maanantai 30. marraskuuta 2015

Tämän illan draama

Jossain vaiheessa meille on kotiutunut lempeä ja kiltti suomenajokoiratyttö Kiira.
Alkuun Kiira oli sisäkoirana Anne-Marin Pipsan ja Kaisan Kerin seurana. Aika pian Kiira sai lisänimen "pissaliisa" ja se nimi tuli ihan yhdestä tietystä syystä: Kiiralta lirahti pisut silloin tällöin sisälle ja mitä suuremmalla todennäköisyydellä jonkun sänkyyn ja kaikkein suurimmalla todennäköisyydellä mummon tai papan sänkyyn. (Minä olen meidän eläinlapsille "mummo" ja meidän isi on "pappa".)
Niinhän siinä sitten kävi, että mummo aika pian kyllästyi kantamaan likapyykkikasaan kaikkia petivaatteitaan petauspatjoja myöten. Kiiralle tuli muutto ulkotarhaan kahden karjalankarhukoiratytön kaveriksi, tosin jokaisella on oma aitaus sovun säilymisen takaamiseksi.

Muutaman kerran on Kiira päässyt karkuun aitauksesta, kun joku hidasrefleksinen on vienyt ruokakippoa. Kiira ei karkaa suinkaan pitkin metsiä, vaan ponkaisee salamannopeasti suorinta tietä talon ulko-ovelle ja pyrkii sisälle.
Sisällepääsemisen halu on niin suuri, että kun aitauksen oven avaa, Kiira matelee maata pitkin kuin mato ja yrittää tehdä itsensä näkymättömksi ja luikahtaa ovesta karkuun.
On päiviä, jolloin Kiira saa lisänimen "Itkupilli", kun itkee ja vikisee aitauksessa. Jos mummo tai pappa puuhastelee pihassa tai ladossa jotakin, ei Kiirallakaan ole aitauksessa mitään hätää.

Pari kertaa on Kiira ollut sisäkoirana muutaman päivän ja ensialkuun ilmoittanut hienosti, kun on ollut tarve päästä ulos. Sitten taas laiskuus on saanut vallan ja mummo on pitänyt puhutteluja pyykkisylyllisten takaa.

Eilen Kaisa toi Kiiran taas käymään sisällä. Voi, miten Kiira onkaan nauttinut huomiosta, rapsutteluista ja takkahuoneen sohvalla nukkumisesta. Mummo on lisäksi palkinnut joka kerta, kun Kiira on ilmaissut tarpeensa päästä ulos ja kun ulkoreissu on onnistunut toivotulla tavalla.

Viime yökin sujui rauhallisesti nukkuen ja aamulla Kiira toimitti asiansa hienosti ulos.
Illansuussa tuli pieni vahinko, mutta siitä mummo saa melkein syyttää itseään. Kiira makasi eteisen lattialla, kun mummo touhusi kanatipujen kanssa, eikä mummo hoksannut, että ulospääsyähän se Kiira siinä kiltisti odotti. Aikansa odoteltuaan oli ihan pakko käydä pissillä...

Meillä on kaksi kissaa, jotka tähän asti ovat olleet lähes välinpitämättömiä Kiiraa kohtaan. Tosin ei Kiirakaan ole vapaaehtoisesti tarjoutunut tekemään tuttavuutta sapelikynsien kanssa.
Tänä iltana, kun suurin osa väestä oli jo nukkumassa, vanhempi kissa Diana sai aikaan välikohtauksen, jonka jälkeen Kiira oli silminnähden järkyttynyt.

Diana tallusteli keittiön pöydän alta ja Kiira ilman pahoja taka-ajatuksia päätti kulkea takkahuoneeseen kissan perässä. Sepä ei kissalle sopinutkaan, vaan se hyökkäsi kiukkuisesti sähisten kohti Kiiraa. Kiira pakeni suinpäin takkahuoneessa olevan sängyn päälle ja päästi oikein itkun vinkaisun samalla kun valkoinen kissapeto sujahti sängyn alle piiloon.
Kiira oli hyökkäyksestä niin suunniltaan, että se tuli Anne-Marin huoneen ovelle ja oli väkisin pyrkimässä huoneeseen turvaan.
Kissan ja koiran mekastus herätti kaikki nukkuvat ja hetkessä oli kaikki takkahuoneessa ihmettemässä, mitä siellä sähistään, laukataan ja itketään.

