tiistai 31. joulukuuta 2013

"Jumalan kämmenellä ei pelkää lintunen"

"Aika on arvokasta.
Älä tuhlaa sitä.
Älä osta sitä.
Älä säilö sitä.
Älä unohda sitä.
Älä tee vaihtokauppoja sen kanssa.
Älä suostu ostamaan sitä.

Aika on henkilökohtainen lahja sinulle
Luojaltasi.
Jokaisen paketti on erikokoinen:
toinen hädintuskin ehtii avata omansa,
toinen pysähtyy 
katsellen odottamaan
tiimalasin viimeisten hiekkojen valumista...

Lahjan jännitys 
piilee sen ennalta-arvaamattomuudessa:
emme tiedä lahjamme kokoa.

Uudenvuodenjuhlinta
on kai meidän lahjansaaneiden
hiljaista tai äänekästä
toivomista lahjan jatkumiseksi.

Sitä viisasta sydäntä
en ole vieläkään saanut.
Herra, opeta minua edelleen
siinä päivieni laskemisessa,
kun vuodetkin tuntuu valuvan sormien läpi
kuin helmitaulua sormeilisi."

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Herkkiä hetkiä

Pitkä hiljaisuus blogissa on johtunut siitä, että on kovin vaikea pukea sanoiksi sellaista tunteiden kirjoa, joka sattuu vielä muutenkin herkkiä säveliä soittavaan jouluaikaan.
On ollut aikaa pysähtyä ajattelemaan yhtä ihmistä kerrallaan.
En muista, milloin viimeksi olisimme halanneet toisiamme niin paljon, kuin viime aikoina. Olemme myös tutustuneet toisiimme tarkemmin silmin, kun kenelläkään ei ole ollut kiire mennä hämärään vesisateeseen tekemään asioita tekemisen ja menemisen vuoksi.
Joulupäivän aamuna lähdin kyllä miehen saattelemana vesisateessa töihin kolmeksi tunniksi Lauttasaareen, mutta siitä työrupeamasta muodostuikin yksi joulun kohokohdista. Joulupäivän aamuhämärän hetket olivat antoisat iäkkään ja paljon nähneen ja kokeneen avustettavani luona.

Tämänpäiväisiä halauksia en pysty edes laskemaan. Hyvin rakkaan ja hellän sain tovi sitten Murulta, josta tuli Tapaninpäivänä poikani kihlattu ja samalla perheemme jäsen loppuelämäkseen.
Muru on hyvin rakas tyttö. Hän on rakas sen takia, mitä hän on ja sen takia, että hän syvästi rakastaa poikaani.
Rukoilen Taivaan Isää varjelemaan heidän jokaisen askeleensa: niin konkreettisen kulkemisen kuin kuvainnolliset elämänaskeleetkin.

Huomenna taidan tavata toisen upean tytön, neljävuotiaan reippaan lapsenlapsen, jonka kanssa kuukaudet ja vuodet valahtivat arvaamattoman nopeasti. Miehen kanssa muistelemme haikeudella niitä aikoja, kun Melska tuli mummon ja papan luo päivähoitoon. Nyt Melska nauttii tarhakavereittensa seurasta ja elämän uusista haasteista ja meillä on paljon lämpimiä yhteisiä muistoja.

Eräs hiljainen talo on ollut myös ajatuksissa. Joku muistuttikin, että tämä saattoi olla toiseksi viimeinen joulu kaupungissa. Paljon Taivaan Isän johdatusta ja asiainhoitoa tarvitaan ennenkuin vietämme joulua maalla omassa talossa.

