keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Luontaislääkintää

"Akaasian alta" -blogista luin sikäläisten suosittelemasta yskänlääkkeestä: hunajaa ja kurkumaa.

Tänään kauppareissulla muistin ostaa pussillisen kurkumaa ja kun kerroin kassalla ostamisen syystä, myyjä kertoi juuri äsken myyneensä kurkumaa kuntosaliliikkujalle, joka käytti kurkumaa palautumiseen.

Pieni opiskelukierros kurkumasta antoi paljon mielenkiintoista lisätietoa. Kurkuma on siis kauan käytetty ja tunnettu terveysvaikutustensa takia. Mustapippurin lisääminen kurkumaan lisää sen imeytymisominaisuuksia jopa 2000%.
Syövän ja diabeteksen hoidossa on kurkuman tehosta saatu merkittävää näyttöä. Kurkuma alentaa kuumetta ja vähentää suolikaasujen muodostumista. Lisäksi kurkumaa käytetään urheilusuorituksista palautumiseen.

Mitään merkittäviä sivuvaikutuksia jatkuvallakaan kurkuman käytöllä ei olla havaittu, joten testiannoksen juotuani taidan tehdä ruohonjuuritason tutkimuksen kurkuma-mustapippuri-hunaja-juoman käytöstä.

Alkavaa flunssaani häädän seuraavalla juomalla:

- lasillinen lämmintä vettä (ei liian kuumaa, ettei hunajan tärkeät aineosat tuhoudu)
- pari ripausta hienonnettua mustapippuria, n. 1/5 tl
- 3 rkl hunajaa
- 1 rkl kurkumaa

Saa nauttia!

Itsestäänselvästä asiasta, ihan jokapäiväisestä ja lähes ikiaikaisesta, tuli minulle tämänviikkoinen puhutteluasia.

Minua on puhutellut se, kuinka Jumala loi meille valtavasti asioita nautittavaksemme, iloksemme, hyödyksemme, ihailtavaksemme ja elettäväksemme.
Ei ole kysymys mistään trendistä, suuntauksesta tai ajan hengestä, että monilla on kaipaus päästä lähelle luontoa. Jumalan luomistyön tarkoitus oli tarjota meille koko luomakunnan ihanuus. Jumala halusi ilahduttaa meitä ja halusi, että viljelemme ja varjelemme lahjaksi saamaamme maata.

Ihminenhän kyllä pärjää pitkiäkin aikoja betonierämaassa tai täysin eristettynä luomakunnasta, mutta jossain vaiheessa tulee suuri halu päästä katsomaan vapaata vettä, puita, kukkuloita, peltoja, eläimiä.
Luonnon ikävää helpottaakseen kaupunkilaiset hommaavat mitä erilaisimpia lemmikkejä ja huonekasveja. Suunnitellaan ja toteutetaan puistoja ja viheralueita, jotta kivierämaa hiukan pehmenisi. Kesämökit, piilopirtit ja mummonmökit ovat tekohengitystä, kun sisin haluaisi olla tiiviimmin sidottuna luontoon ja vuodenaikojen kiertoon. Kivien siirtäminen paikasta toiseen tai kuivuneiden lehtien haravointi ovat asioita, jotka täytyy mainita ystäville. Joka on päässyt marjastamaan, kalastamaan tai metsästämään onkin sitten jo kokenut vallan järisyttävää.
Niin onkin, koska meitä varten Jumala nuo asiat on asettanut.

Kiikutin lapsenlasta eilen pihalla keinussa, lapsi taivutti päänsä ja osoitti yläpuolellamme lentävää lintuauraa. Ihailin, kuinka Jumala on asettanut nuo linnut lentämään upeissa kuvioissa ja ne tietävät, minne ovat menossa.

Syntymän ihme, niin ihmis- kuin eläinlapsenkin, saa meidät ihastelemaan ja ihmettelemään ja sen jälkeen tulee monenlaisten tunteiden kirjo aina liikutuksesta rakkaudentunteeseen asti.

Jumalan luomistyö on lahja meille tänäänkin. Kaipuu elää keskellä sitä luomistyötä on meihin ihmisiin asetettu.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Omenamehu vain puuttuu

Omenoiden kanssa riittää vielä muutamaksi päiväksi askaretta. Viime yön nukuimme kuivattujen omenien tuoksussa, kun jätin omenapellit yöksi uuniin ja uunin luukun raolleen. Ne kaksi pellillistä on kohta syöty. Kuinkahan monta kymmentä kiloa kuivattuja omenia saisi tehdä, että niitä riittäisi niin sanotusti "talveksi".
Omenasoseen teen tänäkin vuonna ihan tarkoituksella mahdollisemman työläästi. Kuorin ja viipaloin omenat, keitän vesitipassa lähes kypsiksi, muussaan tehosekoittimella ja sitten pyöreäpohjaisen kauhan avustuksella puserran metallisiivilän läpi. Koska pakastan omenasoseen, lisään hiukan sokeria siivilöityyn soseeseen, enkä kiehauta sosetta uudelleen. Kylmiössä tällainen sose säilyy muutaman päivän homehtumatta, joten pakastuserät kannattaa ajatella tulevan käytön mukaan.
Tällainen omanasose on niin samettista ja pehmeää, että sitä omenanhimoinen huitelee lusikalla suuhunsa. Kaurapuuro on ihan uskomattoman hyvää omenasoseen kanssa ja muistan, kuinka viisikuukautiset lapsemme ovat syöneet ensimmäisenä vilja-aterianaan omanaista kaurapuuroa.
Koskaan ei ole vielä ollut liikaa omenasosetta pakasteessa. Lähinnä sen käyttöä täytyy vähän pihdata, että riittäisi mahdollisimman kauan.