Diana sai tietysti kuulla kunniansa ja Kiira asettui peloissaan sängylle rapsuteltavaksi. Anne-Marin Pipsa-koira oli heti tilanteen tasalla ja tuli makaamaan Kiiran viereen ikäänkuin suojellakseen ystäväänsä katalalta kissalta.

Selvästikin Kiira jo hetken mietti, olisiko ulkotarhassa ja omassa mökissä yö kuitenkin turvallisempi. Sinne ei ainakaan kissa tule kamalien kynsiensä kanssa.
Mutta pelastajaksi tuli pappa: pappa nosti vantteran Kiira-tytön syliinsä ja kantoi tämän mummon ja papan makuunurkkaan.
Kiira saa nukkua tämän yön mummon ja papan vieressä.

lauantai 28. marraskuuta 2015

Kivat myyjäiset

Joulunaloitusmyyjäiset sujuivat meidän osaltamme hyvin. Kaksi päivää olin leiponut ja myyntipöydältämme löytyi mallasjoululeipää, ruishapanleipää, kaalipiirakoita, pari suolaista piirasta, taatelikakkuja, pieniä aakkospipareita, suuria pikeerillä koristeltuja piparisydämiä ja herkkukoreja.

Kuten etukäteen arvelinkin, suosikkituote ruisleipä loppui pöydältä ensin. Kaalipiirakoitakin meni yli 50 kappaletta, vaikka se oli valtaosalle ostajia täysin uusi tuttavuus.
Kauan sitten venäläissyntyinen ystävättäreni opetti minulle noiden kaalipiiraiden teon. Meillä ne ovat lastenkin herkkua, tosin liian harvoin tulee ryhdyttyä niiden tekoon.

Tärkeämpää kuin kaupanteko oli myyjäisissä lukuisten vanhojen tuttavien, ystävien, naapureiden ja luokkatovereiden näkeminen. Näin useamman sellaisen ihmisen, jonka tapaamisesta oli yli 30 vuotta! Voitte kuvitella, että tällainen päivä oli siis aarre.

Lisäksi tutustuin useampaan uuteen henkilöön. Paikalla oli muidenmuassa erään tilan emäntä ja hänen myyntipöydällään oli hunajapurkkeja. Ennen myyjäistohinoiden alkua ehdin pyytää emännältä päästä oppilaaksi tutustumaan mehiläistenkasvatukseen.

Mehiläistenhoito on ala, joka minua kovasti kiinnostaa ja varmaan lähiaikoina täytyy ryhtyä toimiin asian eteenpäinviemiseksi.

Myyjäisissä oli myös joukko ihmisiä, osa tuntemattomiakin, jotka tunnustautuivat blogini lukijoiksi. Heille lämpimät terveiset ja kiitokset ilahduttamisesta. Olin todella yllättynyt.

Kolme tytöistämme oli mukana myyntipöydän takana. Oli mukava nähdä, kuinka paljon Saaralla riitti kavereita. Myyjäisissä oli kyläkoululaisilla oma myyntipöytä ja lasten koulukavereita vilisti paikalla sankoin joukoin.

Meidän myyjäisemme oli siinä mielessä outoa touhua, että vaikka autokuormallisen veimme myytävää paikalle, lähes saman verran kuskasimme muilta myyjiltä ostettua tavaraa takaisinpäin. Se tuli kyllä todistettua, että tuollaisen tapahtuman merkitys on ensisijaisesti sosiaalista viihtymistä ja ihmisiin tutustumista ja bisneksenteko on tyystin toissijaista.

Seuraava leipomisrupeama on joulukuun kahdennentoista päivän seutuun, jolloin seurakuntamme järjestää samassa paikassa, Kunnantalolla, joulutapahtuman, jonka yhteydessä on myös myyjäiset. Kyselin eräältä vastuuhenkilöltä ja hän kertoi, että ruisleipä olisi myyntivaltti myös heidän myyjäisissään, tosin leivän leipojia ei tahdo enää löytyä.

Nyt keskityn pariksi päiväksi talon raivaamiseen, tiskaamiseen, pyykinpesuun ja lepäämiseen. Tosin heti huomenna täytyy jo laittaa hapanleivän juuri valmistumaan ja paistaa maanantaiaamuna lisää ruisleipää.

torstai 26. marraskuuta 2015

Kangasniemen joulunavaus Kunnantalolla lauantaina 28.11.2015 klo 10-14

Kangasniemen Yrittäjät ry ja Kangasniemen kunta järjestää perinteisen joulunavauksen Kunnantalolla ensi lauantaina.