Viimeistään huomenillalla virittyy tämänkin mummon ja tulevan anopin jouluvireet toisiin sävellajeihin, sillä olen mennyt lupaamaan Kaisalle ja Miikalle, että lähden heidän kanssaan Hakaniemen Saalemiin Näkinkujalle "Holy HipHop Night" -tapahtumaan klo 22 - 00. Paikalla on meidän yhteiset "lemppariräppärit" GFM, Pastorit ja Immanuel. Mielenkiinnolla odotan Immanuelin "Jumalanmiehii" -levyn kappaleiden kuulemista livenä, vaikkakin joudun varmuuden vuoksi varaamaan vanhoja korviani varten korvatulpat. Varaan mukaan kyllä kahvia termariin, sillä hyvästä musiikista huolimatta valvominen alkaa olla minulle kamppailulaji. Uskon, että kohokohta on tulossa huomisestakin illasta.

torstai 19. joulukuuta 2013

Äitinäolo

25 vuotta täytyy olla äiti, ennenkuin ymmärtää yhden äitiyden perusolemuksen: äidin tehtävä on tehdä itsensä päivä päivältä tarpeettomammaksi. Jo vain: "tarpeetto-mamma"...
Mutta ajattelepa vain äitiä vastasyntynyt sylissään: hyvin kiinteää ja kokoaikaista on äidin läsnäolo vastasyntyneen kanssa.
Ajattelen itseäni parikymppisen itsenäistyneen lapseni äitinä. Tehtäväni on olla tarvittaessa läsnä ja apuna, enimmäkseen myötäelävänä kuuntelijana ja kannustajana. Neuvot on neuvottu, ohjaukset ohjattu, suuntaa näytetty. Suuri ilo on nähdä, että äidistä täysin riippuvainen vastasyntynyt on varttunut oman tiensä valitsijaksi, vastuunkantajaksi, työn tekijäksi.
Ei äiti ajattele uravalintaa tehdessään, kuinka pääsisi helpommalla äidinpestistään. Mutta välttämättä se vaihe, kun äidistä on tullut taustavaikuttaja, ei ole äidin sydämelle se helpoin. En helppoutta tavoittelekaan, mutta alkukantainen mielipide näyttää olevan äiti-ihmisille kaikkialla olennaista: haluaisi säästää jälkeläisensä kovin raskailta kokemuksilta, toivoisi heidän oppivan kantapään kautta vain joitakin asioita.

On turvallista olla taustatukiäiti, kun äidin taustatuki ja peruskallio on Jumalassa. Ei tarvitse nojautua omaan ymmärrykseensä eikä omiin voimiinsa. Voi luottaa siihen, että esirukoukset lasten puolesta kantavat heidän elämässään.
. . .

Syvällisten pohdintojen vastapainoksi käsilläolevaa, elettävää elämää.
Mies tuli aamuyöllä kävellen varikolta kotiin. Oli hoitanut hillitöntä hammassärkyään reippaalla kävelyllä ja jääveden juomisella. Kotiin päästyään oli särky lakannut ja mies pääsi viideltä nukkumaan. Sain hänelle onneksi tälle päivälle päivystysajan ja onneksi miehellä on tänään vapaapäivä.

Illansuussa on kristillisen koulun joulujuhla. Siitä on muodostunut minulle viime vuosina joulun avaus. Juhlassa on oppilaiden esityksiä, paljon yhteistä laulua ja tänä vuonna oppilaat esittävät kuulema myös Reksin tekemän laulun. ("Rex" on vakiintunut puhuttelunimi koulun Jan-rehtorista.) Juhla huipentuu nyyttäripuffettiin ja täydellisen ihanaan seurustelun sakramenttiin. Kun paikalla on viitisenkymmentä perhettä herkkuineen ja kaikki kootaan yhteiseen pöytään, on perusajatus se, että "juhlitaan niin kauan kuin syötävää riittää". Juhlaa siis odottaa yhtä suurella innolla niin lapset kuin aikuisetkin.
Ennen koulun joulujuhlaa pistäydyn pikimmiten työpaikkani joulupuurolla. Ajattelin, että vaikka kyseessä on suuren työnantajan tarjoama joulumuistiainen työntekijöilleen, niin ikävältä tuntuisi järjestäjästä, jos kukaan ei viitsisi nähdä vaivaa tulla paikalle. Työnantajani konttori kun sijaitsee vielä reippaan kävelymatkan päässä metropysäkiltä.