Lapsuudessani omenasose ei kuulunut suosikkeihini. Se johtui varmaan siitä, että soseen seassa oli siemenkodan kovia osia. Omenavuosina perheen naiset väänsivät sosetta kellarin hyllyt täyteen ja kaikenlaisia ruokia soseesta sitten valmistettiinkin.
Enpä olisi uskonut, että joskus vielä hurahdan itse omenasoseen tekoon näin suurella intohimolla. Nyt mietin jo, olisikohan Kangasniemeltä kukaan ajelemassa lähiaikoina Helsinkiin, niin laittaisin omenatilausta. Parvekkeella omenalaatikoissamme on enää kymmenkunta kiloa jäljellä. Omenapiirakoitakin on tänään leivottu kahteen otteeseen ja niistä tuskin jää huomiseksi mitään.

Elia, se poika, joka oli kanssamme mummolanreissulla reilu viikko sitten, sanoi tänään:
- "Jos me oltais rikkaita, me oltais jo muutettu mummolaan".
Minusta tuo oli niin hauskasti ja viisaasti päätelty, että myöntelin Elialle asian olevan varmasti niin. Kyllä Elian toteamus mielestäni kertoo myös sen, että hänkin odottaa mummolaan muuttoa.

Mielenkiintoinen asia on ilmennyt kuluneena kesänä miehen työtovereiden keskuudessa. Useampi kuljettaja on irtisanoutunut työstään ja muuttanut muualle Suomeen vaimon kotitilalle. Jotkut ovat tehneet päätöksen ilman tietoa uudesta työpaikasta ja useampi eläkkeelle jäävä on myös ollut joukossa.
Kun mies on näistä työtovereistaan kertonut, olemme todenneet, että meistä ei ole tämän sakin kanssa tekemään ihan niin radikaalia päätöstä, että ilman tietoa toimeentulosta lähtisimme. Vaikka päätöstä tekisi pienemmänkin perheen kanssa, täytyisi tyhjän päälle hypätessään ainakin olla velaton.

Meillä on muuton suhteen hyvin toivorikas mieli. Kuopion Veli on siivonnut nurkkia mummolan taloissa, että työn jälkeä katsellessa tuli tunne, että meidän muuttoa helpottaakseen hän niitä kaatopaikkakuormia ahertaa.
Hyvää jaksamme odottaa.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Kurpitsako aliarvostettu?

Ennen vanhaan joka torpan puutarhassa, tarkemmin sanottuna joka torpan tunkiolla, kasvoi kesäisin kurpitsaa. Kurpitsa on vaivaton ja helppo kasvatettava, kunhan vain saa koko kesän riittävästi vettä.
Kurpitsan ravintoarvoihin voi kiinnostunut perehtyä seuraavasta linkistä: http://www.fineli.fi/food.php?foodid=350.
Minulle oli yllätys kurpitsan erinomaiset kivennäis- ja hivenainepitoisuudet.

Ennen vanhaan, ainakin kotipuolessani, ainut jaloste, jota kurpitsasta tehtiin, oli etikkasäilyke. Niitä kurpitsakuutioita syötiin sitten koko talvi kyllästymiseen asti.
Tänä syksynä olen ensimmäisen kerran havahtunut kurpitsaresepteihin.
Viime viikonloppuna sai maalta tädiltäni muhkean kurpitsanpallon, jonka kuskasin kotiin autossa jalkatilassa, kun missään muualla ei enää ollut tilaa.

Minulla oli ajatus, että leikkaan kurpitsan lohkoiksi, paistan hitaasti uunipellillä ja sitten muussaan mössöksi.
Pehmennyt kurpitsankuori lähti paistetuista lohkoista helposti leikkaamalla. Tehosekoittimella tein kurpitsapaloista mössön.
Ensimmäinen kokeilu oli mössön lisääminen tavalliseen lettutaikinaan. Tein pienen koetaikinan ja markkinoin rohkeasti koemaistajille lettuja kurpitsalettuina. Letuista tuli todella herkullisia ja meheviä. Pannukakkutaikinaankin meillä lisätään seuraavan kerran kurpitsaa.

Yhdestä noin viisikiloisesta kurpitsasta tuli mössöä kolmisen litraa. Pakastimme sen muovipusseihin, joista se on helppo ottaa sulamaan käyttöä varten. Tarkoitukseni on seuraavaksi käyttää kurpitsaa sämpylätaikinassa, kuivakakussa ja kokeilla ihan oikeaa pumpkinpaita (amer.kurpitsapiiras).
Äidilläni on kurpitsasäilykeohje, johon käytetään ananasesanssia. Tuon ananaksenkorvikkeen jatkokäyttöä täytyisi ihan miettiä, sillä sen verran tyrmäävä on maistaa suussaan ananasta, joka onkin puoli-ilmaista maatiaiskurpitsaa.