Ohjelman lisäksi tapahtumassa on joulumyyjäiset, joihin on ilmottautunut kolmisenkymmentä myyjää. Mukana on paikallisia yrityksiä, yhdistyksiä, koululuokkia ja yksityisiä henkilöitä myymässä tuotteitaan.

Perheemme on paikalla "Lautakankaan tila" :n nimissä. Myymme mm. uunituoreita leivonnaisia.

Kahvila Reissupannun toimesta myyjäisissä on kahvila, jossa on myynnissä kahvin ja torttujen lisäksi myös joulupuuroa.

Joulumyyjäiset on perinteisesti houkutellut paikalle satoja kävijöitä. Kannattaa tulla kauempaakin, mutta tule ajoissa!

Tunnelmallista adventtiaikaan siirtymistä teille kaikille ja tervetuloa ostoksille tai vain viihtymään!

tiistai 24. marraskuuta 2015

Perhe on kasvanut

Varhain lauantaiaamuna kuoriutui kaksi tipua, musta ja keltainen. Myöhemmin iltapäivällä kuoriutui vielä kaksi tipua. Viides tipu jaksoi kyllä tehdä reiän munaan ja jonkin aikaa piipitellä, mutta voimia kuoriutumiseen sillä ei ollut. Tipu oli todella isokokoinen: munankuori oli kuin täyteenahdettua tipua.
Aika pian kuoriutumisen alkaessa pitkittyä tuli selväksi, että eläjää ei siitä tipusta tule.

Viimeisenä maailmaan tullut mustaharmaa tipu taas sai aika pian kutsumanimekseen Rääpäle. Tipun höyhenet eivät millään meinanneet kuivua, tipu oli kylmissään ja uikutti vielä kuivumisen jälkeenkin pesässä lampun alla mahallaan röhnöttäen, siipiään räpistellen. Aika selvältä näytti senkin pienen kohtalo, mutta katsoimme maanantaihin asti, alkaisiko sen jalat voimistua ja oppisiko tipu syömään. Syötin ja juotin sitä muutaman tunnin välein ja annoin äidillistä kenguruhoitoa paitani alla. Tipun jalat olivat aivan voimattomat, kun ikätoverit olivat ponkaisseet jo aikaa sitten pystyyn ja nokkivat keitettyä munaa reippaina. Kun eilen iltapäivällä Rääpäle aloitti lähes tauottoman piipityksen, teimme Anne-Marin kanssa päätöksen, joka eläintenhoitajien kohdalla on merkki rakkaudesta, mutta joka ihmismielessä tuntuu vaikealta ja surulliselta. Minä olin ehtinyt pieneen palleroon kovasti kiintyä, kun olin sille tuntikausia jutellut, kehunut ja kannustanut, syöttänyt ja juottanut ja tehnyt lämmintä pesäpaikkaa ja häätänyt uteliaita kissoja sen läheltä.

Meillä on nyt siis kaksi keltaista ja yksi musta tipunpoikanen, joilla on ikää kolmisen vuorokautta. Tiput syövät, juovat, kakkivat ja pissivät hienosti ja ilakoivat keskenään laatikossa, jota turvallisuussyistä pidetään toisessa vessassa. Lattialämmitys takaa niille mukavan lämmön ja suljetun oven takana ei ole pelkoa, että kissat ja koirat pääsevät napsimaan piipittäjiä suihinsa.

Loppuviikolla on odotettavissa hautomakoneesta vielä kuuden munan kuoriutuminen. Jos näistä tipuista edes muutama olisi kanoja, niin saisimme ensi kesäksi lisää munijoita kanalaan.

Kanalan väki voi hyvin ja uskoivat talven tulleen vasta sitten, kun varpaat oli jäätyä ulkotarhassa. Nyt kanat ovat tyytyneet olemaan sisällä kanalassa, eivätkä ole edes kyselleet ulospääsyä.

Huomasimme jo kesällä, että voikukka ei sitten olekaan mikään vihattu rikkakasvi meillä. Kanat ovat hulluna voikukanlehtiin ja marraskuun puoleenväliin asti riitti vihreää kanalan vieressä olevasta kosteasta "alangosta".

