muuttamassa meidän kanssamme) puhdasta pyykkiä, niin mainitsin, että tulen varmaan elokuussa käymään täällä asunnolla miestäni tapaamassa "ettei hän ihan eukonikävään kuole". Tuohon naapurin pappa sanoi, että "ikäväänhän myö kuoltaan kaikki!" Hymyssäsuin pappa tuon sanoi ja antoi kouraani jäätelörahan Saaraa varten.

Kaupassakäynti ja kylällä liikkuminen alkaa olla samanlaista kuin viimeisillään raskaana ollessa. Kaikki tuttavat pysäyttävät kyselyillään "niin milloinkas se teidän muutto nyt olikaan" ja "jokos on kaikki pakattu". Mukavahan on tuttavien kanssa jutella, mutta kun yhdellä maidonhakureissulla kerrot samat asiat kahdeksaan kertaan, niin seuraavalla kerralla tuleekin jo pyytäneeksi lasta kauppa-asialle.

Torstai-iltana minulla alkaa taas seitsemän yövuoron työrupeama, niin saa välillä ajatukset pois muuttoasioista. Kun on täällä kotihommissa, niin väistämättä ajatukset askartelee talolla. Kovin paljoa ei nurmikko lyhene eikä puutarha kohene pelkällä ajatuksella.

Anne-Mari tekee täyttä päivää työtä hoitajana, kulkee suurimman osan työmatkoista polkupyörällä ja vapaa-aikanaan hoitaa "lapsiaan" - eläinlapsia ja pikkusisaruksiaan. Hänen blogipäivityksiään lukisi niin kovin mielellään, koska niissä on talon tunnelmat niin mukavasti mukana. Nyt vain "työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen" vie kaikki mehut, ettei kirjoitteluun ole ollut aikaa eikä tarmoa.

Meidän isi sai yhtenä päivänä uuden puhelimen. Hän ja minä olemme tyytyväisiä, että hän sai uuden puhelimen, koska ilman edellisen puhelimen kanavaanputoamista olisi uuden hankkiminen pitkittynyt ja pitkittynyt. Hassua, miten parisuhdetta voi piristää sellainenkin asia, että miehen puhelin putoaa mereen.

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Laatikkopinot kasvaa

Yleensä isin vapaapäivänä en saa mitään aikaiseksi, kun kyhnäämme kyljikkäin, juomme aamukahvia ja aamupäiväkahvia, jälkiruokakahvia ja "vielä yhdet kahvit" ja käymme kaupassa kerran jos toisenkin ja ostamme jotakin "hyvin tarpeellista", kuten purkin kahvimaitoa tai jätesäkkirullan.

Tänään jatkoimme jätelavan hyödyntämistä ja kävimme kellarikomeron kimppuun. Kävin kaikki tavarat läpi, isi kantoi kaupoista pahvilaatikoita ja välillä vei roinaa lavalle. Minä pakkasin kellarin tavarat laatikoihin ja kirjoitin taas laatikon päälle, mihin paikkaan se talolla kuskataan. Kuinka ollakaan, kellarista löytyi vielä yksi säkillinen Saaran astialeluja ja toinen säkillinen Kaisan pehmoleluja. Mutta nyt on kellarikopin lattia lakaistu ja kaikki tavarat pakattuna odottamassa muuttoa.

Kunnon päiväunien jälkeen sain uuden tarmonpuuskan ja sain raivattua meidän julkisen häpeäpilkun eli parvekkeen. Se on rehellisesti sanottuna ollut jo pitkään räävittömän näköinen. Ihme ettemme ole saaneet taloyhtiöltä huomautusta. Parvekkeen toisessa päädyssä oli röykkiö kasseja, pusseja ja laatikoita, joihin olin varastoinut purkkeja ja pulloja säilöntää varten. Toisessa päässä parveketta on ollut laatikkokaupalla Aku Ankka -lehtiä ja -kirjoja. Nyt kaikki on käyty läpi, pakattu järjestykseen laatikoihin ja parveketta koristaa enää pyykkitelineet ja pöytä.