Kommenttien puolelle ilolla vastaanotetaan vinkkejä kurpitsaresepteistä.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Ikävänkarkotustöitä

Sunnuntai-iltainen autokuorma tarkoittaa minulle tälle viikolle mukavaa lisäpuuhaa. Kaksi laatikollista omenia odottaa pikaista piirakointia, soseuttamista ja kuivaamista. Mummolan leivinuunissa tein yhden erän kuivattuja omenia ja niillä oli hurja suosio. Maanantai-iltaisessa kristillisen koulun vanhempainillassa saimme rehtorin tekemää omenapiirakkaa ja se mielessäni teen tänään piirakan, jossa on paksu omenakerros pohjalla ja murukerros päällä.
Minulla oli kokonaan mennyt "ohi", että mummolan pihassa on niin paljon omena- ja luumupuita. Olinhan puut nähnyt vuosi sitten juhannuksena, mutta nyt kun ne olivat täynnä hedelmiä, vasta totuus valkeni minulle. Koristeomenapuu talon suojaisella rinteellä oli kasvattanut silmiemme iloksi sellaisen omanamäärän, että puun oksia kävi oikein sääliksi. Äiti kertoi, että keväällä puun kukkimisen aikaan oli sopivan lämmin ilma ja paljon pölyttäjiä liikkeellä. Talon etupuolella varjossa olevassa isommassa koristeomanapuussa oli omenia paljon vähemmän.

Yksi syy äidin hedelmäpuiden hyvinvointiin on varmasti siinä, että äiti kerää homeiset ja pilaantuneet hedelmät päivittäin pois puista ja puiden juurelta maasta. Pilaantuneet hän hävittää sekajätteissä, eikä laita niitä kompostiin. Muutenkin äiti poimii maahan pudonneet hedelmät sukkelasti pois.

Asia, jota paljon kaipaan, on mahdollisuus tehdä askareita ulkona. Kaikki työt, mitkä vain oli mahdollista siirtää kuistille tai pihalle, myös tehtiin siellä. Jos täällä menet kuorimaan ja palastelemaan omenia tuohon pihalle, niin ympärilläsi pörrää lauma ihmettelijöitä ja kyselijöitä "miksi teet tuota täällä" - "eihän nuo roskat nyt vain jää pihalle".
Kun viettää suurimman osan päivää ulkona raittiissa ilmassa, tuntuu pää ja keuhkot kirkkailta ja hyvinvoivilta.
Tämäkin hyvinvointiin liittyvä asia tuli viikonlopun aikana taas selvästi huomattua.

Parvekkeella odottavan kurpitsan lohkon uunipellille ja paistan uunissa pehmeäksi. Pehmenneen kurpitsan koverran irti kuorista ja teen tehosekoittajalla soseeksi. Jätän soseen maustamatta suolaiseksi tai makeaksi. Pakastan soseen pienissä rasioissa ja käytän lettu,- kakku- tai leipätaikinoissa.

Mummolankävijöille jäi pieni ikävä kaikertamaan. Sitä helpottamaan kehystin keittiön pöydälle ilmavalokuvan mummolan pihapiiristä.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Paratiisiviikonloppu

Saatuani aamulla lapset taipaleelle, istuimme miehen kanssa aamukahville. Avasin Raamatun lukeakseni meille luvun tai pari. Raamattu aukeaa eteeni kohdasta, joka on otsikoitu: "Riemukas kotiinpaluu".
"Iloiten te saatte lähteä matkaan, ja onnellisesti te pääsette perille.
Vuoret ja kukkulat riemuitsevat teidän edessänne,
ja kaikki metsän puut taputtavat käsiään.
Orjantappuran paikalle nousee sypressi
ja piikkipensaan paikalle myrtti.
Tämä tapahtuu Herran nimen kunniaksi
ja on ikuinen merkki, joka ei koskaan katoa."
(Jesaja 55:12-13)

Kuvailin viikonlopun tunnelmiamme kyselijöille, että olimme kuin paratiisissa. Henki, sielu ja ruumis sellaisessa lähes täydellisessä tasapainon ja onnen tilassa, että emme monasti ole kokeneet mitään vastaavaa.
Puutarha loppukesän uhkeassa rehevyydessä, marja- ja hedelmäpensaat ja puut notkuivat kypsää satoa. Omenat, luumut, aroniat, karhunvadelmat ja tyrnit olivat niin suuria, meheviä ja ihania, että sydän oli pakahtua niitä katsellessa ja poimiessa. Kun meni metsään, puolukoita kasvoi kuin punaisessa marjamatossa. Mustikat olivat vielä suuria ja meheviä. Naapurin perunapellolta saimme säkillisen kauniita, puhtaita perunoita, naapurissa asuva tätini antoi kurpitsan, jota katsellessa alkaa hymyilyttää, koska se on niin hurjan kaunis.

Mukanamme olleiden lasten, Elian ja Jennin into ja tarmo, kun he pääsivät isänsä ja enoni kanssa kalaan ja samalla reissulla saivat juoda lähdevettä. Minulle lämmityspuiden kuskaaminen ja sytyketikkujen teko kirveellä oli kuin terapiatyötä. Lasten ihmetys, kun he mummolaan päästyämme saivat valita talosta huoneet, jossa halusivat nukkua. Elia otti nukkumisestakin kaiken ilon irti: ensimmäisenä iltana hän nukahti jo illan suussa pienen huoneen vuoteelle. Seuraavaksi yöksi mummo suositteli hänelle viereisen huoneen parivuodetta, jonne mummo oli pedannut tuoksuvat lakanat. Voi sitä unta, voi sitä hiljaisuutta ja ah sitä täydellistä pimeyttä, mikä yöllä oli!

