maanantai 27. huhtikuuta 2020

Iltametsä







Kun asuimme Helsingissä, minulla oli jatkuvasti ikävä isäni metsää - tai kuten viimeiset vuodet sanoimme: "papan metsää".

Sitten osa niistä metsistä tulikin minun metsikseni. Muistan, kuinka häkellyttävältä se tuntui. En ole siihen oikein vieläkään tottunut.

Menin illalla sellaiseen osaan etelän puolella olevaa metsää, jossa olen viimeksi liikkunut lapsena.

Siellä keskellä oman isäni istuttamaa lehtikuusimetsikköä minulle tuli yhtäkkiä ihan hirveä ikävä isääni. Minusta tuntui hyvin merkittävältä se, että nämä puut tässä ympärilläni oli isäni istuttamia. Olisin niin halunnut tietää, mitä isä mahtoi ajatella puita istuttaessaan.

Itkuni loppui lyhyeen.
Edessäni oli syvä ja maastoon nähden suuri vesimonttu. Harvoin mikään metsässä vastaan tullut asia on tuntunut yhtä kammottavalta ja absurdilta: montun äärellä oli kumisaappaat, keltainen rukkanen ja kaistale vihreänkirjavaa resorikangasta.

Laitoin kuvan löydöstäni lasten ja minun whatsapp- ryhmään.
Kammottava löytöni muuttui hetkessä huvittavaksi: yksi pojista kertoi, että he olivat joskus metsäkierroksellaan kaivelleet montusta kaikenmoista vanhaa roskaa ja jättäneet saappaat ja rukkasen siihen.

Iltakävelyni hyötypuolelle meni tukkipuun mittoihin ehtineen tuulenkaadon löytyminen, jossa riittää miehelleni ja minulle askaretta joksikin aikaa.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Järki ja tunteet

Kesällä tulee viisi vuotta muutostamme. Koko sen ajan meillä on myös ollut kanoja.
Investoin kanaharrastukseen hyvin lyhyen harkinnan jälkeen myös merkittävällä taloudellisella satsauksella, kun laitatin kanalaan sähköt heti ensimmäisenä syksynä. Olemme siis syöneet hyvin kalliita munia, mutta myös parhaimman makuisia, mitä koskaan olemme saaneet.

Kun aloin tehdä kokoaikaista työtä kodin ulkopuolella ja se työ kääntyi melko yövuoropainotteiseksi, vastuu kanojen hoidosta siirtyi suurimmaksi osaksi Papalle. Koskaan hän ei ole vastuustaan valittanut, vaan on nurkumatta lähtenyt tuuleen, tuiskuun ja pakkaseen alapihalle vesikannun ja kananruokaämpäreiden kanssa. Pakkasilla on lisäksi täytynyt huolehtia, että kanalassa on riittänyt lämpöä asukkailleen.

Kulunut talvi teki poikkeuksen edellisiin kanatalviin: talvi oli niin leuto, että kahden lämpölampun lisäksi ei ole tarvittu lisälämmittimiä. Edeltävien talvien hirmusähkölaskuja ei tullut kanalan lämmittämisestä - siirtomaksujen nousut pitivät siitä huolen yksinään.

Olen koko kevään tsempannut itseäni pysymään päätöksessäni:
aion luopua kanoista.
Miksi?
- Taloudellisesti täysin kannattamatonta: kaupasta tai REKO:sta saa munia reilusti halvemmalla.
- Haluan vapauttaa eläkkeellä olevan mieheni hoitovastuusta. Sen 40 minuuttisen, jonka hän keskimäärin päivittäin käyttää kanalassakäynteihin, hän voisi käyttää mielekkäämpäänkin puuhaan, esim. polttopuiden tekoon.
- Olen saanut riittävästi harrastaa kanailua. Se on antoisaa, mutta siinä vaiheessa kun rennosta harrastuksesta alkaa tulla liikaa työtä ja lisärasitetta, on arvioitava harrastuksen mielekkyys järkipohjalta.

Onneksi näin kesää vasten on löytynyt kanoille uusia koteja. Hyvillä mielin voi kanoista luopua, kun pääsevät ilahduttamaan muita.

Järki ja tunteet ovat tässä asiassa käyneet kamppailua, mutta vähitellen alan päästä ajatuksesta "onhan se niin suloista nähdä niiden tepastelevan pihalla".

"Aika aikaa kutakin, sanoi Lautakankaan akka kun kanoista luopui."

maanantai 13. huhtikuuta 2020

Riihen luona






Keuhkot kaipasivat tuuletusta kahden maskin läpi hengitetyn yövuoron jälkeen. Muutenkin huomaan itsessäni, että talven väistyttyä pakkomielle päästä metsään alkaa lisääntyä. Otan mukaani jotakin kättä pidempää, eikä ensisijainen tarkoitus olekaan minkään työn tekeminen, vaan jos vastaan tulee jotakin sopivaa, huiskan muutaman vedon kirveellä tai vesurilla. Samalla kroppa saa monipuolista liikuntaa.