Koska keittiön kaapit on jo tyhjennetty ylimääräisestä ja suurin osa vaatekaapeista on jo käyty läpi, alkaa pakkaaminen olla voiton puolella. Sunnuntaina todennäköisesti lähtee talolle seuraava lapsi ja sitä ennen käymme hänen (vähäiset) tavaransa läpi. Meillä kun lapsia on kahdesta laidasta: niitä, joilla on tavaraa joka lähtöön ja niitä, joiden henkilökohtainen omaisuus mahtuu yhteen suureen matkalaukkuun. Tuo sunnuntaina muuttava on niitä lapsia, joka ei ole koskaan ollut kiinnostunut tavaran kokoamisesta.

Kun aloitimme kodin "riisumista", tuli yhdeksi päiväksi haikea olo. Kahdenkymmenen vuoden muistot tässä kodissa eletystä elämästä vilisi ajatuksissa. Nyt sen haikeuden yli on päässyt ja tilalle on tullut into ja muuton odotus. Pahvilaatikkopinojen kasvaessa myös luottamus muutosta selviämiseen lisääntyy. Se, että isi asuu näillä näkymin täällä yksin elokuun, on vielä kysymysmerkki ja hiukan tylsältä tuntuva ajatus. Tosin kuukausi on lyhyt aika, mutta toki meille olisi ollut mieleisempää päästä muuttamaan kaikki yhdessä. Täytyy vain ajatella elokuuta huvin ja hauskuuden puolelta ja että isi saa nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta ja syödä kuukauden ajan ihan mitä huvittaa ja ihan missä huvittaa. Itse hän suunnittelee hyödyntävänsä mahdollisimman paljon työpaikan ruokalaa.

Saara pääsi tänään Kampaajasiskon kanssa Linnanmäelle. Olin pyytänyt juuri tätä isosiskoa kaveriksi, koska hän on sitkeä, kestävä ja jaksaa myllätä kieputtimissa tunnista toiseen. Olin luvannut Saaralle, että saa olla siellä koko päivän.
He menivät paikalle jo heti porttien auetessa. Vaan kuinka kävikään: kuuden tunnin jälkeen Saara tulee hiukan nyreissään kotiin. Olin jo hetkeä aikaisemmin saanut isosiskolta viestejä, että "alkaa ottaa lujille", "pitää levätä välillä penkillä", "Saara oli hiphopissa 12 kertaa".
Kuulin Saaralta, että isosisko oli tyystin hyytynyt viiden tunnin jälkeen ja "halusi vaan istua sellaisissa laitteissa, missä katellaan vaan maisemia".

Täytyy selvittää, löytyisikö isoveljistä sellaista sissiä, joka pysyisi kahdeksanvuotiaan pikkusiskon tahdissa Linnanmäellä niin kauan, että Saara itse pyytää päästä kotiin tai sulkemisen aika koittaa.
Saara kysyikin äsken, "onko Kangasniemen lähellä samanlaista paikkaa kuin Linnanmäki tai Särkänniemi". Vastasin, että onneksi ei taida olla.

torstai 4. kesäkuuta 2015

Seinät kaikuu

Näkisittepäs meidän huushollin nyt... Jos harrastaisin kirjoittaa blogitekstiä kuvien kera, tänään "unohtaisin" kuvienlaiton. Tai sitten tarkoituksella näyttäisinkin, miltä näyttää yhdeksän hengen koti sen jälkeen, kun kaikki sängyt on purettu ja viety jätelavalle, lähes kaikki irtohyllyt ja kaapit purettu ja niissä olleet tavarat pakattu banaanilaatikoihin. Lisäksi olohuoneessa on viikon aikana kertynyt puhdas pyykki, kun olen ollut viikon yötöissä ja kukaan ei ole oikein ehtinyt perehtyä kotitöihin huonekalujen purkamista lukuunottamatta.