Lauantai-iltana vielä ennen saunaa muut lähtivät katsastamaan enoni vihjaaman puolukkapaikan. Jäimme Elian kanssa pihalle, minä poimimaan tyrnejä, Elia heittelemään tikkaa. Elia nautti ja nautti ja nautti. Välillä hän kipaisi vanhaan tupaan, koputti ikkunaan ja vilkutti sieltä minulle. Hän sanoi, että tykkää kovasti vanhasta talosta ja ei haluaisi, että sitä hävitetään. Sanoin Elialle, että ei meillä ole aikomustakaan vanhaa taloa hävittää. Kerroin, että meillä on Kuopion Veljen kanssa jo pitkälle vietyjä suunnitelmia vanhan talon kunnostamisesta ainakin kesäkäyttöä varten, ellei ympärivuotistakin.
-"Minä en haluaisi lähteä täältä pois" oli Elian kommentti viilenevässä illassa.
Vajaan tunnin puolukankerääjät olivat reissussaan ja he tulivat kahden täyden marjaämpärin kanssa kotiin. Minä keräsin sillä aikaa kaksi litraa tyrniä.

Lauantaiaamun kohokohta oli käyntimme isän haudalla. Oli isän poismenon vuosipäivä. Ihastuimme äidin kanssa kukkakaupassa samaan asetelmaan, joka oli tehty vaaleanpunaiseen punottuun koriin.
Isän hauta on korkean kuusen katveessa. Pikkuruinen orava pyyhälsi hautojen välistä siinä isää muistellessamme.
Mieheni kanssa kävimme vielä toisen kerran haudalla, kun toimme kirkolta poislähtiessämme lyhtyyn kynttilän palamaan.

Kiitollisuutta kiitollisuuden päälle oli päällimmäiset tunteet viime viikonlopussa. Eilen iltapäivällä kotiin ajellessa mies totesi:
- "Tuntuu, kuin olisi lähdetty kodista ja oltaisiin matkalla asunnolle".

torstai 13. syyskuuta 2012

Ajatukset jo Kangasniemellä

Auto odottaa kadun varressa, huomisen säätietoja tutkistellaan ja kotiinjääviä ohjeistetaan. Tärkein ohje lienee, että saunan käyttö on poissaollessamme kielletty. Pakkaamista ei juurikaan kahden yön reissua varten tarvita, kun mehtäkamppeita löytyy mummolastakin. Vaikka äitini kunto ei ole enää niin vetreä kuin ennen vanhaan, niin luulen vahvasti, että siellä on vierashuoneissa pedatut vuoteet odottamassa, eikä makuupussit tule kyseeseen edes lapsilla. Mukaanhan lähtee 11-vuotias poika ja 14-vuotias tyttö. Lähtijöiden määrää rajoittaa kulkuneuvomme - menee kai kategoriaan "urheiluautot".
Urheilua lie ajaminen olisikin, jos minä olisin ohjaimissa. Vanhin poika sanoi iltapäivällä hyvin vakuuttavalla äänellä minulle:
- Anna sitten isin ajaa täältä sinne. Sä voit ajaa siellä Kangasniemellä sitten niin paljon kuin lystäät.
Minua lähes liikuttaa tämä näiden isojen lasten huolehtivaisuus.

Kotimiehiksi jää neljä täysi-ikäistä. En epäile yhtään, etteikö heillä viikonloppu hoidu odotusten mukaan. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkaansa, meitä odottaa sunnuntai-iltana puunattu koti ja hyvinsyöneet lapset.

Äitini on laittanut huomiseksi ruisleipätaikinan.
Mummolassa on takka. Ja sauna tietysti.
Ja tiedätte, että metsä tuoksuu.
En ikinä lähtisi lomalle millekään aurinkorannalle.
Metsän tuoksua ei edes mitata rahassa.

Suojelusenkelit lähtee mukaan.

Orjuudesta vapauteen

Johanneksen evankeliumin luvussa 8 jakeesta 31 eteenpäin Jeesus puhuu vapaudesta ja orjuudesta. Synti orjuuttaa ihmistä, totuus tekee vapaaksi.

Kun kuljemme ihmisvilinässä, katselemme ihmisiä, jotka hetken viipyvät silmiemme nähdä, voimme vain kuvitella, millaisten asioiden orjia nuo ihmiset ovat. Orjuus sitoo, kahlitsee, vie voimavaroja, lamaannuttaa. Orjuus ei ole aina muiden nähtävillä. Sisimmässä asuva orjuus voi olla monin verroin raskaampaa, kuin se, mikä on nähtävissä.

Jeesus on tullut vapauttamaan. Hän haluaa päästää vapauteen. "Jos pysytte uskollisina minun sanalleni... te opitte tuntemaan totuuden ja totuus tekee teistä vapaita".

Mieltä voi orjuuttaa synti, pelko, sairaus, katkeruus, raha, nautintoaineet, masennus, rikkinäiset ihmisuhteet, elämisen työläys, suhde puolisoon, yksinäisyys, väsymys, liika työ, työn puuttuminen, turhautuminen...