Suloisen naapurinpapan pyykit kiikutan nyt kuivuriin, jotta hän saa iltapäivällä vaatteensa takaisin. Sydäntä vihloo, kun vanhan voimat hupenee, selkä käy kumarammaksi ja riippuvaisuus ulkopuolisten avusta kasvaa päivä päivältä.

Pidetään tänään rakkaistamme oikein hyvää huolta.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Pieniä ihmeitä

Tytär tuli näyttämään erään luvun kirjasta, jota oli lukemassa. Kirja on Nicky Cruzin "Sydän tulessa". Taidan itsekin lukea tuon kirjan joululomalla. Lainaan kirjan tekstiä:
"Kun seuraavana päivänä heräsin, huoneeseeni ei vieläkään tullut vettä. Olin saanut viestin, että kuvernööri oli järjestämässä paikkaa kampanjalle, joten oletin, että puhuisin vielä jossakin. En ollut saanut liikuntaa muutamaan päivään ja tunsin itseni vihaiseksi, joten päätin juosta rannalle ja peseytyä valtameressä. Ajattelin, että ottaisin mukaani pienen pyyhkeen ja lähtisin noin viidentoista kilometrin lenkille Guamin kaduille. Sieltä suuntaisin sitten merenrantaan.
  Lenkkini aikana sain hyvän välähdyksen siitä, mitä hirmumyrsky oli tehnyt saarelle. Kadut ja pihat olivat täynnä mutaa ja likaa, ja monilla niistä oli mahdotonta kulkea. En voinut kuvitella, että ketään kiinnostaisi tulla kokouksiini sen jälkeen, mitä oli tapahtunut. En edes tiennyt, miten ihmiset pääsisivät sinne. Suurin osa julkisesta liikenteestä ei toiminut, ja ihmisillä oli täysi työ siivota tonttejaan. Mitä enemmän juoksin, sitä enemmän masennuin.
  Päätin juoksulenkkini rannalle, mutta ennen kuin menin veteen, istuin hiekalle lepäämään ja miettimään näkemääni. Olin edelleen epävarma siitä, miksi Jumala oli tuonut minut Guamiin tuhon keskelle. Enkä juuri iloinnut ajatellessani, että joutuisin viettämään lopun päivää syyhyten peseydyttyäni suolaisessa vedessä. 
   "Herra, miksi minulla ei ole paikkaa missä peseytyä?" rukoilin. "Tiedän, että on typerää pyytää sellaista, mutta minun  pitäisi ajaa parta ja kylpeä, enkä halua kertoa todistustani haisten merivedeltä, tukka suolaisena ja sotkuisena."
  Jo rukoillessani muistan ajatelleeni, että se oli joutavanpäiväinen asia pyytää. Varmasti Jumalaa kiinnostaa enemmän se, mitä sanon, kuin se, olenko käynyt kylvyssä vai en. Tarkoitan, että ajatellaan vaikka Johannes Kastajaa. Hän todennäköisesti haisi pahalta koko ajan ja kuitenkin hän teki niin paljon hyvää!
  Minua alkoi kaduttaa, että olin valittanut, vaikka tiesin, että monet saarella olivat paljon pahemmassa tilanteessa kuin minä. Monet olivat menettäneet kotinsa ja autonsa ja minä olin menettänyt ainoastaan etuoikeuden kylpeä muutamaan päivään. Rukoilin: "Herra, anna minulle anteeksi itsekkyyteni. Olen täällä tavoittaakseni ihmisiä Sinun sanomallasi ja teen mitä tahansa se vaatii. Käytä minua aivan niin kuin tahdot. Minä lakkaan valittamasta."
   Juuri silloin nojauduin taaksepäin hiekassa pönkittäen itseäni kyynärpäitteni varassa. Survaisin maata enemmän kuin oli tarkoitus ja tunsin jotakin kylmää ja märkää vasemmassa kyynärpäässäni. Nojauduin katsomaan ja näin pienen vesilätäkön siinä, missä kyynärpääni oli ollut. Tämäpä outoa, ajattelin. Olen liian kaukana merestä löytääkseni vettä.
  Kaivoin vähän syvemmälle hiekkaan ja mitä enemmän kaivoin, sitä enemmän vettä maaperästä ilmaantui. Otin sitä kouraani ja haistoin sitä. Tämä ei ole suolaista vettä. Kaivoin syvemmälle kämmenilläni ja pian valtava vesilammikko pulppusi maasta -raikasta lähdevettä! Se oli kuin kaivo, vain muutama sentti maanpinnan alapuolella. Sille ei löytynyt mitään selitystä - lähellä ei ollut jokia eikä lampia. Ja vesi oli puhdasta ja kirkasta.
  Laskeuduin polvilleni ja rupesin pesemään kasvojani ja käsiäni. Kauhoin vettä sormillani ja maistoin sitä kielelläni. Se oli ihanaa - kuin pullotettua vettä. Niin ryhdyin pesemään tukkaani, ajamaan partaani ja pesemään kanaloitani.
  "Onko tämä sinulta, Herra?" rukoilin. Melkein uskomatonta, että Hän tarjosi minulle tällaisen siunauksen. "Kiitos, Jeesus! Kiitos tästä puhtaasta vedestä."
   Kylpiessäni ja polskutellessani raikkaassa lähdevedessä jotkut ihmiset rannalta tulivat katsomaan, mitä oli tekeillä. He eivät olleet uskoa silmiään. "Mistä tämä vesi on tullut?" he kysyivät, mutta en tiennyt, mitä sanoa heille. Monet tarjosivat minulle maksua, jos antaisin heidän kylpeä siinä, mutta nauroin ja sanoin: "Ei se ole minun vettäni. Se on Herralta. Sitä riittää kaikille!"
  Kaikkialta rannalta tuli ihmisiä kylpemään uudessa lähteessä, jonka Jumala oli antanut. Ennen pitkää rannalle muodostui jono jokaisen odottaessa vuoroaan. En vieläkään tiedä, mistä lähde tuli, sen vain tiedän, että Jumala näki hyväksi tarjota tämän pienen, odottamattoman siunauksen minulle ja muille rannalla oleskelijoille.
  Tämä juuri on niin hauskaa Jumalan kanssa elämisessä. Koskaan ei tiedä, mitä Hän tekee seuraavaksi. Sen vain tietää, että mitä tahansa Hän tekee, se on jännittävää!"