...
Saimme talviset maisemat lumisateen myötä. Jos syksyinen maisema oli hoitava, niin kyllä mieli rauhoittuu viimeistään näitä lumen kuorruttamia metsiä ja pihapiiriä katsellessa.
Lapset nauttivat lumileikeistä niinkuin eivät ikinä olisi lunta nähneet. Kylpyhuoneen lämmin lattia on täynnä kuivumassa olevia vaatteita ja kenkiä.
Tulisijojen lämmittäminen on jokapäiväistä, kun lämmin takan tai leivinuunin kylki on niin houkutteleva ja lämpö hellivää.

Ensi lauantaina olemme myymässä joulunavausmarkkinoilla, joista kirjoitan vielä erillisen mainoksen. Nyt minulla sormet syyhyää piparkakkutaikinoiden tekoon. Myynnissä on Lautakankaan omalla reseptillä tehtyjä piparkakkuja ja muuta hyvää.

perjantai 20. marraskuuta 2015

Ekologinen papan parta

Hetikohta maallemuuton jälkeen houkuttelin miehen lopettamaan parranajon.
Töissä ollessaan mies höyläsi leukaperiään kahdesti vuorokaudessa ja teriä sekä geeliä kului. Silkavaleukainen kuljettaja oli toki huolitellun näköinen, eikä kasvoissa ollut mitään huomiotakiinnittävää, ellei ollut kiireessä sivaltanut auki huulen reunassa olevaa luomea, jota täytyi paikata laastarilla.

Aika pian kävi ilmi, että Melskan papan parta on jo melkein valkoinen. Yhtenä päivänä pappa huomasi, että hänellä on joulupukin varustuksia jo aika paljon omasta takaa: iso vatsa ja valkoinen parta. Parturityttö viime käynnillä siisti isänsä leuan ja oikeastaan parta on nyt aika charmantti. Lisäksi miehen rentoutuneeseen ja vapautuneeseen maalaisolemukseen parta sopii oikein hyvin. Voisi sanoa, että hän on parrakkaana vakuuttavampi maalainen kuin parrattomana pääkaupunkilainen bussinkuljettaja! Mutta joka tapauksessa hän on nyt hyvin komea ja nauttii täysin siemauksin eläkepäivistään. Alun painajaiset  ruuhkista, myöhästymisistä ja harhaanajoista ovat jääneet. Mielekästä tekemistäkin on löytynyt liiankin kanssa.

Pikkuveljeni antoi käyttöömme talven ajaksi oman moottorisahansa. Kun mies on nyt sahaillut tuulenkaatoja, on hän alkanut haaveilla omasta ja vielä tehokkaammasta moottorisahasta. Tänään juttelimme Anne-Marin kanssa, että täytyy varmaan ostaa papalle joululahjaksi oma moottorisaha.

Mutta mitä siihen parrankasvatukseen tulee, niin äsken hoksasimme, että sehän on oikeastaan hyvin ekologista: parranajovälineitä ei tarvitse.
Huviksemme laskimme vielä, että parran ajamiseen käytetty aika on vuodessa vähintään yksi vuorokausi. Pitäisi siis oikeastaan alkaa miettiä, mihin tuon partapäivän nyt voisi käyttää. Metsätyöt on yksi hyvä vaihtoehto.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Luojan kuvastin luonnossa

Pieni haikeus hiipi mieleen, kun äsken lähti autolastillinen viikonloppuvieraita kohti pääkaupunkiseutua. Kampaajatyttö ja vanhin poika oli käymässä ja Kampaajatyttö urakoi taas kaikkien hiukset kuntoon. Sanoinkin hänelle, että seuraavalla kerralla hänen täytyy jättää sakset kotiin, jotta ehtii tehdä muutakin kuin parturoida.

Isillä ja minulla oli oikea luksusviikonloppu. Siivosimme perjantaina vanhan talon puolelta yhden makuuhuoneen, lämmitimme sen ja petasimme sinne vuoteet. Tuo vanha talo on aivan unelmapaikka nukkua: siellä on kirjaimellisesti hiirenhiljaista, eli siellä ei rapistele edes hiiret, toisin kuin täällä uudella puolella. Ilmanvaihto pelaa vanhalla puolella ihan luontaisesti, kun talo on jo hitusen hatara. Kuitenkin lämpökin pysyy tallessa. Ensi yön nukumme taas suosiolla lasten kanssa täällä uuden talon puolella. Aamulla on kaikilla aikainen herätys ja vaara lasten iltariehaantumiselle kasvaa, jos isi ja äiti on toisessa talossa.