Jeesuksen omakin voi kokea olevansa jonkun asian orja. Tänään minun täytyy julistaa sinulle vapautta Jeesuksen nimessä. Vapauteen on Kristus meidät vapauttanut ja Hänen tahtonsa olisi, että saisimme nauttia elämästämme vapaina Hänen rakkauteensa ja läsnäoloonsa uppoutuneina.


http://youtu.be/38V8jnN1Kpw




keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Mummo ratissa

Pikkuveljeni tietää, kuinka kohottaa siskon itsetuntoa.
Perjantaina lähdemme, jos Luoja suo ja eletään, Kangasniemelle Pikkuveljeni autolla. Äsken Pikkuveli tuli käymään ja mieheni ollessa töissä, näytti auton hallintalaitteet minulle. Opettelin ensin oikeaa ja vasenta istuen kuljettajan paikalla ja kun muutkin asiat alkoi pysyä muistissa, Pikkuveli ehdotti pientä ajelua.
Jos nyt jotakuta ihmetyttää autokoulun uusinnalta kuulostava touhu, niin kerron, että olen ajanut autolla viimeksi 20 vuotta sitten. Silloiset ajopelini olivat Wartburg, Lada ja Fiat ja niiden tekniikka ja hallintalaitteet olivat selvästikin ihan toiselta aikakaudelta.
Itsetuntoni siis koheni siitä, että ilman tuntuvia vahinkoja selvisin autolla Jätkäsaareen ja takaisin. Ja ihmettelen, että minun käsittelyssäni auto ei alkanut nyökkimään liikennevaloista lähtiessä tai yleensäkin kytkintä nostaessa.

Jättäkää puheeni omaan arvoonsa, koska kyseessä on todellakin vain henkilökohtainen kauhuriman ylitys. Huolimatta siitä, että en ole ratin takana istunut vuosikausiin, yksi kestopainajaiseni on epätoivoisen kauheaa autolla ajoa hirmuisissa olosuhteissa kaikki lapset kyydissä ilman turvaistuimia. Luulen, että tämäniltainen positiivinen onnistumiskokemus tuo helpotusta tähän painajaiseen.
Onneksi viikonlopun matkalle kertyy kilometrejä lähes 600, niin varmaan niistä lohkeaa lisäharjaannuksen mahdollisuus. Mies ei äsken puhelimessa ajatusta tyrmännyt.
Pikkuveljen autossa on täyskasko.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Omenapiiras marengilla















1 litra kuorittuja omenakuutioita
1 rkl kanelia
1dl vettä

1 rkl voita
2 rkl fariinisokeria

Pohja:
150 g voita
1 dl sokeria
1 muna
2 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl kuohukermaa

Marenki:
4 kananmunanvalkuaista
2 dl sokeria


Kiehauta omenakuutiot ja kaneli niin että omenat vähän pehmenevät. Siirrä seos toiseen astiaan jäähtymään, lisää voi ja fariinisokeri.

Pohja:
vatkaa pehmeä voi ja sokeri, lisää muna. Lisää jauhoseos ja kerma, älä enää vatkaa, sekoita vain ainekset sekaisin.
Ota pyöreää piirasvuokaa varten leivinpaperiarkki, rypistä se kädessäsi palloksi, avaa ja levitä vuokan pohjaa myöten. Levitä taikina vuokaan ja esipaista 175 asteessa noin 10 minuuttia.
Lisää omenatäyte pohjan päälle ja jatka paistamista vielä 35 minuuttia.

Vatkaa valkuaisista ja sokerista kova vaahto. Pursota piiraan päälle munavaahto ja jatka paistamista 220 asteessa 10 minuuttia tai sen aikaa, että marenki on saanut kauniin värin. Laita piiras uuniin vasta kun uunin lämpö on noussut, muuten marenki palaa.

Jos munavaahtoa jää, pursota loput pellille leivinpaperin päälle pikkumarengeiksi. Paista niitä piiraan jälkeen 100 asteessa 2 tuntia.

Tämä omenapiiras jättää sanattomaksi. Suosittelen lämpimästi, että maltat odottaa piiraan jäähtymistä, ennenkuin tarjoat.
Fariinisokerin voisi korvata vaahterasiirapilla. Silloin veden määrää voi vähentää.

Aikaa piirakan tekoon kannattaa varata parisen tuntia.

Olen laittanut nykyään piirasvuoan uuniin pellin ja leivinpaperin päälle. Muutaman kerran kun pesee uuninsa mustikkapiirakan jäljiltä, alkaa pellin muistamaan. Tämä piiras ei kohonnut vuoasta yli, mutta oli muhkean korkea.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Laten todistus

http://youtu.be/cTEOyyDD1zQ

Jos tämä puheenvuoro on jäänyt sinulta kuulematta, olisiko sinulla nyt 8 minuuttia aikaa?

Hammas kunnossa

Tuttu hammaslääkäri sai tehtyä Miikan lohjenneesta hampaasta vielä "uuden" hampaan. Kun poika katsoi operaation jälkeen peiliin, oli selvä huojennus aistittavissa. Turma oli nimittäin ollut Miikalle aika järkytys. Eritoten lapsi kokee oman kehon haavoittuvuuden voimakkaasti. Huolestumista voi jonkin verran puheilla helpottaa, mutta kun tietoa ja kokemusta asioiden korjaantumisesta ei ole, voi pelon ymmärtää.

Vaikka Miika on lapsi rauhallisemmasta päästä, on hänelle noita hammasturmia tullut ennenkin. Taisi olla viime talvi, kun hän istui koulun käytävän penkillä laittamassa kenkiä jalkaansa ja luokkatoverin kyynärpää pukkasi alaleukaan sillä seurauksella, että kolmesta alahampaasta irtosi pala. Tämänkertainen hammasuhri oli yksi niistä. Harmillista, että alle kymmenvuotiaana täytyy jo rakentaa hammaskalustoa varaosista, mutta onneksi edes on keinot vammojen korjaamiseen. Entisen veroisia ja kestäviä niistä ei toki saada ja vaarassa onn turmahammas kuolla vielä jälkeenpäinkin.