Tänään menin riihen takana olevalle viimesyksyiselle harvennushakkuulle ja kuljetin kymmenkunta rankoa ladon edessä olevaa pölkkyä vasten.

Tuuli oli kylmä. Heti kun pysähtyi ihmettelemään, huomasi viiman pyrkivän vaatteiden läpi. Muutaman kuvan otettuani lompsin toisen ladon luokse ja panin mielihyvällä merkille, että viime näkemästäni oli yksi pojista kasvattanut polttopuukasaa: rankokasa ulkona oli huvennut ja ladon sisällä oli pätkittyä ja halottua polttopuuta suuri kasa.

Puolentoista tunnin kävely metsässä oli tehnyt tehtävänsä. Mieli oli seesteinen, ajatukset hidastuneet ja kropassa tuntui hienoinen uupumus - juuri sen verran, että tuntui hyvältä ajatukselta lähteä sisälle aihimaan päivän ruokaa.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Kuvitteellisen päivän aamu vuonna 2045

Viime yönä töissä havahduin eräälle naisasukkaallemme vaippaa vaihtaessani pohtimaan,"miltä minusta mahtaisi tuntua juuri nyt, jos olisin hänen asemassaan".
Pohdin asiaa pitkän tovin ja päätin, että jatkan aiheesta täällä.

Ei meistä kukaan suunnittele toivorikkaana elämäänsä sen suuntaisesti, "että kun tulen vanhaksi, haluan hoivalaitokseen toisten hoidettavaksi". Sanon, että on elämän tragedia, kun näin käy.
Jokainen haluaisi vanheta pikku hiljaa, melko terveenä, nauttia elämästään omassa kodissaan läheisten ympäröimänä ja päättää omista asioistaan. Emme me voi kuvitellakaan, miltä se tuntuu, kun noita asioita elämässä ei yhtäkkiä olekaan: vanhuus käy ylitse kuin hyökyaalto, diagnooseja lääkehoitoa vaativista sairauksista on puolen arkillisen verran, omaa kotia ei enää edes ole, läheiset ovat kuolleet pois ja jäljelläolevat asuvat kaukana ja kaikista asioistasi päättää muut ihmiset.

Muistutan, että teksti on täysin kuvitteellinen. Tapahtumille ja henkilöille ei ole vastinetta todellisuudessa, samoin kuin mielipiteet ja hoitokäytänteet ovat täysin mielikuvitukseni tuotetta.


Herään siihen, että huoneen ovi käy, vuoteeni yläpuolella oleva kattovalo sytytetään ja sänkyni viereen kävelee tuttu hoitaja ja hiukan nuorempi tuntematon hoitaja.
- "Huomenta, Syrjäläisen mummo! Minulla on mukanani opiskelija, joka on meillä työssäoppimisjaksolla seuraavat kuusi viikkoa. Hänellä on jo jonkin verran opintoja takana ja on täällä perehtymässä vanhusten ja pitkäaikaissairaiden hoitoon. No niin. Tänään olisi vatsantoimituspäivä...tällä rouvalla on nyt päädytty siihen, että vatsa toimitetaan vuoteessa. Alkuun häntä vietiin nosturilla vessaan, mutta hän huusi ja riehui niin paljon, että turvallisuussyistä toimimme nyt näin." 

Hoitaja nappaa peiton päältäni, avaa vaipan, pyöräyttää minut kyljelleen ja tuikkaa pienoisperäruiskeen suoleeni.

-" Niin hänhän on se entinen suurperheen äiti, joka on toiminut hoitajana työikäisenä. Muutama vuosi sitten hänellä oli jonkinlainen aivotapahtuma, joka vei puhekyvyn ja liikuntakyky heikkeni samalla - toki lihavuuskin on vaikuttanut, että jalat ei tahdo oikein enää kantaa. Teemme siirrot nosturilla, kun on niin raskas hoidettava. Vaikuttaa siltä, että ei ole oikein aina ajassa ja paikassa, elää omissa maailmoissaan, kontaktia ei tahdo saada. Vanha, höppänä mies käy täällä kerran viikossa ja hänen kanssaan näyttäisi jokinlainen sanaton kommunikointi onnistuvan. Miehelläkin jo toinen jalka haudassa, on rouvaa reilusti vanhempi. Niin vaikuttaa siis siltä, että ei paljoa puheista perille mene. Lapsia heillä on iso lauma, ties kuinka monta ja ramppaavat täällä ihan vaivoiksi asti. Yksi lapsista on liki eläkeikäinen terveydenhoitaja ja hänellä on aina monenlaista kommenttia äitinsä hoidosta. Puhuu kuntouttavasta työotteesta ja virikkeistä...saa tulla itse tätä jänkkyrää kuntouttamaan ja onhan heillä lössiä tarjomaan virikkeitä vaikka joka päivä. Jotenkuten tämä syö itse, mutta kamalan ranttu on ruokien suhteen ja hirmuinen sotku siitä aina tulee. Helpommalla pääset, kun esimerkiksi syötät iltapalalla vain kipollisen kiisseliä ja annat lääkkeet. Se ruisleivän syönti on sellaista pupeltamista. Hoitoalan ammattilainen ollut, eikä edes ole aikanaan hoidattanut hampaitaan kuntoon. No niin...katsotaan onko tänne jo mitä tullut. Otapa niitä pesulappuja ja roskis tänne. Minä pitelen, niin putsaa sinä. Hyi että, kun taas tuo paska haisee... tällä se haisee aina niin järkyttävästi, että melkein tekisi mieli vaihtaa työvaatteet tän homman jälkeen, kun lemu tarttuu."  

