Pitkä hiljaisuus blogissa on johtunut siitä, että on kovin vaikea pukea sanoiksi sellaista tunteiden kirjoa, joka sattuu vielä muutenkin herkkiä säveliä soittavaan jouluaikaan.
On ollut aikaa pysähtyä ajattelemaan yhtä ihmistä kerrallaan.
En muista, milloin viimeksi olisimme halanneet toisiamme niin paljon, kuin viime aikoina. Olemme myös tutustuneet toisiimme tarkemmin silmin, kun kenelläkään ei ole ollut kiire mennä hämärään vesisateeseen tekemään asioita tekemisen ja menemisen vuoksi.
Joulupäivän aamuna lähdin kyllä miehen saattelemana vesisateessa töihin kolmeksi tunniksi Lauttasaareen, mutta siitä työrupeamasta muodostuikin yksi joulun kohokohdista. Joulupäivän aamuhämärän hetket olivat antoisat iäkkään ja paljon nähneen ja kokeneen avustettavani luona.
Tämänpäiväisiä halauksia en pysty edes laskemaan. Hyvin rakkaan ja hellän sain tovi sitten Murulta, josta tuli Tapaninpäivänä poikani kihlattu ja samalla perheemme jäsen loppuelämäkseen.
Muru on hyvin rakas tyttö. Hän on rakas sen takia, mitä hän on ja sen takia, että hän syvästi rakastaa poikaani.
Rukoilen Taivaan Isää varjelemaan heidän jokaisen askeleensa: niin konkreettisen kulkemisen kuin kuvainnolliset elämänaskeleetkin.
Huomenna taidan tavata toisen upean tytön, neljävuotiaan reippaan lapsenlapsen, jonka kanssa kuukaudet ja vuodet valahtivat arvaamattoman nopeasti. Miehen kanssa muistelemme haikeudella niitä aikoja, kun Melska tuli mummon ja papan luo päivähoitoon. Nyt Melska nauttii tarhakavereittensa seurasta ja elämän uusista haasteista ja meillä on paljon lämpimiä yhteisiä muistoja.
Eräs hiljainen talo on ollut myös ajatuksissa. Joku muistuttikin, että tämä saattoi olla toiseksi viimeinen joulu kaupungissa. Paljon Taivaan Isän johdatusta ja asiainhoitoa tarvitaan ennenkuin vietämme joulua maalla omassa talossa.
Viimeistään huomenillalla virittyy tämänkin mummon ja tulevan anopin jouluvireet toisiin sävellajeihin, sillä olen mennyt lupaamaan Kaisalle ja Miikalle, että lähden heidän kanssaan Hakaniemen Saalemiin Näkinkujalle "Holy HipHop Night" -tapahtumaan klo 22 - 00. Paikalla on meidän yhteiset "lemppariräppärit" GFM, Pastorit ja Immanuel. Mielenkiinnolla odotan Immanuelin "Jumalanmiehii" -levyn kappaleiden kuulemista livenä, vaikkakin joudun varmuuden vuoksi varaamaan vanhoja korviani varten korvatulpat. Varaan mukaan kyllä kahvia termariin, sillä hyvästä musiikista huolimatta valvominen alkaa olla minulle kamppailulaji. Uskon, että kohokohta on tulossa huomisestakin illasta.
Onnea kihlaparille oikein paljon! Lämpöä, rakkautta ja iloa... kaikkea hyvää.
VastaaPoistaHalaus päivässä tekee ihmeitä.Onnea "anopille" ja eritoten nuorelle parille.Hyvää uutta vuotta ja kivaa konserttimatkaa.
VastaaPoistaKiitos♥
VastaaPoistaSanoissasi oli niin paljon lämpöä ja välittämistä, huolenpitoa ja hoivaa,
että tuntui kuin olisin itsekin saanut halauksen.
Sinulle sekä joka ikiselle rakkaallesi runsasta Taivaan ISän siunausta uudelle alkavalle armon vuodelle!
Paljon siunauksia sinulle ja perheellesi ♥
VastaaPoistaHyvän Jumalan siunausta koko perheelle ja erityisesti nuorelle parille kissoineenkin...
VastaaPoistaPiiiitkästä aikaa vierailulla!!! Kiitos kaunis kun jätit viestiä <3 Paljon onnea ja siunausta kihilaparille! Meillä alakaa myös näyttää siltä,että taloon on saatu ensimmäinen oikea vävykokelas :) jänniä aikoja mutta on tällä mammalla ollu opetteleminen olemaan aikuisten lasten äiti...miten se onkaan niin vaikeaa !? mutta opin koko ajan ,ymmärtäen,että heiän tekemät päätökset on ihan yhtä hyviä kuin omani,vaikka kovin erilaisia ovatkin.
VastaaPoistaSiunattua uutta vuotta teille <3