maanantai 16. joulukuuta 2013

Jerikon muurit

Mies pyysi etsimään laulun "Jericho" (suom. "Joosua hän marssi alas Jerikoon"). Laulu on yksinkertaisesti hyvä ja sen aihe on mielenkiintoista historiaa.
Linkistä klikkaamalla kuulet kappaleen Mahalia Jacksonin tulkitsemana.
http://youtu.be/fY0G_S6ZrtE
Jos haluat virkistää muistiasi, mistä Jerikon muurien sortumisessa olikaan kyse, tuo tapahtuma taustoineen ja seurauksineen löytyy Raamatusta, Joosuan kirjan 6. luvusta.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Helsingissä maa valkoinen

Koska asumme ihan rannan tuntumassa, on tämän syksyn (toden totta: tämä vuodenaika tuntuu minusta edelleen syksyltä) lumisateet olleet lyhyttä iloa lapsille. Mikä tänään on tullut valkoisena maahan, on viimeistään huomenna valunut vetenä viemäriin. Mutta tämänaamuinen lumi on vielä täpärästi maassa, vaikka mittari on kohta lämpöasteilla.
Helsingin talviin tottuneena asennoidun vuodenkiertoon niin, että heti uudenvuoden jälkeen alkaa kevät. Talvi ei todellakaan ole tänne vielä tullut. Sen huomaa siitäkin, että olen kulkenut ulkona crokseissa ja villasukissa lukuunottamatta kahta päivää, kun en kehdannut lähteä kesäkengissä kouluun. Mutta tarkenemisen puolesta on oikein hyvin pärjännyt ilman talvikenkiä.