Olo on huojentunut minullakin, kun hammas saatiin hoidettua. Huojennuksen mukana tuli uupumus, sillä olen tänään matkannut metrossa, bussissa, raitiovaunussa ja yhden pikamatkan taksissa. Kaikki palvelukseen pestatut apuvoimatkin hoitivat hommansa mellikelpoisesti ja mies selvisi neljältä töihin. Jos ruuanlaittoa ei lasketa, niin kaikki kotityöt ovat tältä päivältä vielä tekemättä. Kunhan ei home ala kasvaa pyykkikasassa ja tiskit itkeä tiskarin perään, niin eiköhän muuten selvitä huomiseen asti. Saunaan pääsy vastaa tänä iltana pientä lomamatkaa.

Aikataulutusta

Eiliset kaverisynttärit oli Miikalle vähän kurja tapaus. Ilmapalloleikissä toinen lapsi tuuppasi Miikaa leukaan ja alaleuan pysyvästä etuhampaasta lähti iso pala pois. Soitin hammaspäivystykseen ja sain ohjeet, että jollei hammasta ala mahdottomasti särkeä ja jollei se heilu, voi odottaa lääkäriinpääsyä tähän päivään.
Aamulla onnistuin saamaan ajan ja onneksi vielä omalle terveysasemalle. Miikaa lähden viemään neljäksi ja kello 13 pitäisi pistäytyä Kaisan kanssa kaupungin toisella puolella Vironniemessä. Kaisan toimenpide on pelkkä kumilenkkien laitto takahampaisiin, koska hän saa viikon kuluttua uuden oikomislaitteen ja kumilenkeillä levitetään tilaa hampaiden väleihin.

Vaikka meillä on omasta takaa työvoimaa, siis lapsenlikkoja, tiskareita, ruuanlaitajia ja leipojia, niin tänään loppuu hoitajat melkein kesken. Ongelmana kun on menojen päällekkäisyys. Kello 13, kun pitäisi olla Vironniemessä, pitäisi hakea myös eskarilainen kotiin. Lisäksi kotona tarvitsee olla yksi täysi-ikäinen, koska lapsenlapsi on hoidossa. Kello 16 pitää miehen olla jo työmaallaan, jonkun viemässä Miikaa hammaslääkäriin ja jonkun täysi-ikäisen luovuttamassa hoitolasta isälleen. Käyn läpi kaikkien isojen lukujärjestykset ja työvuorot ja teen ehdotukset työnjaosta. Ja hyvä, että tässä vaiheessa aamupäivää tätä kirjoittaessani muistin, että jonkun on käytävä hakemassa hammaslääkäriin lähtevä poika Pasilasta koulustaan klo 13.45. Poika teoriassa osaa tulla itsekin, mutta en anna hänen matkustaa yksin kaupungilla, ennenkuin hän saa oman puhelimen. Yllättävät tilanteet liikenteessä tai vaikka onnettomuus edellyttää, että hän pääsee ksysymään tarvittaessa puhelimella neuvoa.
Täytyy varmaan pestata viime yönä töissä ollut vanhin poikakin. Flunssan takia sairaana olevalle tuli jo yksi saattokeikka.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Aamuhartaus

Vaikka ihminen olisi syntyjään varustettu positiivisella elämänasenteella, rauhallisuudella ja leppoisuudella, on tämä nykyinen aika sellainen, että pelkkien päivän uutisten lukeminen saa ahdistuksen kierimään sydänalassa. Vähitellen sydänalakin kovettuu ja uutisten lukeminen tuntuu enää pienenä pistona ja ajatuksissa kiitää nopeasti ohi sana "miksi". Ohitamme sellaisen määrän inhimillistä (eläimellistäkin) tuskaa ja surua, että se menee käsityskyvyn yli.

Pahuus, kurjuus ja tragediat lisääntyvät ja se ei tule yllätyksenä niille, jotka tuntevat Raamatun kirjoituksia. Meidän ei tarvitse tänäänkään jäädä synkkien uutisten musertamiksi, sillä Raamatun iankaikkiset lupaukset ovat meidän ulottuvillamme ja ne ovat kaikille tarjolla. Muistutan, että Jumala katsoo asioita iankaikkisuusnäkökulmasta, meille ihmisille luontainen näkökulma on noin 90 vuotta parhaimmillaan.

Maissa, joissa tiedotusvälineet, terveydenhuolto ja ns. sivistys ei ole vielä niin laajalle kehittyneitä ja kaikkien ihmisten ulottuvilla, Jumalan ihmeillä ja lupauksilla on paljon suurempi merkitys. Kun terveydenhuoltoa ei ole joka kylässä tarjolla, ihminen luottavaisemmin pyytää apua sairauksiinsa Jumalalta. Monista Afrikan maista kerrotaan valtavista parantumisihmeistä. Usein nuo pyörätuolista kävelemään nousevien kertomukset eivät päädy suuriin uutisiin, koska monien Jumalan ihmeiden kohdalla on myös niin, että vaikka ihminen omin silmin näkee ihmeen tapahtuvan, ei halua sitä uskoa.
Jumalan herruus ja valta ei pysähdy epäuskoon. Jumalan valta tarttua arkisten asioidemme kulkuun on käytössämme tänäänkin ja nöyrällä sydämellä asiat Jumalan eteen tuodessamme Hän haluaa tehdä myös pieniä arjen ihmeitä meidän elämässämme.