Eilisestä "nukkumapäivästä" käytin viisi tuntia siihen, että kahdeksan lapsen kanssa purimme huonekaluja ja kuskasimme niitä pihalla olevalle siirtolavalle.
Meillähän lähes kaikki huonekalut ovat olleet moneen kertaan kierrätettyjä rohjoja, joita en todellakaan ollut enää kuskaamassa maalle. Toki maalle lähtee kaikki ne huonekalut, joita oikeasti tarvitsemme ja joiden kuljettamisessa on jotakin järkeä. Kun ajattelen poisheitettyjä huonekaluja, niin Ikean metallisia kerrossänkyjä lukuunottamatta kaikki muut olivat joko saatuja, kierrätyksestä halvalla ostettuja tai aikaisempina keväinä roskalavalta pelastettuja naapureiden vanhoja tavaroita. Useampi huonekalu oli lisäksi löydetty roskahuoneesta ja päässyt täyteen käyttöön vielä meillä.

Yksi muuttomme "ongelma" on se, että olemme muuttamassa täysin kalustettuun taloon. Oikeastaan niitä taloja on kaksi, koska vanha talo on täynnä käyttökelpoisia huonekaluja. Siksi täältä lähtee mukaamme mahdollisimman vähän tavaraa, koska joka tapauksessa muuttokuorman (kuormien) saapuminen talolle tarkoittaa täyttä tavarakaaosta. Tavaroita pakatessani olenkin laatikoiden päälle kirjoittanut, onko laatikon sijoituspaikka uusi vai vanha talo vai joku varastotiloista.

Nyt on varmistunut, että yhdeksän lasta lähtee maalle. Eräänä yönä keksin huonesijoittelun, jolla saamme kaikille hiukan omaa rauhaa. Mahdumme kahteensataan neliöön ruhtinaallisen hyvin - olemmehan täällä mahtuneet suuremmalla joukolla sataan neliöön.

Kun muuttomme myötä kaikki tähänastiset haaveeni ovat täyttyneet aika lailla täydellisesti, olen alkanut ruokkia uutta haavetta: haluaisin rakennuttaa tilalle vierastalon. Aloitan sen haaveen toteuttamisen ihan samalla tavalla kuin minkä tahansa muunkin talon rakentamisen eli ensin suunnitellaan, tehdään kustannusarviota, hankitaan rakennusluvat, aletaan hankkia varoja suunnitelmien toteuttamiseksi ja sitten aletaan toteuttamaan suunnitelmia. Mielessäni on jo aika tarkka visio lopputuloksesta ja olen suunnitelmista aika innoissani.

Talolle muuttamisen haave eli viisi vuotta toteutuakseen. Tuo viisi vuotta olisi aika realistinen myös uuden haaveen toteutumiselle. Tokihan soisin sen toteutuvan hiukan nopeamminkin.

...
Nyt minulla alkoi siis seitsemän vapaapäivää yövuorojen jälkeen. Tänään on ohjelmassa pihatalkoot taloyhtiössämme ja eilisen jäljiltä on pakko siivota pölyjä pois täältä sisältä.
Kun heräsin aamu-unilta, isi oli minulle puhumassa, että "tarkastajakin saattaa soittaa ylitöihin", kun isin sanojen päälle hänen puhelimensa alkaa soida. Iltavuoroa siellä isille tarjottiin ja isin pihatalkoot vaihtuivat ylitöihin ratin takana.

Pakko vielä mainita suuresti kiitollisena: Anne-Mari pikkuveljensä kanssa valmistui lähihoitajiksi muutama päivä sitten. Tuskin on kummankaan todistuksessa "muste kunnolla kuivunut", kun heillä jo nokka osoittaa uusiin haasteisiin tai ainakin on paljon mielenkintoisia tulevaisuudensuunnitelmia.
Taivaan Isän huolenpitoa ja kaikkinaisia siunauksia toivotan kumpaisenkin elämään kuin myös terveyttä ja iloa.

Ja ihan kohta kukkii pihassa syreeni.