Opiskelija teki työtä käskettyä. Minua käänneltiin kyljeltä toiselle ja sain puhtaan vaipan. Vasemman puolen teipit painoivat kylkiäni, mutta he eivät huomanneet sitä.

-"Haluaisitko nousta gerituoliin aamupalalle? Näytät kyllä niin voimattomalta, että on ehkä parempi, että jäät vuoteeseen lepäilemään. Tuodaan aamupala tähän, niin saat syödä omassa rauhassa. Laitan telkkarin päälle, niin voit samalla katsella aamu-uutisia. Katsopas, miten on kaunis aamu ulkona! Jätän tämän ikkunan tästä raolleen, niin kuulet samalla aamun ääniä ulkoa.

Katsoin hoitaja silmiin ja yritin viestittää hänelle, että en halua katsoa televisiota syödessäni aamupalaa, että vaipan teippi painaa reittäni kovasti näin istuma-asennossa ja että ikkunasta käy veto. Ihan mielelläni olisin lähtenyt ruokasaliin muiden seuraan syömään, ei minua yön jälkeen yhtään väsytä. Opiskelija kampasi tukkaani.

"Tämän tukastakin olen sanonut sen sata kertaa, että vaikka yksi tyttäristä on parturi-kampaaja, niin ei saa aikaiseksi leikata äidin tukkaa ihan lyhyeksi. Olisi niin helppo hoitaa, eikä aina tarvitsisi tapella noiden takkujen kanssa. Ohutkin on kuin mikä hiiren häntä ja päänahka hautuu - joku ihosairaus vissiin."
"Sitten näillä on ihan outo tapa. Äiti ei kykene sanaakaan sanomaan, mutta joka päivä joku lapsista soittaa, puhelin pitää laittaa kaiuttimelle, se lapsi höpisee ummet ja lammet ja äiti vain toisessa päässä kuuntelee. Lapsenlapsiakin näillä on ihan käsittämätön lauma ja välillä ne lapsenlapset laulaa mummolle puhelimessa. Vaikka tää ei pysty puhumaan mitään, niin mukana se laulaa. Mä oon sitä mieltä, että niitä laulupuheluja pitäis välttää, kun tää sitten vaan itkee puoli päivää ja on entistä sisäänpäinkääntyneempi ja passiivisempi. Ei kyllä kuntouta millään lailla tuota psyykepuolta.

Ovi kolahti äänekkäästi hoitajien lähdettyä. Televisiossa kerrottiin, että pääsiäisliikenne oli ollut rauhallista. Ulkona lauloi kevään ensimmäinen mustarastas.

perjantai 10. huhtikuuta 2020

Talkkunahyve

Talkkuna on perinteinen, ravintorikas suomalainen viljatuote. Talkkunajauhossa on paljon ravintokuitua ja proteiinia. Jos valmistusaineena on käytetty kuorineen paahdettua kauraa, talkkunassa on paljon myös betaglukaania.

Talkkunaa voi käyttää leivonnassa, mutta ehdoton suosikki on talkkunan ja marjojen yhdistelmä. Talkkunahyve syntyy vaahdotetusta kermasta, rahkasta tai jugurtista, johon lisätään marjoja tai hilloa ja talkkunajauhoa.

Loppukesän herkku, mustikkapöperö eli mustikkamunttu, tehdään taas mustikoista, talkkunasta ja maidosta.

Tämänkertaiseen talkkunahyveeseen vaahdotin 4dl kuohukermaa, 2tl vaniljasokeria ja 1/2dl sokeria.
Kotitekoista puolukkahilloa lisäsin 2dl ja talkkunaa sen verran, että sekoitettuna sain paksun "hutun".

Happamat marjat, kuten puolukka, karpalo ja viinimarjat ovat talkkunahyveessä parhaimmillaan.

torstai 9. huhtikuuta 2020

Ihan tavallinen hääpäivä






32.hääpäiväämme on juhlistettu ulkotöillä. Minulla syyhysi sormet raivaussahan sarviin, Pappa jatkoi risujen raivaamista pelloilta. Kun raivaussaha teki tenän, jatkoin polttopuiden kanssa askarointia käsisahan ja kirveen avulla.

Vapaapäivän rentouttavaan viettoon puuhommien lisäksi minulla kuuluu ruisleivän teko. Jätin sen tarkoituksella iltaan, jotta taikina ehtii kunnolla hapantua.

Pääsiäisenpyhät olen aika tarkkaan töissä.

Pysähdy hetkeen ja katso luottavaisena olosuhteiden yli.
Tännekin asti on Herra meitä auttanut.