Onko sinulla luottamus Jumalaan ja oletko tehnyt sovinnon Hänen kanssaan? Voitko sanoa, olen antanut elämäni Jeesukselle?
Jos olet, tänäänkin tuomme yhdessä kaikki mieltämme askarruttavat, painavat ja murehduttavat asiat Jumalalle tiettäviksi. Tänään kerromme ne niin, että kiitämme Häntä vastauksista, jotka Hänellä on jo valmiina asioihimme. Piirtokaan ei Raamatusta katoa. Raamatun lupausten mukaan Hän pitää meistä huolen. Huolenpito on koko ajan olemassa, me ihmisnäkökulmassa elävät näemme ympäriltämme vain 360 astetta, aina emme sitäkään.
Kiitämme Häntä siitä, että murhe 1, huoli 2 ja epävarmuus 3 on jo Hänen taholtaan hoidossa ja vastaus on jo matkalla.
Taivaan Isän kosketusta sunnuntaihinne.
http://youtu.be/GtB_XQVd6To

lauantai 8. syyskuuta 2012

Lapsenlapsi 3 vuotta

Meistä kaikista oli oikeastaan aika mukavaa matkustaa suuressa laumassa. Olimme menossa Melskan 3-vuotissynttäreille ja pääjoukossa metroon lähti 10 henkeä. Hakaniemen torilla kukkamyyjäkin kysyi kokoonpanomme "aitoutta".
Aika harvoin on sellaista menoa, että lähes kaikki olisivat menossa yhtä aikaa ja samaan paikkaan. Nyt meillä kyllä oli kertakaikkisen hauskaa.

Synttärit vietettiin Hakaniemen torin alla olevassa Leikkiluolassa. Juhlahuoneen lisäksi vapaassa käytössä oli  niin sanottu sisähuvipuisto. Kaikenlaiset kiipeily-ja pomppimispaikat jaksoivat kiinnostaa ihan 14-vuotiastakin. Kahden tunnin ilakoinnin ja herkuttelun lisäksi pääsi halukkaat vielä vapaalle kentälle pelaamaan sählyä.
Kunhan päivänsankari taas tulee mummolle ja papalle hoitoon, sitten on aikaa sylittelyille, hellittelyille ja voidaan rauhassa jutustella, mitä kaikkea 3-vuotisjuhlat pitivätkään sisällään ja mitä hauskoja lahjoja saatiin.
Vaikka kenelläkään ei ollut kameraa tänään mukana, niin on aivan varmaa, että jokainen mukana ollut muistaa päivän kirkkaasti.
Melskan isälle ja äidille suuret kiitokset, kun järjestitte meille näin hauskan ja ikimuistoisen päivän!

perjantai 7. syyskuuta 2012

Metsään menossa

Olen yrittänyt pitää kiinni elämisen riimusta, kun tuntuu viikkoon sopivan kaikenlaista asiaa. En tarkoita, että minulla olisi höllä ote elämään - päinvastoin. Pitää vain olla tarkkana, että huomaa elää kaiken, mitä vastaan tulee, takaa hujahtaa ohi ja sivulta viistäen kiirehtii edelle.

Aamulla ensimmäinen lähtijä on ollut työhön menevä poika. Oikeastaan aamu on alkanut kello kolmelta kotiin tulevasta miehestä. Muutama sana on pakko vaihtaa, kun yksitoistatuntinen ero tekee vielä näin vanhoillekin tiukkaa. Mutta kun työläispoika on kaurapuuronsa syönyt, luen herättelylistani ja keitän uuden puurosatsin, keitän toisen erän kahvia ja katson kasan (samanparisia) sukkia pöydälle valmiiksi.
Seuraavassa lähtijäryhmässä on tavallisesti kaksi innokasta lähihoitajaopiskelijaa. Sitten lähtee kolmen sarja metrolla ja raitiovaunulla Pasilaan kristilliseen kouluun. Kahden lähikoulun koululaiset lähtevät viimeistään yhdeksältä ja Saaran eskariin voi mennä jo yhdeksäksi. Eskariinmenoaika ei ole niin pilkuntarkka, koska lapset ulkoilevat yhdeksästä kymmeneen ja lapsen voi jättää suoraan leikkipuistoon.
Yhtenä aamuna uni maistui Saaralle erityisen makeasti ja annoin hänen tarkoituksella nukkua niin kauan, kuin unta riitti. Sitä riitti kaksitoista tuntia ja virkeä tyttö heräsi kello 9.15.
Tällä viikolla minulla ei ole ollut lapsenlasta hoidossa, mutta puoli tusinaa hammaslääkärireissuja on pitänyt huolta ylimääräisestä ohjelmasta. Tänään käytin vuorostaan Miikaa ja hän sai suureksi ilokseen suustaan kiinteän oikomiskojeen pois. Puolitoista vuotta poika yläleukaa levittävää kiskoa pitikin. Nyt annetaan leukojen ja hampaiden rauhassa kasvaa ja jatkoa mietitään ensi keväänä.