Elämme monella tapaa lintukodossa. Muistamme kiittää Taivaan Isää siitä, että kotimme on nyt täällä. Luoja puhuu luomakuntansa kautta jotenkin voimakkaammin kuin ennen. En minä muista lapsuudestani, että kaikki ihmiset olisivat olleet häikäistyneitä iltaruskosta tai aamu-usvasta. Ei luonnon yksityiskohdat - värit ja valot - olleet niin koskettavia kuin näinä aikoina. En muista ihailleeni ikkunoista avautuvia maisemia kerta toisensa jälkeen. Tämänpäiväinen uusi ilonaihe ikkunanäkymissä on ollut kynnetyt pellot.

Eräänä päivänä pohdin raamatunkohtaa, jossa mainitaan, että "kivet huutavat, jos nämä ovat vaiti".
Ajattelin, että ehkä Jumala laittaa luomakunnan saarnaamaan, jotta ihmiset käsittäisivät Jumalan pelastussuunnitelman.

Jumalan moninaiset siunaukset koskettakoon elämääsi. Kuuntele Jumalan puhetta juuri sinulle.

tiistai 10. marraskuuta 2015

Leipää uuniin

Maalaisemännän "urani" jännittävät hetket ovat käsillä: leivinuunissa on paistumassa taikinajuureen tehdyt ruisleivät.
Olen toki ruisleipää leiponut ennenkin ja ihan siihen perinteiseen Lautakankaan taikinajuureen, mutta nyt ensimmäistä kertaa paistan leipää yksin, ilman äidin tai mummon opastusta, omassa leivinuunissani.

Leivänteko alkoi eilen iltapäivällä pakastetun taikinajuuren sulattamisella, uunipuiden halkomisella tasakokoisiksi, puiden kantamisella valmiiksi uuniin ja sen jälkeen taikinajuuren tekemisellä. Illan mittaan sekoittelin taikinaa ja lisäsin hiukan jauhoja. Leipä on täyttä ruista. Juurentekovaiheessa laitoin taikinaan hiukan ruisrouhetta, mutta muuten taikina on tehty ruisjauhosta, juuresta, suolasta ja vedestä. Suola lisätään taikinaan vasta aamulla, kun taikina alustetaan.

Ajankohta, milloin sopivasti nousseet leivät täytyy laittaa uuniin, on sitten puhdasta sormituntumaa. Laskeskelin, että kun uuni on lämmennyt viimeksi noin viikko sitten, ei arina kuumene tämänpäiväisellä yhden uunillisen lämmittämisellä kovin kuumaksi. Kymmenen minuuttia hiilien vetämisen jälkeen työnsin käsivarteni uuniin (niinkuin olin nähnyt mummonikin tekevän) ja kun uuni ei kättä polttanut, pistelin leivät haarukalla ja nostin leipälapion kanssa uuniin paistumaan.

Tämä uuden talon uuni ei ole kovin suuri. Ennenvanhaan leivinuunien kokoa mitattiin leivissä: kuinka monta pyöreää leipää uuniin mahtuu kerralla paistumaan. Vanhan talon uuniin mahtui kevyesti kuusikin suurta leipää, mutta neljää enempää en tähän uuden talon uuniin survoisi. Nyt siellä on paistumassa kolme ja keittiössä alkaa jo leijailla tuoksu, joka vie lapsuuden muistoihin asti.

Kaikenkaikkiaan ruisleivän teko leivinuunissa on mielestäni yksi huushollin vaativimmista töistä, koska leivänteossa on monta vaihetta ja yksikin pieni virhe voi pilata koko homman. Sen takia odotan jännityksellä, tuleeko tähän asti kelvollisesti onnistuneista leivistä koppakuorisia tai palaako leipien pohja.
...

Kanalan kuulumiset on pakko lisätä leipäjuttuun. Pyhäinpäivänä hautomakoneeseen laitetut munat läpivalaistiin pari päivää sitten. Kaikissa viidessä munassa oli vilkasta vipellystä eikä enää mitään hämähäkin kuvia. Samana päivänä löytyi kanalasta yhdestä pesästä kuusi lämmintä munaa, jotka toin kiireen vilkkaa hautomakoneen lämpöön. Yksi isoista pojista pelotteli, että " mitäs jos teillä on kohta 11 kukkopoikaa?" Toivotaan, ettei olisi, muuten Anne-Marin hankkimalle niskanmurtajalle ja nylkemisraudalle tulee pikaista käyttöä.