Eilinen joulutori lähikoululla oli meille virkistävää vaihtelua. Toki paremman tilin olisin tehnyt ottamalla vastaan ne kaksi tarjottua työvuoroa, jotka jouduin hylkäämään myyjäisten takia, mutta lasten ilon takia myyjäisiin meno kannatti. Kaisalla, Saaralla, Miikalla ja Anne-Marilla oli omat myyntinsä samalla pöydällä leivonnaisteni ja glögipullojeni kanssa. Tuollainen pieni kirpputori on lapsille oikein sopivaa harjoittelua, kun pitää neuvotella hinnoista, jutella vieraiden ihmisten kanssa ja laskea vaihtorahoja. Hinnoittelu ja tinkiminenkin on taitolajeja ja oli hauska huomata, kuinka lapset harjaantuvat niissäkin.
Heräsin eilen kuudelta leipomaan ja ehdin ennen kymmentä tehdä kuusi leipätaikinaa ja paistaa leivät. Leivän resepti syntyi ihan huomaamatta ja lopputulos oli omastakin mielestäni onnistunut. Käytin ruis- ja spelttirouhetta reilusti, alustin taikinan kahteen kertaan ja annoin nousta kunnolla. Vaikka leipää kehui ostajatkin, niin se, että 13-vuotias poika pyytää leipomaan samaa leipää uudestaan, saa minut vakuuttuneeksi.

Loppusunnuntain ohjelma on väistämättä lihastenttiin lukemista. Mies lähti illaksi töihin, niin uskoisin malttavani lukea. Pyykkikasat eivät ole mikään vaihtoehto lukemiselle, mutta miehen kanssa keksin korvaavaa tekemistä ihan loputtomiin. Jopa roskien vieminen yhdessä tai pyykin kuskaaminen kuivuriin on hauskempaa kuin tenttiinluku. Nyt on roskat viety, kuivuri täytetty ja blogikin päivitetty. Tekosyitä lukemisen välttämiseen ei siis enää löydy.

(Pikkuveli teki yritykseni kotisivut, joita voitte käydä vilkuilemassa: http://www.koto-hieronta.fi/.)

torstai 12. joulukuuta 2013

Äitikoululainen pääsi jo joululomalle

Vaikka kouluni  mukava onkin ja sinne menee aina innolla, niin mukavalta tuntuu myös tänään alkanut kuukauden mittainen joululoma. Loma-ajatuksia ei edes häiritse tiistaiaamulla oleva lihastentin uusinta. Suhtaudun siihen niin, että kyllä se varmasti ennen kesäkuun puoltaväliä on läpäisty. Tehdään sitten vaikka niin monta kertaa, että väkisin alkaa deltoideukset ja trapeziukset pysyä mielessä ja kun ei uusintatenteistä mene edes lisämaksua...
Suurin osa kakkostentistä meni mukavasti läpi, mutta lihasosion joudun armotta uusimaan. Mieltäni huojensi tänään myös vertaistuki, kun toisen reputtaneen kanssa pähkäilimme, mitä opettaja mahtaa tiistaina kysellä.

Tiskit ja pyykit hoituvat täällä ihan entiseen malliin, eli paljous on valttia. Siinä mielessä kotityöt ovat pysyneet tutuilla urilla.
Koululaiset ähisevät viimeisten kokeiden kanssa ja Saara laskee öitä joulumyyjäisiin. Keitin myyjäisiin Lautakankaan marjoista mehua ja yhden erän glögiä. Glögistä tuli kieltämättä hyvää. Marja-aronia, puna-, valko- ja mustaherukka, mustikka, puolukka ja vadelma on marjat, joita käytin.
Piparkakut tein ikivanhalla reseptillä ja kyllä huomaa eron valmistaikinasta tehtyihin.

