Muistelen ihan vähän aikaa sitten valittaneeni täällä, että en ole oikein sinut puuhellan kanssa.
Sain opetuksen ja nyt olen hyvin nöyrä upean puuhellani edessä.
Eilen illalla, juuri kun kaikki väki oli jo asettumassa väsyneinä yöpuulle, alkoi talon toisessa päässä valot vilkkua ja uhkaavasti himmetä. Sitten napsahti muutama pistorasia pois toiminnasta ja kohta mies huutaa suihkusta "vesi lakkasi tulemasta!". Mies oli juuri levitellyt shamppoot päästään pitkin naamaa ja vartaloa ja raanasta ei tule tipan tippaa. Varmuuden vuoksi kokeilen vielä muita raanoja ja pakkohan se oli uskoa, että vettä ei tule. Samalla iskee pieni ärtymys siitä, että vesivarastot ovat edelleen hoitamatta ja koko talosta löytyi puhdasta vettä tasan puoli litraa vedenkeittimestä.
- "Pyyhi naamas pyyhkeeseen!" liki ärähdin miehelle kun kävelin kohti eteisen sähkökaappia. Samalla talon toisessa päädyssä asuvat kaksi lasta tuli ilmoittamaan, että heidän huoneisiinsa ei tule sähköä ollenkaan.
Sähkökaapin tutkailu ei tuonut selvennystä asiaan, koska sulakkeista ei ottanut mitään tolkkua. Päinvastoin musta iso kissa oli karata sähkökaapin raosta seinien väliin. Se nyt siinä tilanteessa vielä olisi puuttunutkin, että kissa karkaa talon syövereihin.
Pannuhuoneessa totean, että vesipumppu ei todellakaan toimi. Olin aivan ymmälläni, mistä voisi olla kyse, kun keittiössäkin toimi kattovalot, mutta pistorasiat, tiskikone ja hella olivat sähköttömät.
Vähitellen alkeellinen päättelykykyni ymmärsi, että vetämällä pannuhuoneesta roikan pesuhuoneeseen yhteen toimivaan pistorasiaan saan vesipumpun päälle. Siinä vaiheessa oli pakko todeta, että tämä riittää yötä vasten ja aamulla soitetaan viisaammille. En laittanut edes Pikkuveljelle enää viestiä niin myöhällä, mikä kyllä olisi kannattanut, koska hän seuraavana aamuna tiesi oitis, mikä oli vikana.
Aamun valjettua selvisi, että luottofirmaan (siis vakiosähköasentajalle) ei saa yhteyttä. Samalla muistin erään vanhan tutun, jonka olin kuullut perustaneen sähköliikkeen. Hänelläkin oli päivän aikataulu täynnä, mutta lupasi asentajan pistäytyvän meillä iltapäivästä.
Ennen iltapäivää tuli kuitenkin nälkä ja raivasin puuhellan päältä liinat ja tavarat pois ja aloin etsiskellä sopivan kokoisia puita hellaan. Mieskin kantoi kortensa kekoon ja yritti etsiä ladosta mahdollisimman kuivaa puutavaraa, mikä tällaisten sadeviikkojen jälkeen on hyvin työlästä, kun kertaalleen kuivatettu polttopuu kastuu säilytystiloissa kosteudesta uudelleen. Vaan eipä aikaakaan, kun hellalla porskutti puurokattila ja toisessa kattilassa hernekeitto. Ja minä melkein hyrisin tyytyväisyydestä.
Iltapäivällä asentaja tuli ja marssi samoin tein ulkona olevalle pääsähkökaapille. Kuten Pikkuvelikin oli sanonut, toinen pääsulakkeista oli palanut. Syynä sulakkeen laukeamiseen oli mitä todennäköisemmin ylikuormitustilassa tapahtunut "sähköpiikki". Olin laiskuuttani siirtänyt pannuhuoneen kattilan nuohousta ja napsaissut illalla talon lämpiämään sähköllä. Sitten laitoimme kiukaan päälle, pyykkikoneen, tiskikoneen ja kaikki mahdolliset sähkölaitteet, mitä talon toisessa päädyssä saattoi päälle viritellä.
Onneksi minulla oli eilen illalla ja tänään töistä vapaata. Työmaalta käsin tällaisen jutun hoitaminen olisi ollut stressaavaa.
Muutaman opetuksen tapahtuneen johdosta sain. "Älä jätä huomiseksi sitä, minkä voit tehdä tänään eli nuohoa pannuhuone säännöllisesti." "Älä laita yhtä aikaa kiertopumppua, lämmitystä, saunaa ja pesukoneita päälle." "Olisiko aika jo hommata ne puhdasvesivarastot?" "Pidä sulakkeita aina kotona varalla". "Pidä kuivia polttopuita aina sisällä siltä varalta, että tarvitset nopeasti lämpöä."
Nuohosin pannuhuoneen lämmityskattilan erityisen huolellisesti ja kylläpä tuli paloikin iloisesti ja lämmitti varaajan veden rivakasti. Kiitollisuudella totesin, kuinka näppärä ja hyvä sähköliesi minulla on ja sähköuunissa paistetut joulutortut olivat vallan makoisia.