Viikon kuluttua viikonloppuna olemme lähdössä pienellä kokoonpanolla käymään uudessa kodissa. Puheissamme "mummola" on alkanut vähitellen kääntymään "uudeksi kodiksi". Lapsista kaksi pääsee mukaan. Heille on matkaa luvattu viime talvesta asti ja nyt kun isi ja minä pääsemme mukaan, saavat nämä kaksi innokasta tulla myös. Kyllähän lähtijöitä olisi vaikka kolme autolastillista, mutta meidän täytyy pysyä kohtuudessa. Isi viettää koko lokakuun talvilomaa, niin ei ole sanottua, vaikka reissuja järjestetään lisääkin.

Äitini on nostattanut matkainnostusta kertomalla, mikä määrä metsässä on puolukoita. Tänäänkin hän oli kävellyt tieltä metsään, 20 minuuttia kerännyt ja ämpäri oli ollut täynnä. Huomaan, että minun on hiukkasen vaikea keskittyä elämään siivohelsinkiläisen elämää, kun kaupan kassatytöllekin tekisi mieli alkaa ihastelemaan puolukoiden määrää metsässä. Oikeastaan Rautatientorin karkkikaupasta tyhjiä karkkirasioita hakiessani lankesin kassalle kehumaan, kuinka mainioita rasiat ovatkaan marjojen pakastamisessa ja kuinka hirmuisen paljon niitä puolukoita tänä vuonna onkaan! Aidon ihmeissään kassatyttö oli, eikä ihme. Pakkasin nimittäin kolme valtavaa kassillista rasioita mukaani ja olin niistä hyvin kiitollinen kuin myös innoissani.

Syyskuun 15. päivä sattuu matkaviikonloppuumme. Tuo päivä on isäni poislähdön vuosipäivä. Yritämme päästä käymään hautuumaalla ja muistelemaan auringon lämpöä, tuulen heittämiä kultaisia lehtiä ja syksyn tuoksua, mitkä ovat jääneet mieleen syyskuun lopun hautajaisista.
Kun vuosi on aikaa kulunut isän lähdöstä, on mieleni kiitollinen isästä, sydän täynnä rakkautta ja kiitollisuutta. On hyvä, että isä on taivaassa tallessa eikä hänen tarvinnut kauaa kärsiä vakavan sairautensa otteessa.

Kiitos, Jeesus, elämän kaikista väreistä.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Ruudolf ja Karri Koira Lauttasaaressa - me myös

http://youtu.be/BieZS7cDQfA

Jos Ruudolf ei ole sinulle vielä tuttu, ylläolevasta linkistä pääset tutustumaan.

Onneksi naapuri sattui aamupäivällä kysäisemään, haluaisiko joku meidän pojista lähteä heidän kanssaan Lauttasaareen kuuntelemaan Ruudolfia. Lähdin itsekin mukaan, kun halukkaita lähtijöitä löytyi meiltä iso lauma. Yksi, joka ei ollut kotona ja päässyt mukaan, tirautti harmista oikeat itkut, kun myöhemmin iltapäivällä sai kuulla, missä olimme olleet.
Ruudolfia ja Karri Koiraa kuunnellessa ja katsellessa tällaiselle toisen polven fanille tulee hymy huulille ja sydännalassa tuntuu lämpimälle, kun huomaa, miten Taivaan Isällä riittää mielikuvitusta antaessaan lahjoja omilleen. Poikien viesti uppoaa aika laajalle kuulijakunnalle, jota ei tavoiteta ihan perinteisillä kirkkokonserteilla.
Tämän päivän tilaisuus oli Lauttasaaren kirkon pihalla ja meillä kaikilla mukaan päässeillä oli upea päivä. Lapset muistavat keikan loppuikänsä kuin myös tilaisuuden upean ilmapiirin.

lauantai 1. syyskuuta 2012

Vaaleat aamiaismuffinssit

Kuvassa näkyy kahdenlaisia muffinsseja. Tuolla keskellä vasemmalla on tuollainen peruskoululaisen muffinssi ja etualalla sellainen, jonka valitsisin kahvilan leivonnaistiskiltä. Arvatkaa rehellinen arvaus, kumpi on peruskoululaistyttären leipoma, kumpi tyttären äidin.
Ne, jotka ovat lukeneet juttuni suklaamuffinsseista, ainakin tietävät oikean vastauksen.

Reseptin teimme tyttären kanssa yhdessä. Minä kutsuisin näitä vaaleiksi aamiaismuffinsseiksi, koska näistä leivonnaisista löytyy jo ravintoarvoakin. Monet tykkäävät pienestä herkusta aamupalallaan, kun me toiset vaadimme vain ruisleipää.
Meidän isi suoritti testimaistamisen kylmän maidon kanssa, kun leivonnaiset olivat vielä lämpimiä. Kyllä hän piti enemmän noista tulivuoren näköisistä tyttären leipomista. Itse olen samaa mieltä.

9 kpl isoja amerikanmuffinssivuokia
1 dl ruokosokeria  (tai tavallista)
2 munaa
1/2 dl rypsiöljyä
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kauralesettä
1 rkl maissitärkkelystä
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1/2 dl maitoa
1 1/2 dl saksanpähkinöitä
levy (130g) valkosuklaata rouhittuna

Vatkaa munat ja sokeri, lisää öljy.
Rouhi pähkinät ja suklaa ja sekoita yhdessä kuivien aineiden kanssa.
Lisää taikinaan.
Lisää maito viimeiseksi.
Jaa taikina kahdella ruokalusikalla paperivuokiin, täytä vuoat noin puolilleen.
Paista uunin keskitasolla 12-14 min 200 asteessa.

Toisin kuin monet muut muffinssit, näiden maku on parhaimmillaan seuraavana päivänä.