Kirjoituskäsi tuntuu kovin kankealta, ajatus tahmealta ja koko ajan vilkuilen ripustettavien pyykkien koria. Lienee parasta tehdä viimeinen työrupeama, koska nukkuminen on kuitenkin lempiharrastukseni. "Mitä pidempi yö, sitä parempi" on mottoni tähän aikaan vuodesta.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Joulutori Ruoholahdessa ensi lauantaina

Viimeistään tänä aamuna on täällä voinut virittäytyä joulutunnelmaan: uunista katselee hedelmäkakut ja piparkakkutaikina herättelee aisteja mausteiden tuoksulla. En useinkaan innostu hössöttämään joulujuttuja, mutta nyt huomaan innostuvani vanhanaikaisella tavalla. Ensi lauantaina on Ruoholahden ala-asteen koululla (Santakatu 6) koulun vanhempainyhdistyksen järjestämä Joulutori-tapahtuma klo 11-14 ja sieltä löytyy myös "Lautakankaan emäntien" savolaishenkinen myyntipöytä. Myytävänä on jouluisia kuivakakkuja, vanhanajan piparkakkuja, puolukkahilloa, perunarieskoja ja uunituoretta speltti-ruisleipää ja -sämpylöitä.
Tapahtumassa on vanhempainyhdistyksen puffetti, joten kuivin suin ja nälissään ei tarvitse tapahtumasta lähteä siltäkään osin.
Jos ihmettelet, kuinka paikalle löytää. laita HSL:n reittihakuun osoitteeksi Santakatu 6, Helsinki, niin huomaat, että tänne pääse vaikka millä vehkeellä.
Blogin lukijoille tarjolla lisäksi kunnon halaus. (Ei pakollinen, mutta suositeltava.)

Lämpimästi tervetuloa kauempaakin!

perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivän juhlasta

Tämänvuotinen itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto tarjosi myös televisionkatsojalle poikkeuksellisia juhlahetkiä. Taidokkaasti rakennettu juhlakonsertti oli koskettava ja todellinen kunnianosoitus myös Tamperetalossa paikan päällä olleille sotaveteraaneille. Ehkä ensimmäisen kerran valtiovallan virallisessa itsenäisyyspäivänjuhlassa tavoitettiin suomalaisuuden ydin ja juuret. Myös niiden juurien merkitys välittyi kirkkaana sille nuoremmalle polvelle, joka on saanut oppia maamme historian vain oppikirjoista ja vanhemman polven kertomana.

Konsertin jälkeen haastateltu maan äiti, Jenni Haukio toivoi, että konsertin tunnelma olisi välittynyt myös televisioiden ääreen. Hänen toiveensa toteutui, koska oma kotisohva unohtui ja suomalaisuuden tarinan kerronta soljui mielikuvasta toiseen kuin mukana eläen ja temmaten ihmiskohtaloiden tarinoihin.

Konsertista välittyi myös symbolisesti monia elämän kokonaisuuksia. Nuori ja lahjakas kapellimestari Santtu-Matias Rouvali johti Tampere Filharmonian muusikoita niin taidokkaasti, että esitystä kuunnellessa huomasi kysyvänsä itseltään, onko Suomessa näin tasokasta musiikkiosaamista. Toki jokaisen konserttiin osallistuneen esityksestä aisti, että jokainen antoi parastaan. En muista aikaisemmin nähneeni ja kuulleeni esimerkiksi Vesa-Matti Loirilla niin vahvaa, jokaiseen sanaan eläytyvää tulkintaa, kuin tänä iltana. Uskon, että myös iäkäs ja paljon nähnyt ja kokenut taiteilija koki tänään yhden uransa tähtihetkistä.

Nykypäivän Suomessa halutaan tarkoituksellisesti unohtaa ikivanha kristillinen perintö ja arvomaailma. Maamme lainsäädäntö nojautui aikaisemmin pitkälti kristilliseen arvomaailmaan ja oli myös sopusoinnussa Raamatun oikeuskäsityksen kanssa. Sen arvomaailman kunnioitus koitui myös koko kansakunnalle siunaukseksi.
Monet sodan eläneet ja läpikäyneet suhtautuivat kunnioituksella Jumalaan, Raamatun sanaan ja kristillisten arvojen esilläpitämiseen. Rukous tuli tutuksi monelle miehelle ja naiselle rintamalla ja myös rintamien takana kotikonnuilla.
Tämän illan itsenäisyyspäivän konsertissa nostettiin esille myös se historiallinen tosiasia, että Jumalan apuun, enkeleiden suojelukseen ja rukouksen voimaan suomalaiset luottivat ja voivat tänäkin päivänä luottaa. Soile Isokoski tulkitsi hyvin herkästi jokaisen suomalaisen tunteman laulun "Suojelusenkeli" eli "Maan korvessa kulkevi lapsosen tie". Ei ihme, että monen vanhemman ikäpolven kuulijan silmäkulma kostui tuota laulua kuunnellessa, koska sotavuosien lukuisissa hautaansiunaustilaisuuksissa tuota laulua laulettiin ja kirkkojen uruilla surulla soitettiin.