Sanoin sähköasentajalle, että näiden maalla-asumiskuukausien kokemusten jälkeen minulla on putkimies, sähköasentaja ja lääkäri yltäneet samalle viivalle: yhtä huojentunut mieli tulee asioiden kuntoon saamisesta heidän itse kunkin tapaamisesta.
Kymmenen vuotta suurperhetarinaa: ensin Ruoholahden maisemissa ja kesästä 2015 jatkuen Kangasniemellä, kirjoittajan syntymäkotitilalla.
keskiviikko 15. marraskuuta 2017
sunnuntai 5. marraskuuta 2017
Alkutalven kauniita hetkiä
Pihapiiriimme on tullut uusia polkuja täällä asuessamme. Ihastelen niitä, koska ne kertovat tärkeistä matkoistamme meille tärkeisiin paikkoihin.
Tämän polun lumeen Pappa teki viime viikolla. Lumet tosin jo sulivat.
Samana aamuna, kun leikkuupuimurin oli määrä tulla kaurapelloille, oli näkymä tallainen: edeltävänä yönä satoi lunta ja lämpötila laski useamman asteen pakkasen puolelle.
Eräänä leppoisana pakkaspäivän iltapäivänä teimme isojen tyttöjen kanssa kuvausreissun metsän poikki järven rantaan juuri auringonlaskun aikaan.
Rantaan pääsee muutamassa minuutissa Kuopion Veljen metsätietä pitkin. Velipojan hyvin hoidetussa metsässä silmä lepää.
Tämän kiven lähistöltä oli kulkenut villisikalauma maiden poikki edellisenä päivänä. Matkan varrella tavattu tuttu metsästäjä kertoi lauman kulkeneen Mikkelin puolelle asti, josta metsästäjät ne tavoittivat.
Entisen helsinkiläisen bussinkuljettajan eläkepäivien puuhiin nykyään kuuluu erilaisia puuhommia. Alatallista löytyy kaksi vuotta kuivumassa ollutta polttopuuta, jota pappa kuskaa mummolle tulisijojen tuntumaan.
(Kuvia klikkaamalla saat ne suuremmiksi.)
lauantai 4. marraskuuta 2017
Mökinmummofiiliksiä
Saimme jo muutaman päivän nauttia ihan kunnon pakkaspäivistä lumineen kaikkineen. Minulle sattui muutama vapaapäivä samaan aikaan ja huomasin hipsiväni täällä ihan kuin aito mökin mummo pitkävartisissa villasukissa, rönttävaatteissa, karvareuhka kanalareissuilla päässä, turkkitakki puoliksi napitettuna päällä ja jalassa kanalasaappaat.
Kun kirkkaassa muistissa on pakkasaikojen hirveimmät sähkölaskut, niin hyvin rivakasti alkaa polttopuut löytyä lämmityskattilaan, takkaan ja leivinuuniin. Pelkän lämmityksen kanssa tupsaessa menee pakkaspäivinä aikaa oikein mukavasti. Olen havainnut, että varsinkin varaava takkamme toimii kiitettävän hyvin, eli luovuttaa lämpöä kyljistään hitaasti ja tasaisesti lämmitystä seuraavan vuorokauden puolelle. Leivinuuni keskellä keittiötä on taas niin ärhäkkä, että keittiössä nousee uuninlämmityspäivänä lämpötila 26 asteeseen. Lapset enimmäkseen voihkaavat kuumuuden kanssa ja minun vanhat luuni nauttivat kauan kaivatusta puu-uunin lämmöstä. Muistan, kuinka koleina, sateisina, tuulisina talvipäivinä kaipailimme Ruoholahdessa takkatulta ja leivinuunin lämmittämistä.
Toki meillä on täällä puuhellakin, mutta jotenkin en ole oikein päässyt sinuiksi sen kanssa, kun olen tottunut paljon suurempaan hellan tulipesään. Tässä hellassa tulipesä on surkean pieni, että puut pitäisi veistellä pieniksi kalikoiksi, jotta ne saisi matalaan pesään mahtumaan. Onhan se hella hyvä olla sähkökatkojen varalle tai jos oikein innostuu puita polttamaan. Toistaiseksi olen saanut pappaa aika hyvin työllistettyä pelkkien takka,- leivinuuni- ja pannuhuonepuiden kanssa.
Lumen ja pakkasen tulo sai aikaan sen, että kanoille ja pupuille ei ole enää vihreää ruohoa ollut saatavilla. Tänään kanalareissulla katselin lumen alta paljastunutta maata ja aika hyvin oli pakkaset mustuttaneet vihreät kasvit. Kanoille ja pupuille on sen sijaan leikattu sirpillä ihan muuta herkkua: puimuri ei ehtinyt pelloillemme ennen lumentuloa ja niin on kaurahalmeet rehuruokaa. Surullista tappiota on tämä satovuosi tuonut monille viljelijöille.