Tämäniltainen juhlakonsertti oli arvokas ja koskettava lahja jokaiselle suomalaiselle. Itselleni konsertin tärkeä anti, myös upean musiikillisen annin lisäksi, oli vahvistunut arvostus kallista itsenäisyyttämme kohtaan.

(Juhlakonsertti, kun myös muu itsenäisyyspäivän juhlallisuuksiin liittyvä ohjelma, on katsottavissa Yle-Areenassa: http://areena.yle.fi/tv myös ulkomailla.)

torstai 5. joulukuuta 2013

Mitä se Salomaan Hiski lauloikaan (kangasniemeläinen muuten hänkin)

Enpä ole aikaisemmin kirjoittanut koneella kumihanskat kädessä, mutta näkyy onnistuvan näinkin. Aamulla luovutin ja hain jo seitsemältä, kaupan auettua, itselleni tiskaushanskat. Miksi kirjoitan hanskat kädessä, johtuu ihan vain siitä, etten viitsi joka välissä riipiä hanskoja poiskaan. Luulen kypsyväni ajatukseen, että ostan tänne vielä yhden tiskikoneen. Hierojan työvälineet ovat sen verran lujilla, etten uskalla ottaa riskiä. Uhkaavasti on jo sormien päät heltyneet tiskiaineesta ja ei tämä kumikuorrutekaan hyvästä ole. Nyt kuitenkin on niin monta asiaa tekeillä, että hoidan yhden jutun kerrallaan ja katsotaan, missä vaiheessa tulee tiskikoneen vuoro.

Tänä aamuna sain taas arvuutella koululaisten flunssataudin vakavuustasoa, kun piti pohtia kouluunlähtökykenevyyttä. Tämän virustaudin kuvaan kuuluu armoton väsymys, lihaskivut, pieni nuha ja kurkunärsytys. Ei kuulosta kovin rankalta taudilta, mutta vei kyllä jalat alta neljältä koululaiselta tänä aamuna. Itselläni sama tauti yrittää saada jalansijaa, mutta myrkytän sen yliannoksilla vitamiineja ja kuoliniskun annan vahvalla kipulääkkeellä. Sitkeä liikkeelläolo ja työnteko pitää minulla yleensä flunssat aisoissa ja se näyttää toimivan nytkin. Miehellä onkin sitten vastuskyky ihan omaa luokkaansa, mutta hän väittää, "ettei lasten ja naisten taudit häneen iske".

Huomenna piti teoriassa olla leppoinen vapaapäivä, mutta näyttääkin olevan aikaisia töihinlähtijöitä useampikin. Minulla ei onneksi ole töihinlähtöä, mutta ruuanlaittoa riittää yhdeksi päiväksi, kun kylmiössä odottaa kaalilaatikkotarpeet ja alennushintalapuin varustetut naudanpaistisuikaleet. Mies oli mukanani ruokakaupassa ja hänen myötävaikutuksellaan tulin ostaneeksi puolisentoista kiloa lihaa, jota pidin liian kalliina vielä 30% alennuksenkin jälkeen.

Vanhin poika etsii tosissaan asuntoa ja koko perhe valmistautuu jo henkisesti hänen muuttoonsa. Pojan muutto tarkoittaa myös sitä, että minulle vapautuu yksi huone hoitohuoneeksi. Siirrän kaksi tyttöä ulko-oven viereisestä pienestä huoneesta toiseen huoneeseen. Täytyy kysyä vaikka vävyä remonttimieheksi, niin saan eteisestä kuljettavasta huoneesta mainion työtilan. Tuohon huoneeseen ei edes kuulu kodin äänet. Alkuvuodesta uskoisin asiassa jo tapahtuneen edistystä.