Tänään kollotellessamme miehen kanssa omassa makuunurkassamme olohuoneen perällä suloisessa sängyssämme, sanoin miehelle, että en kaipaa hotellihuoneita, en risteilyjä, en lomamatkoja, kun tämä omassa sängyssä loikominen on aina vain niin mukavaa ja nautinnollista ja rentouttavaa. Siitäkin huolimatta, että seinältä hymyilee leveästi vanhasta kehystetystä valokuvasta isäni mummo ja tuimasti tuijottaa hänen miehensä. Heidän aikaansa ei olisi tullut kuuloonkaan Lautakankaan tuvassa isännän ja emännän loikoa sängyllä keskellä kirkasta päivää!
Vielä täytyy kertoa, miten ihastuttavasta blogista Anne-Mari-tyttäreni minulle yhtenä päivänä vinkkasi. https://maahistenmaasta.blogspot.fi/ Edellä olevaa linkkiä klikkaamalla pitäisi blogi löytyä. Jotenkin kuvia katsellessa ja tekstiä lukiessa tuntee nenässään puhtaan raikkaan Lapin maan tuulahduksen, tuntee kädessään puron veden kylmyyden ja näkee luonnon rikkumattoman kauneuden. On suuri asia, että noin huikeissa maisemissa elävä perheenäiti näkee vaivaa kuvata ja kirjoittaa elämäänsä muiden virkistykseksi.
Kuinka ollakaan: minulla on taas omenapaistos uunissa tuoksumassa.
Kun kirkkaassa muistissa on pakkasaikojen hirveimmät sähkölaskut, niin hyvin rivakasti alkaa polttopuut löytyä lämmityskattilaan, takkaan ja leivinuuniin. Pelkän lämmityksen kanssa tupsaessa menee pakkaspäivinä aikaa oikein mukavasti. Olen havainnut, että varsinkin varaava takkamme toimii kiitettävän hyvin, eli luovuttaa lämpöä kyljistään hitaasti ja tasaisesti lämmitystä seuraavan vuorokauden puolelle. Leivinuuni keskellä keittiötä on taas niin ärhäkkä, että keittiössä nousee uuninlämmityspäivänä lämpötila 26 asteeseen. Lapset enimmäkseen voihkaavat kuumuuden kanssa ja minun vanhat luuni nauttivat kauan kaivatusta puu-uunin lämmöstä. Muistan, kuinka koleina, sateisina, tuulisina talvipäivinä kaipailimme Ruoholahdessa takkatulta ja leivinuunin lämmittämistä.
Toki meillä on täällä puuhellakin, mutta jotenkin en ole oikein päässyt sinuiksi sen kanssa, kun olen tottunut paljon suurempaan hellan tulipesään. Tässä hellassa tulipesä on surkean pieni, että puut pitäisi veistellä pieniksi kalikoiksi, jotta ne saisi matalaan pesään mahtumaan. Onhan se hella hyvä olla sähkökatkojen varalle tai jos oikein innostuu puita polttamaan. Toistaiseksi olen saanut pappaa aika hyvin työllistettyä pelkkien takka,- leivinuuni- ja pannuhuonepuiden kanssa.
Lumen ja pakkasen tulo sai aikaan sen, että kanoille ja pupuille ei ole enää vihreää ruohoa ollut saatavilla. Tänään kanalareissulla katselin lumen alta paljastunutta maata ja aika hyvin oli pakkaset mustuttaneet vihreät kasvit. Kanoille ja pupuille on sen sijaan leikattu sirpillä ihan muuta herkkua: puimuri ei ehtinyt pelloillemme ennen lumentuloa ja niin on kaurahalmeet rehuruokaa. Surullista tappiota on tämä satovuosi tuonut monille viljelijöille.
Tänään kollotellessamme miehen kanssa omassa makuunurkassamme olohuoneen perällä suloisessa sängyssämme, sanoin miehelle, että en kaipaa hotellihuoneita, en risteilyjä, en lomamatkoja, kun tämä omassa sängyssä loikominen on aina vain niin mukavaa ja nautinnollista ja rentouttavaa. Siitäkin huolimatta, että seinältä hymyilee leveästi vanhasta kehystetystä valokuvasta isäni mummo ja tuimasti tuijottaa hänen miehensä. Heidän aikaansa ei olisi tullut kuuloonkaan Lautakankaan tuvassa isännän ja emännän loikoa sängyllä keskellä kirkasta päivää!
Vielä täytyy kertoa, miten ihastuttavasta blogista Anne-Mari-tyttäreni minulle yhtenä päivänä vinkkasi. https://maahistenmaasta.blogspot.fi/ Edellä olevaa linkkiä klikkaamalla pitäisi blogi löytyä. Jotenkin kuvia katsellessa ja tekstiä lukiessa tuntee nenässään puhtaan raikkaan Lapin maan tuulahduksen, tuntee kädessään puron veden kylmyyden ja näkee luonnon rikkumattoman kauneuden. On suuri asia, että noin huikeissa maisemissa elävä perheenäiti näkee vaivaa kuvata ja kirjoittaa elämäänsä muiden virkistykseksi.
Kuinka ollakaan: minulla on taas omenapaistos uunissa tuoksumassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)