En viitsi edes sanoa, mitä lähden nyt tästä tekemään. Välillä elämä vain on tiskaamista, mutta kyllä kohta päästään hieromaankin. Älä sinä kuitenkaan rupea enää tiskaamaan, jos ei ole ihan pakko.
Olisikohan tilkka kahvia kuitenkin ensin paikallaan?

tiistai 3. joulukuuta 2013

Juhlijoita

Saatoin tänään koululle hyvin hienoa ja jännittynyttä väkeä. Kaisalla Ja Miikalla on tänään itsenäisyyspäivän tanssiaiset ja kaupunginjohtajan vastaanotto Finlandia-talossa ja pukeutuminen oli sen mukaista. Kaisa pääsi juhliin poikkeuksellisesti mukaan kolmasluokkalaisena, koska neljännen luokan pojat tarvitsivat tanssipareja ja pienestä koulusta oli muutenkin kovin niukasti lähtijöitä.

Saara oli hieno ja onnellinen sen takia, että oli saanut eilen uudenuutukaiset valkoiset talvisaappaat. Minua oikeasti liikutti, kuinka lapsi voi ilahtua niin paljon uusista jalkineista. Saaran herääminen oli tänä aamuna hyvin helppoa ja hän vetäisi ensimmäiseksi saappaat jalkaansa. Koululla sitten huomasimme, että kauniit, paljaat varpaat sieltä saappaista löytyikin. Onneksi koulun löytötavarakorista löytyi jonkun sukat, jotka kiskaisin Saaran jalkaan.

Eilen meillä oli perhepiirissä iloista juhlaa, kun isin äiti ja sisarukset kävivät onnittelemassa 60-vuotiasta. Juhla oli kirjaimellisesti kotoisa, koska olohuoneen pyykkikoreja ja kuivaustelineitä ei voinut piilottaa minnekään. Mutta emme me ehtineet kiinnittää mitään huomiota pyykkeihin, kun oli niin paljon hauskaa juteltavaa. En ollut keskittynyt makeiden herkkujen laittamiseen, vaan vieraat saivat heti tultuaan lohikeittolautasen eteensä ja jälkiruuaksi kahvia ja isin lempitäytekakkua.

Eilinen päivä osoitti taas sen, miten paljon pienikin muistaminen saajaansa ilahduttaa. Isi oli hyvin iloinen myös kortista, jossa pappa ajaa moottoripyörällä kissa kyydissä.

Olen levännyt hyvin kouluhaasteiden jälkeen ja nauttinut täysillä lasten seurasta (kyllä, kyllä: puolisonkin). Joulustressiä minulla ei ole ollut enää vuosiin, koska minulla ei ole mitään pakkomielteitä joulunvieton suhteen. Minun ei tarvitse siivota, ei lähettää kortteja, ei ostaa lahjoja, ei leipoa, ei valmistella, vaan teen mitä haluamme, ehdimme ja mihin rahat riittää. Joulu on ihan väärä vuodenaika perheenäidin purkaa ärtymystään läheisilleen, kun pakkomielteet ei täyty. Toki yritän muistaa, että joulu on lapsille odotettu ja mieluinen juhla-aika ja heille teen jouluun muistoja ja hyvää mieltä. Meillä luonnollisesti joulunaikaan vaikuttaa myös se, että perheen työssäkäyvillä joulu ei tarkoita lomaa, vaan työtä voi olla minä päivänä tahansa, mihin aikaan hyvänsä. Tuo seikka poissulkee myös joulun vieton talolla, vaikka houkutteleva ajatus olisikin.

Kun minulla on ollut tämän syksyn koulu vastapainona, niin nautin suunnattomasti, kun saan vapaapäivinä tehdä kaikessa rauhassa kotitöitä. Nytkin sitä nautintoa on täällä yllinkyllin tarjolla.
Isi sai eilen naapurinmummolta suklaakonvehtirasian synttärilahjaksi. Taidanpa kuitenkin ensin ehdottaa isille, että maistellaan vähän joka sorttia kahvin kanssa.